P-Karjalassa

Lainattu Pietun sivuilta:

"Itsenäisyyspuolueen Pohjois-Karjalan piirin perustava kokous Joensuussa Kahvila Koivurastissa su. 25.11 klo. 14.00 Kahvitarjoilu!
(osoite, kirkkokatu 18, tiedustelut Sivonen / 045-1100200)

Lisäksi keskustelun teemana on: "Voiko EU:sta irtaantua?
Puolueen puheenjohtaja Antti Pesonen alustaa aiheesta.

Nyt on tärkeää, että paikalla olisi mahdollisimman paljon puolueestamme kiinnostuneita.
Samassa tilaisuudessa tulemme valitsemaan mm. piirille puheenjohtajat, sekä piirisihteerin tulevalle kaudelle. Nyt siis innolla mukaan toimintaamme".
13431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ipulla kokonaista 2 valtuutettua, valtakunnassa.

Äänestä
  • hyvä lähteä eteenpäin.
    Jo Liperistä tulee seuraavissa vaaleissa vähintään 2 paikkaa valtuustoon.

    Äänestä

  • siitä on kirjoitti:

    hyvä lähteä eteenpäin.
    Jo Liperistä tulee seuraavissa vaaleissa vähintään 2 paikkaa valtuustoon.

    Useimmat jättävät persut, koska ovat saaneet selville Timo Soinin todellisen kannan EU:hun.

    Äänestä

  • Mutta nekin siellä jossain Ahvenanmaan perukoilla. Jotta tala svenska vaan siellä P-Karjalassakin.

    Äänestä

tekemään ryhdikästä politiikkaa IPUu:n.
Tule sinäkin, sillä Soinin politiikka vie kuitenkin lopulta turmioon.
Halosen kehuminen sattuu aika pahasti.
Ajatelkaa, Soini on kehunut ja kannattanut sosialistia ja homojen puolustajaa.
Mitkähän lienee Halosen oikeat kytkennät STASIIN?
Nekin paljastuu aikanaan.
Voi helevetin, helevetti! (SvW)

Äänestä

Sillä täälläkin on jo huomattu mikä mies Oinonen on.
Tulemme samalla suunnittelemaan omaa toimintaamme savossa. Annetaan IPUlle kunnolla vauhtia vaaleihin.
Sopii kai se Pietulle?!

Äänestä
  • oikein mielihyvin.
    Tulee porukkaa muistakin piireistä.
    Tilaisuudesta tulee pienimuotoinen puoluekokous.
    Vaalien avaus tilaisuus.

    Kaikki joukolla ipun kokoukseen, ipun kokoukseeen, keikki joukolla.....
    lalalalalala, kunk meitä laulattaa....

    Äänestä

  • ja kuulema saa tulla kirjoitti:

    oikein mielihyvin.
    Tulee porukkaa muistakin piireistä.
    Tilaisuudesta tulee pienimuotoinen puoluekokous.
    Vaalien avaus tilaisuus.

    Kaikki joukolla ipun kokoukseen, ipun kokoukseeen, keikki joukolla.....
    lalalalalala, kunk meitä laulattaa....

    Voitko kertoa myös sen?
    Nyt päätin liittyä Ipuun.

    Äänestä

  • jäsenhakukaavakkeen? kirjoitti:

    Voitko kertoa myös sen?
    Nyt päätin liittyä Ipuun.

    IPU:n sivuilta.
    Täytät ja lähetät sen ipulle.
    Niin helppoa se on.

    Äänestä

  • jäsenhakukaavakkeen? kirjoitti:

    Voitko kertoa myös sen?
    Nyt päätin liittyä Ipuun.

    paikka on oma mielikuvituksesi. Kuinka yksi mies voi olla noin monta persoonaa omaava, ja yhdessä ainoassa ketjussa. Taitaa pietun IPU kokous ja vaaliavaus olla yhtä suuri suksee kuin sen pikkujoulutkin.

    Äänestä

  • Mihin puolueeseen kuuluu-vaiko on kuulumatta?
    Taitaapi viheltää päässä pahemman kerran.

    Äänestä

  • jäsenhakukaavakkeen? kirjoitti:

    Voitko kertoa myös sen?
    Nyt päätin liittyä Ipuun.

    Ainakin Mäntässä Metsä Tissue Oyj valmistaa niitä n. 200 kappaleen erissä p. 0104647999. Myös http:/www.metsatissue.com tai sitten lähin Siwa.

    Äänestä

persuilta paikat.
Mikä sinällään hyvä, koska nyt kaikki ymmärtää
mikä mies Soini on.
Oman perseen ajaja.
Lisää vain Ipuun tekijämiehiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapahtuu, tule sinäkin! kirjoitti:

Lainattu Pietun sivuilta:

"Itsenäisyyspuolueen Pohjois-Karjalan piirin perustava kokous Joensuussa Kahvila Koivurastissa su. 25.11 klo. 14.00 Kahvitarjoilu!
(osoite, kirkkokatu 18, tiedustelut Sivonen / 045-1100200)

Lisäksi keskustelun teemana on: "Voiko EU:sta irtaantua?
Puolueen puheenjohtaja Antti Pesonen alustaa aiheesta.

Nyt on tärkeää, että paikalla olisi mahdollisimman paljon puolueestamme kiinnostuneita.
Samassa tilaisuudessa tulemme valitsemaan mm. piirille puheenjohtajat, sekä piirisihteerin tulevalle kaudelle. Nyt siis innolla mukaan toimintaamme".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu