niin millainen tarina siitä tulisi?
Tragedia, draama, runo, komedia...?
Haluaisitko itse lukea kyseisen teoksen?
Tragedia, draama, runo, komedia...?
Haluaisitko itse lukea kyseisen teoksen?
Jos kirjoittaisit elämäntarinasi
CannedHeat
812794
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 81
Vanhimmat
Huumorintajuinen ja kuitenkin koskettava. Kertomus siitä, miten optimistinen luonne kahlaa vaikeuksien yli. Ja voittaa!!!! Ei luovuteta, eihän. Kirjotetaan se kirja sitten kun olen elänyt vanhaksi. Vasta viiskyt vuotiaan on turha hötkyillä muistelmissa
koska elämässäni on tapahtunut 3v alkaen niin kuvottavia juttuja etten haluaisi kenenkään heikkohermoisen lukevan.
1989-1974 ja 1976-1992 ja 2002- väliset vuodet ovat olleet parhaimpiani ja niistä saisi mukavan kirjan.
"kirjoittaa" tarinaansa kokoajan... jotkut laittavat
sen joskus paperillekin ja jotkut toistenkin luettavaksi:)
Tylsä!
tylsä itseni luettavaksi :/
tehdä tarina itselle mielenkiintoiseksi, niin miten se olisi mahdollista?
katsoa elämäänsä ulkopuolisin silmin..
Luulisin että ehkä jokaisesta, tai useimmasta meistä, - omassa elämässämme ei ole kovinkaan ihmeellisiä kirjan aineksia.
Toisaalta jos kirjan kirjoittaisi joku muu kuin minä, siitä voisi tulla mielenkiintoinenkin..värikäskin.
kulku on hieman vaikeaselkoista. Jos jokin olisi mahdollista niin miten se olisi mahdollista? Hmm...
haluat sanoa, suomeksi?? Tiennetkö itsekään?
mitään, mutta oikeaan kysymykseen sain hienon vastauksen:)
mitään. ;)
valaistumisesi lähenee;)
erilainen nuori olen aina ollut, että ainakin "parhaista" eroavaisuuksista kontra vallitseva ympäristö, olisi ehkä juttuun aihetta.
Se millainen tarinasta tulisi?
Pahaa pelkään; saduksi se sisällön perusteella taidettaisiin leimata!
Jos tehtävänä olisi itse suoriutua kirjoittamisesta, niin tuskimpa sitä lukisi kukaan!;)
Jos sen tekisi kirjailija, käsikirjoittaja tms.n niin ehdoton vaatimus olisi anonyymisyys.
jk.Tästä aikuisena olemisen ajasta ei olisi mitään erityistä materiaalia, mutta jonkinlainen "pikkupietarin piha" kertomuksen sovellus, olisi mahdollinen?
Aikaväli olisi lapsuudesta aikuisuuden kynnykselle!
että tarinastasi tulisi muiden silmissä jotenkin sadonomainen tai "surrealistinen"! Lukisin kyllä!
Siinä tarinassa eräässä kohden on tapahtuma jossa ihmishenki pelastuu tuskin huomaamattomalla käden liikkeelä.
Tapahtuma on vaikuttanut myös voimakkaasti sen jälkeiseen elämään:En osaa tässä kohden kuin huokaista syvään.........
Asia on tosi, mutta eipä taida olla kovin uskottavaa elämäkertaan!
Siksi sanonta, totuus on usein(tai joskus) tarua ihmeellisempi, niin se onkin!
totuus on aika useinkin tarua ihmeellisempää... sattumaa tai ei, joskus vain kokee huikeita.
Tällä kertaa ko. tilanne oli mitä suuremmasa määrin konkreettinen, ei pelkästään "kokemus".
En tohdi kuvailla tapahtumaa sen syvällisemmin.
Sen oikeanlainen esilletuominen vaatii kasvoista kasvoihin keskustelun.
Vieläpä erillisenä asiana sen mittasuhteista ei voi antaa oikanlaista kuvaa, tietämättä mihin muihin asioihin se nivoutuu.
Kulminaatiopisteeksi se "kädenliike" muodostui ja samalla antoi yhden ihmisen elämän jatkua.
Komediaa ja draamaa, ehkä hiukan tragediaa mukaan.
Vaan kun en ole tunnettu kansalainen, Voisin ainoastaan kirjoittaa MUSTELMANI.
Hieno nimi omaelämänkerralliselle kirjalle:
"Mustelmani"!
tarkoittaa. Ensin kysyt, "Jos kirjoittaisit elämäntarinasi..." ja lopuksi kysyt: "Haluaisitko itse lukea...? Minkähänlainen fakiiri osaa suoltaa tekstiä, jota ei itse lue. Taidat kuulua kyseiseen joukkoon.
tarinasi olisi ikään kuin jonkun toisen kirjoittama tai katsoisit tarinaasi "ulkopuolisen" silmin... Olisiko se mielestäsi kiinnostava? Muuta?
eri asia mitä aloituksessasi peräänkuulutat.
millä lailla koet sen erilaiseksi?
niin tyhmä, ettet eroa ymmärrä? Jos olet niin sille ei sitten mitään mahda. Lue nyt ajatuksen kanssa nuo kaksi viestiäsi; jospa saisit älysi välähtämään ja ymmärtäisit omia kirjoitelmiasi.
vastata kysymykseeni?
Kysehän ei ollut minun ymmärryksestäni, vaan nimenomaan sinun.
joku muu, siitä tulisi varmaan trilogia, jota kukaan ei jaksaisi lukea. Paitti tietysti minä ite, ihan vaan uteliaisuuttani. Osa 1: Lapsuus ja nuoruus, osa 2: Ensimmäinen elämä ja osa 3: Toinen elämä.
miten nämä osat poikkeaisivat toisistaan... olisiko
siinä jokin kehyskertomus?
Vai juontako tarkoitat? Ei sen kummempaa kuin se, että kaikissa elämäkerran osissa on niin paljon tapahtumia, ettei ne mahdu yhteen kirjaan (ihan vaan teknisistä syistä), niin ne täytyy jakaa. Ettei kirjansitoja läkähdy, vai mitä niille tapahtuu, kun on mahdoton tehtävä.
"Iijokisarja" vai "Kadonnutta aikaa etsimässä" ? :)
Laila Hietamiehen Hylätyt talot, autiot pihat, hukatut sukat ja varastetut omenat.
oman novellisi laita?
osaltaan kirjoitetaan.
Kymmenen riviä riittäisi...tiivistettynä. :)
Kirjan nimi olisi: Sutturan elämä kahdessa minuutissa.
lukea! Koska ilmestyy?
asioita muistiin. Olen jo pitkään aina silloin tällöin muistellut asioita kirjalliseen muotoon. En siis kirjoita muistelmia tai elämänkertaa. Mutta muistelen, mitä minulle on elämässäni tapahtunut. Muistelen vanhempiani ja isovanhempiani. Ja olen heiltä kysellyt vanhoista asioita. Muistelen asuinpaikkoja, missä lapset syntyivät jne. kaikenlaista. Ja kirjoitan asioita lähinnä lapsenlapsilleni. Uskon, että aikanaan he mielellään lukevat ja ovat kiinnostuneita juuristaan ja siitä maailmasta, missä minä elin ja ja asioita koin.
parempaa lahjaa ei lapsenlapsilleen voikaan antaa.
Kunpa itsekin olisin saanut jotain tuollaista.
vähän siitäkin mitä muistiin kirjoittaa. Eiköhän meillä useilla ole myös sellaisia muisteloita, joita ei parane lapsille kertoilla. Joka muuta väittää saattaa enemmän tai vähemmän muunnella totuutta.
kirjoittanut.
Se on, ei mitään suurta draamaa eikä tragediaa, ei komediaa, vaan elämänmakuinen tarina 50-luvulla syntyneestä tytöstä, jota elämä on kieputellut sinne tänne, näyttänyt suuren rakkauden kuin suuren surunkin, tarjonnut monenlaisia käännöksiä elämänkulkuun ja lukemattoman määrän arkisia onnenpipanoita.
Sitä on ihan hauska lukea ja tarina saa täydennystä koko ajan kun jokin asia pulpahtaa mieleen. Varsinkin menneitten ikävien asioiden käsittely näin, on avannut ihan uusia näkökulmia ja lisännyt ymmärrystä.
Itse aloitin sen kirjoittamisen aikoinaan surutyönä sitten se ehkä muuttui terapiaksi ja nyt se on hauska harrastus.
Suosittelen kaikille oman elämäntarinan kirjoittamista, se on kuin avaisi ikkunoita menneisyyteen.
kirjoittaminen on minusta eri asia kuin elämänsä muisteleminen. Elämäntarinaa kirjoittaessa pitää uskaltaa olla rehellinen ja kriittinen itseä kohtaan. Silloin kirjoitan omasta elämästäni, ja en saa jättää kertomatta ikäviäkin asioita, ettei lukija saa minusta väärää tai puutteellista kuvaa. Siinä kaivaudutaan omaan mieleen ja sisimpiin tuntoihin. Ja sen kirjoittaminen vaatii rohkeutta. Parhaat elämänkerrat ovatkin hyvin suorapuheisia ja avoimia.
on se vuoksi niin mielenkiintoista kirjoittaa koska siihen voit kirjoittaa kaiken ja juuri niin kuin itse olet sen kokenut.
Muisti on monessa suhteessa rajallinen väline(päiväkirjojen ja muiden sellaisten lisäksi). Rajallisuus tulee vastaan jo siinä ettei kertakaikkiaan muista vaikka kuinka haluaisi. Aikahan monesti kultaa muistoja tai toisaalta muisti saattaa armahtaa ja pahoja asioita ei muista sen vuoksi ja eri elämäntilanteissa jää erilailla jälkiä muistiin.
Muisteluista saa mukavasti kertomuksia elämästään. Oletko muuten huomannut, kun olet muitten ihmisten kanssa muistellut samaa tapahtumaa, niin kaikki saattavat muistaa erilailla ja ainakin korostaen eri yksityiskohtia.
En ole omaa elämäntarinaani vielä antanut kenellekkään luettavaksi,
olen sen mielessäni kirjoittanut lapsilleni, he ehkä sitten joskus...
Muisti on kyllä kullanarvoinen juttu, kannattaa pitää siitä huolta!!!!!
Tässä maailmassa ei ole eikä voi olla yhtään ainutta ihmistä, joilla olisi täydellisen sama näkemys mistään asiasta. Jokainen katsoo ja kuulee ja ymmärtää omilla aisteillaan. Onneksi on niin. Meitä ei voi kloonata. Mutta minusta tuntuu, että jos elämänkerrasta jättää pois ( tai aktiivisesti ) unohtaa ikävät asiat, niin silloin syyllistyy ikäänkuin valehtelemiseen. Sen takia itse en vielä ole kirjoittanut elämänkertaani. Se saattaisi loukata joitakin. Tyydyn toistaiseksi muistelemaan menneitä.
Toivoisin, että voisin pian kirjoittaa rehelliset muistelmani.
Ne muistelut ovat arvokkaita.
Varsinkin lapsenlapset ovat kiinnostuneita kuuntelemaan ja lukemaan
tarinoita mummojensa ja pappojensa elämästä ja vanhoista tapahtumista.
Omat mukulat saattavat vain olkapäitään kohotella vaikka mielestäni kerron tosi makean jutun esimerkiksi omasta nuoruudestani. Ehkä se elämä on vielä liian lähellä heitä ja ehkä ovat jo montakin kertaa kuulleet ...
...sitä tulisi "huumorilla höystettyä tragediadraamaKomediarunoilua"..heh..
Mahdolliset lukijat jakautuisivat jyrkästi mielipiteissään;()
Kommentti: ei voi olla totta, puhuu peetä, voisi tulla muutamilta tahoilta;)
Komediaa varmasti enimmäkseen. Jokaisen ihmisen elämän jossakin vaiheessa löytyy varmasti myös dramatiikkaa.
Tositarina elämästäni olisi lähinnä traaginen komedia, hirtehishuumorilla höystettynä.
Jos osaisin kirjoittaa hyvin, voisin lukeakin ja suositella myös muille.
draamaa..Siitä koostuisi minun elämänkertani..Jos saisin luettavakseni omasta elämästäni kertovan kirjan voisin ajatella,että olipa siinä alamäkinen stoori..
kirjoitatkin tulevasta vaiheistasi ylämäkisen?
voisi olla sitten ylämäkeen..Vaikeuksien kautta voittoon..:)
sekoitus kaikkia noita, elämäntilanteesta riippuen.
Olen elänyt omasta mielestäni hyvin värikkään elämän, enkä juuri päivääkään vaihtaisi pois, vaikka hyvin ikäviäkin vaiheita on ollut, mutta olen ajatellut, että nekin on olleet lähinnä opiksi ja ojennukseksi. Olen myös saanut huomata, että kokemuksistani on ollut myöhemmin hyötyä toisten ihmisten ymmärtämisessä ja katson, että siksi on ne pitänyt läpikäydä.
Ulkopuolinen lukija ei kyllä uskoisi, kertomustani todeksi, joten saduksi se luokiteltaisiin, vaikka olis totta joka sana.
Hyvin mielenkiintoista sanoisin. Olen aina rohkeasti tarttunut uusiin haasteisiin, niin työelämässä, kuin yksityiselämässänikin. Kyllä mulle on sitten myös tapahtunut, huh.
Jälkikäteen ajateltuna ehdottomasti kuitenkin positiiviset tapahtumat suurimmaksi osaksi.
Tai sitten johtuu luonteestani, joka ei kauan jaksa asioita murehtia, vaan painun kohti uusia "seikkailuja", vailla mitään arkuutta.
kuten esim. Sinuhe tai Turms vievät niin mukanaan, ettei murheita ehdi miettiä.
Olen menossa jossain kahdeksankymmen luvun puolivälissä.....
Riippuu lukijasta mitä mieltää tyylilajiksi. Omasta mielestäni tekeleenä on Kari Tervomaisesti kirjoitettu synkkä tragedia jossa on runsaasti satiiria mukana.
Sille ei todennäköisesti mistään löydy kustantajaa, joten pitää tehdä se sitten omakustanteena. Kirjan painattaminen on nykyään halpaa puuhaa ja jääpähän typerille sukulaisille mielenkiintoinen historiikki suvun mustasta lampaasta.
Omasta mielestäni tulossa hyvä kirja, ei mitään Waltaria tai Tolstoita, omanlaisensa kuten kaikista kummallisuuksista pruukataan sanoa. Itse pidän tekstistäni, se sentään ees jotakin.
mainio tyyli itsensä kuvaamiseksi... vaatii hieman
pokkaa ja rehellisyyttä.
Voisin tietenkin lukea. varmaan vielä nauraisinkin monelle jutulle. kumpa ihminen muistaiskin oikealla hetkellä mitä hauskaa tai naurettavaa on tapahtunut kun on tosi kusessa ja masentunut.
nauru on parasta terapiaa ja näkökulman muutosta.
Aidosti itselleen nauraminen... ongelmilleenkin:)
Omaelämänkerta lähtien esiäidistäni alkaen olisi kertomus kurjuuden historiasta.
kai ei kukaan Suomessa ole tehnytkään... vai onko?
:))
Mun suvun sukututkimuskirja on ainakin todella sellainen.
niin minullakin. Tosin suvuissa on monenmoista:
murhaajista... Nobelin palkinnon saajiin ja uskonpuhdistajasta mäkitupalaiseen.
valita kaikki vaihtoehdot ja vielä muitakin, riippuen millaisesta näkökulmasta haluaisin asioita tarkastella. Aineksia riittäisi useampaankin teokseen jo eletystä ja lisää tulee jatkuvasti. Eikö jokainen elämä ole vähintään yhden tarinan arvoinen?
Ainakaan viimeistä lukua en todennäköisesti ehdi itse kirjoittaa, en edes haluaisi, koska toivon saavani elää elämäni loppuun asti. (Siis en vain olla olemassa viimeisinä vuosina.) En tiedä, riittääkö aika muutenkaan kirjoittamiseen, kun ainakin nykyään eläminen vie niin pahuksesti aikaa. ;)) Jos oikeasti ryhdyn jatkamaan kirjoittamista, tiedän joutuvani lukemaan sen useampaankin kertaan, koska en pysty ihan kerralla tuottamaan myös seuraavien sukupolvien luettavaksi valmista, kyllin kiinnostavaa tekstiä.
olisi useita tarinoita samasta aiheesta... vain eri näkökulmista. Voisiko tarina näin rikastua?
Niin ehkä se olisi draama jossa olisi runsaasti komediaan kuuluvia kohtauksia. Huumoria ja hauskuutta, elämän suuria käänteitä joita minulta ei ole puutunut, mutta myös onnea ja iloa ehkä eniten.
positiivisia tarinoita ei koskaan ole liikaa!
kertomus pienen tytön matkasta, sekä sisäisestä että ulkoisesta.
Surkuhupaisa souppi siitä miten ihmisten ei tarvi osata elää, ainoastaan ajelehtia. Miten matkatavaroiksi voi riittää vain nostalgia ja oman tähden seuraaminen.
Kertomus kasvamisesta ja pienen oman minuuden suhteuttamisesta suuren maailman todellisuuteen.
Kuulun myös niihin joilla tämä projekti on ollut meneillään jo kauan mutta valmista ei tule. Tarkoitettu myös privaattikäyttöön, etenkin omille lapsilleni vaikka uskon nyt että lapsenlapseni tulee kiinnostumaan enemmän. Tai sitten ei.
kannata antaa liian nuorena tuota lahjaa...?
siitä koskaan tulee mitään valmista. Pitäisi kai scannata vanhoja valokuvia kun muistelmiini olen aikonut lisätä kuvitusta myös ja siirtää koko homma koneesta tikulle.
Yhtenä ongelmista olen huomannut että minulla on tendenssi sensuroida itseäni; haluan antaa mahdollisimman kauniin kuvan itsestäni tuleville sukupolville.
sinulla olevan vielä opittavaa:)
Minulle yksi loistava (aikuis)opettajani sanoi, että
huomatessaan jonkin sitkeän ongelman itsessään... ihminen voi olla todella onnellinen, koska siinä asiassa on todella paljon potentiaalia:)
Eihän tätä elämää olisi nauramatta jaksanut vaikka aina ei kyllä ole pahemmin naurattanut. Ja jos kirjoitan sen kirjan jota olen ikäni suunnitellut, niin komediahan siitä tulee. Ei sitä hölmöilyä pystyisi kukaan nauramatta lukemaan;)
nimikin on valmiina, "Puidenhalaaja":)
...vaikka työnimenä on kyllä "Karamelli". Ensimmäinen lause on jo valmiina. Se kaikkein vaikein...
on mukavan sympaattinen ja jotenkin siitä johdan mielikuvan elokuvaan, "hevoskuiskaaja".
Minun kirjoittelu on vain tämän nettikirjoittelun varassa ja ainoastaan kolmen vuoden 'ikäistä'.
Olihan melkoinen kynnys lähteä mukaan.
Vaikeaa kirjoitaminen on vieläkin, mutta olen jo niin paksunahkainen, etten välitä, miten sanani asettelen, kunhan edes jossain tolkussa pysyn.
Kaikessahan me kirjoitamme omaa tarinaamme. Olen melko surkea suorasanaisen tekstin kirjoittaja. Ainakaan se ei ylittäisi mitään julkaisukynnystä. Jonkinasteisia lahjoja minulla on runoiluun. Tarinoiden muuttaminen runoiksi on helppoa mielestäni. Siinähän sitä olisikin puuhastelua, kun runoilisi koko elämäntarinansa. Kuulostaisi hauskalta!
ja varsinkin "kirjoitamme" sitä miten näemme oman ja muiden tarinat.
Minä olen runoillut elämäntarinaani jo kolmekymmentä vuotta. On hauskaa katsoa joskus vanhoja tarinoitani. Kirjoituksista voi havaita todellisia tapahtumia elämästäni, vaikkei niistä mainita sanallakaan.
Viimeksi tein "elämäntarinani" leikkelemällä lehdistä kuvia/tekstejä ja liimaamalla ne kartongille. Siitäkin oppi jotain uutta... avautui kokonaan uudelta kantilta miten näen tarinani.
Omasta tarinastaan saa mielenkiintoisen kirjoittamalla muka jostain toisesta ja olemalla muka ulkopuolinen tarkkailija. Voi muunnella "totuuttakin" mielin määrin. Voihan niistä yrittää tehdä vaikka opettavaisia tarinoita jälkipolville, jos ei muuta.
tragediaa, draamaa ja komediaa:))
En tiedä kehtaisko itsekään lukea, saati sitten muut ( sensuuri iskis). Ei ole valitettavasti kirjailijan lahjoja, ehkä sivullinen saattaisi jotain saada paperille:)
Kun ulkoistaa itsensä, ei tarvitse sensuroida mitään. Tarinahan kertoo jostain muusta kuin kirjoittajasta. Kuka niitä sensuroituja tarinoita jaksaisi edes lukea? Parhaat palat jäisivat jo itsesensuurin takia kirjoittamatta. Ja sivullinen ei taas niistä tiedä.
Minun äitini sanoi minulle, että mehevimmät jutut löytyvät jokaisen omasta elämästä. Eikö se ole niin? Pitää uskoa vanhuksia.
palataksemme takaisin. Tuo on minun elämän "viisauttani".
Eli mitä kauemmaksi menet hakemaan ja etsimään, sitä kauempaa on palattava takaisin. Tosin
"tarinamateriaalia" on tällöin enemmän:)
Tarinan "totuutta" ei voi muunnella... se on juuri se mitä mielessäsi korostat. Mutta ymmärrän mitä tarkoitat...:)
Olen oikeastaan jo aloituksessani puhunut vain "oman mielen" tarinasta. Millaista tarinaa kerrot
itsellesi, millaista tarinaa elät?
Taisin ilmaista asian tosiaan vähän hassusti. Tarinan totuutta ei voi muunnella. Ei voikaan, vain puitteita tms.
Runot ovat hyviä siinä mielessä, että ne voi tulkita monella tapaa ja ne saattavat selittää itselle monia juttuja. En tiedä, mikä niissä on jujuna ja miksi niiden kirjoittaminen on muuta kirjoittamista helpompaa. Melankolinen sielunmaisema niissä on. Sitä kai ne kuvaa. Se on omalla tavallaan kiehtovaa.
on melankolinen? Itseasiassa... huomatessaan itsessään piirteitä jostain tunnetilasta, niin se avaakin uuden näkökulman. Olenko melankolinen, traaginen, huumorintajuinen... etc... olen!
Kuljettaako mielentila minua, vai minä mielentilaani? Kuljettaako elämäni tapahtumat mielentilaani? Kuka muokkaa mitä? Entä, jos olisi mahdollista katsoa tätä vielä jostain muusta näkökulmasta... millaista olisi silloin?
PS. Olen usein "levoton"... kysyn itseltäni:
"Mitä tämä levottomuus minussa ruokkii?"
Tarinan kertojat eivät välttämättä kerro itsestään vaan ihmisistä ympärillään. Oikeista, elävistä ihmisistä, vaikkei niitä heti tunnistakaan.
Jos löytää itsensä tarinasta niin siitä voi sitten katsella itseään ulkopuolisen silmin ja päätellä mikä mihinkin johtaa.
miten "löytää itsensä" omasta tarinastaan?
Miksi ja mitä oikeastaan pitäisi löytää? Tässähän minä elän ja olen kaiken aikaa. Olisikohan parempi kun ei olisi syntynytkään? On niin sekava tarina. Joskus tuntuu, etten ole mistään kotoisinkaan, mutta sitten tulee ahaa-elämys, että olenhan minäkin jostain kotoisin ja kaikki tapaamani ihmisetkin ovat. Ja ne, ketkä olivat oikeita ystäviäni joskus, ovat sitä edelleen, vaikken heitä olekaan tavannut pitkään aikaan.
Näkökulmia voi vaihtaa ja kirjoittaa omaa tarinaansa tarinan henkilöiden kautta. Asettua tarinassa olevan jonkun muun asemaan. Silloinhan se tarina muuttuu, jos haluaa ymmärtää omaa tarinaansa. Niinhän minä teenkin, mutta runoissa.