Uusi levy

Nyt kun Tapani kansa valmistelee ensivuonan uutta pitkäsoittolevyään, niin millaisia biisejä levylle haluaisitte ?
Toivoisttteko, että siinä olisi:

- Tapsan itse sanoittamia ja ehkä säveltämiäkin ihan uusia lauluja ?
- Jonkun muun sanoittajan Esim. Vexi Salmen Tapsalle tekemiä uusia biisejä ?
- Jotain käännöskappaleita tutuista ulkomaalaisista biiseistä ?
- Vanhoja tuttuja suomalaisia lauluja Tapsan tulkintoina ( esim. tangoja, yms. )
- Toivoisitteko iskelmä- vai laulelma-tyylistä levyä ?
171806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Minä toivoisin , että siinä olisi noita kaikkia.
Eli vaikka niin , että siinä olisi kolme Tapsan itse sanoittamaa laulua , kolme jonkun muun sanoittamaa, kolme ulkomalaista käännösbiisiä ja kolme entuudestaan tuttua suomalaista laulua Tapsan tulkintana. Eli yhteensä 12 laulua. Toki enemmänkin kappaleita sillä levyllä saisi olla , mutta 12 on se yleisin määrä.

Laulut voisivat olla tyyliltään erillaisia. Olisi vauhdikkaita ja rempseitä lauluja , sekä myös tunnelmallisia ja herkkiä. Eli tyyliltään monipuolisesti erillaisia.

Äänestä

Siinä levyllä vois olla ainakin esimerkiksi muutama italialainen käännöskappale ja vaikka pari jotain hienoa Slaavilaista balladia ja pari Elviksen biisiäkin. Tangoja toivoisin olevan ainakin pari ja jotain kauniita valsseja pari kappaletta kans. Jotain tuttuja ja myös perinteisiä suomalaisia biisejä siinä sais kans olla, kuin myös Tapsalle vartavasten tehtyjä uusia hienoja biisejä.

Äänestä

Olisi hienoa, jos Tapsa laulaisi Veikko Lavin sanoittaman ja säveltämän laulajan testamentin uudelle levylleen mieluummin ilman säestystä tai sitten kitaran tai pianon säestyksellä.

Kuullosti hienolta Tapsan tulkinta kyseisestä laulusta kesällä Kotkassa.

Äänestä

nyt se Magnumin karaoke-dvd 12 on ilmestynyt, ja tänään se kolahti postilaatikkoon. Se on sillaikin mukava paketti, kun siinä on samat laulut myös cd:nä ikäänkuin malliksi laulettuna ja opettelua varten esim. autossa kuunneltavaksi. Tuon Tapsan Elämäni laulukirjan tuolla cd:llä esittää Iskelmästä tuttu Mikko Siltala, joka on hovilaulaja noilla Magnumin karaoke dvd:illä ollut alusta saakka. Ihan kelpo suoritus.
Itse ajattelin malttaa lauantaihin saakka, jolloin viritetään karaokelaitteet.
Iskelmästä vielä sen verran, että täytyy myöntää sen huomioineen aikas hyvin Tapsan kiertueen. Syksyllä oli jo nuo haastattelut, oli mainoskampanjat, ja konserttilippujakin oli kilpailuissa palkintoina.
Tuosta tulevasta albumista toivoisin kunnon iskelmäpläjäystä, Kassua, Vexiä, Mika Toivasta, Kisua ja Tapsaa itseään.

Äänestä
  • Tuo Magnum karaoke- DVD 12 vaikuttaa mielenkiintoiselta! Täytyypä toivoa sitä joululahjaksi :-)
    Iskelmälle kyllä kiitokset ja tunnustus siitä , että ovat tosiaan ovat hyvin huomioineet tuon Tapsan juhlakonserttikiertueen .
    Mika Toivanen ei ole kai vielä aikaismmin Tapsalle tehnytkään biisejä ( Paula koivuniemelle ja Jari Sillanpäälle hän on jotain biisejä tehnyt), joten olisi kyllä hienoa, jos olisi hänenkin tekemiä biisejä sillä uudella levyllä.

    Äänestä

  • Uteliaisuuttani vaan kysyn "Pinsiolta" ,että kun hän karaokea laulaa ravintoloissa tms, missä niitä karaokelaulutilaisuuksia sitten järjestetäänkään, niin mitkä on ns. bravuuri kappaleesi ? Eli mitä lauluja laulat parhaiten/mieluiten ?
    Varmaan tuosta " Elämäni laulukirjasta" tulee yksi sellainen suosikkikappaleesi esitettäväksi .

    Äänestä

  • Hienoa ,että sillä karaoke-Ddvd:llä on tuo kaunis " Elämäni laulukirja" ! Mitä muita biisejä siinä on ?

    Äänestä

  • Mulla ei ole kyllä minkään valtakunnan karaokelaitteita ittelläni, mut kyllähän siltä DVD:ltä niitä biisejä voi silti laulaa kotona. Täytyy toi ko. DVD jossainvaiheessa ostaa, tai sitten pyydän sen joululahjaksi.
    Myydäänkö muuten noita Magnumin karaoke DVD-levyjä myös jossain ihan tavallisissa marketeissa, vai pitääkö ne tilata jostain ?

    Äänestä

  • mimosa10 kirjoitti:

    Mulla ei ole kyllä minkään valtakunnan karaokelaitteita ittelläni, mut kyllähän siltä DVD:ltä niitä biisejä voi silti laulaa kotona. Täytyy toi ko. DVD jossainvaiheessa ostaa, tai sitten pyydän sen joululahjaksi.
    Myydäänkö muuten noita Magnumin karaoke DVD-levyjä myös jossain ihan tavallisissa marketeissa, vai pitääkö ne tilata jostain ?

    Ei minullakaan ole karaokelaitteita. En ole onnistunut näkemään kaupoissa täällä Helsingissä tuota Tapsan musiikin dvd karaokelevyä, ostan kyllä levyn.

    Äänestä

  • Poppana1 kirjoitti:

    Uteliaisuuttani vaan kysyn "Pinsiolta" ,että kun hän karaokea laulaa ravintoloissa tms, missä niitä karaokelaulutilaisuuksia sitten järjestetäänkään, niin mitkä on ns. bravuuri kappaleesi ? Eli mitä lauluja laulat parhaiten/mieluiten ?
    Varmaan tuosta " Elämäni laulukirjasta" tulee yksi sellainen suosikkikappaleesi esitettäväksi .

    Hectorin Jäävalssi, Tapsan Sä luota päivään nousevaan, Aron Etsin kunnes löydän sun. Niin kaunis on maa, Mä Putoan, On rakkaus sokea, Delilah, Syyslaulu, Suurin Onni, myös nämä joitain mainitakseni. Elämäni laulukirjaa ruvetaan sit vetämään vkonloppuna.

    Äänestä

  • mimosa10 kirjoitti:

    Mulla ei ole kyllä minkään valtakunnan karaokelaitteita ittelläni, mut kyllähän siltä DVD:ltä niitä biisejä voi silti laulaa kotona. Täytyy toi ko. DVD jossainvaiheessa ostaa, tai sitten pyydän sen joululahjaksi.
    Myydäänkö muuten noita Magnumin karaoke DVD-levyjä myös jossain ihan tavallisissa marketeissa, vai pitääkö ne tilata jostain ?

    ainakin katselin niitä paikallisessa CM-tavaratalossa, mutta voi myös tilata, siis www.magnumcenter.com

    Äänestä

  • uralin kirjoitti:

    Ei minullakaan ole karaokelaitteita. En ole onnistunut näkemään kaupoissa täällä Helsingissä tuota Tapsan musiikin dvd karaokelevyä, ostan kyllä levyn.

    oikein, se karaoke-dvd ilmestyy ensi viikolla. Asian voi varmistaa Sonybmg:n sivuilta.

    Äänestä

  • loiro. kirjoitti:

    Hienoa ,että sillä karaoke-Ddvd:llä on tuo kaunis " Elämäni laulukirja" ! Mitä muita biisejä siinä on ?

    löytyy Äiti valvoo, Preussinpunaista, Maria, Ole hiljaa ja suutele mua, Jos minut kesyttäisit, Kuu, Timanttinen tähti, kukkamekko jne. Näillä Magnumin dvd:llä on aina 10 miesten laulamaa ja 10 naisten laulamaa kappaletta. Asian voi varmistaa www.magnumcenter.com-sivuilta ajankohtaista-osiosta.

    Äänestä

Jotain iloista ja menevää ja toisaalta taas tunnelmallisen kauniita biisejä toivon sille levylle. Muunmuassa sellaista italialais-tyylistä melodista suuriskelmää .

Äänestä

Sillä levyllä voisi olla vaikka yksi tai kaksi Hectorin sanoittamaa biisiä. Hectorillakin on nimittäin usein hyviä sanoituksia myös.

Äänestä

T.Kansalla on upea ääni ja se taipuu monenmoisen musiikin tulkitsemiseen. Niin vauhdikkaisiin , kuin herkkiin tunnelmapaloihinkin.
Toivon levyllä olevan sellaisia biisejä, joissa Tapsan hienot tulkitsijankyvyt pääset hyvin ja monipuolisesti esiin.

Äänestä

Kansan tehdä mitään uutta levyä kuka sitä määkijää jaksaa kuunnella.

Eihän sillä ole mitään omaa kun pilaa määkimisellään kaikki hienot kappaleet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


joku vaan kirjoitti:

Nyt kun Tapani kansa valmistelee ensivuonan uutta pitkäsoittolevyään, niin millaisia biisejä levylle haluaisitte ?
Toivoisttteko, että siinä olisi:

- Tapsan itse sanoittamia ja ehkä säveltämiäkin ihan uusia lauluja ?
- Jonkun muun sanoittajan Esim. Vexi Salmen Tapsalle tekemiä uusia biisejä ?
- Jotain käännöskappaleita tutuista ulkomaalaisista biiseistä ?
- Vanhoja tuttuja suomalaisia lauluja Tapsan tulkintoina ( esim. tangoja, yms. )
- Toivoisitteko iskelmä- vai laulelma-tyylistä levyä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu