Mistä hankittu,saatu mitä muistoja siihen liittyy.
rakkain
esineesi
351116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
lapsuudesta mukana kulkenut Stanleyn nail master 16 unssin vasara,rakensin taloni sillä.
MIkä taikavasara!
Minä oon yrittänyt pientä hyllykköä rakentaa.
Kaikki on muuten hyvin, mutta kun siihen koskee se alkaa kummasti kallistua vasemmalle....tahi....oikealle...
Mutta se siis tehtynä, mutta enpä uskalla siihen mitään laittaa. Rojahtaa pian koko tekele...
Nyt oon kateeelinen!!!
>Jos mulla olis tuon sun vasarasi poikanen edes , saisn varmaan sen hyllykän täydelliseksi.
Saithan tolla omallasi tehtyä kokonaisen talon :)))
pattinkilla kun reevaat niin kyllä se siitä,vieraatkin saa hyvää jutun juurta.
Vieraat on jo saanut monta hyvää naurua.
Kun...tuota...miten tämän nyt sanoisin...
No, ehkäpä suora tapa on se paras tapa
Elikäs täysin vieras minulle on tämä Reevata
Aavistelen kyllä mitä se todennäköisesti tarkoittaa
on muutamia rakkaita esineitä, joihin kaikkiin liittyy muistoja rakkaista ihmisistä ja hyvistä hetkistä. Tavaralla sinänsä on minulle hyvin vähän arvoa, useimmat ovat helposti korvattavissa.
Kerran mietin, mitä pelastaisin mukaani, jos joutuisin kiireesti poistumaan kotoa tulipalon sattuessa. Ottaisin mukaani kaksi valokuvakansiota (niitä minulla on tosi paljon): toinen sisältää kuvia edellisistä sukupolvista ja lapsuusvuosiltani, toinen oman nuoren perheeni onnellisilta vuosilta. Lisäksi ottaisin mukaani isoisäni mestarityön, pienen pyöreän pöydän, johon hän on tehnyt aikoinaan suurta arvostusta herättäneen intarsiatyön. Jos aikaa olisi enemmän poimisin muutamia esineitä, lahjaksi saatuja tai muuten sellaisia, joihin liittyy rakkaita muistoja. Sinänsä pieniä asioita, joita vieraiden, taustoja tuntemattomien, saattaisi olla vaikea ymmärtää.
Huomasin vielä, että kai pitäisi ottaa läppärikin mukaan, kun siinä on paljon kirjallista ja valokuvamateriaalia, jota en haluaisi kadottaa.
Kiitos kivasta aloituksesta, toivottavasti ihmiset innostuvat kertomaan omista tärkeistä esineistään.
tuhoutui tulipalossa neljä vuotta sitten.
Aika on parantanut haavat ja melkein kaikki mitä minulla nyt on, on ostettu rahalla, ilman muistoja.
Mökillä on kaikki muistot tallella, harmi vaan että polut alkaa ruohottumaan, kun ei ole enää/vielä pieniä vikkeliä jalkoja niitä tallaamaan.
Tuo parvekkeella oleva pirtinpöytä penkkeineen. Siitä on nyt kolmisenkymmentä vuotta, kun se teetettiin ammattikoulussa itäsuomessa ja siinä on koko kirjo elämän jälkiä. Kuten mm. vanhin tyttö on opetellut appelsiinia kuorimaan ruokaveitsellä tehden kolon pöydän kanteen, ja kaikkea siltä väliltä. Penkeissä on omat historian jälkensä :)
tuvassa 12-hengen ruokapöytä, joka oli tukevaa mäntypuuta, siinä oli myös tekemisen jälkiä ja ajattelin hioa sen kun lapset kasvaa.
Nykyiseen asuntoon tuo pöytä ei mahtuisi ollenkaan.
Jykevä pöytä meilläkin ja alla ja päällä piilee monta muistoa.Appivanhempien kotiin hankittu 60v sitten.Meilläkin ollut jo pian 40v.
Tai,ei se pöytä niin rakas ole,kun ne muistot.Tuli vaan mieleen se heti omasta vastauksestasi.
-soitellaan alkuviikosta- T:enkelit
soittelen jos en ole ihan "kuraankuallukuttu". Tänään heräsin jo neljältä. Pitää laittaa kaikki kuntoon jotta pärjäävät :)
Olin tosi tyytyväinen, kun lasteni isä antoi tuon pöydän minulle. Ja yhden ison taulun, joka on myös sellanen "rakas". Itse hän tykkäs siitä taulusta ja oli hänen omansakin. En pyytänyt kumpaakaan.
en kiinny mammonaan.
kaupasta...kukaan ei ole koskaan mitään antanut...paitsi puurokupit kerran voitin...
just toista päin, en osaa "rakastaa" edes omia tekemisiä, kun koko aikuisiän olen ne johonkin hintaan muille luovuttanut.
Ylpee olen jostain tekemisistä ja varsinkin sellaisista, tarpeellista, jotka jo vuosia nähneenä edelleen ovat osana tehdasta tai sen tuotantoa. Läh. rakennukset/laitteet.
Hmm! Siksiköhän käyn aniharvoin kaupassa, ruokakaupassa vielä harvemmin??
Kun taisin tehdä lähes kaiken omin käsin.... liian suuren osan,...jopa omasta päästä.;))
Olishan se helppoo, mutkun lähinnä teräsrakentamista ja siihen liittyvää oon puuhastellut.
Eipä siis ihme että eläkkeelle jouduin kesken kaiken
Niitä en kyllä rakasta pätkääkään!!
Enpä omista mitään sellaista, joka ei olisi vaikkapa kaupan.
No yksi esine sentään mistä en rahalla luovu; sormus.
Esinenä en sitäkään rakasta. Se ei ole hyväkuntoinen saati esteettinen, ei myöskään rahallisesti arvokas, mutta....
Siihen sisältyy sen verran elettyä elämää, että jos sen joskun hävittän, niin ehkä viereiseen järveen sitten viskaan.
Tai voisin ottaa sen hautaan mukaani, muistoksi!
Jos sinne asti yhteinen elämä kestää?
muumioarkku hämähäkinseitteineen ja hurjine asukkaineen käärinliinoissaan... No ei nyt sentään!
Vanha perunankuorimaveitsi X-mieheni äidiltä saatu joskus kakskymppisenä.. siinä on jotain niin ..jatkuvaa ja hempeätä=) Ja pientä suurta isoa.
On nyt arvossaan.Muut tärkeät rakkaat esineet vei voro ja sen jälkeen en ole kerännyt mitään tai nyt saanutkaan.
haluat joululahjaksi;)
Olis kohdata minulle sopiva mies nyt olis aikaa sille toiselle osapuolelle...ehkä joulupukki muistaa .....esineitä en kerää kun kaikki voi häipyä yhdessä yössä..voihan se mieskin..
..vähän minkähän(laisesta) pitäisit??
Joka kesyttäis tän naisen..siis tavallinen tenkanen joka rakastais mua edestä ja takaa..suorat sivut suorat mielipiteet asioista..et tämmönen osuko ja upposko...
Noitahan vilisee joka kadunkulmassa ja kauppahallissa:)
et ajatellut mitään "vuosikertaa"?
jossa kuplia elämän makua elää tätä päivää.Jolle vois sanoa sinulle rakkaani kyljykset palaa.Ei pojan kloppi niitä omasta takaa 3kappaletta.
Se Haapa jossa oli perinteinen sydän ja nimikirjaimet.
Enää on valokuva jäljellä.
Veitsikin on jo kadonnut jonnekin elämän myrskyihin.
kaulin. Ai että mitäkö muistoja?
Suurin osa meistä vuodattaa kyyneliä!
:):)
olettaisin, I presume Mr Livingstone?
perittyä, niin itse hankkimani "vanhat" esineet, niinkuin esim. kahvimylly, tuohinen sokeri/suola pullo, muutama kuhmuinen kuparipannu, - niistä mie tykkään..niistä tulee sellainen lämmin olo, samoin 50 -luvun muutamasta maalatusta lasiesineestä. Samoin öljylamppu on "rakas"..
Tuloo sellaanen irtaamistoluettelo jos ny kaikki alakaasin muistelemahan, perinnetavarat.
Mutta sellaanen mieleesin on isooisän suutarinkones.
Neulon sillä aika useenkin, siihen liittyy niin palijon muistoja mun lapsuusvuosilta ja jo isänki lapsuuresta. Sellaanen ameriikkalaanen musta Singer se on.
Isooisä on ostanu sen vuonna 1900 käytettynä jo silloon. Hän oli ollu vasta 14 vuotias, notta kovasti nuoresta sitä on hänenki pitäny alakaa, tekkis mieli sanoa notta "teettelemähän aikuusta" Neuloon sillä puukoontuppia ja kyllä mä kengätki saan korijatuksi ja ei ota kovillekkaan. Osaasin pohojata lapikakkahat ja "haitarivartiset" Niin palijon näin ku isooisä sitä työtä iltaasin teki. Samoon kumiterihin oon vaihtanu joskus varsia, tehenehet oikeen lehtijuttujaki mitä kaikkia sepään suuriista kourista oikeen lähtöö..
Sitten toinen liioon kovastikki ja sellaanen rakas esine on isooisältä aikoonaan saamani yli satavuotta vanha kamera. Helsingistä Stocmannilta faarivainaa aikoonansa nuoruuressaan ostanu ja sitten ihan silimäterä isooisälle.
Sillä kuvatahan lasinegatiiveille, lasilevyille valotetahan. Tämä kamera on kasattu suomes ulkolaasista osista. Valamistaja on sellaanen ku ANTON PODWORSKY OY/AB. Hänellä on aikoonansa ollu valokuvaamo Helsingissä. Palijon on minulla justihin tällä kameralla otettuja vanhoja valokuvia. Ihan oliis toimintakuntoonen vehejes, oon jostaan kuullu varmahan nuiren wanhojen autojen kokoontumis ajoos notta Ruotsista kuulemma sais niitä lasilevyjä. Oliiskohan jotaaan retro tuotantoa siellä. Pitääs ottaa oikeen asiasta selevää, tualla kamerahistoriallises seuuraas varmaan tietääsivät paremmin.
On minulla sitten nuata vanhoja gramofooneja ja savikiekko levyjä niihin, samoon vanhoja putki rarioota oon timpraallu muutamia iltojeni ilooksi kuntohon. Eihän niillä kuuntelemahan pysty ku ei oo pitkäaalto lähetyksiä, koriste esineetä enempi.
Liikaaki vissihin minulla on tuata ryönää ja sellaasta ullakko tavaraa kertyny. On minulla täs sellaanen "perinnekammari" ku näitä huonehia on ihan liikaaki yhyreelle.
Tällaasia ittelläni, joku viisaampi oliis voinu nakata ne jo aikoja ekopisteesehen. Olokohon ny, tehköhön poika sitten suuren nuotion tuohon pellonreunahan ja polttakoon pois. Sitten ku ittelläni kasvaa syltäpitkä heinä rinnanpäällä,hih. kuinka ny vaan. terv. maallisen perähän ahanees seppä ja enee porkkanoosta pitävä pieni Tiitu-kani täältä aina niin perinteeseltä pohojanmaalta.
Niitä ennenaikahan kiersi sellaasia kupariastiooren tinureita, ainaki täällä pohojanmaalla ja vielä mun lapsuuren aikoohin.
Muistan kovasti ku olii sellaanen jo vanhee pariskunta jokka tinasivat kaffepannuja ja muitaki kupaarisia astioota.
Tai se mies niitä tinaali, tierä minkä tähäreen sen akaan piti olla siinä hierimenä. Sellaasia ne oli taloon ja yön kulukijoota. Ne oli Leanteri ja Heleka nimeltänsä. Sitä Helekaa oli ovipyyhkässy oikeen ja aika pahasti. Muistan ku mentihin poikaan kans kouluhun ja ne käveli siinä vierees ja samahan suuntahan meirään kans. Leanteri veteli siinä ereellä piipun savuja ja Heleka perääs. Se Heleka sanoo meille notta hän on Ruotsin presitentin serkku ja tais se siinä puhua muitaki hulluja. Se Leanteri aina ku oli polttanu piipuullisen niin se pisti suuhunsa ne piipuun poroot. Heleka yllytti meitä tekemähän samoon jos aletahan piippuapolttamahan. Sanoo jotta ei tuu sitten niinkään heleposti riisitauti ku niin teköö. Ei niitä enää nykyysin oo sellaasia kiertäviä yön ja taloon kulikijaamia eikä annettaasi kulukia irtonaasina. Vaikka sellaasia hyvääntahtoosia ne oli ja tarpehellisiaki virkamiehiä silloon kupariastiootten aikana. terv. seppä ja lasikupiista syövä pieni Tiitu. tai juomavesi ny on sitten kyllä tuttipulloos.
hierimenä..no johan nyt onkin nimitykset teillä siellä :)) Ei varsin ollu ennen kaikille "kuninkaan serkuille" hoitopaikkoja, ommaiset heistä piti huolen kuka mitenniin, niinku hierimenä vaikka, kun ei voinu kottiinkkaa yksin jättee...
Mutta mie en muista noita tinureita, että niitä oisi kiertänyt meilläpäin maalimaa, - liekö viety pannut tinureitten luo.
Voi tuota teijjän suhetta; Tiitun ja sepän..tutittii siinä :)
pikkusisaruksia ku ne alko rääkymään äitiä, että turhaan räävyt, ei oo äitiä, äiti on menny tinurin mukkaan.
, oliko se tuo sama Helekan lentuura..vai mikä se nyt olikaan nimeltään kiertäny tuolla sepän nurkilla.. :))
Me oltiin muuten kuulemma vielä ilkeämpiä kiljuvaa ja perässämme kulkevaa pikkusiskoa kohtaan, arvaa mitä..me laitoimme hänet sohvasängyn kannen alle ja istuttiin päälle..Kamalaa olimme me kyllä hirveitä..ja/mutta kyllästyneitä siihen narinaan ja kielimiseen.
Siitä huolimatta hän oli se minun rakkain siskoni..ensimmäinen hoidokkini..:)
kun mulla oli kaksi vanhempaa veljeä, molemmat jo kuolleet.
En muista koskaan nähneeni tinuria, pitääpä kysellä isältä tinurista, kunhan tästä tokenen niin paljon että pääsen katsomaan.
Kiertävän "pikkusuutarin" muistan ja sillä oli usko, toivo ja rakkaus tatuointi kädessä.
Mustekynällä velipojan kanssa tatuoimme toisillemme omasta mielestämme hienoja tatuointeja.
Äiti oli toista mieltä.
rakkain esineeni on vihkisormus, alussa niin uutuutta hohtava rosopintainen, nyt neljässä vuosikymmenessä lähes sileäksi kulunut, mutta ihmeen kauniisti hohtava. Pidän sitä aina sormessani, joten hukkua tai hävitä voi vai minun mukanani.
Tähän aikaan illasta alkaa se sänky olla kaikkein rakkain esine.