countdown

Iltalehdestä poimittua:

Iltalehti kokosi kansan mielipiteet. Eilen Iltalehden verkkoversiossa toteutettuun kyselyyn vastasi noin 4 000 suomalaista.

"Kuuluminen kepuun tulisi kriminalisoida"
Tuo kotka kyllä ajaa tämän maan perikatoon.
Vihainen

Keskustapuolueen jäsenkirja on yhtä kuin rikollisjärjestön liivitunnus. Kuuluminen kepuun tulisi kriminalisoida.

Tuhatkauno

Kepu pettää aina - kepulainen kepulaistakin.

Voep, voep, maaseudun tulevaisuus

Vaikka kyselyn tulos olisikin Jäätteenmäelle murskaava, ei hän mihinkään lähde. Edut ja valta himottavat niin paljon, että paikasta pidetään kiinni kynsin hampain. Oma etu ennen kaikkea. Turha faktoja on kieltää. Kepulainen pääministerinä on Suomelle katastrofi!

JJ

Voi sinua, Anneli. Halukkuutesi valtaan ja pääministeriksi oli niin suuri, että kaikki käyttämäsi keinot ovat kääntymässä sinua vastaan. Usko ja luottamus sinuun on mennyt. Olet menettänyt kasvosi. Myönnä mokasi ja luovu ministeriydestä, jota et ole kypsä hoitamaan. Me pohojalaaset häpiämmä sua!

Kyröön flikka

Anneli valehtelee koko ajan niin, että ne kuuluisat kaksi korvaa vain heiluvat.

Näin on

Jäätteenmäen jatko pääministerinä on vähän sama asia jos elinkautisvangista tehtäisiin vanginvartija. Eroa Anneli!

Joku II

Liikaa skandaaleja naiselta, jonka kielitaito raivostuttaa.

Roisto

Anneli Jäätteenmäki on jo liian monta kertaa yrittänyt pärjätä kepulikonstein. Luottamusta ei enää ole. Täysin kyvytön hoitamaan noin isoa mandaattia. Keskusta puolueenakin on jo naurettavuuden rajoissa.

Pirkko

Järkyttävää, ettei ihminen itse tajua erota. Koko hallitus tulisi panna uudelleen kokoon eri miehityksellä. Tyypillistä keskustalaista kähmintää ja kusetusta. Oikea valehtelijoiden klubi.

Totuus esiin!

Tällainen skandaali vie tavallisen kansalaisen viimeisetkin uskonrippeet poliitikkoihin. Tällä menolla Suomen tulevaisuus näyttää todella huonolta. Jäätteenmäki ja kaikki muutkin keinottelijat ja lässyttäjät pois. Tilalle virkamieshallitus ja pääministeriksi Sauli Niinistö.

Qwerty

"Puhun niin totta kuin osaan." Krooninen valehtelija siis. Tämä jos ei horjuta uskoa Suomen politiikkaan ja uskottavuuteen, niin ei sitten mikään.

TT

Anneli Jäätteenmäki on osoittanut kykenemättömyytensä pääministeriksi. Jatkettaisiin vaan vanhaan malliin. Jäätteenmäki ulos, Lipponen takas.

Bruce

Hallituksen täytyy erota ja keskustan täytyy lähteä hallituksesta. Uskomaton juttu. Jäätteenmäki on ollut tosi kiero, enkä luota häneen missään nimessä. Ulos mitä pikemmin, että ei saa lisää ongelmia aikaan.

Pettynyt keskustalainen (nyt entinen)

Joka lähtee ajamaan asioita perustuen valheeseen, joutuu pysymään samalla linjalla ja valehtelemaan aina. Jäätteenmäki on valinnut tämän linjan. Osoittaa lyhytnäköisyyttä ja suorastaan hiutalemaista toimintaa.

Arvot kunniaan

Itse äänestin keskustaa, tosin voitte olla varmoja, että viimeisen kerran. Pääministeri ei kykene puhumaan totta asiasta, jossa Suomen politiikan vähäinenkin maine on vaakalaudalla. Hän pääsee virkaansa hyväksikäyttäen salaisia asiapapereita ja on nyt muutaman kuukauden kompuroinut uudessa tehtävässään jatkuvasti. Säälittävä esitys. Uusi pääministeri tilalle.

Entinen äänestäjä

Pohjalaisakka löi kirveellä omaan jalkaansa. Toivottavasti hän ymmärtäisi erota. Vasta nyt katajainen kansa tajuaa Lipposen ammattitaidon ja ne, jotka käänsivät takkiaan vaaleissa, katuvat pahemman kerran.

Vääpeli

Tällainen skandaali ei sovi minkään maan poliittiseen johtoon. Muissa länsimaissa nyt kyseessä olevat asianosaiset olisivat jo jättäneet paikkansa. Mutta mehän olemme sellainen piskuinen takapajula! Mitäköhän tässä vielä paljastuu, kun kaikki poliittinen routa on sulanut!

Ertsu

"Pääpiru on Lipponen"
Jäätteenmäen pitää jatkaa pääministerinä ja hänelle pitäisi asiasta antaa jopa tiedon julkistamispalkinto. Irak-skandaali on horjuttanut luottamusta Lipposen ulkopolitiikkaan. Jatkossa kaikenmaailman lipposet saattavat myydä Suomen vain muutaman sentin tähden, suomalaisten itsensä siitä tietämättä.
Totuudentorvi

Kärpäsestä teki kiukuttelija-Lipponen härkäsen. Arvasin nämä Paavon lausunnot jo ennen kuin ne tuli julkisuuteen, sillä kun osaa lukea haastatteluista rivien välistä, tietää paljon. Mutta eipä kiukku-Paavo enää hehkuta, kuinka sanoi Bushille "Finland is the Best". Sitä hän jaksoi vielä vaalikampanjan aikana hehkuttaa. En ymmärrä mitä väärää Jäätteenmäki teki, kun toi asian julkisuuteen. Lippostahan tässä voisi syyttää maanpetoksesta. Hän antaa lausuntoja Suomen kansan nimissä ja Suomen kansa ei saisi tietää mitä tehdään sen selän takana.

Satu K.

Jäätteenmäeltä aivan oikea teko paljastaessaan Lipposen kaksinaamaisuuden. Lipponen pelasi ennen vaalia kaksilla korteilla: toisilla USA:ssa ja toisilla Suomessa. Kansalla oli oikeus tietää. Lopettakaa hössötys vuotajasta. Todellinen maanpetturi on Paavo Lipponen!

Janttu

Anneli on loistava pääministeri ja 1 000 kertaa luotettavampi kuin diktaattori Lipponen. Suomi ei yksinvaltiaita tarvitse. Käytöstavatkin pääministerin tulisi tietää. Nyt meillä on pääministeri joka osaa käyttäytyä ja kansalaisetkin ovat arvostettuja ihmisiä. Anneli on hyvä pääministeri. Jatka samalla tavalla.

Mies peräpohjolasta

Manninen ja Jäätteenmäki tekivät kansalle palveluksen paljastamalla Lipposen salaiset kansiot. Ei mitään hävettävää.

Varokaa Lipposen vallankaappausta

Voi! Mitäs sitä turhaan vaihtamaan, jos totuuden kaivaa esiin Lipposen puheista.

Jasu

Mielestäni Anneli teki oikein kun toi asian julkisuuteen. Kansalla on oikeus tietää hämäristä sopimuksista suljettujen ovien takana. En ymmärrä Annelin riepotusta, Paavonhan kimppuun tässä pitäisi käydä! Sopimus Bushin kanssa on moraalisesti väärin.

Elisa

Lipponen tässä asiassa pääpiru on! Jos Lipponen ei olisi sotkeutunut koko Irak-juttuun, niin ei kukaan muukaan olisi.

Ei ole koiraa karvoihin katsominen
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Utelias kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu