Tässä Uimiksen

Vanhasen munaskut hoidetaan
Kirjoittanut: Uimis 17.11.2007 klo 22.52


Aivan älytöntä kirjoittelua, noinko hallitus haluaa tämän asian hoitaa?Pääministerin Virtsakivet VS. asiallinen palkankorotus= ?
4165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

meistä sairastuu ja sillehän me emme itse voi mitään. Munuaiskivet tulevat kenelle vaan ja ennen kaikkea, niillä ei munien kanssa ole mitään tekemistä. Kysymys on kivestä, joka syntyy munuaisissa, josta sittemmin etenee virtsatietä pitkin poistuakseen ja tästä voi syntyä tuskalliset kivut. Tuskin Vanhanen silloin ajattelee muuta kuin terveyttään ja ei varmaan tätä tahallaan aiheuta estääkseen Tehyn asioiden etenemisen. Siis täytyy oikeasti ihmetellä MITÄ UIMIKSEN PÄÄSSÄ LIIKKUU KUN TUON KALTAISTA TEKSTIÄ SUOLTAA. Voisi samalla kysyä Soinilta onko ihan oikeat ihmiset Kps:n vetäjinä vai onko ajatus kaataa koko Puolue tollasten tollojen voimin?

Äänestä
  • eikä juuri Soininkaan päässä kun hyysää tuollaisia tapauksia. Jo helsigin uutisten artikkeli 18.11 kertoi KPS, ja uimiksen osaamisen ja tarkoitusperät.
    Valheilla koitetaan kaataa se, minkä muut on rakentaneet. Soinihan ei ajattele kuin itseään ja esittää että hän on muka kova pomo. Pah, ei ole pojasta pomoksi muuta kuin mielikuvituksissa. Kukaan ei kavahda tuollaista "hirmua".

    Äänestä

  • liiku mikään kirjoitti:

    eikä juuri Soininkaan päässä kun hyysää tuollaisia tapauksia. Jo helsigin uutisten artikkeli 18.11 kertoi KPS, ja uimiksen osaamisen ja tarkoitusperät.
    Valheilla koitetaan kaataa se, minkä muut on rakentaneet. Soinihan ei ajattele kuin itseään ja esittää että hän on muka kova pomo. Pah, ei ole pojasta pomoksi muuta kuin mielikuvituksissa. Kukaan ei kavahda tuollaista "hirmua".

    A'la/Haloska. hihihihihihihi paskapylly.hihihihihihihihihihihihihihihih

    Äänestä

  • virtasakiviä. kirjoitti:

    A'la/Haloska. hihihihihihihi paskapylly.hihihihihihihihihihihihihihihih

    Oikea persu,ja Härmäläinen...Häijy,ja itsepäinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NEROUTTA PARHAIMMILLAAN kirjoitti:

Vanhasen munaskut hoidetaan
Kirjoittanut: Uimis 17.11.2007 klo 22.52


Aivan älytöntä kirjoittelua, noinko hallitus haluaa tämän asian hoitaa?Pääministerin Virtsakivet VS. asiallinen palkankorotus= ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu