Tehyn ja kuntapuolen palkkasopimus oli riemuvoitto Kokoomukselle. Kokoomus vältti työtaistelun seurauksena tulevan uskottavuustappion. Koulutettujen naisvaltaisten alojen palkkakehitys pääsi hyvään alkuun, suoranaiseen kilpajuoksuun, mikä sopii hyvin kokoomuslaisen kilpailuyhteiskunnan kuvaan.
Olennaista tässä on kuitenkin se, että Kokoomuksen perinteinen tiukka budjettikuri piti erinomaisesti. Rahoitusta kunnille tulee enää sitä kautta, jos nämä itse kykenevät tehostamaan toimintaansa saaden pitää siitä saamansa hyödyn itse. Näin oikeistolainen malli tuottavuuden ideasta saatiin ajettua kertarysäykselle myös kuntiin. Valtion puolellahan tätä on sovellettu jo pitempään. Käytännössä se tarkoittaa yleensä vähemmän palveluja pienemmällä rahalla. Toinen seuraus on palvelujen saajien maksujen lisääminen. Tämä on julkisen sektorin vähittäistä alasajoa. Tämä on bersteinilainen malli eli liikkeen suunta on tässä pääasia.
Sairaanhoitoalallakin on tavoite vähentää hoitajia, vääntää jäljelle jäävistä hoitajista enemmän tehoja ja jättää potilaat enemmän rauhaan sänkyihinsä, mistä he saavat sitten myös maksaa aina pikkusen enemmän.
Kepun viehtymys punamultaan on tähän saakka selittynyt suuressa määrin sillä, että vasemmiston kanssa budjetteja voi sorvata löysällä kädellä. Julkisen sektorin kasvuajat selittyvät tällä. Siinä politiikassa Kepu on saanut aina omansa sulle mulle -politiikan seurauksena. Demarit ovat raknetaneet siten hyvinvointiyhteiskuntaa tavallansa ja Kepu on saanut siitä maksun maataloustukiaisiinsa ja aluepoliittisiin tavoitteisiinsa. Tässä mallissa syntyi mm. kuulut pekkarointi ja iltalypsyt.
Kokoomusta Kepu on vältellyt osin siksi, että Kokoomus harjoittaa tiukkaa budjettikuria ja suosii sen sijaan veronalennuksia. Tämä politiikka ei tue Kepun maatalous- ja aluepoliittisia tavoitteita. Esim. Jäätteenmäki kritisoi voimakkaasti Lipposen hallitusta liian oikeistolaisesta politiikasta. Tiukka budjettikuri, valtion velan lyhentäminen ja veronalannukset ovat oikeistolaista politiikkaa, missä julkisen vallan roolia pyritään vähentämään.
Ideologisesti tämä ajattelutapa meni pisimälle Penttilän johtamassa NuSussa, kun valtion rooliksi nähtiin lähinnä vain turvallisuudesta huolehtiminen. Tähän turvavaltio-ajattelun suuntaan Kokoomuskin vetää, muttei niin suurella vauhdilla, että se selvästi huomattaisiin. Tätä yritetään vielä hämärtää puhumalla vastuullisesta markkinataloudesta.
Kokoomuksen tavoittelema budjettikuri siis näytti pitävän. Hallitus piti sanansa eli ei pannut lisää rahaa Tehy-ratkaisuun. Laskun maksavat nyt yksinomaan kunnat, koska valtio vain hyötyy korotuksista kasvavina verotuloina. Valtio jää siis Tehy-ratkaisun nettohyötyjäksi. Ratkaisu oli siten todella historiallinen kertoen siitä, että Kokoomuksen ekonomistien opit eivät ole valuneet hukkaan.
Kunnille tästä tulee raskas taakka. Ei kaikille kunnille, mutta varsinkin niille, jotka ovat ennestään olleet taloudellisesti kuralla ja joissa vanhusväestön osuus on keskimääräistä suurempi. Nämä ovat enimmäkseen syrjäseutujen Kepukuntia. Kokoomus siis onnistui nyt vauhdittamaan niiden alasajoa, mikä on eräs Kokoomuksen voitoista tässä kohdin. Se onnistui lyömään useamman kärpäsen yhdellä iskulla.
Kepukuntien ahdingon lisääntyminen ei voi olla vaikuttamatta Kepun politiikkaan. On suoranainen ihme, ettei Kepun sisällä ole alettu jo kritisoida Vanhasen politiikkaa, kun se vaikuttaa nimenomaan heikentävästi Kepulandiassa. Kunnat ajautuvat "vapaaehtoisesti" yhteen, mitä Kepu on tähän asti vastustanut. Palvelutaso heikkenee ja maksut kasvavat. Tämä yhdessä Stora Enson tapaisten rationalisointien kanssa lisää muuttohalukkuutta Kepukunnista. Näissä virinnyt vähäinenkin toiveikkuus tulevasta alkaa kadota.
Kokoomuksen aikaansaama myllerrys saattaa olla toki onneksi koko Suomelle. Se on saanut kunnat nyt sellaiseen kierteeseen, missä on pakko tehdä "vapaaehtoisia" ratkaisuja. Liitokset ja palvelurakenneuudistus etenevät nyt hyvää vauhtia. Jäämme nyt vain odottamaan Kepukunnissa asuvien reaktiota tästä vauhdista ja suunnasta.
Kokoomuksen politiikka oli tässä lähes ihailtavan täydellistä. Se sai omia tavoitteitaan läpi muiden kustannuksella. Haitat koskevat ennen muuta Kepukuntia ja siten Kepua. Tämä vaikuttaa jo hajoita ja hallitse -taktiikalta. Kokoomus haluaa nousta oikeiston johtotähdeksi ja Kepun kutistuminen palvelisi tätä tavoitetta. Kepu kutistuu Persun ja kristillisten nousun myötä, kun ihmiset maakunnissa havaitsevat, ettei Kepu puolustanutkaan heitä. Näin poliittinen keskusta vähitellen pirstaloituu pienpuolueiksi. Näistä Persu on aina suosinut demareita, mutta nyt näyttää siltä, että myös kristillisdemokraatit ovat hurjasti lähentyneet vasemmistoa tavoitteissaan. Poliitinen karttamme alkaa myös vähitellen uusiutua Kokoomuksen myllerryspolitiikan myötä. Se ei välttämättä ole laisinkaan huono asia.
Lyhyt arvio vaikutuksista
48
1121
Vastaukset
- Aina sinun kirjoitukset
ovat olleet puppua kuten nytkin. Maalaat piruja seinälle. Turhaa on sinun höpöttää sillä kaikki jo sinut tuntevat.
- itseään..
utopistisella haavekuvalla keskustan kutistumisesta! :))))
- toiveunet
eivät kylläkään täyty...
ihmettelen tätä sinunkin viljelemää "yhdistymishaluttomuutta" kepukunnissa, sillä juuri kepukunnat ovat olleet pääasialliset yhdistyjät viimevuosina...
ja tuota unelmoimaasi kepun pirstoutumista ei VARMASTI tapahdu, koska nimenomaan keskustalaisissa on kaikkein vähiten n.s.liikkuvia äänestäjiä ja muutenkin "puolueuskollisuus" on korkeaa luokkaa ja puolueorganisaatio on parasta a-luokkaa...
ja tämä meneillään ollut työselkkaus vei kyllä nimenomaan kokoomukselta tosi paljon kannatusta, eikä sitä muuta Kataisen selittelyt yhtään miksikään...
koska kysymyksessä oli naisvalta-ala ja hoitoala, kouraisi se kansalaisia todella syvältä..Tottakai yhdistymishalu on Kepukunnissa suurin, koska muut kunnat tulevat toimeen itsenäisinäkin. Yhdistyhalu on suuri siellä, missä on eniten ongelmia. Ongelmat tarkoittavat sitä, että jokin ratkaisu pitää löytää ja pian. Se ei ole silloin oikein halua yhdistyä vaan ennemmin pakon sanelema ratkaisu. Minusta se on kyllä tervettä kehitystä, joten en vastusta tällaista yhdistymistä. Näissä kyllä tajutaan myös se, että että syrjäseutukuntien palveluista pitää ensimmäisenä luopua. Se taas tiivistää vähitellen suurkunnan asutusta, mikä on sekin erinomainen lopputulos.
Puolueuskollisuus, sanoisinko uskovaisuus on Kepussa suurta. Mutta se koskee ennen muuta vanhempaa väkeä, joka muistaa Kekkosen ajat. Näiden suurkuntien taajama-asteen kasvaessa kasvaa myös Oulu-ilmiö. Kaiken kepulaisuuden keskellä nämä keitaat eivät enää olekaan vain kepun hallitsemia, kun niissä ihmisillä on eriäviä etuja vaalittavana. Tämä kehitys on vääjämätöntä ja se syö Kepun kannatusta. Varsinkin Persu on nyt myös shakaalina paikalla kärkkymässä haisevaa haaskaa.
Työselkkaus vei Kokoomuksen kannatusta, kun näytti, että siitä tulee työtaistelua ja tosi hankala tilanne. Kun ei tullut, en olisi enää niinkään varma, että tästä koituu Kokoomukselle pitkäaikainen tappio. Toki Kepukunnissa Kokoomuksen suosio voi laskea, kun nähdään mikä aiheutti niiden ahdingon, mutta näissä kunnissahan Kokoomuksella on vain voitettavaa, ei hävittävää.
Työtaistelun välttäminen siirsi ongelman nyt palkkasovun seurauksiin. Kuntapuolen edustaja ilmoitti ensi sanoikseen, että tämä on kallis ratkaisu kunnille. Siinä lausuttiin siis hyvin olennainen asia. Kun yksi ongelma saatiin ratkottua, tuli toinen ja ehkä vain pahempi tilalle.- ukki.
Mielipidepankki kirjoitti:
Tottakai yhdistymishalu on Kepukunnissa suurin, koska muut kunnat tulevat toimeen itsenäisinäkin. Yhdistyhalu on suuri siellä, missä on eniten ongelmia. Ongelmat tarkoittavat sitä, että jokin ratkaisu pitää löytää ja pian. Se ei ole silloin oikein halua yhdistyä vaan ennemmin pakon sanelema ratkaisu. Minusta se on kyllä tervettä kehitystä, joten en vastusta tällaista yhdistymistä. Näissä kyllä tajutaan myös se, että että syrjäseutukuntien palveluista pitää ensimmäisenä luopua. Se taas tiivistää vähitellen suurkunnan asutusta, mikä on sekin erinomainen lopputulos.
Puolueuskollisuus, sanoisinko uskovaisuus on Kepussa suurta. Mutta se koskee ennen muuta vanhempaa väkeä, joka muistaa Kekkosen ajat. Näiden suurkuntien taajama-asteen kasvaessa kasvaa myös Oulu-ilmiö. Kaiken kepulaisuuden keskellä nämä keitaat eivät enää olekaan vain kepun hallitsemia, kun niissä ihmisillä on eriäviä etuja vaalittavana. Tämä kehitys on vääjämätöntä ja se syö Kepun kannatusta. Varsinkin Persu on nyt myös shakaalina paikalla kärkkymässä haisevaa haaskaa.
Työselkkaus vei Kokoomuksen kannatusta, kun näytti, että siitä tulee työtaistelua ja tosi hankala tilanne. Kun ei tullut, en olisi enää niinkään varma, että tästä koituu Kokoomukselle pitkäaikainen tappio. Toki Kepukunnissa Kokoomuksen suosio voi laskea, kun nähdään mikä aiheutti niiden ahdingon, mutta näissä kunnissahan Kokoomuksella on vain voitettavaa, ei hävittävää.
Työtaistelun välttäminen siirsi ongelman nyt palkkasovun seurauksiin. Kuntapuolen edustaja ilmoitti ensi sanoikseen, että tämä on kallis ratkaisu kunnille. Siinä lausuttiin siis hyvin olennainen asia. Kun yksi ongelma saatiin ratkottua, tuli toinen ja ehkä vain pahempi tilalle...vastata ,että lähes kaikki asiat mitä on Matin hallituksissa tehty on sinunkin mielestä oikean suuntaisia ei tuosta muuhun päätelmään voi tulla.
Kysymys kuuluu miksi olet niin katkera et ainakaan asioiden hoidon vuoksi vaan jonkun muun vuoksi ja sen me taidamme tietää.
- Keskusta on paras
Ja paranee entisestään. Demarit ne kutistuu entisestään.
Nyt lähennytään tilannetta, missä demarien kutistuminen voi muodostua Kepulle ongelmaksi. Jos Kokoomus nousee maamme suurimmaksi puolueeksi ja demarit jäävät kolmanneksi suurimmaksi, se sitoo Kepun Kokoomusvetoiseen politiikkaan. Ei se kaikessa suhteessa olisi mikään huono asia. Demarienkaan kannalta aluepoliittinen rationalisointi ei ole huono asia. Se kasvattaa kuitenkin pitkällä aikavälillä myös demarien kannatusta.
- oikea suunta
Tämä on oikea suunta, kepulaiset saavat sitä, mitä ovat ansainneet. Kepun ei pitäisi yleensä olla hallituspuolue, mutta pääkaupunkilaisten äänin turvin kepulaiset ovat.
- Maltillinen oikeistolainen
Riemuvoiton saivat Tehy ja suomalainen työehtosopimusten neuvottelujärjestelmä, koska Tehy mursi kunta-alan sopimuskartellin pakotettuaan työnantajan tekemään erillispöytäkirjan ainoastaan Tehyn jäseniä koskevista työehdoista ja palkankorotuksista.
Tämän urotyön myönteisiä vaikutuksia kaikille palkansaajille ja myös yksityisen sektorin työnantajille ei vielä ole oikein tajuttukaan, koska nyt ollaan menossa hyvää vauhtia keskustan vuonna 1998 lanseeraaman työreformin suuntaan: kohti paikallista ja yrityskohtaista sopimusjärjestelmää, irti työmarkkinoiden keskusjärjestöjen keskitetystä saneluvallasta.
Tulevaisuudessa työehdoista ja palkoista sovitaan toimiala- ja ammattiryhmäkohtaisesti. Se on ainoa oikeudenmukainen järjestelmä, koska se pakottaa työnantajat kustannustehokkuuteen (eli välttämään tehotonta toimintaa ja turhia kustannuksia) ja antamaan tuottavuuden kasvun siirtyä palkkoihin.
Muilta osin tekstisi oli sen tasoista puoluepolitikointia, ettei siihen ole juuri aihetta kommentoida, koska tarkoituksesi näyttää olevan ainoastaan nyt aikaansaadun ratkaisun seurausten vääristely.Kannatatko järjestelmää, missä palkan perusteena on tehtävän vaativuuden ja työkokekmuksen sekä henkilökohtaisen työsuoritteen lisäksi se, mihin liittoon työntekijä kuuluu. Työnantaja tuntuu ainakin tyrmäävän tällaisen ajattelun tyystin.
Mitä tulee seurauksiin en jaksa uskoa siihen, että tästä tulisi nyt Kokoomukselle kovin paljon lunta tupaan. Haitat siirrettiin Kepulle, mikä kertoi joko ihailtavan taidokkaasta politkoinnista tai sitten hyvästä pelisilmästä ja tuurista.
Enpä tiedä, ollaanko menossa kohden paikallista sopimista. Tehyn työtaistelu-uhka ja sen saavutuyksethan kertovat juuri siitä, että joukkovoimalla saatiin tällainen tulos. Eikö silloin voisi olettaa, että se vain vahvistaa työntekijäpuolella uskoa suuren joukkovoiman vaikutuksiin. Tehyhän otti tässä poikkeuksellisen raskaan uhka-arsenaalin käyttöön ja sai tulosta. Ei paikallisella tasolla ole kellään käytössä tällaisia painostuskeinoja.- nimenomaan
Mielipidepankki kirjoitti:
Kannatatko järjestelmää, missä palkan perusteena on tehtävän vaativuuden ja työkokekmuksen sekä henkilökohtaisen työsuoritteen lisäksi se, mihin liittoon työntekijä kuuluu. Työnantaja tuntuu ainakin tyrmäävän tällaisen ajattelun tyystin.
Mitä tulee seurauksiin en jaksa uskoa siihen, että tästä tulisi nyt Kokoomukselle kovin paljon lunta tupaan. Haitat siirrettiin Kepulle, mikä kertoi joko ihailtavan taidokkaasta politkoinnista tai sitten hyvästä pelisilmästä ja tuurista.
Enpä tiedä, ollaanko menossa kohden paikallista sopimista. Tehyn työtaistelu-uhka ja sen saavutuyksethan kertovat juuri siitä, että joukkovoimalla saatiin tällainen tulos. Eikö silloin voisi olettaa, että se vain vahvistaa työntekijäpuolella uskoa suuren joukkovoiman vaikutuksiin. Tehyhän otti tässä poikkeuksellisen raskaan uhka-arsenaalin käyttöön ja sai tulosta. Ei paikallisella tasolla ole kellään käytössä tällaisia painostuskeinoja.paikallisella tasolla perseen penkkiin paneminen "reaalisoituu" välittömästi!
- Maltillinen oikeistolainen
Mielipidepankki kirjoitti:
Kannatatko järjestelmää, missä palkan perusteena on tehtävän vaativuuden ja työkokekmuksen sekä henkilökohtaisen työsuoritteen lisäksi se, mihin liittoon työntekijä kuuluu. Työnantaja tuntuu ainakin tyrmäävän tällaisen ajattelun tyystin.
Mitä tulee seurauksiin en jaksa uskoa siihen, että tästä tulisi nyt Kokoomukselle kovin paljon lunta tupaan. Haitat siirrettiin Kepulle, mikä kertoi joko ihailtavan taidokkaasta politkoinnista tai sitten hyvästä pelisilmästä ja tuurista.
Enpä tiedä, ollaanko menossa kohden paikallista sopimista. Tehyn työtaistelu-uhka ja sen saavutuyksethan kertovat juuri siitä, että joukkovoimalla saatiin tällainen tulos. Eikö silloin voisi olettaa, että se vain vahvistaa työntekijäpuolella uskoa suuren joukkovoiman vaikutuksiin. Tehyhän otti tässä poikkeuksellisen raskaan uhka-arsenaalin käyttöön ja sai tulosta. Ei paikallisella tasolla ole kellään käytössä tällaisia painostuskeinoja.Kannatan sitä, että työntekijät valitsevat sen liiton, joka ajaa parhaiten heidän etujaan. Olisi hyvä päästä eroon siitä, että samaa työtä tekeviä kuuluu eri liittoihin, jos heillä on sama työnantaja.
Se, miten koulutus, kokemus ja työn vaativuus hinnoitellaan, on aina sopimuskysymys eri toimialoilla. Työn vaativuus ja etenkin työn tuottavuus ovat ratkaisevampia kuin koulutus ja kokemus. Näin ollen esimerkiksi viiden vuoden työkokemuksen omaava valtiotieteiden maisteri saa mainostoimiston tekstisuunnittelijana parempaa palkkaa kuin yleisradion toimittajana.
Tehyn aikaansaama neuvottelutulos ei muuten tuota mitään haittoja kepulle, koska kuntasektori on joka tapauksessa saatava maksamaan kilpailukykyisiä palkkoja yksityisen sektorin kanssa ja tehostamaan toimintaansa. Sairaanhoitoala on oiva esimerkki siitä, miten hierarkiset organsaatiot ja huonosti johdettu työnjako, väärät johtamiskäytännöt ja tiimtyön puute ovat aiheuttaneet aivan turhia kustannuksia. Nyt tehty palkkaratkaisu pakottaa etsimään säästö- ja tehostamiskohteita kokonaan muualta kuin siitä, että säästetään henkilöstömenoissa toimimalla vajaalla miehityksellä, ketjuttamalla määräaikaisia työsuhteita ja teettämällä ylitöitä, niin kuin monessa honohsti johdetussa kunnassa/sairaalassa on tähän saakka menetelty.
Paikallinen sopiminen ja vahvat ammattiliitot eivät sulje toisiaan pois. Pääasiahan on, että kartelleista ja montaa erilaista ammattiryhmää koskevista kompromissisopimuksista päästään eroon, jolloin palkansaajat pääsevät neuvottelemaan muiden liittojen rajoituksista vapaalla tasolla suoraan työnantajaliittojen kanssa.
Tässä meillä on toki oppimista, koska suljetun talouden aikainen keskitetty ja keskimääräinen sopiminen istuu edelleen aivan liian lujassa vasemmistolaisten työmarkkinapomojen mielissä.
Kyse on hyvin yksinkertaisesti vain siitä, että millään alalla ei vapaassa markkinataloudessa voida maksaa tuottavuuden kasvua suurempia palkankorotuksia. Tämän reunaehdon kanssa on opittava elämään, vaikka se tietääkin kaikille annettavien yleiskorotusten poistumista ja eri ammattiryhmien, myös eri toimialojen, välisten palkkaerojen kasvua.
Nyt on vaan niin, että tulevaisuudessa niiden palkat kasvavat, jotka saavat aikaan tuottavuuden kasvua, mutta niiden palkat jäävät jälkeen, jotka eivät saa aikaan tuottavuuden kasvua. Ennen pitkää tällä saralla yleistyvät myös kaikkia palkansaajia koskevat henkilökohtaisen tulos- ja bonuspalkkauksen muodot, koska ne motivoivat aikaansaamaan tuottavuuden kasvua.
Tulevaisuudessa palkka maksetaan siitä, mitä palkansaaja on saanut aikaan, ei enää siitä ajasta, jonka palkansaaja on viettänyt työpaikalla.
Suurin muutos tulee kuitenkin tapahtumaan johtamiskäytännöissä. Ylhäältä käskyttävä johtaminen ja esimiesvalvonta korvataan aidolla yhteistoiminnalla ja tiimtyöllä, jossa johtajan panos mtataan sillä, miten hyvin hän pystyy oman tiiminsä motivoimaan tekemään parastaan.
Me olemme kaikki samaa suomalaista työväkeä.
- Uusi-Ukki
Miten voi ihminen ajatella noin toisen ihmisen lailla melkein kaikissa mitä kirjoitat, se tulee kuin minun ajatuksenjuoksunikin on. Ettet olisi vaan minun poikani,sanotaanhan, että isällä ja pojalla on useinkin sama ajatusmaailma.
Niin selitän vähän minä heistelin siellä helsinginpuolessa nuoruudessani, minulla oli muutamia intiimiäkin naissuhteita, joilla en halua kuitenkaan kerskua kuten Sonnimies tekee, jos olet siinä viisikymmentä päälle voisin olla vaikka isäsi. Älä nyt vaan loukkaannu Äitisi puolesta tämä nyt oli vähän "Korni" ajatus, mutta sainpa sanotuksi. Hyvää päivänjatkoa vaan sinulle,sinua on mukava lueskella.- oivahärkönen
... mielipiteitä, hän vain hymistelee saitin sossujen, erikoisesti kapin ja Mpp:n sanomisia.
Kuules nyt ukki, sinun pitäisi pysyä siellä sossujen palstalla, jossa olisit omiesi joukossa etkä olisi häiriöksi täällä järkevien ihmisten kepu-palstalla. - Emeritus
...tunnistatko Ukkelin isäksesi? On siinä poika perinyt mahtavat geenit.
- 70+ saitti kutsuu
oivahärkönen kirjoitti:
... mielipiteitä, hän vain hymistelee saitin sossujen, erikoisesti kapin ja Mpp:n sanomisia.
Kuules nyt ukki, sinun pitäisi pysyä siellä sossujen palstalla, jossa olisit omiesi joukossa etkä olisi häiriöksi täällä järkevien ihmisten kepu-palstalla.Onhan Brezhnevin kuva varmasti vatupassissa siellä pirtin kunniapaikalla?
- Nimetön
Emeritus kirjoitti:
...tunnistatko Ukkelin isäksesi? On siinä poika perinyt mahtavat geenit.
epäillään City-Keskustaa;-)))) Geneettiset viatkin on molemmilla samat... Puhumattakaan tavoista;-))
- mvv
..pitkään jatkuneesta TUPO-politiikasta. Ei Kokoomuksella tässä loppujen lopuksi ollut niin suurta merkitystä kun yrität nyt sanoa. Sairaanhoitajan peruspalkka on ollut niin pieni, ettei sen pienempää palkkaa missään tehdastyössä enää ole maksettu. Kyllähän se oli paineet luonut. Kokoomus vain toi asian esille myös vaaleissa. Kaikki asiathan kuuluvat lopuksi eduskunnalle.
Siinä mielessä Kokoomus oli voittaja, että sen ajama asia jälleen korjaantui. SDP-ssä ollaan varmasti nyt kuin kusi sukassa. Tulee mieleen Lipposen taannoin tekemä kysymys-"tarvitaanko Sosialidemokraattista puoluetta". Nyt jälleen näyttää siltä, että ei tarvita. Myös palkoissa voidaan ottaa oikeudenmukaisuus paremmin huomioon jos SDP on oppositiossa. Ja voihan isänmaata palvella myös oppositiosta, kuten Kekkonen aikoinaan sanoi.
Aamun aikana on kyllä vähän huomannut, että palkankorotuksista ollaan joissakin piireissä eri mieltä kun toisissa. Työnantajapuoli sanaa ratkaisun olevan 2,5 vuoden ajalta saman kun muillakin kunta-alalla. TEHY-taas kertoo saavansa enemmän.
Kun ei vain TEHYN jäsenet olisi lopulta pettyneitä ratkaisuun, kun vertailut tulee tarkemmin nähtäväksi.Sairaanhoitajien palkat ovat varmaankin olleet pienet, kun niitä vertaa joihinkin yksityisen sektorin palkkoihin. Mutta tämä ei koske vain hoitajia. Koko julkisen sektotin palkat ovat tällaisessä vertailussa vähäiset. Aiemmin pienempää palkkaa on voitu perustella pitkällä ja varmalla työsuhteella, hyvillä loma- ja eläke-eduilla sekä inhimillisellä työtahdilla. Nyt näissä asioissa on olennaisesti lähennetty yksityistä sektoria, mutta palkat ovat jääneet vain lisää jälkeen. On melko varmaa, että tämä luo nyt julkiselle puolelle kierteen, missä korjauksia vaaditaan toinen toisensa perään. Opettajat ovat tässä takuuvarmasti seuraava ryhmä.
Minäkin arvelen, että Tehyä kusettiin tässä vähän linssiin. Sopimus lienee samaa tasoa, jota jo aiemmin tarjottiin kahdeksi ensimmäiseksi vuodeksi. Sitä seuraavan osan edullisuus jää riippumaan yleiskorotusten suuruudesta, jotka Tehy on asettanut odotustasolla yläkanttiin. Tehyn puheenjohtaja haluaa tässä selvästi varmistaa paikkaansa tehyn johdossa liioittemalla sopimuksen sisältöä.
Kuntapuolen sopimusten kalleus kaatuu kuntien niskaan. Kun tämä ei jää nyt varmaankaan ainoaksi ja parin vuoden päästä voi odottaa lisää, Kepussa aletaan vähitellen hakeutua sellaisten puolueiden kylkeen, jotka suosivat löysempiä budjetteja kuin Kokoomus. Tämä on minun ennusteeni tässä ja jään odottamaan mielenkiinnolla kehitystä. Jos Kepussa ei tähän suntaan aleta vähitellen liikahtaa, myönnän rehdisti olleeni sitten väärässä. Vanhasen johdolla tällaista liikahdusta ei kyllä tapahdu, koska Vanhanen on puoliksi kokoomusmielinen, jos ei jopa enemmän. Puoluesihteeri Korhoselta ja aluepoliitikoilta tässä voi alkaa vähitellen odottaa vähän toisenlaistakin näkemystä.- Maltillinen oikeistolainen
Mielipidepankki kirjoitti:
Sairaanhoitajien palkat ovat varmaankin olleet pienet, kun niitä vertaa joihinkin yksityisen sektorin palkkoihin. Mutta tämä ei koske vain hoitajia. Koko julkisen sektotin palkat ovat tällaisessä vertailussa vähäiset. Aiemmin pienempää palkkaa on voitu perustella pitkällä ja varmalla työsuhteella, hyvillä loma- ja eläke-eduilla sekä inhimillisellä työtahdilla. Nyt näissä asioissa on olennaisesti lähennetty yksityistä sektoria, mutta palkat ovat jääneet vain lisää jälkeen. On melko varmaa, että tämä luo nyt julkiselle puolelle kierteen, missä korjauksia vaaditaan toinen toisensa perään. Opettajat ovat tässä takuuvarmasti seuraava ryhmä.
Minäkin arvelen, että Tehyä kusettiin tässä vähän linssiin. Sopimus lienee samaa tasoa, jota jo aiemmin tarjottiin kahdeksi ensimmäiseksi vuodeksi. Sitä seuraavan osan edullisuus jää riippumaan yleiskorotusten suuruudesta, jotka Tehy on asettanut odotustasolla yläkanttiin. Tehyn puheenjohtaja haluaa tässä selvästi varmistaa paikkaansa tehyn johdossa liioittemalla sopimuksen sisältöä.
Kuntapuolen sopimusten kalleus kaatuu kuntien niskaan. Kun tämä ei jää nyt varmaankaan ainoaksi ja parin vuoden päästä voi odottaa lisää, Kepussa aletaan vähitellen hakeutua sellaisten puolueiden kylkeen, jotka suosivat löysempiä budjetteja kuin Kokoomus. Tämä on minun ennusteeni tässä ja jään odottamaan mielenkiinnolla kehitystä. Jos Kepussa ei tähän suntaan aleta vähitellen liikahtaa, myönnän rehdisti olleeni sitten väärässä. Vanhasen johdolla tällaista liikahdusta ei kyllä tapahdu, koska Vanhanen on puoliksi kokoomusmielinen, jos ei jopa enemmän. Puoluesihteeri Korhoselta ja aluepoliitikoilta tässä voi alkaa vähitellen odottaa vähän toisenlaistakin näkemystä.Palkankorotuksia tärkeämpi tavoite Tehylle oli päästä irti kunta-alan kahlitsevasta sopimuskartellista. Sehän on aina pakottanut sairaanhoitajat nielemään väkisin sen, mitä muut kunta-alan liitot ovat sanelleet.
Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:
Palkankorotuksia tärkeämpi tavoite Tehylle oli päästä irti kunta-alan kahlitsevasta sopimuskartellista. Sehän on aina pakottanut sairaanhoitajat nielemään väkisin sen, mitä muut kunta-alan liitot ovat sanelleet.
Voihan se olla tehyn tavoite, mutta kun he itsekin laskevat tässä jo tulevien yhdessä sovittujen yleiskorotusten prossia päälle, niin ei se oikein kerro kovin suuresta irtautumisinnosta.
Ei minun mielestäni voi samasta työstä maksaa erilaisia palkkoja sen perusteella mihin liittoon sattuu kuulumaan. Eri töistä sen sijaan voi maksaa erisuuruisia palkkoja, minkä takia olisi tavoiteltavaa, että liitot olisivat enemmän alakohtaisia tai sitten tekisivät alakohtaisesti toisiaan sitovan yhteistyösopimuksen.- Maltillinen oikeistolainen
Mielipidepankki kirjoitti:
Voihan se olla tehyn tavoite, mutta kun he itsekin laskevat tässä jo tulevien yhdessä sovittujen yleiskorotusten prossia päälle, niin ei se oikein kerro kovin suuresta irtautumisinnosta.
Ei minun mielestäni voi samasta työstä maksaa erilaisia palkkoja sen perusteella mihin liittoon sattuu kuulumaan. Eri töistä sen sijaan voi maksaa erisuuruisia palkkoja, minkä takia olisi tavoiteltavaa, että liitot olisivat enemmän alakohtaisia tai sitten tekisivät alakohtaisesti toisiaan sitovan yhteistyösopimuksen.Tehyn ja KT:n sopimuspöytäkirja tulkittiin Hesarin pääkirjoituksessa siten, että tämän jälkeen ei enää ole paluuta entiseen kunta-alan kartellimaiseen neuvottelujärjestelmään, jossa ammattiliittojen yksimielisyysvaatimus on aina tähän saakka estänyt Tehyä saavuttamasta kuoppakorotuksiaan.
- Huomioitsija
Tehy-näytelmä, joka oli käsikirjoitettu kokoomuksen kabineteissa onnistui täydellisesti. Saatiin vähän dramatiikkaa tylsään päivänpolitiikkaan ja lopuksi kaikki kai olivat tyytyväisiä.
Tämän näytelmän seuraukset saattavat olla dramaattisia. Köyhien kuntien ahdonko kasvaa. Ilmaiset terveydenhoitopalvelut korahtelevat kuolontuskissaan. Yksityiset lääkäripalvelut paisuvat. Kaikki nämä kokoomukselle mieluisia, mutta demareille ja keskustalle vähemmän mieluisia skenaarioita.
Suurin häviäjä oli kuitenkin SDP. Se ei ole saanut hoitajien palkkoja kuntoon, vaikka on heidän asiallaan muka iät ajat ollut. Kokoomus sen sijaan näytteli vaalilupauksestaan alkaneen näytelmän menestyksellisesti - sairaanhoitajat saivat haluamansa. Eikä tässä näytelmässä demareilla ollut kuin välihuutelijan rooli. Kyllä kansalaiset huomaavat demareiden politiikan säälittävyyden, eikä se tee heille hyvää seuraavia vaaleja ajatellen.Demarienkaan kannalta tilanne ei ole kovin hyvä kuten sanot. Ikävät seuraukset koskevat kepukuntia ja niissä demarit eivät ole mikään uskottava vaihtoehto. Persut ja kristilliset syövät siellä Kepun kannatusta.
Muuotos saadaan vain sitä kautta, että Kepu kutistuu ja Kokoomus kasvaa. Pidän tätä hyvänä kehityksenä, koska se tekee poliittisen keskustan ja opprtunismin vähitelle tarpeettomiksi. Sitten voidaan vaaleissa antaa ihmisille todellisia vaihtoehtoja eikä hallitusten kasaaminen ole sattumanvaraista kuten se nyt on. Pieni keskiluokkainen liikkuvien äänestäjien ryhmä sanelee nyt Suomessa politiikan suunnan eikä sellainen ole kovin demokraattista. Siirtyminen Ruotsin mallin mukaiseen kahden blokin politiikkaan olisi hyvä suunta ja siihen pääseminen edellyttää ensin Kokoomuksen kiistataonta johtoasemaa ei-vasemmistolaisten puolueiden joukossa.
Oppositiolla on luonnollisesti vain välihuutajan rooli, jos hallituksen rivit pysyvät suorina. Hallitushan voi hajota vai sisäiseen eripuraan. Työtaistelutilanne sinällään piti hallituksen rivit suorina. Melkeinpä sanoisin, että suurempi vaara on siinä, kun tästä tulee seurauksia eri puolueiden kannattajaryhmille. Kun pääasiallisen taakan joutuvat kantamaan kepukunnat, se voi alkaa herättää närää Kepun sisällä.
Demarien voisi olla viisasta antaa ajan nyt vain tehdä työtään. Kepun putoaminen ikuisiksi ajoiksi näiden kahden kelkasta, pakottaa sen luopumaan opprtunismistaa ja kertomaan sen kumman kaa se haluaa olla jo ennen vaaleja eikä vasta vaalien jälkeen.- Maltillinen oikeistolainen
Tämän näytelmän seuraukset saattavat olla dramaattisia.
-----
Tuskin ovat. julkisen sektorin palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaaminen ja toiminnan tehostaminen olisi ollut joka tapauksessa edessä.
Köyhien kuntien ahdonko kasvaa.
-----
Pikemminkin niiden tulevaisuus paranee, kun nyt on pakko tartuua toimeen oman toiminnan tehostamisessa ja tarvittaessa kuntaliitoksissa.
Ilmaiset terveydenhoitopalvelut korahtelevat kuolontuskissaan.
------
Tuskinpa vain. Jos palkkaratkaisu pakottaa kunnat tarkastelemaan budjettejaan, se tapahtuu säästökohteita hakemalla, koska verojen korottaminen on ikävä asia ja palvelumaksujen korotus vielä ikävämpi. Viimemainittuhan siirtäisi kustannusvastuun vain niille, jotka palveluja kipeimmin tarvitsevat ja joilla on harvoin siihen varaa. Poliittinen ratkaisu "ahdinkokuntien" suhteen on todennäköisesti valtion tuen tilapäinen lisäys ja kuntaliitoksiin motivointi.
Yksityiset lääkäripalvelut paisuvat.
-----
Miksi paisuisivat? Julkinen sektorihan tehostuu koko ajan, kun palvelu- ja kuntarakenteen uudistus etenee. Nyt kun sairaanhoitajien palkkakuoppaa on alettu täyttää, alalle aletaan saamaan myös uutta väkeä ja täyttämättömät vakanssit (huonon hoidon ja jonojen syy) poistuvat.
Demareilla on edessään tosiasioiden tunnustaminen ja sen hyväksyminen, että sata vuotta vanhalla, Forssan kokouksen retoriikalla ja 70-luvun protestilauluilla ei enää ratkaista tämän päivän ongelmia. - Maltillinen oikeistolainen
Mielipidepankki kirjoitti:
Demarienkaan kannalta tilanne ei ole kovin hyvä kuten sanot. Ikävät seuraukset koskevat kepukuntia ja niissä demarit eivät ole mikään uskottava vaihtoehto. Persut ja kristilliset syövät siellä Kepun kannatusta.
Muuotos saadaan vain sitä kautta, että Kepu kutistuu ja Kokoomus kasvaa. Pidän tätä hyvänä kehityksenä, koska se tekee poliittisen keskustan ja opprtunismin vähitelle tarpeettomiksi. Sitten voidaan vaaleissa antaa ihmisille todellisia vaihtoehtoja eikä hallitusten kasaaminen ole sattumanvaraista kuten se nyt on. Pieni keskiluokkainen liikkuvien äänestäjien ryhmä sanelee nyt Suomessa politiikan suunnan eikä sellainen ole kovin demokraattista. Siirtyminen Ruotsin mallin mukaiseen kahden blokin politiikkaan olisi hyvä suunta ja siihen pääseminen edellyttää ensin Kokoomuksen kiistataonta johtoasemaa ei-vasemmistolaisten puolueiden joukossa.
Oppositiolla on luonnollisesti vain välihuutajan rooli, jos hallituksen rivit pysyvät suorina. Hallitushan voi hajota vai sisäiseen eripuraan. Työtaistelutilanne sinällään piti hallituksen rivit suorina. Melkeinpä sanoisin, että suurempi vaara on siinä, kun tästä tulee seurauksia eri puolueiden kannattajaryhmille. Kun pääasiallisen taakan joutuvat kantamaan kepukunnat, se voi alkaa herättää närää Kepun sisällä.
Demarien voisi olla viisasta antaa ajan nyt vain tehdä työtään. Kepun putoaminen ikuisiksi ajoiksi näiden kahden kelkasta, pakottaa sen luopumaan opprtunismistaa ja kertomaan sen kumman kaa se haluaa olla jo ennen vaaleja eikä vasta vaalien jälkeen.Pieni keskiluokkainen liikkuvien äänestäjien ryhmä sanelee nyt Suomessa politiikan suunnan eikä sellainen ole kovin demokraattista.
-----
Politiikan suunta on viimeisen 20 vuoden aikana ollut likipitäen samaa riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat olleet hallituksissa.
Mikään äänestäjäryhmä ei sitä siis sanele, vaikka vaikuttaakin siihen, mitkä puolueet nousevat hallituksiin.
Kolmella suurella puolueella on käytännön politiikan tasolla loputakin vain erittäin pieniä eroja. Jokainen niistä on vuorollaan kantanut hallitusvastuussa taakkansa myös ikävien päätösten tekemisestä ja oppositiossa ollessaan räksyttänyt aivan samalla tavalla ilman, että siinäkään olisi kovin suuria eroja.
Pekkarinen, Zyskowicz ja Heinäluoma voisivat olla "veljeksiä" siinä suhteessa, miten tunteisiin vetoavaa oppositoretoriikkaa kulloistakin hallitusta vastaan nämä herrat ovat kukin vuorollaan käyttäneet. Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:
Pieni keskiluokkainen liikkuvien äänestäjien ryhmä sanelee nyt Suomessa politiikan suunnan eikä sellainen ole kovin demokraattista.
-----
Politiikan suunta on viimeisen 20 vuoden aikana ollut likipitäen samaa riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat olleet hallituksissa.
Mikään äänestäjäryhmä ei sitä siis sanele, vaikka vaikuttaakin siihen, mitkä puolueet nousevat hallituksiin.
Kolmella suurella puolueella on käytännön politiikan tasolla loputakin vain erittäin pieniä eroja. Jokainen niistä on vuorollaan kantanut hallitusvastuussa taakkansa myös ikävien päätösten tekemisestä ja oppositiossa ollessaan räksyttänyt aivan samalla tavalla ilman, että siinäkään olisi kovin suuria eroja.
Pekkarinen, Zyskowicz ja Heinäluoma voisivat olla "veljeksiä" siinä suhteessa, miten tunteisiin vetoavaa oppositoretoriikkaa kulloistakin hallitusta vastaan nämä herrat ovat kukin vuorollaan käyttäneet.Politiikan yhdenmukaisuus johtuu siitä, että meillä on nämä kolme puoluetta, jotka voivat avioitua ristiin aina kaksi kerrallaan. Jotta kolmas ei sitten pääsisi oppositossa paisumaan yli muiden, politiikassa joudutaan ottamaan huomioon myös sen kannattajien toiveita. Tämä on eräänlaista sisäpoliittista suomettumista.
Puolueiden uskallus ajaa omaa linjaansa olisi suurempi, jos olisi Ruotsin mallin mukaisesti kaksi blokkia, oikeisto ja vasemmisto. Oikeistolla oli Ruotsissa oikeistolaisia tavoitteita ja se ryhtyi tarmokkaasti myös toteuttamaan niitä. Seurauksena oli raju kannatuksen lasku. Näin pitäisi olla meilläkin, äänestäjillä pitäisi olla mahdollisuus reagoida kesken vaalikaudenkin vaikuttavasti. Tämä loisi politiikan seurantaan aivan uutta mielenkiintoa, kun kansalaisten pitäisi olla hereillä sen vuoksi, että jokin puolue todella toteuttaa heidän etujensa mukaista taikka vastaista politiikkaa.
Myös Suomessa poliittinen päätöksenteko vie aina johonkin suuntaan. On ikään kuin vallitseva suuntaus, jota kaikki toteuttavat johonkin rajaan saakka. Kun se raja tulee sitten vastaan, jotkut haluavat vielä jatkaa ja toiset taas toppuutella. Esim. Jäätteenmäki halusi toppuutella puhumalla liian oikeistolaisesta politiikasta. Samoin Heinäluoma halusi toppuutella haluamalla linjata puoluettaan piirun verran ihmisen suuntaan.
Politiikan takana oleviin suuriin virtauksiin puolueilla ei näytä olevan eväitä vaikuttaa. Ne yrittävät sopeutua niihin. Tällainen virtaus on taloudellinen liberalismi, joka on johtanut siihen, että taloudellinen ja poliittinen päätöksenteko ovat eriytyneet toisistaan. Politiikalla ei voi enää juurikaan ohjata taloutta, sen tehtäväksi on jäänyt vain korjata talouden aikaansaamia vahinkoja. Talouden virtauksia on vahvistettu valtioita heikentämällä. Rajat ovat poistuneet ja vain ulkopuolisen terrorismin pelko pakottaa ylläpitämään jonkinlaista rajavalvontaa.- Maltillinen oikeistolainen
Mielipidepankki kirjoitti:
Politiikan yhdenmukaisuus johtuu siitä, että meillä on nämä kolme puoluetta, jotka voivat avioitua ristiin aina kaksi kerrallaan. Jotta kolmas ei sitten pääsisi oppositossa paisumaan yli muiden, politiikassa joudutaan ottamaan huomioon myös sen kannattajien toiveita. Tämä on eräänlaista sisäpoliittista suomettumista.
Puolueiden uskallus ajaa omaa linjaansa olisi suurempi, jos olisi Ruotsin mallin mukaisesti kaksi blokkia, oikeisto ja vasemmisto. Oikeistolla oli Ruotsissa oikeistolaisia tavoitteita ja se ryhtyi tarmokkaasti myös toteuttamaan niitä. Seurauksena oli raju kannatuksen lasku. Näin pitäisi olla meilläkin, äänestäjillä pitäisi olla mahdollisuus reagoida kesken vaalikaudenkin vaikuttavasti. Tämä loisi politiikan seurantaan aivan uutta mielenkiintoa, kun kansalaisten pitäisi olla hereillä sen vuoksi, että jokin puolue todella toteuttaa heidän etujensa mukaista taikka vastaista politiikkaa.
Myös Suomessa poliittinen päätöksenteko vie aina johonkin suuntaan. On ikään kuin vallitseva suuntaus, jota kaikki toteuttavat johonkin rajaan saakka. Kun se raja tulee sitten vastaan, jotkut haluavat vielä jatkaa ja toiset taas toppuutella. Esim. Jäätteenmäki halusi toppuutella puhumalla liian oikeistolaisesta politiikasta. Samoin Heinäluoma halusi toppuutella haluamalla linjata puoluettaan piirun verran ihmisen suuntaan.
Politiikan takana oleviin suuriin virtauksiin puolueilla ei näytä olevan eväitä vaikuttaa. Ne yrittävät sopeutua niihin. Tällainen virtaus on taloudellinen liberalismi, joka on johtanut siihen, että taloudellinen ja poliittinen päätöksenteko ovat eriytyneet toisistaan. Politiikalla ei voi enää juurikaan ohjata taloutta, sen tehtäväksi on jäänyt vain korjata talouden aikaansaamia vahinkoja. Talouden virtauksia on vahvistettu valtioita heikentämällä. Rajat ovat poistuneet ja vain ulkopuolisen terrorismin pelko pakottaa ylläpitämään jonkinlaista rajavalvontaa.Ratkaisevinta politiikalle on se, että Suomi on siirtynyt vapaaseen markkinatalouteen ja on EU:n jäsen.
Tämä merkitsee, että kansallinen päätöksenteko joutuu ottamaan huomioon globaalin ympäristön, jotta talouskasvu tuottaisi hyvinvointipalveluille rahoituksen. Inflaatio-devalvaatio -karuselli ei ole enää mahdollinen. Sillähän palkankorotukset aiemmin rahoitettiin ja verotulot turvattiin.
Taloudellista liberalismia ei Suomessa minusta harrasteta muuta kuin siinä mielessä, että julkisen sektorin tehtävä turvata yksityisen sektorin hyvät toimintaedellytykset on korostunut.
Tässä suhteessa kolme suurta puoluetta ovat mielestäni täysin samanlaisia hallitusvastuissa ollessaan. Oppositioretoriikka on tietenbkin asia erikseen.
Mitä kaksipuoluejärjestelmään tulee, niin se ei taida meidän elinaikanamme toteutua, vaan saamme totutella edelleen siihen, että hallituksen rungon muodostavat kaksi kolmesta suurimmasta.
Siinä toivottavasti toteutuu parlamentarismi. Se, että Kekkonen piti kokoomuksen väkisin paitsiossa ja Lipponen olisi pitänyt keskustan paitsiossa, jos olisi voinut, ei ole parlamentarismia. Matti Vanhanen on tässä suhteessa aukomassa uusia latuja, mistä hänelle kiitos ja kunnia. - Hyvä vastine
Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:
Tämän näytelmän seuraukset saattavat olla dramaattisia.
-----
Tuskin ovat. julkisen sektorin palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaaminen ja toiminnan tehostaminen olisi ollut joka tapauksessa edessä.
Köyhien kuntien ahdonko kasvaa.
-----
Pikemminkin niiden tulevaisuus paranee, kun nyt on pakko tartuua toimeen oman toiminnan tehostamisessa ja tarvittaessa kuntaliitoksissa.
Ilmaiset terveydenhoitopalvelut korahtelevat kuolontuskissaan.
------
Tuskinpa vain. Jos palkkaratkaisu pakottaa kunnat tarkastelemaan budjettejaan, se tapahtuu säästökohteita hakemalla, koska verojen korottaminen on ikävä asia ja palvelumaksujen korotus vielä ikävämpi. Viimemainittuhan siirtäisi kustannusvastuun vain niille, jotka palveluja kipeimmin tarvitsevat ja joilla on harvoin siihen varaa. Poliittinen ratkaisu "ahdinkokuntien" suhteen on todennäköisesti valtion tuen tilapäinen lisäys ja kuntaliitoksiin motivointi.
Yksityiset lääkäripalvelut paisuvat.
-----
Miksi paisuisivat? Julkinen sektorihan tehostuu koko ajan, kun palvelu- ja kuntarakenteen uudistus etenee. Nyt kun sairaanhoitajien palkkakuoppaa on alettu täyttää, alalle aletaan saamaan myös uutta väkeä ja täyttämättömät vakanssit (huonon hoidon ja jonojen syy) poistuvat.
Demareilla on edessään tosiasioiden tunnustaminen ja sen hyväksyminen, että sata vuotta vanhalla, Forssan kokouksen retoriikalla ja 70-luvun protestilauluilla ei enää ratkaista tämän päivän ongelmia.Kiitos.
- politiikasta
Mielipidepankki kirjoitti:
Politiikan yhdenmukaisuus johtuu siitä, että meillä on nämä kolme puoluetta, jotka voivat avioitua ristiin aina kaksi kerrallaan. Jotta kolmas ei sitten pääsisi oppositossa paisumaan yli muiden, politiikassa joudutaan ottamaan huomioon myös sen kannattajien toiveita. Tämä on eräänlaista sisäpoliittista suomettumista.
Puolueiden uskallus ajaa omaa linjaansa olisi suurempi, jos olisi Ruotsin mallin mukaisesti kaksi blokkia, oikeisto ja vasemmisto. Oikeistolla oli Ruotsissa oikeistolaisia tavoitteita ja se ryhtyi tarmokkaasti myös toteuttamaan niitä. Seurauksena oli raju kannatuksen lasku. Näin pitäisi olla meilläkin, äänestäjillä pitäisi olla mahdollisuus reagoida kesken vaalikaudenkin vaikuttavasti. Tämä loisi politiikan seurantaan aivan uutta mielenkiintoa, kun kansalaisten pitäisi olla hereillä sen vuoksi, että jokin puolue todella toteuttaa heidän etujensa mukaista taikka vastaista politiikkaa.
Myös Suomessa poliittinen päätöksenteko vie aina johonkin suuntaan. On ikään kuin vallitseva suuntaus, jota kaikki toteuttavat johonkin rajaan saakka. Kun se raja tulee sitten vastaan, jotkut haluavat vielä jatkaa ja toiset taas toppuutella. Esim. Jäätteenmäki halusi toppuutella puhumalla liian oikeistolaisesta politiikasta. Samoin Heinäluoma halusi toppuutella haluamalla linjata puoluettaan piirun verran ihmisen suuntaan.
Politiikan takana oleviin suuriin virtauksiin puolueilla ei näytä olevan eväitä vaikuttaa. Ne yrittävät sopeutua niihin. Tällainen virtaus on taloudellinen liberalismi, joka on johtanut siihen, että taloudellinen ja poliittinen päätöksenteko ovat eriytyneet toisistaan. Politiikalla ei voi enää juurikaan ohjata taloutta, sen tehtäväksi on jäänyt vain korjata talouden aikaansaamia vahinkoja. Talouden virtauksia on vahvistettu valtioita heikentämällä. Rajat ovat poistuneet ja vain ulkopuolisen terrorismin pelko pakottaa ylläpitämään jonkinlaista rajavalvontaa.Sanot "Politiikalla ei voi enää juurikaan ohjata taloutta, sen tehtäväksi on jäänyt vain korjata talouden aikaansaamia vahinkoja"
Mitähän vahinkoja talous saa aikaan?
Eikös talous luo sen vaurauden jonka varassa koko yhteiskunta julkisine palveluineen toimii. Sosiaalinen hyvinvointi on kokonaan riippuvainen taloudellisesti hyvinvoinnista, toisin päin riippuvuus ei olekkaan enää täydellistä.
Poliitiikan ohjaama talous ei ole missään koskaan luonut muuta kuin ongelmia, sosialistiset "demokratiat" epäonnistuivat niin taloudellisesti kuin sosiaalisesti, eikä Ruotsin sosialidemokraattinen talous ongelmaton ole, vaikka kansankodista kauniita puhutaan.
Ympäristökysymyksissäkin suurimmat ongelmat ovat olleet voimakkaan poliittisen ohjauksen talouksissa, Neuvostoliitossa, Kiinassa jne, vaikkakaan USA:n autoistumisen ja teollisuuden osuutta ei voi vähätellä.
Talous siis luo vaurautta yhteiskuntiin sitä paremmin mitä vähemmän siihen kohdistuu poliittista ohjausta, ja poliitikoille jää sitä ennemmän mahdollisuuksia hyvinvointipalveluiden tuottamiseen mitä paremmin talous toimii. Tämä erityminen on tuonut siis hyvää. - Maltillinen oikeistolainen
politiikasta kirjoitti:
Sanot "Politiikalla ei voi enää juurikaan ohjata taloutta, sen tehtäväksi on jäänyt vain korjata talouden aikaansaamia vahinkoja"
Mitähän vahinkoja talous saa aikaan?
Eikös talous luo sen vaurauden jonka varassa koko yhteiskunta julkisine palveluineen toimii. Sosiaalinen hyvinvointi on kokonaan riippuvainen taloudellisesti hyvinvoinnista, toisin päin riippuvuus ei olekkaan enää täydellistä.
Poliitiikan ohjaama talous ei ole missään koskaan luonut muuta kuin ongelmia, sosialistiset "demokratiat" epäonnistuivat niin taloudellisesti kuin sosiaalisesti, eikä Ruotsin sosialidemokraattinen talous ongelmaton ole, vaikka kansankodista kauniita puhutaan.
Ympäristökysymyksissäkin suurimmat ongelmat ovat olleet voimakkaan poliittisen ohjauksen talouksissa, Neuvostoliitossa, Kiinassa jne, vaikkakaan USA:n autoistumisen ja teollisuuden osuutta ei voi vähätellä.
Talous siis luo vaurautta yhteiskuntiin sitä paremmin mitä vähemmän siihen kohdistuu poliittista ohjausta, ja poliitikoille jää sitä ennemmän mahdollisuuksia hyvinvointipalveluiden tuottamiseen mitä paremmin talous toimii. Tämä erityminen on tuonut siis hyvää.Osuit asian ytimeen. Vasemmisto asettaa aina talouskasvun ja sosiaalisen hyvinvoinnin samalle akselille, toistensa vastakohdiksi, vaikka tietävät, että se on vain pelkkää populistista puoluepolitikointia.
Se toteutuuko maassa sosiaalinen oikeidenmukaisuus vai ei, onko hyvinvointia vai ei, on tarkastelussa yksi akseli.
Toinen akseli on se pelaako talous vaie, tuleeko talouskasvua vai painutaanko lamaan.
Jokainen sosialdemokraattikin tajuaa, että vain hyvin hoidettu talous voi tuottaa hyvinvointia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, koska huonosti hoidetussa taloudessa siihen ei ole rahaa.
Oppositiossa sosialidemokraatit kuitenkin innostuvat räksyttämään ja paukuttamaan poskeaan, kun kuvittelevat sen vievän "oikeistolta" kannatusta. Toisin kuitenkin on käynyt.
Vastakkainasettelun aika on nimittäin ohi. Keskustakin on jo samalla linjalla. - hieno lopetus,
Hyvä vastine kirjoitti:
Kiitos.
mutta miksi piti kirjoittaa kuvaruudullinen palturia sitä ennen?
- tehostamisesta
Miten te demarit voitte olla näin yksinkertaisia.
Ei palvelujen tuotannon tehostaminen tarkoita palvelujen heikentämistä, vaan niiden tuottamista tarkoituksenmukaisemmin. Jokaisen pikkukunnan ei jatkossa kannata pitää omaa sairaalaa kaikilla valmiuksilla vaan palveluja voidaan tuottaa vaikkapa ristiin kuntien kesken jolloin syntyy erikoistumista ja sitä kautta tehostumista.
Tehyn sopimukseen levottiinkin tehokkuuden lisääntymiseen kytketty porkkana, eli hoitajilla on motivaatiota tukea palvelurakenteen kehittämistä.
Kuntien palkanmaksukyky ei suinkaan ole heikentymässä vaan päinvastoin, verotulot kasvavat kustannuskehitystä nopeammin, ja valtiokin on lisäämässä lähes 800 miljoonalla valtionosuuksia. Toinen asia on että kunnat koko ajan lisäävät palvelujaan, velvoittipa laki tai ei.- ulkopuolella?
Voin vakuuttaa, että jokaisessa pikku- eikä keskikokoisessakaan kunnassa ole sairaalaa kaikilla valmiuksilla. Kaikki maalaiskuntien sairaalat ovat muuttuneet terveyskeskuksen vuodeosastoiksi kutsutuiksi kuolemaantuomittujen odotushuoneiksi. Kaikki terveydenhoitoon liittyvät toimenpiteet synnytyksistä lähtien tehdään kymmenien tai satojen kilometrien päässä sijaitsevissa keskussairaaloissa.
Valtiolla onkin palauttamatta satoja miljoonia euroja edellisen kokoomuslaisen valtiovarainministerin leikkaamia valtionosuuksia. Kyseessä ei siis ole valtionosuuksien lisäys vaan palautus.
- JormaKKorhonen
Jotakin hyvin mieluista minulle ja suomalaisten valtaosalle tapahtui. Saihan Tehy loppuun asti yli 60% suomalaisten kannatuksen, ja se varmasti rohkaisi tehyläisiä taistlemaan hyvään tulokseen asti.
Arviosi eli näkemyksesi tapahtumista ja käsityksesi niiden tulevista vaikutuksista on hyvin esitetty ja vastaansanomattomasti perusteltu. Juuri noin on tapahtunut ja uskon tulevan tapahtumaan. Täydellisesti yhdyn lopputiivistelmässäsi esittämääsi:
>> Kokoomuksen aikaansaama myllerrys saattaa olla toki onneksi koko Suomelle. Se on saanut kunnat nyt sellaiseen kierteeseen, missä on pakko tehdä "vapaaehtoisia" ratkaisuja. Liitokset ja palvelurakenneuudistus etenevät nyt hyvää vauhtia. Jäämme nyt vain odottamaan Kepukunnissa asuvien reaktiota tästä vauhdista ja suunnasta.
Kokoomuksen politiikka oli tässä lähes ihailtavan täydellistä. Se sai omia tavoitteitaan läpi muiden kustannuksella. Haitat koskevat ennen muuta Kepukuntia ja siten Kepua. Tämä vaikuttaa jo hajoita ja hallitse -taktiikalta. Kokoomus haluaa nousta oikeiston johtotähdeksi ja Kepun kutistuminen palvelisi tätä tavoitetta.- Nämä on kirjattu
hallitusohjelmaan ja meni sen mukaisesti.
Olihan demareilla tukala paikka kun ei missään kohden saaneet oppositiosta käsin mitään tietoa miten neuvottelut menee. Vanhanen ei antanut mitään tietoa neuvottelujen kestäessä. Kuitenkin Vanhasella oli koko ajan käsitys edistymisestä ja narut käsissä.
Demarit huutavat kuin pikkupojat kusihädässä.
Muistakaa tämä. Keskusta on suurin ja paras. - musta.....?
vähän puheitasi, taikka valkotakkiset sedät tulevat ja vievät sinut pois, ha haa- ho hoo- he hee
- Niinpä niin
En ole koskaan törmännyt sellaiseen tilanteeseen työsopimusten allekirjoittamisen jälkeen, että työnantajan edustaja sanoisi: Ratkaisun olevat kiitettävän edullinen. Kuntatyönantajalle solmittu sopimus oli varsin halpa, korotuspaineet ovat siirretty hamaan tulevaisuuteen ja ne ovat sidottu tuottavuuteen. Tämä miina vielä tulee ongelmalliseksi, näin työntekijät ovat sidottuja vastuuseen, vaikka heidän vaikuttamisen mahdollisuutensa ovat pieniä.
Laki työelämän tasa-arvoisuudesta on varsin selkeä. Tässä lain kohta työelämän syrjimättömyys kiellosta.
"Työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä eri asemaan iän, terveydentilan, kansallisen tai etnisen alkuperän, sukupuolisen suuntautuneisuuden, kielen, uskonnon, mielipiteen, perhesuhteiden, -ammattiyhdistystoiminnan-, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986)."
Laki ei siis erottele, kuka on tuleen istunut. Julkisen sektorin on lakia noudatettava, mikään muu ei ole mahdollista. - JormaKKorhonen
Niinpä niin kirjoitti:
En ole koskaan törmännyt sellaiseen tilanteeseen työsopimusten allekirjoittamisen jälkeen, että työnantajan edustaja sanoisi: Ratkaisun olevat kiitettävän edullinen. Kuntatyönantajalle solmittu sopimus oli varsin halpa, korotuspaineet ovat siirretty hamaan tulevaisuuteen ja ne ovat sidottu tuottavuuteen. Tämä miina vielä tulee ongelmalliseksi, näin työntekijät ovat sidottuja vastuuseen, vaikka heidän vaikuttamisen mahdollisuutensa ovat pieniä.
Laki työelämän tasa-arvoisuudesta on varsin selkeä. Tässä lain kohta työelämän syrjimättömyys kiellosta.
"Työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä eri asemaan iän, terveydentilan, kansallisen tai etnisen alkuperän, sukupuolisen suuntautuneisuuden, kielen, uskonnon, mielipiteen, perhesuhteiden, -ammattiyhdistystoiminnan-, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986)."
Laki ei siis erottele, kuka on tuleen istunut. Julkisen sektorin on lakia noudatettava, mikään muu ei ole mahdollista.Näin alan proffa (Ylen nettiuutiset):
>> Työoikeuden professori Kari-Pekka Tiitisen mukaan rinnakkaisia sopimuksia on nykyisin sen sijaan monella alalla. Periaate, että samasta työstä pitäisi saada samaa palkkaa, on hänen mielestään vain "juhlallinen julkilausuma". - Niinpä niin
JormaKKorhonen kirjoitti:
Näin alan proffa (Ylen nettiuutiset):
>> Työoikeuden professori Kari-Pekka Tiitisen mukaan rinnakkaisia sopimuksia on nykyisin sen sijaan monella alalla. Periaate, että samasta työstä pitäisi saada samaa palkkaa, on hänen mielestään vain "juhlallinen julkilausuma".Samasta työstä maksetaan eri tavalla, nämä maksuperusteet liittyvät aina muuhun, kun liittoon kuulumiseen. Mikäli liittoon kuuluminen olisi palkanmaksun perusteena, silloin myös rikottaisiin varsin monia pariaatteita, jotka kuuluvat suomalaiseen yhteiskuntaan mm. oikeutta järjestäytymiseen/oikeutta olla järjestäytymättä.
Ammattiliittoon kuuluminen on ainoastaan edunvalvontaan liittyvä asia, se ei kuulu työnantajalle ja missään tapauksessa sen ei voi antaa vaikuttaa palkkauksen perusteisiin. Kääntöpuolellahan on se riski, että liitoihin kuulumattomille voitaisiin maksaa enemmän, koska heidän riskinsä, ongelmien aiheuttajina, on pienempi. Selkeästi tämä mahdollisuus on nyt avattu. Missään tapauksessa tällaista toimintaa eivät ammattiliitot tule hyväksymään. - eikös tässä
Niinpä niin kirjoitti:
Samasta työstä maksetaan eri tavalla, nämä maksuperusteet liittyvät aina muuhun, kun liittoon kuulumiseen. Mikäli liittoon kuuluminen olisi palkanmaksun perusteena, silloin myös rikottaisiin varsin monia pariaatteita, jotka kuuluvat suomalaiseen yhteiskuntaan mm. oikeutta järjestäytymiseen/oikeutta olla järjestäytymättä.
Ammattiliittoon kuuluminen on ainoastaan edunvalvontaan liittyvä asia, se ei kuulu työnantajalle ja missään tapauksessa sen ei voi antaa vaikuttaa palkkauksen perusteisiin. Kääntöpuolellahan on se riski, että liitoihin kuulumattomille voitaisiin maksaa enemmän, koska heidän riskinsä, ongelmien aiheuttajina, on pienempi. Selkeästi tämä mahdollisuus on nyt avattu. Missään tapauksessa tällaista toimintaa eivät ammattiliitot tule hyväksymään.samalla voida lopettaa puheet miesten ja naisten palkkaeroista, jos kerran pelkkä liittokin määrää miten mistäkin maksetaan?
- Niinpä niin
eikös tässä kirjoitti:
samalla voida lopettaa puheet miesten ja naisten palkkaeroista, jos kerran pelkkä liittokin määrää miten mistäkin maksetaan?
Aivan, tässä on romuttamassa varsin pitkäjänteistä tasa-arvo työtä, jota Suomessa ollaan vuosia tehty.
Ongelmana on myös sairaanhoitopiireissä jo nyt aloitettu yksilölliseen palkanmaksujärjestelmään liittyvä suunnitelma. Hoitolaitoksiin on pyritty luomaan mittaristo, jonka avulla pyritään mittamaan yksilöllisesti työn vaativuutta, näin saataisiin palkituksi ne hoitajat, joiden työtehtäviin kuuluu erityisiä vastuualueita. Tampereen hoitotieteenlaitos on yhden varsin toimivan mittariston luonut ja sitä on jo sovellettu. Liittoon kuulumista ei ole otettu tässä huomioon. - Maltillinen oikeistolainen
Niinpä niin kirjoitti:
En ole koskaan törmännyt sellaiseen tilanteeseen työsopimusten allekirjoittamisen jälkeen, että työnantajan edustaja sanoisi: Ratkaisun olevat kiitettävän edullinen. Kuntatyönantajalle solmittu sopimus oli varsin halpa, korotuspaineet ovat siirretty hamaan tulevaisuuteen ja ne ovat sidottu tuottavuuteen. Tämä miina vielä tulee ongelmalliseksi, näin työntekijät ovat sidottuja vastuuseen, vaikka heidän vaikuttamisen mahdollisuutensa ovat pieniä.
Laki työelämän tasa-arvoisuudesta on varsin selkeä. Tässä lain kohta työelämän syrjimättömyys kiellosta.
"Työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä eri asemaan iän, terveydentilan, kansallisen tai etnisen alkuperän, sukupuolisen suuntautuneisuuden, kielen, uskonnon, mielipiteen, perhesuhteiden, -ammattiyhdistystoiminnan-, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986)."
Laki ei siis erottele, kuka on tuleen istunut. Julkisen sektorin on lakia noudatettava, mikään muu ei ole mahdollista.Lipposen kahden hallituksen aikana tehtiin useampikin keskitetty tupo-sopimus, joihin sisältyi naisten samapalkkaisuuseriä, jotka jötettiin liittotasolla tarkemmin sovittaviksi.
Liitot sitten sopivat, että nuo naisille tarkoitetut tasa-arvoerät käytetäänkin kaikille tuleviin yleiskorotuksiin.
Tasa-arvolakia ei ilmeisesti rikota silloin, kun miehet saavat yhtä suuret tasa-arvokorotukset kuin naiset, vaikka se kasvattaa miesten ja naisten palkkaeroja entisestään?
Nyt kun Tehy taisteli jäsenilleen muita paremmat korotukset on toisten naisten käsi heti ojossa vaatimassa samaa itselleen, vaikka kyse ei ole edes siitä, että samalla työpaikalla olisi vastaavissa tehtävissä eri liittoihin kuuluvia naisia. - Niinpä niin
Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:
Lipposen kahden hallituksen aikana tehtiin useampikin keskitetty tupo-sopimus, joihin sisältyi naisten samapalkkaisuuseriä, jotka jötettiin liittotasolla tarkemmin sovittaviksi.
Liitot sitten sopivat, että nuo naisille tarkoitetut tasa-arvoerät käytetäänkin kaikille tuleviin yleiskorotuksiin.
Tasa-arvolakia ei ilmeisesti rikota silloin, kun miehet saavat yhtä suuret tasa-arvokorotukset kuin naiset, vaikka se kasvattaa miesten ja naisten palkkaeroja entisestään?
Nyt kun Tehy taisteli jäsenilleen muita paremmat korotukset on toisten naisten käsi heti ojossa vaatimassa samaa itselleen, vaikka kyse ei ole edes siitä, että samalla työpaikalla olisi vastaavissa tehtävissä eri liittoihin kuuluvia naisia.Tasa-arvo laki ei ulotu siihen, että saman arvoisesta työstä on saatava sama korvaus, vaikka se oikeudenmukaiselta tuntuisi. Palkkauksien perusteisiin on varsin vaikea puuttua, ihmiset vertailevat omia palkkojaan ja tärkeäksi näköjään koetaan myös se, että toiset saavat vähemmän kuin itse. Pyritään pitämään kiinni "hajuraosta". Sivumennen sanottuna, minulle tämä asenneilmasto tuli yllätyksenä, vaikka olen tehnyt työtutkimuksia jopa kohtalaisen runsaasti.
Naisten keskinäinen solidaarisuuden puute tuli varsin näkyväksi, syitä tähän asian tilaan olisi vakavasti mietittävä. Miksi naisten työelämään sopeutuminen on näin hankalaa, nimenomaan tällä tasolla. Samalla saataisiin vastauksia myös siihen, miksi naisvaltaisilla työpaikoilla on niin vakavia "valtataisteluja", joiden vaikutus työyhteisöön on suuri. Ehkä myös työpaikkakiusaamiselle voisi perusteita näistä kokemuksista saada? Mielenkiintoinen tilanne on kuitenkin ja avoimeksi jääviä kysymyksiä herättävä. - Maltillinen oikeistolainen
Niinpä niin kirjoitti:
Tasa-arvo laki ei ulotu siihen, että saman arvoisesta työstä on saatava sama korvaus, vaikka se oikeudenmukaiselta tuntuisi. Palkkauksien perusteisiin on varsin vaikea puuttua, ihmiset vertailevat omia palkkojaan ja tärkeäksi näköjään koetaan myös se, että toiset saavat vähemmän kuin itse. Pyritään pitämään kiinni "hajuraosta". Sivumennen sanottuna, minulle tämä asenneilmasto tuli yllätyksenä, vaikka olen tehnyt työtutkimuksia jopa kohtalaisen runsaasti.
Naisten keskinäinen solidaarisuuden puute tuli varsin näkyväksi, syitä tähän asian tilaan olisi vakavasti mietittävä. Miksi naisten työelämään sopeutuminen on näin hankalaa, nimenomaan tällä tasolla. Samalla saataisiin vastauksia myös siihen, miksi naisvaltaisilla työpaikoilla on niin vakavia "valtataisteluja", joiden vaikutus työyhteisöön on suuri. Ehkä myös työpaikkakiusaamiselle voisi perusteita näistä kokemuksista saada? Mielenkiintoinen tilanne on kuitenkin ja avoimeksi jääviä kysymyksiä herättävä.Vastaus kuvaamiisi ongelmiin on huono ja ammattitaidoton johtaminen, ei mikään muu.
Ylimmän johdon tärkein tehtävä on aikaansaada sellainen ilmapiiri työpaikalle (sairaalaan tai tehtaaseen), että koko henkilökunta tekee työtään mielellään ja yhdessä.
Työtyytyväisyyttä ei koskaan osteta rahalla.
Iso palkka ei koskaan kompensoi sitä, että töihin meno on kurjaa.
Hoitoalan henkilöstöryhmien väliset skismat johtiuvat ainoastaan siitä, että sairaaloita johdetaan helevetin huonosti.
Poikkeuksiakin on. Ne olisi kaivettava esiin, analyspoitava ja otettava niistä opiksi. Hyvät johtamiskäytännöt pitäisi päästä "kloonaamaan" yleiseksi käytännöksi terveysalalla.
- mitä puhut
demari kuin demari eduskunnassa vaatii valtion panostamaan lisää rahaa kunnille jott näille ei syntyisi liian suuria vaikeuksia palkankorotusten vuoksi.
"Kokoomus siis onnistui nyt vauhdittamaan niiden alasajoa, mikä on eräs Kokoomuksen voitoista tässä kohdin."
kirjoitatko nyt aivan tosissasi että kokoomuksen tavoite oli saada kurjuutta reuna-aluielle?
"Kunnat ajautuvat "vapaaehtoisesti" yhteen, mitä Kepu on tähän asti vastustanut."
On vai? mistä hatusta tämän olet keksinyt?
Päätellen siitä mitä kuntakentällä tapahtuu, niin en oikein voi edes ymmärtää miten joku voi tuollaisne ajatuksen esittää tosissaan. Muuten Turkua ei ympäryskunnat tahdo mukaan kun toimntoja uudistetaan, voi vainkyysä miksi muut näkevät tuonkaupunginnoin epäluotettavalta että jopa ministerinkin on siihen pitänyt puuttua.
"Kokoomusta Kepu on vältellyt osin siksi, että Kokoomus harjoittaa tiukkaa budjettikuria ja suosii sen sijaan veronalennuksia. Tämä politiikka ei tue Kepun maatalous- ja aluepoliittisia tavoitteita."
Saanen huomauttaa että lasumasi ei vastaa kokoomuslaisten poliittista ohjelman sisältöä, mutta sillä ei ole siis merkitystä.
Muuten mikä teitä demareita oikein vaivaa, että kykenette päivästä toiseen väittämään mitä ihmeellisempiä väittämiä joiden todenperä on niin ja näin. Ja kuitenkin kykenette pitämään itseänne niin nuhteettomina että voitte muita moittia vaikka mistä?
Ai niin vaikutuksista, se näkyy helsingissä' aiakin siinä että sieltä poistuu muutama lukio ja muutama muukin koulu käytöstä noin 5 vuoden sisällä. Totta toki on että loppilaiden määräkin tuona aikana tippuu useita tuhansia. - potilasturvalaki
Tehy kieltäytyi suojatyörajojen sopimisesta, koska sen aiemmat lakot on murrettu suojatyövelvoitteita soveltamalla.
Niinpä hallitus joutui säätämään lain, mitä koko ay-pomojen joukko säikähti niin, että heillä lirahti housuihin.
Nyt koko demareiden ay-mafia häärää kaksikantaa sopimaan pelinsääntöjä lakkorajoille, ettei vaan sivulliset joutuisi vaaraan, kun väärän puolueen liitto lakkoilee.
Tämä oli paras vaikutus, mikä Tehyn työtaistelulla oli.
Antaa työmarkkinapomojen tehdä pelinsäännöt. Keskusahallitus ottaa sen ja vähän parantelee ja säätää sen pohjalta työriitojen pakkosovittelulain.
Paremmin ei olisi kokoomus voinut asiaa junailla.- Ay-liikkeestä
Ay-toiminta on palkansaajan etujen ajamista niin kuin Tehy osoitti.
Siinä ei tarvita politiikkaa niin kuin Heinäluoma väittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad691265- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että351737- 116690
- 53673
- 51648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76592
- 56584