Sosiaalisten tilanteiden pelko on tehdä minut hulluksi. Aloitin syksyllä opinnot, mutta huonosti sujuu. Poissaoloja, tekemättömiä tehtäviä, pitämättömiä esitelmiä... Tekisi mieli lopettaa koulu, mutta en kuitenkaan haluaisi. Sillä viime syksynä kävi samoin, eri oppilaitoksessa ja silloin lopetin.
En ole enää mikään ihan nuori ja kuitenkin ilman koulutusta. Tuntuu, että tällaisessa tämä elämä nyt menee... Olen pari kertaa käynyt lääkärillä esiintymisjännityksen ja ahdistuksen takia. Propralia olen syönyt, mutta en enää pariin vuoteen - siitä ei ole mitään apua. Ahdistus tulee sisältä. Alkuun kuvittelin, että jos saan ulkoiset oireet näkymättömiin, se helpottaisi. Ei se helpota, kun ahdistaa sisältä. Tähän lääkäri sitten löi minulle masennuslääkkeet, mutta kun olen ihan onnellinen silloin kun en ole koulussa. Ja kauhukseni luin kaikista sivuoireista, jotka tuntuivat vähintään yhtäkamalilta kuin itse vaivani... että sellaisetkin pitäisi vielä kaupanpäälle ottaa. En siis koskaan aloittanut tätä lääkettä.
Lisäksi kärsin migreenistä, joka tulee aina samaan syssyyn kuin jännitys - tietenkin. Sitten pitää lähteä koulusta kotiin... Itse asiassa se on "turvallinen" tapa päästä livistämään pois sieltä, missä ahdistaa. Migreeni on kuitenkin todellinen sekin, siihen syön kipulääkkeitä paljon. Koulun käyntini ei suju ollenkaan, kun tällaisessa pyörässä pyörin.
En saa kursseja läpi, sillä esitelmiä en voi pitää. Ryhmätöihin en voi osallistua. Selviydyn vain niistä tehtävistä jotka voin tehdä yksin ja mieluiten kotona. Haluaisin kuitenkin edistyä opinnoissani. Haluaisin joskus valmistua ja saada ammatin. Haluasin saada uusia ystäviäkin - teoriassa. Käytännössä olen syrjäytynyt koko muusta luokasta ja kun olen koulussa minulle ei tule mieleenkään lähestyä ketään ihmistä. Ystävät joita minulla on, on sellaisia jotka olen saanut hyvin nuorena. Moneen vuoteen en ole saanut uusia ystäviä. Ystävien kanssa olen iloinen ja sosiaalinen. Vieraiden keskellä jäädyn täysin.
En enää tiedä mitä tehdä. Olen epätoivoinen ja lääkärille meno ei varmasti ole ratkaisu mihinkään, koska se sanoo päivää ja antaa reseptin. En halua syödä lääkkeitä enempää mitä migreenin takia on pakko... Turhauttavaa. Masentavaa. Tuntuu että kaikki kaatuu.
Sori tämä pitkästyttävä vuodatus...
En ole enää mikään ihan nuori ja kuitenkin ilman koulutusta. Tuntuu, että tällaisessa tämä elämä nyt menee... Olen pari kertaa käynyt lääkärillä esiintymisjännityksen ja ahdistuksen takia. Propralia olen syönyt, mutta en enää pariin vuoteen - siitä ei ole mitään apua. Ahdistus tulee sisältä. Alkuun kuvittelin, että jos saan ulkoiset oireet näkymättömiin, se helpottaisi. Ei se helpota, kun ahdistaa sisältä. Tähän lääkäri sitten löi minulle masennuslääkkeet, mutta kun olen ihan onnellinen silloin kun en ole koulussa. Ja kauhukseni luin kaikista sivuoireista, jotka tuntuivat vähintään yhtäkamalilta kuin itse vaivani... että sellaisetkin pitäisi vielä kaupanpäälle ottaa. En siis koskaan aloittanut tätä lääkettä.
Lisäksi kärsin migreenistä, joka tulee aina samaan syssyyn kuin jännitys - tietenkin. Sitten pitää lähteä koulusta kotiin... Itse asiassa se on "turvallinen" tapa päästä livistämään pois sieltä, missä ahdistaa. Migreeni on kuitenkin todellinen sekin, siihen syön kipulääkkeitä paljon. Koulun käyntini ei suju ollenkaan, kun tällaisessa pyörässä pyörin.
En saa kursseja läpi, sillä esitelmiä en voi pitää. Ryhmätöihin en voi osallistua. Selviydyn vain niistä tehtävistä jotka voin tehdä yksin ja mieluiten kotona. Haluaisin kuitenkin edistyä opinnoissani. Haluaisin joskus valmistua ja saada ammatin. Haluasin saada uusia ystäviäkin - teoriassa. Käytännössä olen syrjäytynyt koko muusta luokasta ja kun olen koulussa minulle ei tule mieleenkään lähestyä ketään ihmistä. Ystävät joita minulla on, on sellaisia jotka olen saanut hyvin nuorena. Moneen vuoteen en ole saanut uusia ystäviä. Ystävien kanssa olen iloinen ja sosiaalinen. Vieraiden keskellä jäädyn täysin.
En enää tiedä mitä tehdä. Olen epätoivoinen ja lääkärille meno ei varmasti ole ratkaisu mihinkään, koska se sanoo päivää ja antaa reseptin. En halua syödä lääkkeitä enempää mitä migreenin takia on pakko... Turhauttavaa. Masentavaa. Tuntuu että kaikki kaatuu.
Sori tämä pitkästyttävä vuodatus...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Masennuslääkkeiden sivuoireita tulee vain aluksi ja tuskin niitä kaikkia mitä varmuuden vuoksi esitteisiin painetaan, ja niitä määrätään myös sos. pelkoihin. Itsellä tosin ei auttanut juurikaan - tai psykiatri oli nostamassa annosta, mutta efexor on niin kallis lääke että lopetin sen kokonaan. En siis osaa sanoa auttaisivatko lääkkeet...
Olisiko mahdollista että voisit sopia tekeväsi tehtäviä kotona? Mutta millaista työtä haluaisit tehdä sitten kun valmistuisit?
En tiedä olenko vain hankala, kun ajattelen etten halua syödä masennuslääkkeitä (määrättiin juuri sos.pelkoihin)... Lääke on nimeltään Seroxat. Tuntuu, ettei lääke ole mikään ratkaisu. Tai oikeastaan tällä hetkellä tuntuu, ettei mitään ratkaisua ole.
Olen yrittänyt sopia opettajien kanssa erityisjärjestelyjä, mutta joustoa ei siltä puolelta ole herunut. Osa kursseista on mahdollista päästä läpi vain pitämällä esitelmän ja siihen en pysty. Koko ajatus on mahdoton. Ja toki tiesin tämän mennessäni opiskelemaan, mutta jotenkin tyhmyyksissäni ajattelin, että jotenkin asiat selviää.
On vaikeaa ajatella tulevaa niin pitkälle, että mitä työtä haluaisin tehdä. Olen tehnyt töitä jossa olen saanut olla yksin, mikä on sopinut minulle ihan hyvin, mutta surkuhupaisaa on se, että masennuin pidemmän päälle yksinäisyydessä... Nyt opiskelen alaa, jolla valmistuttua on mahdollista tehdä hommia niin yksin kuin ryhmässä.
Mutta kuten sanottu, tuntuu niin äärettömän pattitilanteelta tämä touhu... Olen ihan neuvoton. Tuntuu vaan että kaikki luisuu, jokainen koulusta lintsattu päivä ahdistaa. Tunnen itseni epäonnistuneeksi ja huonoksi ihmiseksi.
Haluan vain kertoa ettet ole ainoa joka on tuossa tilanteessa. Juttusi oli kuin omasta elämästäni, tiedän täsmälleen sen tunteen kun haluaisi edetä opinnoissa vaan kun ei kykene. Tuntuu, että muut eivät ymmärrä tilannetta ollenkaan. Tuntee itsensä vain täysin epäonnistuneeksi.
Olen myös käyttänyt propralia, alussa se tehosikin, mutta nykyään ei mitään vaikutusta. Vaikeeta tämä kyllä on, olisi tosiaan kiva saada opinnot joskus päätökseen.
Itse kärsin samasta ongelmasta.
Minä en vain ahdistukseltani pysty keskittymään tunneilla, niinpä olen saanut apua diapamista(varmaankin tiedät, ehkä yleisin sedatiivi).
Se yhdistettynä propraliin helpottaa oireita sen verran, että saan nyt opintoja jotenkin suoritettua.
Eli kannattaa kokeilla jotain rauhoittavaa lääkettä.
Noi sun pelot johtuu jostakin, mitä et tiedosta. Lääkkeet turruttaa, poistaa oireet, mutta ei pelkojen syitä. Hanki keskusteluapua vaikka paikkakunnan mielenterveysalan ammattilaisilta, siitä se sun sisällä oleva vyyhti lähtee purkautuun. Ei kannata pilata elämää noiden pelkojen takia, sillä kun niitä oppii ymmärtään, ne helpottaa. Mut jos niitä ei käsittele, ei niistä pääse eroon. Kyse on sun elämästä, hanki apua niin alat nauttiin myös sosiaalisista tilanteista. Elämä on aika mukavaa yhdessä toisten kanssa ;)
Hei. Itse kärsin aika voimakkaasta sosiaalisten tilojen pelosta, mutta olen vuosien varrella oppinut omakohtaisesti seuraavaa: 1) kannattaa hankkiutua psykologin puheille ja kertoa ongelmasta 2) joskus ongelma on niin vaikea / syvällä ihmismielessä, että mielialalääkkeet yhdessä terapian kanssa auttavat sen ratkaisevan kynnyksen yli -aluksi oireet voivat vähän pahentua (voi viedä jopa 3-4 kk, ennen kuin lääkehoito alkaa purra) 3) nykymaailmassa ei oikein pärjää ypöyksin (vaikka se yksinäisyys niin ihanaa onkin, kun ei tarvitse ujostella ja pelätä mokaavansa), työssä pitää tehdä yhteistyötä kollegoiden kanssa eikä aina voi hautautua yksinäisyyteen 4)sosiaalisten tilanteiden pelkoon kuuluu luonteenomaisena taipumus säilyttää hyvät ystävät ja suuri vaikeus tutustua uusin 5) luonteenpiirteesi ovat omiasi, eikä niitä noin vain muuteta, mutta välttämättömät sosiaaliset vuorovaikutustaidot on omaksuttava 6) ongelman ratkaisu vie aikaa, mutta se on ratkaistavissa 7) olet tiedostanut ongelman, mikä on hyvä ja loistava alku, nyt sitä pitää työstää 8) mene lekurin puheille ja sano,että haluat keskustella psykoteraupetin kanssa ongelmasta 9) et ole yksin, meitä sairaan ujoja pikkumyitä on Suomessa paljon, ja meillä on voimavarana se, että osaamme kekkaloida ihan yksinkin ja vieläpä nauttia siitä.Moni vaan ei tunnista oireitaan vaan eristäytyvät omaan kosmokseen, josta onkin sitten vaikkea pulpahtaa yhteiskuntaan. 10) voin hupaisana detaljina kertoa, että olen sairaalloisen ujo ja arka, ja toimin myyntimiehenä -vieläpä ihan hyvänä sellaisena :) eli kyllä kaikesta selviää. Tsemppiä kovasti.
Tarvitset apua. Lääkettä ja sopivaa terapeuttia. Joudut itse tekemään paljon henkistä työtä. Muista huilata välillä. Ei pellossakaan, jota kynnetään koko ajan, voi kasvaa mitään.
Lääke nimeltä Temesta auttaa jonkin verran, ehkä aika paljonkin.
Sinussa voi olla jokin purkamaton syyllisyys. Voi olla, että syyllisyyden tunne ei ole edes omasi, vaan jonkun läheisesi syyllisyys. Sinun on päästävä vapaaksi siitä. Silloin sinun on päästävä vapaaksi ja kauaksi tästä ihmisestä, luultavasti niin henkisesti kuin fyysisestikin.