Jos jatketaan kiduttamista tarpeeksi kauan jokainen luhistuu (Vietkong).
Rikosylikomisario Rabbe von Hertzen muistuttaa, että koulukiusaaminen ei selitä järkyttävää tekoa.
Poliisi: Auvinen oli vuosia koulukiusattu
21.11.2007 09:02
Keskusrikospoliisin tutkimuksissa on ilmennyt, että Jokelan joukkosurmaaja Pekka-Eric Auvinen oli koulukiusattu.
Rikosylikomisario Rabbe von Hertzen Krp:stä kertoo, että Auvisen luokkatoverit, opettajat ja vanhemmat ovat kertoneet kiusaamista olleen ainakin yläasteella ja lukiossa. Poliisi aikoo selvittää myös varhaisemmat vaiheet.
- Kiusaaminen on ollut suusanallista ja liittynyt Auvisen pukeutumiseen ja mielipiteisiin. Nimittelyäkin on ollut. Se on ollut sellaista yleistä, ei mitenkään tiettyjen henkilöiden taholta tapahtunutta, von Hertzen kertoi eilen IS:lle.
Hänen mukaansa tutkinnassa esiin tulleiden seikkojen mukaan 18-vuotias Auvinen oli myös itse kokenut tulleensa kiusatuksi.
Rikosylikomisario kertoo, että ainakin osa opettajista on tiennyt kiusaamisesta, ja siitä oli keskusteltu opettajien kesken. Von Hertzenin tiedossa ei ole, että kiusaamiseen olisi jollain tavalla puututtu.
Surmaajasta
laaditaan profiili
Von Hertzen muistuttaa, että koulukiusaaminen ei selitä järkyttävää tekoa.
- Ei ihminen tuollaista tee siksi, että häntä on kiusattu.
Rikosylikomisarion mukaan koulukiusaamisen mahdollinen yhteys Jokelan tapahtumiin tullaan selvittämään.
- Meillä on asiantuntija käytössä, ja häntä hyödynnetään tässäkin asiassa. Teemme surmaajasta profiilin.
Kohteena lukio,
ei yläaste
Von Hertzenin mukaan vaikuttaa siltä, että Auvisen kohteena oli nimenomaan lukio ja sen henkilökunta. Auvinen valitsi ajankohdaksi lukion ruokatunnin, ja kaikki surmatut olivat lukiolaisia tai henkilökuntaa.
Von Hertzen toteaa, että Auvinen olisi voinut halutessaan surmata myös yläasteen oppilaita. Sen sijaan hän kävi vain yhdessä luokassa huutamassa vallankumousta ampuen television ja ikkunan rikki.
Lisäksi surmaaja oli jättänyt jälkeensä manifestin, jossa hän puhuu kohteena nimenomaan lukiosta.
Auvinen jätti 320 patruunaa käyttämättä. Von Hertzen pohtii, että äkillinen lopettaminen saattoi johtua poliisin paikalle tulosta.
- Yksi syy monien joukossa saattaa olla se, että tappamiseen ikään kuin turtuu. Lisäksi oppilaat olivat suljettuna luokkiin, eikä kohtaamisia enää tullut. Asia oli lähtenyt luisumaan hänen käsistään.
Von Hertzenin mukaan näyttää siltä, että uhrit valikoituivat sattumanvaraisesti.
- Sitäkään on mahdoton sanoa varmasti. Rehtori oli talon ulkopuolella, eikä heidänkään kohtaamisesta saada luultavasti koskaan lopullista vastausta.
Von Hertzen kertoo, että Auvinen ampui ne, jotka hän sai kiinni.
- Lisäksi yli kymmenen oli vakavassa hengenvaarassa, hän totesi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
alainen saadaan tuossa ajassa työkyvyttömäksi.
jos otetaan fyysinen mukaan päästään tosi hyviin tuloksiin....
Koulukiusaamista ei pidä suvaita missään muodossa. Täydellinen nollatoleranssi käyttöön: ensimmäisestä kerrasta varoitus ja keskustelu tekijän, teon kohteen, vanhempien ja opettajien/rehtorin kesken. Toisesta kerrasta 2 viikkoa pakkolomaa.
90% koulukiusaajista on "normaaleja" lapsia/nuoria, jotka pelästyvät määräaikaisesta erottamisesta. Ne 10% joille se on palkinto, lopettavat koulunsa muutenkin kesken ja ajautuvat sivuraiteille elämässään.
Tässä oli taas esimerkki siitä, mitä ahkeralla koulukiusaamisella saadaan aikaan.
Koulua on aina kehuttu turvalliseksi paikaksi.
Ikävä kyllä se on suurinta paskapuhetta, mitä olen kuullut.
Esim.
Luin netistä, että täällä suomessa -99 eräs oppilas olisi puukottanut toista oppilasta.
Syy: takaisinmaksu koulukiusaamisesta.
- Mikseivät ihmiset älyä puuttua asiaan?
- Minkä takia koulukiusaamista yritetään peitellä?
- Miten monen ihmisen on vielä kuoltava syyn vuoksi, jota ei virallisesti ole olemassa?