Olen pienestä pitäen jännittänyt mitä typerämpiä asioita. Ensimmäisen todella paha jännitys iski kymmenvuotiaana, kun seuraavana päivänä piti mennä hammaslääkäriin. Tämän jälkeen jännitystä on ilmaantunut tilanteissa, joissa moni muukin jännittää. Siis esimerkiksi koulussa jännitti kaikenlaisten esitelmien pitäminen ja ylipäänsä esiintyminen. Jännitys pysyi aisoissa parikymppiseksi asti, mutta sen jälkeen jännitys on välillä ollut todella kovaa ja inhottavaa. Valmistuttuani koulusta päädyin n. puoleksi vuodeksi työttömäksi ja tuolloin iski stressi tulevaisuuden suhteen, siitä kun ei tienyt yhtään mitään. Sitten sain työpaikan ja nyt tuon työn alkamista odotellessa on iskenyt hirveä jännitys sen suhteen. Kuinka viihdyn uudessa kaupungissa, selviänkö töistä hyvin jne. Jännitys tuo tullessaan ahdistusta ja kerran minua vaivannut sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkikohtaukset nostavat päätään. Tuntuu siltä, että olisi helpointa ja turvallisinta vain pysyä nykyisessä tilanteessa, mutta toisaalta todella kaipaan muutostakin tähän elämään ja odotan tulevia uusia kokemuksia periaatteessa postiviisellakin jännityksellä. Kuitenkin tuo jännitys/ahdistus tuntuu välillä ylitsepääsemättömältä ja se todellakin tällä hetkellä rajoittaa elämääni. Itsetuntoa ei tunnu löytyvän mistään ja luotto omaan itseen on heikkoa. Välillä tuntuu jopa siltä, että en uskalla poistua kotonta yksin. Mitä jos en pärjää yksin edes kauppareissulla? Järkeni sanoo tämän kaiken olevan naurettavaa, mutta mieli ei osaa kääntää asioita parempaan. Olisko kenelläkään neuvoa, kuinka voisin ns. vapautua näistä rajoittavista ja ahdistavista tunteista, sekä edes vähentää sitä jännitystä? Tiedän, että keinot ovat olemassa ja kaikki on kiinni omassa päässäni olevista ajatuksista ja niiden muuttamisesta, mutta kuinka pääsen alkuun? Kiitos. :)
Alituinen jännittäminen / ahdistus
Ninni84
182642
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Itsekin jännittänyt aina kaikkea ja viime vuosina se jännitys alkoi olemaan jatkuvasti päällä. Siitä seurasi ahdistus, niin huonot olot ja kurkust puristamiset, huimaukset että hakeuduin lääkäriin (viime vuonna). Paroxetin lääkettä sitten käyttänyt joka auttanut. Jännitys jännittävissä tilanteissa tietty edelleen mutta jatkuvan ahdistuksen se on poistanut. Käytän siis näitä nyt hetken ja lopetan jossain vaiheessa tarkistaakseni pärjäänkö ilman.
Tämä siis yksi tapa..
Mulle määrättiin kyseistä lääkettä työterveyslääkärissä kun kerroin jännittäväni tulevia töitä,siis kyse oli toimistojen siivoamisesta.Söin ehkä kuukauden,mutta olo paheni vaan,määrä nostettiin puolikkaasta kokonaiseen.Minusta tuli ihan tunteeton,tyhjän katseen omaava.Sitten sain tietää olevani raskaana joten lopetin parissa päivässä lääkkeen syönnin.Meillä tuli miehen kans riitaa eräästä arasta aiheesta ja mulla pimahti.jouduin ensi-ja turvakotiin rauhoittumaan pariksi päiväksi,psykiatrian klinikan kautta.Eivät halunneet mua sinne osastolle,onneksi!sitten alettiin useiden ammatti-ihmisten kautta purkamaan asiaa,minulle suositettiin traumaterapiaa ja pääsin aloittamaan parin kuukauden päästä.Minulle oli siitä paljon apua,mutta taas tuntuu etten pysty mihinkään muuhun kuin kotona oloon.Laskuja on jatkuvasti rästissä ja hävettää kun otin vakituisen työn vastaan ja olin siellä 4 päivää.Ei minusta ollutkaan siihen.Olen kärsinyt jännittämisestä lapsesta asti ja kuudennella luokalla jäin melkein luokalle kun olin yhteensä yli puolet lukukaudesta pois.
Lähinnä kaipaisin epä-lääkityksellisiä vinkkejä, jos jollakin sellaisia olisi...?
Tarinasi kuullosti aivan kuin olisin itse sen kirjoittanut. Puoli vuotta sitten valmistuin koulusta ja haussa on edelleen kokopäivätyö, todennäköisesti kaukana tutulta kotipaikkakunnalta, kun täältä niitä töitä ei tunnu löytyvän. Koko ajan on kauhea stressi ja ahdistus, että jos en saakaan ikinä töitä, miten tulevaisuuteni oikein järjestyy. Entä jos saisinkin työpaikan, miten pärjäisin tehtävässä, sopeutuisinko uudelle paikkakunnalle...
Kuten sanoit, tuntuu siltä, että olisi helpointa ja turvallisinta vain pysyä nykyisessä tilanteessa, tutulla paikkakunnalla, mutta toisaalta todella tarvitsen muutosta elämääni. Hetkittäin onnistun ajattelemaan muutosta positiivisena ja odotettavana asiana, mutta pian ahdistus taas valtaa mielen. Pelko ja ahdistus hämärän peitossa olevasta tulevaisuudesta nakertavat koko ajan mielen perukoilla, enkä tunne oloani rentoutuneeksi milloinkaan. Ajatukset pyörivät joka ilta samaa ympyrää, etsien epätoivoisesti poistumistietä ihan turhasta ahdistuksesta.
Nuoria ihmisiähän tässä ollaan! Elämästä ja uusista asioista pitäisi pystyä nauttimaan, eikä jännittää jokaista uutta päivää. Josko joku osaisi sanoa taikasanat, joilla tästä päästäisiin eteenpäin?
Mukava (jos sitä sanaa nyt voi tässä yhteydessä käyttää ;) )kuulla, että en ole ainut juuri saman ongelman kanssa painiskeleva. Ja nimeonomaan nuoriahan tässä vielä ollaan ja pitäisi vaan nauttia elämästä, mutta kun se nyt vaan ei meinaa ottaa onnistuakseen. Ja typeräähän tästä vielä tekee sen, että monet asiat, joita etukäteen jännittää ja jotka tuntuvat ahdistavilta, osottautuvatkin lopulta mukaviksi ja jopa nautittaviksi. Kummallinen tuo ihmismieli... ;)
Moi!
Itse olen kärsinyt ahdistus -ja paniikkioireista jo seitsemisen vuotta. Kävin itseni ylioppilaaksi ilman sen suurempia poissaoloja, vaikka jännitin melkein kaikkea kouluun liittyvää, jopa syömistä muiden seurassa puhumattakaan tunnilla osallistumisesta tai esitelmistä(minua on joskus kiusattu ja "eristetty" muista, joten tämä luultavasti itselläni syynä vaivaan).
Mulla oli liian suuri harppaus yksin asuminen toisella paikkakunnalla ja uusien opiskelujen aloittaminen. Onneksi sittemmin löysin miehen, joka ymmärtää minun joskus huvittavaltakin tuntuvan ongelman jännittää kaupassa oloa, töitä, opiskeluja, jopa ulos lähtemistä. Tällä hetkellä asun hänen kanssaan ja rauhoittelen tilannetta. Yritän nyt ensin saada keskusteluavun kautta purettua ahdistustani ja ehkä vinkkejä, minkälaisiin opiskeluihin/töihin mulla olisi pienin kynnys hypätä, kun aiemmat kokemukset on vähän penkin alle menneitä :D.
Tsemppiä:)
Luin kirjoituksesi ja se oli aivan kuin omaa tekstiäni. Et todellakaan ole yksin ongelmasi kanssa. Olen kärsinyt samoista ongelmista seiskaluokalta lähtien ja nyt olen melkein kolmekymppinen. Joskus teininä ajattelin, että ikä tuo tullessaan itseluottamuksen ja vie pois jatkuvan jännittämisen, mutta eihän ne asiat niin kuitenkaan mene. Välillä on kyllä mennyt paremmin, mutta tällä hetkellä olen todella suuren elämänmuutoksen vaiheessa ja jännitysoireet/pelot ovat pahempia kuin koskaan. Jos vain joku voisi kertoa, mistä apu ilman lääkkeitä, niin kiitollinen olisin. Beetasalpaajia olen käyttänyt kiperimmissä tilanteissa esim. esiintyessä ja esitelmien pidossa ja ne ovat auttaneet, mutta eihän niitä voi päivittäin syödä. Tiedostan erittäin hyvin, että kaikki on pään sisäisistä asioista ja ajatuksista kiinni, mutta mistä apu muuttamaan asiat parempaan??????
Mulla on kanssa ollut samoja oireita kuin teillä muillakin kirjoittajilla. Itselläni on helpottanut se, että on joku jolle pystyy puhua, itse olen avautunut äidilleni, kerron aina kun jännitys iskee milloin missäkin kaupassa, uimahallissa jne.
Olen käynyt vyöhyketerapiassa, mistä olen saanut hetkittäisen avun, rentouttaa jopa noin viikoksi.
Luontaistuotekaupasta ostin Antistress-nimistä tuotetta, mikä tuntui myös lievittävän jännitystä.
Hassuna vinkkinä äitini tarjosin sen, että kun laittaa kiven kenkään, niin ei pysty keskittymään omaan ahdistukseenkaan. Täytyy sanoa että toimii, muttei se pistelevä kivi kovin kiva ole :)
Ois tosi kiva jutella teidän muiden kanssa enempikin näistä kokemuksista! Oisko mitään mahdollisuutta vaikka meseillä?
"Luontaistuotekaupasta ostin Antistress-nimistä tuotetta,"
Itsekin kokeilisin näitä luontaistuotteita mutta kun ne on niin kalliita eikä välttämättä toimi mulla niin jää sitten testaamatta. Vuosia sitten jotain luontaistuotetta otin jännitykseen, pien paketti makso melkeen kympin, eikä siitä ollut mitään hyötyä :/
Kärsimyskukkauutetta kokeilen kyllä jossain vaiheessa vaikka sekin maksaa taas...
Puhuminen varmaan kyllä auttaisi, mutta en oikein tiedä kenelle puhuisin. Vaikka äitille varmaankin voisin purkaa ajatuksia ja hyviä ystäviäkin löytyy, niin olen silti aina ollut todella huono puhumaan omista ajatuksistan. Kävin joskus mielenterveystoimistossa puhumassa tuosta aiemmasta panikoimisesta, mutta siinäkin se yhteys itseni ja hoitajan välillä jäi hyvin kaukaiseksi. Ehkä osittain siksi, että hoitaja heti ensin päätti voivotella että "miten sinulla noin nuorella muka tuollaisia ongelmia on", vaikka monesta paikasta olenkin lukenut, että paniikki ym. iskee usein juuri n. parikymppisenä. Tuota Antistressiä voisin kyllä kokeilla. Pitääkin käydä joskus etsiskelemässä. Mukava olisi muutenkin jutella aiheesta lisää, mutta en oikein tänne viitsisi mese-osoitetta laittaa...
kuin aloittajallekin! Luepa se,kirjoitin sen juuri äsken! Lääkkeet pois ja ilmaista terapiaa tilalle! Olen ihan järkyttynyt, että nuoret ihmiset voivat näin pelokkaasti tässä "hyvinvointiyhteiskunnassa".
Ole nyt sen verran aktiivinen, että luet tuon aloittajalle kirjoittamani vastauksen. -
Lämpimin ajatuksin...
ei voi poistaa noita sinun pelko- ja jännitystilojasi kuin keskusteluterapia!
Älä hyvänenaika tuhlaa rahojasi mihinkään rohtoihin tai lääkkeisiin: ne ovat kuin laastareita. Peittävät haavan, mutta eivät paranna sitä.
Olen jo aika vanha nainen...on elämänkokemusta - paljonkin.
Jo 5-vuotiaana jännitin ja pelkäsin kävellä yksin PÄIVÄLLÄKIN; kun luulin, että joku seuraa minua! Kansakouluaikoina pelkäsin kaikkia mahdollisia tauteja ja oli tarkistuspakkoa jne.
Eri ikäkausina milloin mitäkin...pimeää, erilaisia tilanteita, tietysti synnytystä jne.jne.
Äitini kuljetti minua psykiatrillakin, joka lääkitsi niin vahvasti, että tuskin kykenin valvomaan päivällä!
Vasta yli 35-vuotiaana, kun äitini halvaantui ja muutti luoksemme asumaan, koin niin valtavan romahduksen, että jännitin ja pelkäsin mennä jopa töistä kotiin! Keksin kaikenlaisia menoja...vetelin verhoja pimeiden ikkunoiden eteen...pimeäkin ahdisti.
Lääkkeet eivät auttaneet kuin hetkeksi.
Sitten kuulin eräältä työtoveriltani luottamuksellisesti, että hän kävi mielenterveystoiomiston psykologin kanssa tunnin terapiakeskusteluja kerran viikossa.
Se oli 80-luvun alkua. Silloin oli jokin "kynnys" mennä MT-toimistoon - ei enää!
Mutta minä ylitin tuon kynnyksen ja menin pää pystyssä psykologin "istuntoihin". Kävin n. vuoden - ja oli TURVALLISTA odottaa aina seuraavan viikon terapiatuntia.
Psykologi osasi kysyä oikeita kysymyksiä, lyhyesti - ja minä puhuin ja puhuin ja puhuin.
Kun vuosi oli kulunut, hän sanoi, että eiköhän pidetä tauko. Jätetään ovi raolleen...
Sen jälkeen en ole tarvinnut muuta apua. Sain selvitettyä vuoden aikana, mistä pelkoni ja jännitykseni johtuivat...
Joskus paniikki joissain asioissa tai yllätystilanteissa vieläkin saattaa nostaa päätään, mutta se on ihan eri juttu, kun olla sen vankina joka päivä. Siihen tilanteeseen voi yksi rauhoittava juuri olla sopiva.
Joten suosittelen lÄMPIMÄSTI: ota yhteys paikkakuntasi mielenterveystoimistoon. Pyydä vaikka lähete t-keskuksen lääkäriltä. Kerro LUOTTAMUKSELLISESTI, miksi tarvitset sitä. Käynnit ovat maksuttomia - sinä tarvitset nyt tämän "hyvinvointiyhteiskunnan" apua - hanki sitä!!
Luota siihen, että pääset peloistasi! Minä uskon niin.
No voitko kertoa, että mitä nää syyt sun jännitykseen oli??
Mua jänniitää, ahdistaa ja paniikkihäiriöitä 4kk. En keksi syytä, ei ole. Mitä syitä tähän nyt löytyy? Ja vaikka järkeilenkin niitä syitä, niin ei se vie pois sitä ahdistusta joka saa mut voimaan pahoin, ripuloimaan jne.
kun kävin keskusteluterapiassa vuoden!? Ei ollut "yhtä asiaa" - en itsekään tiedä, mistä "portti aukeni"...
Kohdallani - kuten varmaan liki jokaisella - on jokin lapsuudessa saatu perusturvattomuuden tunne, jostain syystä.
Tai käsittelemättömät traumat: itse olin alle 10-vuotiaana mm. törmännyt hirttopuussa roikkuneeseen mieheen koulumatkallani, nähnyt itsemurhaa yrittäneen kerrostalon porraskuiluun hypänneen päästä suihkuavan veren 8-vuotiaana...Ei minun lapsuudessani tunnettu mitään "kriisiapua"! Ei ollut koulussa koulupsykologeja jotka lyö nyt pilleripurkin vähänkin vilkkaammalle lapselle!
Lisäksi on paljon TIEDOSTAMATTOMIA asioita, joitain käsittelemättömiä tunteita, syyllisyyttäkin kenties?.
Ne voivat sitten laukaista epämääräisiä paniikkikohtauksia - ja niitähän ei järkeilemällä pois saa! Et ole suinkaan ainut!!
Sinun syysi ovat varmaaan erilaisia, kuin minun - joten minun kertomukseni omistani ei siksikään sinua auttaisi.
Mutta: sinullekin suosittelen yhteyden ottamista MT-toimistoon, ensin vaikka se terkkarin lääkärin lähete. Älä turruta itseäsi lääkkeillä!
Tsemppiä!
Voiko sinne mt-toimistoon varata ajan ilman lähetettä? Kävin jo terveyskeskuksessa ja käski aloittamaan cipralexin ja jutustelemaan psykologiselle sairaanhoitajalle. En aloittanut vielä lääkkeitä, sillä tiedän että ne vaan turruttaa, mut ongelma on yhä jäljellä... taitavat vaan siirtää paranemista. Sitä odotellessa on kuitenkin pakko keksiä jotain miten jaksaa päivästä päivään? Yhä vähempi tekee mieli minnekään lähteä, kun aina on niin paniikissa/ahdistunut.
mutta soita ihmeessä sinne ja varmista! Voi olla, että antavat suoraan ajan psykiatrille joka sitten määrittelee mahdollisen keskusteluterapian määrän ja tarpeen.
Hyvä, ettet aloittanut lääkitystä! Minäkin sain joskus samaa lääkettä, soin viikon ja palautin apteekkiin! Ei se sopinut minulle ja kemiallisilla tuotteilla ei ihminen ahdistuksesta parane! Auttaa voi tietty aivojen kemiaan, mutta VAIN oikea keskusteluterapia ja hyvä terapeutti voivat saada aikaan enemmän.
Olen kokenut!
Riippuu varmaan paikasta, mutta ainakin täällä pääsee mielenterveystoimistoon ilman lääkärin lähetettäkin. Ja vielä aika nopeasti.
Oma ahdistukseni on nyt hieman vähentynyt, tai oikeestaan aika paljonkin. En tiedä minkä oivalluksen olen päässäni aikaan saanut, mutta jotenkin on vaan helpompi olo. Ja tuolla lumen tuomalla valolla taitaa olla jokin ihmeellinen voima. ;) Ajattelin kuitenkin jossain vaiheessa sinne mielenterveystoimistoon soittaa ja etsiä sieltä apua, koska nämä ongelmat tuskin itsestään katoavat.
Heippa !
Jos haluat vaihtaa ajatuksia toisen samanlaisen jännittäjän kanssa (= nainen) niin ota yhteyttä osoitteeseen ;
[email protected]
Terv. *yks jännittäjärouva vaan*