uhkaaminen.
Näinhän kertoo tosiasiassa YLEn tutkimus Tehyn "mahtavasta" saavutuksesta. 4 euroa nousi korotustarjonta kuntatyönantajilta, kun toteutettiin vastuuton irtisanoutumistaistelu.
Kuntatyönantaja oli tarjonnut jo 13 % kuukausia sitten sovintoratkaisun saamiseksi. Ja se ylitettiin vain 4 eurolla.
Toisaalta nyt on veronmaksajilla, terveyskeskusten ja ensiapupoliklinikoiden käyttäjillä entistä suuremmat oikeudet vaatia sairaanhoitajilta tehokkuutta ja nopeutta. Joskus on selkeästi nähty, että kyseessä on tarkoituksellinen hidastelu ja piittaamattomuus.
Entä sitten vuodeosastoilla terveyskeskuksissa, sairaaloissa. Sielläkin on oikeus vaatia nyt parempaa ja nopeampaa hoitoa, ilman morfiini- tai insuliinipistoksia.
Tehy ei ollut millänsäkään, kun sairaanhoitajat kertoivat työuupumuksestaan, kiireestään ja että kaikkialle olisi tarvittu lisää hoitohenkilökuntaa. Tarvitiin 20 000 työvuotta lisää.
Tehy lähti siitä, että palvelu, tehokkuus ja sairaanhoito paranee palkankorotuksilla, joka koskaan ei pidä paikkaansa. Ei missään.
On todennäköistä, että moni lasten vanhempi, vuodepotilas, omainen, terveyskeskuksissa tai ensiavussa haastateltu antoi myönteisiä lausuntoja vain saiksi, että pelkäsivät olevansa ensimmäisiä ruumiita hoidon puutteessa. Heitä uhkaamallahan Tehy kävi sotaansa yhteiskuntaa vastaan.
Ne sairaanhoitajat, jotka Tehyn kuolemantanssi avattavilla haudoilla kauhisti ja erosivat liitosta, ovat hatunnoston arvoisia ja vastuustaan tietoisia ihmisiä. Tehy pitää heitä nyt loisina ja kertoo julkisuudessa, että pitää heidät bannassa kuukausia jopa vuosia.
On kuitenkin syytä muistaa, että liitto ei voi luoda taannehtivia sääntömääräyksiä. Säännöissä on oltava tieto ehdoista, jos erotaan oiketetun ja rehellisen työtaistelun johdosta ja aiotaan palata liiton jäsenyyteen.
Näillä liiton kiroukseen joutuneilla on tietysti vaihtoehtoja. Liittoja on jotka ottavat vastaan ja uusia perustetaan, kuten tässä tapauksessa lienee paikallaan. Työttömyyskassa oikeuksia liitto ei voi kieltää. Liiton työttömyyskassaan on oltava oikeus päästä. Ja ellei niin siihenkin löytyy lääke. Toinen hyvä ja kunnioitettava ammattiliitto tai yksityinen työttömyyskassa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Aivan oikein että saavutettu tulos koskee vain Tehyläisiä,ei pakkotyökään koskenut kuin heitä.
Palkankorotus vai Tehyläisille ja eronneille vuoden karanteeni!