Meitä on kolme erittäin hiljaista ja sisäänpäin kasvanutta tyttöä. Yksi meistä sairastaa masennusta ja muut ihan raja mailla.
Käymme koulua ammattikoulussa toista vuotta.
Liikumme aina päivästä toiseen vain kolmestaan, emmekä juttele kenellekkään muulle sen kummemmin.
Itse olen erittäin ujo ja hiljainen ja tunnen myös olevani erittäin yksinäinen, vaikka minulla nyt kaksi aika hyvää kaveria onkin. Olen tosi vaikeasti lähestyttävä ihminen enkä tule helposti toimeen uusien ihmisten kanssa. Kestää aikansa saada aikaan uusia tuttavuuksia.
Pelkään itseäni. En uskalla olla vieraiden ihmisten seurassa. Puhun hiljaa ja hitaasti. Häpeän itseäni. Pelkään jatkuvasti, että mokaan.
Koulussa muut luokkalaisemme halveksuvat ja väheksyvät meitä. Eivät ikinä pyydä mukaansa tai juttele meille. Ryhmätöissä meidän mielipiteitämme ei kuunnella. Liikuntatunnella on tunne, että ei edes huomattaisi. Haukutaan, pilkataan yms.
Yritämme keksiä syytä, että miksi? Miksi ihmiset ovat niin ennakkoluuloisia? Mitä ihmettä tekisimme ,että meidät edes joku huomaisi?
Itselläni on ainakin sellainen tunne, että muita ei kiinnosta mitä minulla olisi sanottavaa, koska olen niin hiljainen ja ujo, joka ilmeisesti antaa näille ennakkoluuloisille ihmiselle tyhmän kuvan minusta? Etten osaa mitää. "Ei se kumminkaan mitään osaa"
Mitä olisi tehtävissä?
Miten nousemme täältä maanraosta?
Miten saamme uusia ystäviä ja itsevarmuutta?
Miten tulisi sellainen olo, että muut hyväksyvät meidät joukkoomme?
Auttakaa ny.
Käymme koulua ammattikoulussa toista vuotta.
Liikumme aina päivästä toiseen vain kolmestaan, emmekä juttele kenellekkään muulle sen kummemmin.
Itse olen erittäin ujo ja hiljainen ja tunnen myös olevani erittäin yksinäinen, vaikka minulla nyt kaksi aika hyvää kaveria onkin. Olen tosi vaikeasti lähestyttävä ihminen enkä tule helposti toimeen uusien ihmisten kanssa. Kestää aikansa saada aikaan uusia tuttavuuksia.
Pelkään itseäni. En uskalla olla vieraiden ihmisten seurassa. Puhun hiljaa ja hitaasti. Häpeän itseäni. Pelkään jatkuvasti, että mokaan.
Koulussa muut luokkalaisemme halveksuvat ja väheksyvät meitä. Eivät ikinä pyydä mukaansa tai juttele meille. Ryhmätöissä meidän mielipiteitämme ei kuunnella. Liikuntatunnella on tunne, että ei edes huomattaisi. Haukutaan, pilkataan yms.
Yritämme keksiä syytä, että miksi? Miksi ihmiset ovat niin ennakkoluuloisia? Mitä ihmettä tekisimme ,että meidät edes joku huomaisi?
Itselläni on ainakin sellainen tunne, että muita ei kiinnosta mitä minulla olisi sanottavaa, koska olen niin hiljainen ja ujo, joka ilmeisesti antaa näille ennakkoluuloisille ihmiselle tyhmän kuvan minusta? Etten osaa mitää. "Ei se kumminkaan mitään osaa"
Mitä olisi tehtävissä?
Miten nousemme täältä maanraosta?
Miten saamme uusia ystäviä ja itsevarmuutta?
Miten tulisi sellainen olo, että muut hyväksyvät meidät joukkoomme?
Auttakaa ny.
Vastaukset 6
Vanhimmat
toisten ihmisten joukossa.On omituista että jo alaluokilla massaihmiset menevät yhteen,joidenkin
ujoimpien jäädessä syrjään.Menkää te 3 omia polkujanne,käytte uimassa ym,missä voitte tavata muitakin ihmisiä rohkeutta vaan.
Se on hyvä, että olet löytänyt 2 kaveria. Mistä te kolmestaan juttelette? Miksi sinä pelkäät ja häpeät itseäsi? Oletko ollut terapiassa? Onko sulla lapsuuden perhettä ja sukulaisia, joiden kanssa voisit puhua? Minkä ikäinen olet? Onko sinulla mieliala lääkitystä?
Hyvä, että käyt koulua vaikkakin se tuntuu hankalalta. Elämää ajatellen koulu/työ on hyvä asia. Kannattaa jättää omaan arvoonsa luokkalaiset!!!
Meillä on aika lailla sama puheen aihe päivästä toiseen. Mietitään lähinnä syytä siihen, että miksi muut eivät huoli joukkoonsa tai valitse ikinä minnekkään ryhmätöihin tai joukkueisiin. Mielestäni emme ole mitenkään tavallisesta poikkeavia nuoria, ellei sitten hiljaisuutta lasketa. Alkaa pikku hiljaa tuntumaan raskaalta kun muakin on syrjitty jo yläasteelta saakka. Olen aina kuulunut siihen hiljaiseen ja "osaamattomaan" porukkaan. Haluaisin edes jokus tuoda omia mielipiteitäni esille.
En tiedä että miksi häpeän itseäni. Luultavasti koen olevani ruma ja liian erilainen. Jotkut keksivät aina jotain pilkattavaa. Ihmiset lähinnä puhuvat paskaa selän takana.
Pelkään avata suuni. Sanon aina jotain väärin. Aina.
Kotona nyt ei varsinkaan kukaan kuuntele tai ymmärrä. En juttele ikinä kenellekkään. Jos juttelen jollekkulle näistä asioista niin tulen surulliseksi ja rupean itkemään. Haluaisin, että kaikki olisi hyvin ja elämä olisi ihanaa ja koko ajan olisi hyvä mieli. Muttakun ei niin ei.
Juu ikää löytyy pian 18 ja en käytä mieliala lääkitystä, en sentään ihan niin alas vielä ole vajonnut ja haluaisin kaikin mahdollisin tavoin välttää sen.
mutta
miksi toisilla ihmisillä on noin suuri merkitys elämässäsi? Miksi haet heidän hyväksyntääsi?
Olet itsessäsi jo tärkeä, tärkein ihminen elämässäsi.
Älä hae hyväksyntää muista tai muilta.
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet,
jätä muiden kiusaamiset tms. mielestäsi!
En tiedä. Ei musta vaan kukaan missään tykkää. Se on raskasta. On sitä paitsi vaikea tutustua uusiin ihmisiin.
Täytyy valitettavasti todeta, ettei se ainakaan helpotu tuosta, mikäli ette itse tee asialle jotain.
Itsellä oli samoja ongelmia ammattikorkeeseen asti. Pelkäsin esitelmiä yms ja jouduin aina pyytämään pääsyä muiden ryhmiin esitelmiä tehdessä. Muutenkin välitunnit meni yksikseen ollessa.
AMK:ssa oli jatkuvasti joku esitelmä/projekti joten siellä opin esiintymään ja kokemus teki siitä helpompaa. Myös töissä jouduin tapaamaan päivittäin uusia ihmisiä. Alkuun se jännitti järjettömästi, mutta kaikkeen tottuu ja nyt en jännitä tapaamisia ihmisen kanssa enää niin paljoa.
Olen edelleen hiljainen, mutta se johtuu siitä etten osaa small talkkia, puhun kyllä jos on asiaa :) Ujous vaan on pienentynyt huomattavasti.
Eli tiivistetysti, elämän eteenpäin meno opetti väkisin itseni rohkeammaksi muiden ihmisten kanssa. Tilaisuuksiin pitää vaan tarttua ja yrittää oppia niistä jotain :)
Hieman vanhemmat ihmiset ovat avoimenpia muiden ihmisten suhteen, kun nuoret lukio-ikäiset.
Mutta mikäli itseä vaivaisi vielä ujous, yrittäisin ehkä keskustella tuntemattomien kanssa jostain vaikka naapurikaupungin kirjstossa ettei kukaan tunne. Kysyisin vaikka neuvoa kirjan valintaan henkilökunnalta tai muilta ihmisiltä. Mitä väliä jos keskustelut menee pieleen, vähitellen sekin taito karttuu eikä niitä ihmisiä nää missään uudelleen.
Tuskin ne muistaa tunnin päästä, jos oli joku sekava keskustelu jonkun kanssa.
Asiakaspalveliat (kaupat yms) tapaa niin paljon ihmisiä päivittäin, ettei ne edes rekisteröi niitä sitä tilannetta pidemmälle.
Jossain keskustelussa oli että kun katsoo vastaan tulevia ihmisiä silmiin niin sekin auttaa, kuullema. En tiedä, mutta itse pyrin katsomaan :)
Sekava viesti, mutta toivottavasti edes jotain apua. Profiilin takaa löytyy email osote jos joku haluaa tilittää sinne.