141 alas!!

eiköhän ois aika jo lopettaa öky-viljeliöiden tukeminen!!!hyvää ja halpaa ruokaa saa muualtakin euroopasta!! ei muuta kuin 141 alas!! toivoo enemmistö suomalaisista!!
388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • 141-tuen alasajo ei lopeta maataloutta Suomesta. Sen seurauksena eläinpohjainen elintarviketuotanto saattaa siirtyä hiukan pohjoisemmaksi Suomessa, mutta sehän vain tukee tätä Kepun ajamaa tasapainoista alueellista kehitystä. Onhan näillä eläinkasvattajilla nytkin varaa kierrättää karjaansa Lapin kautta parempien tukien saamiseksi. Eihän sellaista pelleilyä harrastettaisi, ellei se olisi kannattavaa.

    Suomalaisten pitää jatkossakin syödä. Ravinnon on todettu olevan terveellisempää silloin, kun sitä ei ole liian pitkälle jalostettu ja jalostuksessa köyhdytetty. Tähän suuntaan maataloutta pitäisi kehittää, jotta kaiken maailman Berslusconet eivät voisi yökätä suomalaisen ruuan nähdessään. Suomalaisen tehomaatalouden ykköstuotehan alkaa olla jokin einesvuoka, joka lämmitetään mikroaaltouunissa.

    Meillä syödään esim. kalaa aivan liian vähän. Rasvainen kala on terveysvaikutuksiltaan huomattavasti parempi tuote kuin rasvainen eläintuote. Siika, muikku, kuha ja ahven ovat gourmee-tuotteita, jotka suomalaiset ovat valitettavasti unohtaneet. Samoin meillä syödään aivan liian vähän sieniä ja marjoja, joita metsät ovat pullollaan. Sen sijaan lapset opetetaan syömään käsin vehnäleivän väliin ängettyjä rasvaisia sikanautajauhelihapihvejä. Kun amerikkalainen dokumentintekijä söi vain tällaista ruokaa jonkun kuukauden, hän lihoi useita kiloja ja sairastui. Tehomaataloutemme ja sitä tukeva elintarviketeollisuus tuottavat koko ajan huonolaatuisempaa ravintoa.

    Suomessa pitäisi tällaisen massatuotannon sijasta paneutua lähiruuan tuottamiseen ja opettaa ihmiset valmistamaan ruokaa. Jos valmistamiseen ei ole aikaa ja taitoa, on rinnalle luotava ravintolakulttuuri, joka tarjoaa näille korkealaatuista ruokaa kohtuulliseen hintaan. Einestyyppisiin tuotteisiin tähtäävä elintarviketeollisuus ja tehomaatalous lisäävät kaikenlaisen roskaruuan syöntiä. Tämä on vakava ongelma roskaruuan kultamaassa USAssa, missä ihmisten liikalihavuus alkaa olla kansallinen ongelma.

    Paljon kestävämpää kehitystä sekä ympäristön että maatalouden osalta olisi se, kun erityisesti lentokuljetuskustannuksia lisättäisiin ympäristöveroilla. Tälla tavoin Suomessakin olisi kannattavampaa tuottaa itse ruokaa kuin tuoda sitä muualta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi alkaa suosia paljon energiaa vaativia kasvihuoneita.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    141-tuen alasajo ei lopeta maataloutta Suomesta. Sen seurauksena eläinpohjainen elintarviketuotanto saattaa siirtyä hiukan pohjoisemmaksi Suomessa, mutta sehän vain tukee tätä Kepun ajamaa tasapainoista alueellista kehitystä. Onhan näillä eläinkasvattajilla nytkin varaa kierrättää karjaansa Lapin kautta parempien tukien saamiseksi. Eihän sellaista pelleilyä harrastettaisi, ellei se olisi kannattavaa.

    Suomalaisten pitää jatkossakin syödä. Ravinnon on todettu olevan terveellisempää silloin, kun sitä ei ole liian pitkälle jalostettu ja jalostuksessa köyhdytetty. Tähän suuntaan maataloutta pitäisi kehittää, jotta kaiken maailman Berslusconet eivät voisi yökätä suomalaisen ruuan nähdessään. Suomalaisen tehomaatalouden ykköstuotehan alkaa olla jokin einesvuoka, joka lämmitetään mikroaaltouunissa.

    Meillä syödään esim. kalaa aivan liian vähän. Rasvainen kala on terveysvaikutuksiltaan huomattavasti parempi tuote kuin rasvainen eläintuote. Siika, muikku, kuha ja ahven ovat gourmee-tuotteita, jotka suomalaiset ovat valitettavasti unohtaneet. Samoin meillä syödään aivan liian vähän sieniä ja marjoja, joita metsät ovat pullollaan. Sen sijaan lapset opetetaan syömään käsin vehnäleivän väliin ängettyjä rasvaisia sikanautajauhelihapihvejä. Kun amerikkalainen dokumentintekijä söi vain tällaista ruokaa jonkun kuukauden, hän lihoi useita kiloja ja sairastui. Tehomaataloutemme ja sitä tukeva elintarviketeollisuus tuottavat koko ajan huonolaatuisempaa ravintoa.

    Suomessa pitäisi tällaisen massatuotannon sijasta paneutua lähiruuan tuottamiseen ja opettaa ihmiset valmistamaan ruokaa. Jos valmistamiseen ei ole aikaa ja taitoa, on rinnalle luotava ravintolakulttuuri, joka tarjoaa näille korkealaatuista ruokaa kohtuulliseen hintaan. Einestyyppisiin tuotteisiin tähtäävä elintarviketeollisuus ja tehomaatalous lisäävät kaikenlaisen roskaruuan syöntiä. Tämä on vakava ongelma roskaruuan kultamaassa USAssa, missä ihmisten liikalihavuus alkaa olla kansallinen ongelma.

    Paljon kestävämpää kehitystä sekä ympäristön että maatalouden osalta olisi se, kun erityisesti lentokuljetuskustannuksia lisättäisiin ympäristöveroilla. Tälla tavoin Suomessakin olisi kannattavampaa tuottaa itse ruokaa kuin tuoda sitä muualta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi alkaa suosia paljon energiaa vaativia kasvihuoneita.

    ne on vissiin muut toimijat, Me vaan tuotetaan sitä puhdasta Suomalaista ruokaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


omillla toimeen tuleva kirjoitti:

eiköhän ois aika jo lopettaa öky-viljeliöiden tukeminen!!!hyvää ja halpaa ruokaa saa muualtakin euroopasta!! ei muuta kuin 141 alas!! toivoo enemmistö suomalaisista!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu