En tiedä miten jatkaisin tästä.Olen eroamassa miehestäni,oma valinta.14 vuotta oltu yhdessä.Rakkaus vain yksin kertaisesti loppu,enkä tiedä onko sitä ollutkaan.Mieheni on aivan kauhea alistaja,suuttuu aivan pikku asioista.En saa käydä missään ilman hänen lupaa,komentelee minua kuin pikku lasta.Meillä on alaikänen lapsi joka ei ymmärrä miksi vanhemmat eroaa,jos eroaa.Monta kertaa ollaan oltu eroamassa,humalassa kuitenkin.Mutta nyt tuntuu että se toteutuu.En vain tiedä miten lapsen käy,tyttö on niin kauhean vihanen minulle kun olen pannut tämän ruljanssin pystyyn.Otetaan niin tulisesti yhteen aina välillä,tuntuu joskus että vihaa minua ja minulla on niin pinna kireällä että suutun itsekin herkästi.En haluais jättää tyttöä isälleen mutta välillä tuntuu että on pakko.Monesti kun autolla ajelen niin tulee mieleen kääntää auto ison rekan eteen että pääsis tästä helvetistä.
EN JAKSA ENÄÄN
onneton57
3242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Valoa yössä; Jeesus kärsi kaiken, hän oli kaikessa kiusattu kuten mekin. Siksi Hän ymmärtää kärsivää ja Hän voi auttaa, vaikka tilanne näyttää aivan mahdottomalta. Täytyy vain pyytää; minä pyydän nyt Jeesus auta tätä onnetonta, joka yössä yksin tuskaansa huokaa, auta sinä Jeesus, sinä voit auttaa. Valo syttyy pimeyteen ja valo, Jeesus voittaa pimeyden. Aamen.
vaatii rohkeutta erota...se on tuskien taival,vaikkei enää toista rakastaisikaan
itsellä ero takana..ja puoli vuotta ainakin itkin ja join...ja monen monta kertaa tuli mieleen lopettaa koko elämä,nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni..en silti odota että tästä eteenpäin elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista,mutta päätin elää vaikka piruuttani...ja aina kun masennus ja itsesääli valtaa,yritän kirota itselleni,että perkele häntä pystyyn,tietysti toisinaan on ihan terveellistäkin sääliä itseään,koska mun mielestä ihminen tarvii kaikkia tunteita,mitään ei saa yrittää sulkea sisäänsä
rohkeesti vaan eteenpäin,menneisyydelle et voi mitään,sen sijaan tulevaisuudelle voit..ja anna lapsellesikin tilaa olla vihainen ja pettynyt,kyllä hän varmaan aikanaan ymmärtää tai ainakin hyväksyy asian
antaa tilaa surra, juuri niin. Sekin on käytävä läpi, koska niin surua tuntee. Itkekää yhdessä jos itkettää ja eihan rakkautenne toisiinne katoa vaikka miehesi kanssa ette enää kykenekään asumaan saman katon alla. Tytärtäsi rakastat ja siihen osoituksena kuuluu se että teet kaiken oman ja tyttäresi eteen parempaa vointia ajatellen ja siihen ei todellakaan kuulu autolla ajaessasi olevat ajatukset, tajuat varmasti tuon itsekin. Ehkä jonain päivänä kykenet miehesikin kanssa tulemaan toimeen kavereina, entisinä rakastavaisina. Lapsenne vuoksi on jo tärkeää että vaikka perheterapian avulla käytte eron läpi. Näin ehkä sisäistätte jokainen osaltanne asian paremmin ja saatte voimaa kantaa sen päätöksen seuraukset ja voimaa itsellenne jaksaa tuon eroprosessin ajan .