Kun elokuvassa näyttelee Sandra Bullock, Viggo Mortensen ja Steve Buscemi, niin voiko se huono olla? Ei voi, eikä 28 päivää huono elokuva olekaan ja eritoten näyttelijäsuoritusten osalta leffa on suorastaan loistava. Bullock tekee parhaan roolinsa sitten Speedin, jos ei jopa sitäkin paremman. Buscemi, tuo sivuroolien virtuoosi saa kerrankin näytellä kunnollisen pääroolin ja kertakaikkisen hienoa työtä häneltäkin.
28 Päivää kertoo päihderiippuvuudesta ja neljästä viikosta, mitä päihderiippuvainen joutuu parantolassa viettämään. Tätä päihteistä luopumisen vaikeutta elokuva kuvaa hienosti huumorilla maustaen, joskin monesti nauruun sekoittuu myös sääliä. Elokuvaa ei muuten voi moittia kuin siltä osin, että se sortuu tavanomaisuuksiin. Varsinkin lopun ratkaisut ovat arvattavissa etukäteen ja onnellinen loppuratkaisu hieman vesittää katsomiskokemusta.
28 Päivää on aiheeltaan tärkeä ja saarnaamista välttävä elokuva. S4e on hauska ja helposti katsottava draama, joka on taitavasti tehty. Valitettavasti ei kuitenkaan niitä omaperäisimpiä elokuvia.
Arvosana 7

Vastaukset 4
Vanhimmat
liittyen mainitsemaasi lopun ratkaisuun
ja onnelliseen sellaiseen...
tämä täälläkin jo mainitsemani
tanssii susien kanssa elokuva omaa
kaksi loppuratkaisua.
kumpi on se ohjaajan versio
ja kumpi "jenkkimarkkinoille" (heh)
jälkeenpäin filmattu happy end?
kysymykseni sisältää jo vastauksen, mutta,
kun sattuu olemaan juuri pieni
vedonpoikanen menossa, niin soisin asian esiintyvän
sinun, tai jonkun muun
asiasta tietävän sanomana.
Tanssii Susien kanssa oli henkilökohtaisesti pettymys. Odotin loppuun asti näkeväni Susan Sarandonin, ystävien kesken Susie, kyseisessä elokuvassa, mutta hänet oli ilmeisesti leikkausvaiheessa saksittu kokonaan pois.
Minä en pidä kovin paljoa kyseisestä elokuvasta, vaikka siinä omat hienot hetkensä onkin. Jostain syystä minulla tuli jatkuvasti mieleen sitä katsellessa Clint Eastwoodin Outlaw Josey Wales-elokuva, mitä oli kopioitu oikein urakalla, elokuvien ratkaisujen mennessä monessa asiassa samansuuntaisesti. Kenties Jenkkilänkkäri osaa antaa paremman vastauksen kysymykseesi.
eastwoodin elokuvaa,
eikä voi näin ollen kommentoida..
(surullisena sen totean)...
ja hitot, tottakai tuntee,
sehän on lainsuojaton!
(tässä kohdin viimeistään tankerostankerosloveni paljastuu,hih)
tottakai, puhumasi elokuvahan on tämä
mielestäni väkivaltainen
(tarkoituksella, turhaan)
western seiskytluvulta.
olisikohan ollut 75-76 aikoihin tehty..?
olen sitten aivan päinvastaista mieltä kanssasi.
en näe yhtymäkohtia tarpeeksi,
että voisin sanoa tanssii susien kanssa
kopioineen lainsuojatonta.
mitenkään en clintin elokuvaa ala-arvioi,
mutten myöskään hirveästi rakastanut.
olihan perusaiheet riittävät:
kostaa pitää, sehän on selvä.
ja niinhän myös tapahtui.
susien kanssa. Olin hieman varauksellinen kun olen niin monesti pettynyt tällaisiin "Oskarrysiin" mutta poiketen tuntemuksiisi RW olin positiivisesti yllättynyt. Pidin elokuvasta.
Entä Sandra? Minusta hän on ihan mukava hömppä jota katsoessa tulee hyvälle mielelle. Kyseistä elokuvaa en ole katsonut joten se täytyy joskus vuokrata.