En ole varsinaisesti keskustan kannattaja, mutta haluan kiinnittämään huomiota muutamaan yksityiskohtaan:
1)Nimenomaan presidentin neuvonantaja, lakimies, toimitti salaista tietoa Jäätteenmäelle!
2)Jäätteenmäki oli varomaton tuon tiedon käyttämisessä.
3)Tuon tiedon saaminen ei ollut rikos, vaan sen luovuttaminen.
4)Tässä katsannossa tuo rike vaikuttaa vähäiseltä. Kokemattomuus ja varomattomuus tuntuvat teon motiiveilta. Jäätteenmäki lienee ollut aidosti sitä mieltä, että Lipponen oli mahdollisesti ylittänyt valtuutensa neuvotellessaan Bushin kanssa. Teosta on tekemällä tehty paljon rumempi kuin se todellisuudessa on. Luulenpa että politiikassa tällaisia on sattunut ennenkin, mutta ei niistä ole näin kärkkäästi rangaistu. Nyt tulee oikein isän kädestä. Muut samantapaisiin temppuihin osallistuneet hykertelevät mielessään! Tuntuu vähän yliampuvalta.
1)Nimenomaan presidentin neuvonantaja, lakimies, toimitti salaista tietoa Jäätteenmäelle!
2)Jäätteenmäki oli varomaton tuon tiedon käyttämisessä.
3)Tuon tiedon saaminen ei ollut rikos, vaan sen luovuttaminen.
4)Tässä katsannossa tuo rike vaikuttaa vähäiseltä. Kokemattomuus ja varomattomuus tuntuvat teon motiiveilta. Jäätteenmäki lienee ollut aidosti sitä mieltä, että Lipponen oli mahdollisesti ylittänyt valtuutensa neuvotellessaan Bushin kanssa. Teosta on tekemällä tehty paljon rumempi kuin se todellisuudessa on. Luulenpa että politiikassa tällaisia on sattunut ennenkin, mutta ei niistä ole näin kärkkäästi rangaistu. Nyt tulee oikein isän kädestä. Muut samantapaisiin temppuihin osallistuneet hykertelevät mielessään! Tuntuu vähän yliampuvalta.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Voi rähmä, voiko joku olla epätietoinen, mistä ex-pääministeri Jäätteenmäen kohdalla oli kýsymys. Nimenomaan kysymys ei ollut rikoksesta epäilyä. Vaan kysymys oli poliittisen luottamuksen menettämisestä. Luottamus menee joskus äkkiä - nyt se meni, kun ilmeni että Jäätteenmäki oli vaalitaistelun aikana saanut ja julkistanut ei-julkista dataa tasavallan presidentin avustajalta. Siinäpä sitä syytä on´jo kerrakseen - Suomen poliittinen historia ei tunne vastaavanlaista röyhkeyttä.
näin suurat ja nopeaa- joten tämä tehtiin ammattitaidolla- kenties ansaan astutettiin Anneli ensin vihjailemalla että sitä näyttöä olisi...
viritelmä > ei toimi. Yritä aivan yksinkertaista, rautalangasta väännettyä versiota = Jäätteenmäki otti suuren, erittäin suuren riskin, mutta vaalimiina räjähti omiin käsiin. Nykyään ei nimittäin ole enää voimassa Kekkosen ajan kepupolitikointi, poliisi uskaltaa tutkia epäiltyjä rikoksia ja niinpä saatiin tässäkin tapauksessa yksi eli presidentin avustaja kiinni. Siinä sivussa kaatui naispääministeri, mutta hän oli arvioinut että riski kannattaa ottaa. Tämmöistä se on, aina ei onnistu.
maailman tilanteen ja suomalaisten närkästyksen USA ta ja sotaa kohtaan.
Siinä maailmantilanteessa olisin itsekin miettinyt miten estää Suomen myyminen USAlle ja estää sen sotkeentuminen meidän asioihin.
Mutta on mahdollista että Anneli sai kirjat porkkanankin tai sitten katsoi sen pienemmäksi pahaksi.
Kyllä nyt meni taas ihan päin mäntyä... Anneli Jäätteenmäki EI ole ajatellut Suomen etua julkistaessaan niitä asiakirjoja. Voiko joku tosiaan olla noin sinisilmäinen. Anneli ei ole ajatellut yhtään mitään muuta kuin kepun etua piste.
Kyllä oli elämäni selitys, mitä Anneli keskiviikkona Eduskunnan puhjapöntöstä päästeli. Jopa edustajakollegiokin nauroi ääneen kun Anneli
sanoi että, ei ole pyytänyt mitään, ja sitten yhtäkkiä hänen salaiseen faxiin tulee salaisista
asiakirjoista tehty kooste. Usko Sinä vaan jos haluat minä en ainakaan. Oli kyllä melko paksua.
ovat kai pienempiä kuin Paavon kanssa salaisia neuvotteluja käyneen Bushin?
Tuollaisen roistovaltion ja sotahullun USA:n kanssa kähmivä sai kenkää pääministeriydestä ihan aiheesta.
Nyt tuli isojen poikien kosto mutta historiaa ei olla vielä kirjoitettu ...
1. Jäätteenmäen pyynnöstä KEPULAINEN RIKOLLINEN
toimitti tiedot
2. Vai varomaton... käytti tietoja sumeilematta
hyväkseen
3. Saajan olisi pitänyt ilmoittaa poliisille,nyt
ei ilmoittanut vaan käyttitietoja hyväkseen...
SIIS SYYLLISTYI RIKOKSEEN
4. Rikollinen on rikollinen, oli teko mikä
hyvänsä... vastatkoon teoistaan
varmasti jättänyt vihjaamatta noin voimakkaasti Suomen myymisestä kuin mitä Anneli vaalien alla närkästyneenä teki.
Nyt tässä viestin tuojaa potkaistaan sen laatijan sijasta!
ja sittenkin ujutettiin Annelille ne kirjat- arvaten että menee lankaan?
Jos Jäätteenmäki ei ole tilannut postia presidentin avustajalta, ja faksi itsepäisesti sylkee top-secret kamaa pressan avustajalta niin:
Jäätteenmäen olisi heti = sillä minuutilla pitänyt ilmoittaa asia pressan kansliaan ja Supolle. Sillä se olisi hoitunut ja myyrä paljastunut. Mutta: AJ tilasi papruja ja käytti niitä sumeilematta hyväksi. Kiipeliin jäi pahasti ja jää suomalaiseen poliittiseen historiaan todella synkkänä lukuna.
Mielestäni on mahdollista, että tämä oli ansa. Anneli saattoi mennä ansaan. Virhe se on sekin, osoittaa harkintakyvyn puutetta, mutta lieventää tekoa. Ansa täysin mahdollinen.
Jäätteenmäki menetti poliittisen luottamuksen. Tätä luottamusta joko on tai ei ole. Jatkuvien ja viimeiseen saakka jatkuneiden valheiden vuoksi se luottamus hävisi tänään iltapäivällä.
Ei sisällä mitään mystistä, tai no ehkä sen, että miten äärettäömän kovilla panoksilla Jäätteenmäki oli valmis pelaamaan.
suomalaisella Gallupien mukaan tuonne USA han päin tai Lipposeen- jos paljastus johti hänen epäsusitttuun asemaan ennen vaaleja!
kysymystä! Mitä tarkoitat?
Miksi sotket Lipposen tähän? On kysymys Jäätteenmäen tekemisistä, Lipposen tekemiset kestää päivänvalon, kyllä oppositio olisi tuonut esille jos olisi ollut painavampaa asiaa kuin turhanaikaista poliittista juoruilua.
siellä Usassa ennen Irakin sotaa meni sotkeutumaan ja jos siellä muistiossa oli vähääkään mitä Anneli sanoi niin oli se juuri sellaista jota Suomen kansa ei Lipposen käytökseltä sietänyt USA:ssa.
Sehän se kansa tämän ratkaisee kuitenkin- Lipposen pää saattaa olla vielä pahoin pölkyllä vaikka Anneli nyt ristiinnaulittaisiinkin.
No mutta AJ oli vallankahvassa kaksi kuukautta ja sama politiikka jatkui ulkomaan suhteissa kuin aikaisemmin. Miksei AJ alkanut ajamaan selvitystä PL:n tekemisistä nyt vallassa ollessaan. Jos Suomi lupaa tukea Irakin jälleenrakennusta niin ei se ole sama asia kuin että Suomi on mukana sotarintamassa vaikka joku saattaa arvata että sota saattaa olla tulossa. Todellisuudessa sodan aloittaminen oli päätetty jo viime syksyn alussa kun USA:n armeija teki varsin isot polttoainekaupat ja tämä taisi olla vielä ei-salaista tietoa. Todellisuudessa PJ on kasvanut valtiomieheksi ja tällaisia henkilöitä ei Kepussa taida olla Esko Ahoa, Paavo Väyrystä ja ehkä Seppo Kääriäistä lukuunottamatta. Kahdella ensiksi mainitulla on omat ongelmansa ja syynsä olla palaamatta Suomen politiikkaan. Saa nähdä kasvaako Matti Vanhanen varsin haastaviin saappaisiin jos hänestä tulee nyt pääministeri.
Annelihan tiesi jo Lipposen kähminnän.
Ota huomioon Tuomioja, joka on ulkonministeri ja oli tukenut Lipposen linjaa- ei hänen älykkäitä kommenttejaan Anneli olisi kyennyt kääntämään millään- ja ulkopoliittinen linja hänessä luontevana siten jatkui!Ja tälle jatkumiselle oli syytä- oli aivan hirmuiset sodanodottelu fiilikset silloin päällä, muistatkos?
Lipponen joutuu vastuuseen vielä kannatuksessa vaikka nyt kostikin näin.
Ja sitten kun ne olivat salaisia neuvotteluja ja Anneli sai ne tietää- saattaahan olla, että siellä neuvoteltiin ihan muustakin avusta kuin humanitäärisestä.
Sitähän se Anneli vihjaisi ja sanookohan vielä lisääkin ja korjaa moraalisen potin .
Saattaa olla, että Annelipa sai estetyksi Suomen myymisen USALle näin ja vaikka itse kärsikin niin saipa pitemmän päälle enemmän kahdessa kuukaudessa aikaan kuin moni neljänä vuonna.
Saattaa muuten riittää Annelille itselleenkin ihan hyväksi saavutukseksi.
Eipä tuo Suomen Irakin politiikka muuttunut millään tavalla ennen tai jälkeen vaalien. Keskustelut diplomaattien kesken ovat pääsääntöisesti aina salaisia ja ex-pääministeri tiesi tämän ja siitä huolimatta hän käytti laittomasti hankkimiaan tietoja. Miksi varatuomari Jäätteenmäki ei ottanut yhteyttä poliisiin ja presidentin kansliaan kun sai näitä tietoja ja pyrkinyt ratkaisemaan asiaa?
Eilisillan A-studiossa puoluesihteeri puhui työvaliokunnassa keskustellusta Martti Mannisen tapaamisesta ja muista yhteyksistä ex-pääministerin kanssa ja täten vahvisti ex-pääministerin valehdelleen eduskunnan ja koko Suomen kansan edessä häpeilemättömästi. Jäätteenmäki tuhosi kahden ihmisen elämänuran - omansa ja presidentin avustajan - silkasta vallanahneudesta. Hänen toimintansa pääministerinä oli avutonta ja taapertelevaa ja tämä oli kyllä nähtävissä jo ennen vaaleja järjestetyissä tv-tenteissä. Yhdessäkin tilaisuudessa Jäätteenmäki ei osannut/tiennyt mitään ja joutui jatkuvasti tukeutumaan puoluesihteeri Lankiaan. Kyllä jo tuolloin saattoi aavistaa että ongelmia tulee mutta hallituksen loppu oli dramaattisempi kuin saattoi arvata.
Siis mitä tarkoitat Suomen myymistä USAlle?
Mitähän täällä on? 5 miljoonaa suomalaista jääräpäätä, nekös nyt enää USAlta puuttuu?
Kyllä asenne USA:n politiikkaan muuttui hallituksen sisällä -Suomen kansa vastusti sotaa yli 79 % ja Anneli edusti juuri sitä puolta.
Lipposen kööri oli eri linjoilla asiassa ja halusi kähmiä rahanvallan piikkiin Suomea USAn kätyriksi.
Ei ole kovin vähän valehdellut myöskään Lipposen kanssa naureskellut Bushikaan?
ensiksi kartalla Venäjään päin ja hyvät suhteet sinne kiinnostavat välistä Bushia ja johtomaita tietotekniikan alalla...siinä kiinnostuksen syyt USAlle
Pitäisi kaivaa lisää näitä hallitusten sotkuja että kansalaiset tajuisivat kuinka niitä kusetetaan ja on kusetettu useamman hallituksen aikana, nyt vain saatiin syntipukiksi ensimmäinen nais pääministeri joka sattui olemaan kepulainen.