Ulkona on sumuinen ilma. Samaa sumua tuntuu olevan päässä. Mieli on pohjattoman apea. Hiljainen sunnuntain tunnelma korostaa kaiken surullisuutta. Tuntee itsensä maailman epäonnistuneimmaksi ja yksinäisimmäksi ihmiseksi. Valinnat, ratkaisut, teot ja tekemättä jättämiset kummittelevat mielessä. Lopputulos: Kaikki on tehty ja valittu päin persettä ja elämä mennyt sen vuoksi pilalle. Nyt jo kasautunut sellaisia ongelmia, että vaikea on selvitä. Päivästä toiseen mentävä tämän taakan kanssa. Ajatus, kunpa voisi aloittaa kaiken alusta, palata muutama vuosi taaksepäin ja jättää virheet tekemättä. Mutta ei voi. Se hyvä mikä elämässä on, siitä ei jaksa iloita, ja se tuntuu pahimmalle ragaistukselle. Vaikka ei mikään tunnu oikein miltään. Elämässä ei tunnu olevan mieltä. Ei tässä yhteiskunnassa, jonka arvot on häiriintyneet ja ihmiset ahdistuneita. Pakokauhu tulee kun ajatteleekin koko systeemiä. Inhottaa telkkari, lehdet, mitä huttua sieltä tulee. Kaikki on mennyt huonoon suuntaan omassa elämässä ja koko yhteiskunnassa. Rahaa kun ei ole, eikä tule koskaan olemaan, niin elämä on aika rajoitettua. Omaisuutta ei ole. Omaa kotia ei voi koskaan hankkia. Vain velat niskassa ja ainainen persaukisuus läsnä. Se taloudellinen stressi tekee elämästä kammottavaa. En ole materialisti, enkä siksi sure. Mutta, kun rahat ei koskaan riitä edes välttämättömään niin ahdistaa. Tekisi mieli irrottautua kaikesta. Mennä jonnekin metsään, missä ei näe ihmisiä, erakoitua sinne. Kuolema kun tulisi ja korjaisi niin mukaan lähtisin, en miettisi. Totuus on, ettei elämässäni ole mitään niin hyvää, että välttämättä tahtoisin sitä elää. Ahdistaa taas uusi alkava viikko, taas alkaa koko paska uudestaan, rahan perässä juokseminen, kaikki velvollisuudet, koko surkea, epätoivoinen apinaralli. Todellinen ihme (lottovoitto tms.) tarvittaisiin että elämä tästä muuttuisi. Ei sellaisia ihmeitä tapahdu kuin elokuvissa. Ennen jaksoin uskoa ihmeeseen, en enää.
Sunnuntain mietteitä
sumussa
3204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vai yksin puurtava ?
Olen avoliitossa, mutta silti paljon yksin. Elämässä tapahtuneet muutokset nopealla tahdilla ovat romuttaneet muun sosiaalisen verkoston, joka on ollut tosin aina melko heikko. Paljon olen yksin, mitä nyt töissä näen ihmisiä, vapaa-ajalla en edes jaksaisi olla tekemisissä kenenkään kanssa, koska koen turhautuvani ja väsyväni ihmisten seurasta. kuulostaa kamalan itsekkäälle, mutta useimmat ihmiset tuntuvat vain vievän voimia koska ovat niin erilaisia kuin minä.
Se on meidän kaikkien todellisuus sunnuntaipäivän sään suhteen. Mielen sumeus on sitten jo jokaisen oma "sää" tänään. Jos voisi muuttaa kaiken menneen todellakin vaan ei voi. Mutta jos sen osaisi elää jo toisin, on se hyvä merkki sillä sitä osaamista voi käyttää tänään ja tulevina päivinään. Kovana rasitteena on velka, jota ei voi muuttaa mitenkään pois! Oletko laskenut kauanko sinulla menee velkasi maksamiseen? Persaukisena on kamala elää koska se rajoittaa niin valtavasti kuitenkin osallistumista ja perushyvinvointia. Olisipa sinulla joku sydänystävä ja sen lisäksi seurustelukumppani niin se antaisi varmasti puhtia elämisen jaksamiseen.