Kiitos Anneli

Haluan esittää kiitokset kaikkien suomalaisten maanviljelijöiden puolesta Anneli Jäätteenmäelle.
EU:ssa on menossa suuri maataloustukien uudistus. Suomi on siinä uudistuksessa valitettavasti suurin häviäjä. Suoman kanssa samoilla linjoilla ei ole oikein mikään maa. Anneli Jäätteenmäki on toiminnallaan saanut aikaan sen että kukaan ei luota Suomeen ja tulemme valitettavasti olemaan häviäjiä myös lopullisessa uudistuksessa. Kiitos Anneli. Sinun takia Suomalainen maanviljely sai taas naulan arkkuun. Olet ollut osaltasi vaikuttamassa maanviljelyn alas ajoa Suomessa. Jopa SDP pitää paremmin meidän puolta kuin sinä.
8675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Yritä nyt sopia sen Suoman kanssa ja ymmärtää, ettei tässä nyt aivan kaikkia asioita saada Annelinkaan niskoille 54- päivän vallassaoloaikana.

Äänestä
  • olisikos USA asiakirjoissa jotain aika arkaa kun on näin älähtänyt Lipponen?

    Vaikk Anneli hädissään yritti puolustautua ja olisi valehdellut on kysymys kuitenkin sellaisista keskustelunsisällöistä maamme pääministeri Liposen ja Bushin välillä ollut että se niitten ilmitulo uhkasi siis enemmän tätä maata muka kuin muu:

    Ajatelkaa, miksi Anneli urkki? Anneli urkki, koska halusi tuoda jotain esille, minkä koki isommaksi vääräksi.

    Ei siitä aivan näin ollen voi häntä ehkä kokonaan huonoksi syyttää?

    Äänestä

  • eikepulainen kirjoitti:

    olisikos USA asiakirjoissa jotain aika arkaa kun on näin älähtänyt Lipponen?

    On suorastaan hölmöilyjen hölmöilyä tuoda julki asioita joita on käyty luottamuksellisesti maailman suurimman sotilasmahdin johtajan kanssa kun hän on valmistautumassa sotaan. Onkin aivan sama olisiko Jäätteenmäki jatkanut pääministerinä vai ei, jokatapauksessa Jenkit eivät häntä arvosta pätkääkään ja siitä olisi saanut kärsiä koko Suomen kansa. Kun vielä muistaa kuinka tärkeä kumppani Suomelle Jenkit kuitenkin on.
    Kaiken kaikkiaan voidaan puhua häikäilemättömästä akasta joka kaiken lisäksi on vienyt pohjalaisen maineen rehellisinä ihmisinä.

    Äänestä

  • Edelleen pohjalainen kirjoitti:

    Jenkit eivät ole enää tulevaisuudessa kovinkaan tärkeitä Suomelle. Jenkit on jo aikoja sitten suunnannut kiinnostuksensa Euroopan ulkopuolelle, Aasian maihin, jonne myös Euroopan maiden on syytä kääntyä jotta maailman suurin talousmahti saadaan syntymään Eurooppaan. Toivottavasti USA ei sen vuoksi tee suicidaalisia toimia.

    Äänestä

  • eikepulainen kirjoitti:

    olisikos USA asiakirjoissa jotain aika arkaa kun on näin älähtänyt Lipponen?

    Vaikk Anneli hädissään yritti puolustautua ja olisi valehdellut on kysymys kuitenkin sellaisista keskustelunsisällöistä maamme pääministeri Liposen ja Bushin välillä ollut että se niitten ilmitulo uhkasi siis enemmän tätä maata muka kuin muu:

    Ajatelkaa, miksi Anneli urkki? Anneli urkki, koska halusi tuoda jotain esille, minkä koki isommaksi vääräksi.

    Ei siitä aivan näin ollen voi häntä ehkä kokonaan huonoksi syyttää?

    Ei ole kyse siitä, mitä muistio sisälsi, vaan siitä että juristi ja entinen oikeusministeri tiesi rikkovansa Suomen lakia ja todennäköisesti yllytti virkamiestä rikokseen. Vaaliteemoja pönkittääkseenkään ei voi käyttää rikollisia keinoja. Kyse on siis rikoksen tapahtumisesta, sen automaattisesta poliisitutkinnasta ja lopulta lain mukaan tapahtuvasta tuomiosta. Jokaisella voi olla mielipide, mutta voiko luottaa ihmiseen, joka tieten tahtoen rikkoo vallanhimossaan Suomen lakia.

    Äänestä

  • Edelleen pohjalainen kirjoitti:

    On suorastaan hölmöilyjen hölmöilyä tuoda julki asioita joita on käyty luottamuksellisesti maailman suurimman sotilasmahdin johtajan kanssa kun hän on valmistautumassa sotaan. Onkin aivan sama olisiko Jäätteenmäki jatkanut pääministerinä vai ei, jokatapauksessa Jenkit eivät häntä arvosta pätkääkään ja siitä olisi saanut kärsiä koko Suomen kansa. Kun vielä muistaa kuinka tärkeä kumppani Suomelle Jenkit kuitenkin on.
    Kaiken kaikkiaan voidaan puhua häikäilemättömästä akasta joka kaiken lisäksi on vienyt pohjalaisen maineen rehellisinä ihmisinä.

    miten Suomen kansa nimenomaan sanoi asiakseen antaa ennen sotaa epäluottamuslauseen sotaa vastaan?

    Me olemme nähneet jo kyllä miten Paavon linja on ollut tästä valtavirrasta poikkeavakin.

    Tätä Paavo haluaa salata meiltä. Kiusallista vaan Anneli sotki hyvän suunnitelman- olisko kyse rakennusurakoista rauhanturvasta vai humanitäärisestä avusta.

    Paavohan sanoi että sokea reettakin näkee miten USA valmistautuu sotaa ja vähän ajan päästä ei se niin selvää hänestä ollutkaan.

    Älkää te sulkeko silmiänne- ei kaikki ole aina miltä näyttää äkkiseltään?

    Äänestä

  • totuus kirjoitti:

    Ei ole kyse siitä, mitä muistio sisälsi, vaan siitä että juristi ja entinen oikeusministeri tiesi rikkovansa Suomen lakia ja todennäköisesti yllytti virkamiestä rikokseen. Vaaliteemoja pönkittääkseenkään ei voi käyttää rikollisia keinoja. Kyse on siis rikoksen tapahtumisesta, sen automaattisesta poliisitutkinnasta ja lopulta lain mukaan tapahtuvasta tuomiosta. Jokaisella voi olla mielipide, mutta voiko luottaa ihmiseen, joka tieten tahtoen rikkoo vallanhimossaan Suomen lakia.

    ja sen kirjoitus aikanaan- niin moni roistoksi mainittu on Suomen politiikassa osoittautunut sankariksikin- Vennamo huusi rötösherrat kuriin ja vietiin kantamalla Eduskunnasta.

    Älä ole liian sinisilmäinen!

    Äänestä

  • ruskeasilmä kirjoitti:

    ja sen kirjoitus aikanaan- niin moni roistoksi mainittu on Suomen politiikassa osoittautunut sankariksikin- Vennamo huusi rötösherrat kuriin ja vietiin kantamalla Eduskunnasta.

    Älä ole liian sinisilmäinen!

    erittäin tärkeä USAlle !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maanviljelijä kirjoitti:

Haluan esittää kiitokset kaikkien suomalaisten maanviljelijöiden puolesta Anneli Jäätteenmäelle.
EU:ssa on menossa suuri maataloustukien uudistus. Suomi on siinä uudistuksessa valitettavasti suurin häviäjä. Suoman kanssa samoilla linjoilla ei ole oikein mikään maa. Anneli Jäätteenmäki on toiminnallaan saanut aikaan sen että kukaan ei luota Suomeen ja tulemme valitettavasti olemaan häviäjiä myös lopullisessa uudistuksessa. Kiitos Anneli. Sinun takia Suomalainen maanviljely sai taas naulan arkkuun. Olet ollut osaltasi vaikuttamassa maanviljelyn alas ajoa Suomessa. Jopa SDP pitää paremmin meidän puolta kuin sinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu