Lapsuuteni Joulu

sen enempää.

niin Suurella lämmöllä lapsuuden jouluja..huokaus...Ei nykypäivän jouluihin saa samaa tunnelmaa eikä voisikaan.
Nyt on nyt ja ennen oli ennen..huokaus.
Aaton aattona oli ihanaa ummistaa silmät ja ajatella seuraavaa päivää ja lahjoja (tosin niiin pieniä ja penellä rahalla ostettuja) mutta sitäkin parempia=)

Minulla on Lapsuuden Jouluista pelkästään hyviä muistoja=)

Toivoisin niin olevan Kaikilla:)

Joka Joulu se kallis muotokuvakuvaaja tuli meille.
Ja siinä sitten piti istua kuin selkävaivainen huusin luukulla.
Minäkin iso, komea, Joulusta toiseen. Väkinäinen hymy kasvoilla.
Ja aina tyttöystävät,vuodesta toiseen, selaillessan tuota albumia, huokailevat.
Minä en sitten kyllä ymmärrä yhtään.

Junarata oli kyllä kiva, ei ostettu, vaan faija oli tehnyt sen ihan itse. Sähköasentaja kun oli.

siivottiin koti lattiasta kattoon tosi tarkasti.Ruokaa laitettiin monta sorttia.Mieleen jäävin lahja oli nukke,sillä leikittiin koko seuraava vuosi.Oli ainut lelulahja...:)

Eka muistoni on iso valkopartainen pukki (isä) jota pelkäsin ja joka toi lahjoja korvatunturilta.

Porolla tulla jolkutteli, mutta aina ihmettelin valoa (autonvalot) jotka näkyivät ennen pukin tuloa pihalla. Sanottiin, että se oli petteriporon nenä joka siellä loisti..va varapetterin oli se toinen valo.

Olisin halunnut mennä katsomaan ulos poroja..koskaan en saanut mennä, koska porot olivat arkoja ja niitä ei saanut pelästyttää..pukin piti vielä käydä monessa paikassa.

Mummo keitti aina jouluaattoaamuna riisipuuroa ison kattilallisen, puuroon oli piilotettu manteli ja joka sen löysi, sai ylimääräisen pikku lahjan. Puuro syötiin kanelin ja sokerin kera.

Lahjoista muistan ison avaimella käyntiin vedettävän Junanveturin sekä Mollamaijan, jolla oli posliininen pää. Villasukkia, alusvaatteita ja kaulaliinoja saimme myös, sekä kuusenkarkinkin muistan..sellaisia litteitä ja ne oli ripustettu kuuseen ja sieltä äiti ne aattona jakoi tasan lapsien kesken. Kuuseen oli ripustettu myös suklaisia kuusenkäpykoristeita ja palloja kiiltäviin värikkäisiin folioihin kiedottuina, ne jaettiin lapsille tasan joulupäivänä.

Punaisia jouluomenoita odottelimme innolla..äiti oli säilönyt kellariin syksyn omppuja sanomalehteen käärittyinä ja pahvilaatikkoon pakattuina. Saimme syödä niitä aina jouluna ja se oli ihmeellinen kohokohta..kesän hedelmiä talvipakkasella!?

Joulusaunassa tietenkin kävimme ennen ruokailua. Lapset vihdottiin ja pestiin puhtaaksi..punaposkisena tulimme saunasta lämmitettyyn pyyhkeeseen ja vilttiin kiedottuina isän ja äidin sylissä, ettei jalat paleltuisi hangessa.

Rakas Mummo sytytti kynttilöitä ikkunoille..lanttulaatikko ja kinkku tuoksui.Kinkku paistettiin aina aattoaamuna ja syötiin lämpimänä. Jouluruokaan kuului myös aina purkkiherneet ja lipeäkala valkokastikkeella. Herkkuja oli paljon. Rakas setäni soitti haitarilla joululauluja ja me lapset saimme laulaa, jos halusimme.

Lapsuuteni joulut olivat ihania, piparilta ja lanttulaatikolta tuoksuvia lämminhenkisiä tapahtumia. Olen itse omille lapsilleni halunnut tarjota samanlaista tunnelmaa ja luultavasti olen siinä onnistunut, koska meillä on alkanut jo joulunodotus, poltamme kynttilöitä juomme glögiä ja jouluvalot palavat ulkona. Olen pukenut huoneet jo punaiseen joulunodotus asuun. Nuorisoni rakastaa Joulua ja sen tuomaa rauhallista ja ihanaa tunnelmaa.

Tästä kotijoulusta ja sen odotuksesta on tullut perheellemme ihana perinne ja se perinne jatkuu toivottavasti lapsissani ja lastenlapsissani sitten joskus :)

Muistanpa minäkin hyvin jotkut erityiset lapsuuden joulut. Meillä tuoksui piparit, kuusessa oli vaatimattomia koristeita ja kynttilöitä. Kauniilta se näytti ja alle oli laitettu lahjoja. Mieluisia oli kovat kirjapaketit, pehmeitä ei mielestäni olisi tarvinnut ollakaan. Joululauluja kuunneltiin radiosta, vanhaa tuttua Markus setääkin kuuntelin. Oi niitä aikoja, ainakin muistoissa. Lunta oli joka joulu paljon.

Mun lapsuudessa menimme Jouluaattona usein jalkaisin tarpomalla kilometrin matkan pimeää, lumista kylätietä setäni luokse joulusaunaan ja joulu illalliselle. Illallisen jälkeen laulettiin joululauluja ja leikittiin joitain leikkejä. Mun setä luki pikkupätkän joulunsanomaa raamatusta ja Joulupukki kävi usein sen jälkeen. Aina se oli jännittävää vaikka ei sillä paljonkaan lahjoja ollut, usein vain yksi jokaiselle, mutta upeita ja mieluisia ne olivat. Sitä minä aloin myöhemmin hieman ihmetellä kun pukin oli aika tulla niin minun setäni oli joka kerta mentävä talliin hevosta ruokkimaan, eikä hän koskaan nähnyt pukkia?

oli ihanaa olla jouluna. Joulun tunnelma oli rauhallinen ja jotenkin niin kovin juhlava. Ihmeekseni en muista ikävää sisaruksiani kohtaan jotka olivat äidin ja isän luona. Outo järjestely. Mutta minulle niin hyvä. Mummo piti hyvänä, eikä tarvinnut pelätä että kukaan lyö. Serkkujen kanssa sai leikkiä ja ruoka oli hyvää... ne tunnelmat lapsuuden jouluistani haluan omille lapsenlapsillenin välittää kun aamuvarhaisella keitän riisipuuroa ja odotan kuusen koristelijoita. Voi sitä sotkua mutta ikävä tulee kun he lähtevät ja mamma jää tiskaamaan.

sen jouluaaton mummolassa, kun joulukuusi syttyi palamaan. Ei ollut sähkökynttilöitä siihen aikaan. Se oli aika hurjaa, kun kaikille tuli yhtäkkiä kova kiire... Isompaa vahinkoa ei onneksi tapahtunut.
Sitten muistan sen, että äidillä oli aina migreeni ennen joulua. Stressi?
Erään kerran muistan, että me lapset saimme vain itsetehtyjä lahjoja; ei haitannut. - Oli vissiin rahat lopussa, kun kovia paketteja ei tullut. Itse sain pehmeän, lampaankarvasta tehdyn koiran, joka oli aivan terrierin näköinen ja ihana.

takaisin. Äitini aloitti ensimmäiset jouluun liittyvät leipomiset jo joulukuun alussa.
Porukkaa oli paljon ja sen mukaan tietysti menekkiäkin. Laatikot tehtiin aatonaattona.
Äitini nousi aamu neljältä kuorimaan lanttuja ja porkkanoita, ennen navettatöitä.
Pikku mökki oli kovasti joulun tuoksuinen ja leveästä punaisesta ja vihreästä
reppipaperista oli katossa köynnökset, nurkasta nurkkaan.
Joulukuusessa oli perinteiset kynttilät, jossa oli ns. vanhanaikaiset kynttilänjalat.
Aattona oli kuusenkoristelu ja tietysti ruokailuiden jälkeen joulusauna.
Joulupukki oli ns. vanhanajan joulupukki, jolla ei ollut punaista pukua, vaan
ikivanha turkki ja karvahattu, joka oli korvilla. Naamari tietysti kuului asiaan.
Useinkin sen pukin tulo kesti, aloimme jo olla väsyneitä odotteluun.
Pukin kontista riitti jokaiselle ainakin yksi paketti. Meidän lasten paketissa oli
yleensä sukkia, lapasia ja alusvaatteita.
Lahjojen paljoutta kukaan ei silloin kaivannutkaan,vaan jokainen oli iloinen
siitä kun paketin sai. Iloa tuotti varmasti enemmän se että että kaikki oli läsnä,
kaikilla oli hyvä mieli,nautittiin silloin valmistetuista joulunherkuista, joulukuusesta
entisajan koristein. Joulukuusi ei ollut mikään paljon koristeltu, vaan kynttilät toivat
jouluisen tunnelman ja tähti tietysti kuusen latvassa.
Jouluaamuna olikin sitten joulukirkkon meno, joka ollessani pieni tehtiin hevosella.

Maalla lapsuudensa asuneelle Joulut oli juhlia !!
Hevosella ja reellä Joulujuhliin..
Edelleen maalla asuvana yritän jotain niistä oikeista, vaatimattomista Jouluista nykypäivään siirtää.....

Tuli kyllä muisto ensimmäisestä riisipuurosta,
jonka söin mormonikirkossa. Naapurin poika houkutteli sinne kun hänen äitinsä oli jäsen tuossa lahkossa.

Tapahtui joskus 50-luvun lopussa. Mantelia etsittiin, syötiin niin maha täyteen että...muistuu vieläkin...(oli olevinaan oikein herkkuakin)

Tässä ihana joululinkki:

http://www.tunturisusi.com/joulu/

Kyllähän lapsuuden Joulut on mielessä niin pitkään
kun elää.Meitä oli seitsemän lasta ja valmistautuminen Jouluun sen mukaista.Koulun
Joulujuhlar aloitti tavallaan sen Joulun odotuksen.Minulle rakkaimmat Joulumuistot
liittyy isän kanssa hevosella ja reessä
Joulukirkkoon matkustaminen ja tunnelma siellä
kirkossa ja isän läheisyys.Kun isän lämpöinen käsi silitti päätä ja sai lämpöisessä isän kainalossa
katsella suuria kynttilöitä ja kuulla
urut ja laulun.Oli se juhlavaa.
En muista että lahjat oli kovasti tärleät.Se että
sai olla läheistensä luona ja oli sellainen lämmin tunnelma,ehkä se oli Joulussa se,mitä
vieläkin silmät kosteina muistelee.Hieman
on nyt Joulut täällä Helsingissä erilaisia.

...parhaat joulumuistot liittyvät aina mummolaan, maalle.
Koko suku siellä hääräsi ja touhusi ja helposti muistaa myös sen jännityksen nipistyksen. Puna kohosi poskille kun kaikki pakolliset kuviot oli ohi ja odotettiin pukin tuloa. Aina yhtä paljon jännitettiin vaikka jälkeenpäin huolettomana arvuuteltiin kukahan mahtoi tänä jouluna pukkina toimia.
Lahjat olivat tarpellisia suksia ja sukkia. Ensimmäiset luistimet toi joulupukki ja luistelupuvunkin sain, oli punainen ja helmassa ja kauluksessa oli valkoiset karvat, niin ja valkoiset damaskit. Koko komeus sitten vaan puettiin jouluyönä päälle ja lammen jäälle mentiin luistelemaan kynttilänvalossa.
Jouluihin liittyi lämmin yhteenkuuluvaisuuden tunnelma, silloin nähtiin kaikki sukulaiset. Joulupäivä vietettiin vain omissa oloissa ja tapanina sitten mentiin kylään.
Lapsuuden joulut muistan runsaslumisina kunnon talvina.
Nyt kaikenlaisten helppojen valosarjojen aikaan muistelen usein niitä eläviä kynnttilöitä joulukuusessa ja kuinka niitä piti vahtia ja valvoa ja kuinka niiden piti palaa niin niin suorassa, ettei tali vaan valu.
Voi niitä aikoja...ihanaa muistella...

"Pussi, koristettuna kuvalla enkelin,
se sisälsi pullan, omenan ja piparin.
Näin vähänkö vain? ei todellakaan
käynyt kukaan meistä lapsista
valittamaan.

Kultaako aika muistot, mutta harvoin
vaan, enää nykyään pääsen samanlaiseen
olotilaan, vaikka ympärillä vilkkuu,
tuikkii ja säteilee ja jo lokakuu
joulua enteilee."