On hienoa että näin moni kansalainen osallistuu poliittiseen keskusteluun anonyymeinä internetissä. Sinänsä ananyyminä kirjoittamisessa ei ole mitään pahaa, mutta tällöin olisi hyvä käyttäytyä samalla tavalla kuin jos kirjoittaisi allekirjoituksen kanssa. Kaiken lisäksi suurin osa teistä kirjoittaa sellaiselta koneelta, joka voidaan tunnistaa teidän käyttämiksenne. Yks kaks SUPO:n edustajat ovatkin jo kotonanne.
Olisi hienoa kuulla asiallisia mielipiteitä, eikä sukupolvien ajan hautunutta Kepu yms. patoumaa. Toki kirpeitä kielikuvia on mukava kuulla, mutta myös keskustelun sisältö saisi olla kohdallaan.
Olisi hienoa kuulla asiallisia mielipiteitä, eikä sukupolvien ajan hautunutta Kepu yms. patoumaa. Toki kirpeitä kielikuvia on mukava kuulla, mutta myös keskustelun sisältö saisi olla kohdallaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuo viestisi on kuin Suoraan KGP:n kotisivuilta. Et taida olla sanavapauden kannattaja!
Saa supot ja muut vaa tutkia rauhassa näitä viestejä.
Ja suurin osa näistä viesteistä kritisoi idioottia nimeltä Jätemäki, ei niinkään kepua.
Tämä on suuri voitto niille suomalaisille, jotka ymmärtävät jotain oikeudenmukaisuudesta. Tappio tietenki tollasille idioottimaisille Anneli faneille.
Mikäli olet lukenut aikaisempia viestiketjuja, huomaat etten ole Anneli fani. Ironisesti koitan vain peräänkuuluttaa tällekin foorumille "älyllisesti rehellistä" keskustelua, jota on mukava ja mielenkiintoista lukea. Toki tämä foorumi toimii myös halpana psykiatrin huoneena, jossa ihmiset voivat purkaa ja analysoida omia mielen vääristymiä, mutta en mielelläni lue niitä ilman palkkaa.
Kyllä mielenvääristymisen analysointi näillä sivuilla riehuvista jää lähinnä muiden analysotavaksi.
Analysointi vaatii vähintään kaksinkertaiset eväät hölöämiseen nähden.
Suomen perustuslaki 11.6.1999/731
12§
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.
Itse taidat "allekirjoittaa" kaikki tarinasi? Nämä palstat ovat kaikille vapaita ja jos ei kiinnosta, niin ainahan on olemassa kahvipöytiä, jotka kaipaavatkin sinunlaistasi älykköä? PS. Niihin tuskin kuitenkaan SUPO tulee kyttämään ja salakuuntelemaan?
Vaikka kirjoitankin anonyymisti, koitan käyttäytyä hyvän maun mukaisesti ja kirjoittaa asiallisia mielipiteitä ironisesti. Aina siinä en onnistu ja joskus joku loukkaantuu.
Enemmän kuin hyvän perustellun mielipiteen kirjoittamisesta, nautin sellaisen lukemisesta. Otan mielelläni vastaan vihjeitä internetfoorumeista, jotka käsittelevät Jäättenmäkisotkua asiallisesti ja analyyttisesti.
Suomessa on tietääkseni voimassa laki sananvapaudesta. Eli jokainen saa esittää oman mielipiteensä näin yleiselläkin keskustelupalstalla.
Eri asia on sitten antaa perättömiä lausumia tai herjata jotakuta.
Mutta tuskin Anneli on tällä hetkellä kiinnostunut itseensä kohdistuvaan kritiikkiin jollain keskustelusivulla. Semminkin kun kritiikki on suurelta osin aivan aiheellista. Hänellä lienee juuri nyt ihan tarpeeksi työtä selvitellessään omia laittomuuksia.
Ja toi pelottelu "Yks kaks SUPO:n edustajat ovatkin jo kotonanne" on niin naivi ja naurettava, ettei sitä viitsi edes kommentoida. No, ehkä sen verran voisi kommentoida että emme elä DDR:ssä.
Ilmeisesti ironiani ei purrut ja/tai se oli liian vaikeasti ymmärrettävissä. No huumori sinänsä ei ole helppo laji. Varsinkin poliittinen huumori on melkein kiellettyä Suomessa. Ymmärtäähän sen kun vieläkin täällä Suomessa on ihmisiä jotka muistavat kun talonpojat lahtasivat torppareita ja punikin murhasivat talollisia.
Viestini tarkoitus oli peräänkuuluttaa hyviä asiallisia viestejä, joiden lukemisesta nautin suunnattomasti. Jos joku otti sen uhkailuna, pahoittelen asiaa. Joillakin on vain taipumus kuolla tulematta huumorintajuihinsa.
Heräsin juuri ja luin juttusi? On ihmeellistä kuinka ihminen itse itseänsä hyväksikäyttäen /käyttäneenä (lue: politiikkaa) ylentää itsensä puheenjohtajaksi (saatika poliittiseksi tietäjäksi)? Kaikkein vaikeinta lienee se ymmärtämättömyys ja sekamelska mitä mielelläsi viljelet meidän tavallisten rivikansalaisten keskuuteen. Kuitenkin "persoonattomana" itse syyllistyt historoimaan JO tapahtuneista asioista - millä taas ei ole merkitystä JO tapahtuneeseen. Politiikka on nyt ja tässä mennyt on mennyttä!
En mielestäni ole ylentänyt itseäni mihinkään asemaan vaan osallistunut poliittiseen keskusteluun, esittänyt mielipiteitä ja arvailuja. Mikäli joku haluaa nostaa minut tai kokee että itse nostan itseni johonkin asemaan on se hänen omaa mielikuvituksensa tuotetta.