Miten Suomen politiikkaa on hoidettu ? Hallinto kasvaa järjettömän kokoiseksi, yhä uusia palatseja pitää rakentaa, työttömyyttä ei pystytä hoitamaan, kansallisomaisuus myydään ulkomaalaisille...Suomen politiikka takkuilee, sekoilee, salailee, sotkeutuu omiin jalkoihinsa..
Aiempi demari presidentti oli väitteiden mukaan täysjuoppo , nykyistä väitetään
narkkariksi... Eduskunnassa ja ylemmässä hallinnossa on lauma muita saman sortin
edustajia... Niitä on myös kaupunkien paikallishallinnoissa.. Demari sisäministerin pitäisi panna nyt luuta heilumaan, omia säästämättä.. Häkämies ei ollut ianoa roisto hallinnossa, heitä on paljon muitakin
?
Kun väitetään että Porvoon aiempi kulttuurisihteeri ja muutama
kaupunginvaltuutettu ovat huumeidenkäyttäjiä, polisiin olisi syytä tutkia hius
, maksa ja kynsinäytteet.. Kun väitetään että eduskunnassa istuu mies
nimeltään Halme joka on julkisesti
myöntänyt käyttäneensä kovia huumeita ja suosittelevansa niitä
muillekkin
ja että oikeusministerinä toiminut ja presidenttinä NYT istuva nainen, sekä
nykyinen ulkoministeri ovat
käyttäneet ja mahdollisesti yhä käyttävät huumeita, kyllä asia pitäisi
tutkia..Väitetään että on yli kymmenen ihmistä jotka ovat
valaehtoisesti valmiita vannomaan tämän todeksi.. Eräs heistä asuu
Porvoossa Haksin kylässä ja tietää kertoa joukon muita todistajia ( Halosen
ikäinen nainen, Arajärven ja Tarjan vanha tuttu , asunut aiemmin Kalliossa )
.Vaikka siitä olisi kulunut se 10 vuotta, tällainen ihminen ei voi toimia
Suomen presidenttinä.. Polisiin olisi syytä tutkia hius , maksa ja
kynsinäytteet...Se mitä on kirjoitettu huumeiden käyttäjien psyykestä ja siitä
mitä se vaikuttaa käytön lopettamisen jälkeenkin, meidän täytyy presidentin
virkaan aikankin puhtaampi henkilö löytää...Jos väite ei pidä paikkaansa,
presidentti alistuu varmaan mielellään tutkimuksiin ja puhdistaa maineensa ?
Kun tästä asiasta pannaan alempaa sosiaaliluokkaa vuosiksi vankilaan, ei
ketään toista ''asiansa paremmin hoitanutta ''' pidä korottaa
oikeusministeriksi. SE on VÄÄRIN, jumalauta. Väärä esimerkki, väärä
signaali kansalle !

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.