Voinko laskuttaa

jos tarvin esim. piikkausvasaraa työhön, jota hänelle teen. Siis tarkoitan jos joudun vuokraamaan kyseisen vehkeen, niin voinko laskuttaa asiakkaalta vuokrahinnan?
2510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voit laskuttaa kaiken, mitä hän suostuu maksamaan. Vaikka loman Karibialla.

Ja kukapa sen muu piikkausvasaran maksaisi kuin asiakas, muodossa tai toisessa. Ellet rahoita hanketta itse tai saa valtion tukiaisia tms

Äänestä

Riippuu täysin siitä, mitä olet asiakkaan kanssa työn tekemisestä sopinut. Mikäli paperissa lukee että teet hommat hintaan x euroa, et voi laskuttaa piikkausvasarasta jos se voidaan tulkita kuuluvan alkuperäiseen työhön. Tällöin työvälineen vuokra olisi pitänyt huomioida jo sopimusvaiheessa.

Jos olet antanut työstä vain hinta-arvion, pystyt sisällyttämään ylimääräisiä kuluja perustellusta syystä enintään 15%.

Sen sijaan jos piikkausvasaraa ei olisi pitänyt alkuperäisen suunnitelman mukaan missään tapauksessa joutua käyttämään, pitää tästä ensin neuvotella asiakkaan kanssa. Työhän on tällöin oleellisesti erilainen kuin mihin ryhdyttiin. Jos asiakas hyväksyy syyn ylimääräiselle työlle ja siten laskulle, homma on ok. Asiakkaalla on myös oikeus olla hyväksymättä työtä, mutta tällöin työ voi jäädä kesken ja se on sitten eri juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiakasta kirjoitti:

jos tarvin esim. piikkausvasaraa työhön, jota hänelle teen. Siis tarkoitan jos joudun vuokraamaan kyseisen vehkeen, niin voinko laskuttaa asiakkaalta vuokrahinnan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu