En pidä siitä, että tavallisen ihmisen ominaisuutta määrittävänä adjektiiviattribuuttina käytetään jonkin puolueen nimeä. Kansanedustajien tai muiden poliitikkojen yhteydessä sellainen on perusteltua, mutta useimmat meistä muista olisivat luotettavammin määritettävissä jollakin muulla adjektiivilla, ominaisuudella. Esim. pitkä, lyhyt, musikaalinen, epämusikaalinen, vaalea, tumma. Jopa lihava tai laiha saattaa olla pysyvämpi ominaisuus kuin jonkin puolueen kannatus. Itselleni sopivia on esim. eräissä käyttämissäni nikeissä, kuten vanha kapi ja tämä tavallinen Korhonen.
Mutta ilmeisesti on yksi poikkeus: kepulaisuus. Harkitusti käytän muotoa ”kepulainen” siksi, etteivät kaikki keskustan kannattajat, varmaan oikeammat keskustalaiset perin loukkaantuisi siitä, jota aion sanoa. Kun on nimittäin taas ihan pakko sanoa.
Kepulaisuus lienee siis ihmiseen syntymässä liimattu ja kuolemaan saakka kestävä ominaisuus. Ja siksi kai saittikepulaisten täällä näkyy olevan mahdotonta käsittää, että monille ihmisille ovat tärkeitä aivan muuta asiat kuin puoluepolitiikka. Niin se kuitenkin on, jopa enemmistölle suomalaisiakin. Tämän päivän Helsingin Sanomissa on selvitys eri puolilla Helsinkiä asuvien äänestyskäyttäytymisestä. Betonilähiöissä vain joka toinen nuori aikuinen äänesti viime vaaleissa. Tällaisissa vihreissä lähiöissä, joissa minä asun, nuortenkin äänestysaktiivisuus oli hieman parempi.
Totuus siis on, että suurimmalla osalla ihmisiä on muita ja kiinnostavampia ajattelun kohteita kuin jokin puolue tai puoluepolitiikka, joten sitä ajatellaan vasta vaalien tullen, jos silloinkaan. Vaikka olisi minkälainen halu vaikuttaa johonkin suuntaan, niin lopulta voi vaikuttaa vain sen yhden äänen verran. Ja se on yksityisasia. ”Meillä on vaalisalaisuus”, sanoi aina viisas vaimonikin, kun häneltä leikilläni joskus kyselin, mitä puoluetta tai ketä hän äänesti.
Itse olen muistaakseni äänestänyt kaikissa valtiollisissa sekä kunnallisissa vaaleissa siitä lähtien, kun äänioikeutetuksi tulin – siihen aikaan piti olla 21-vuotias. Kolme kertaa olen äänestänyt ulkomaillakin; vuoden 1966-ek-vaaleissa Kyproksella, vuoden 1978 presidentinvaaleissa Siinailla ja vuoden 1982 presidentinvaaleissa Golanilla. Ja vaikka kerran, vuonna 1972 olin kuntavaaliehdokkaanakin, jopa kohtalaisella menestyksellä, niin vaalien välillä puoluepolitiikka ei ole minua juurikaan kiinnostanut. Siitä kertoo ”horjuva” äänestyskäyttäytymiseni, jota esim. Oiva Härkösen on mahdotonta käsittää: ”tuohon ikään tullessa mies ei ole vielä löytänyt puoluettaan”, sanoo Oiva!
En todellakaan tiedä, mitä puoluetta seuraavaksi äänestän. Uskoakseni henkilö ratkaisee paljon, sillä seuraavat vaalithan ovat kuntavaalit. Ek-vaaleja on ihan turha vielä ajatella; enhän tiedä, olenko enää äänestämässäkään, kun on jo tuota ikää. Olen kyllä toistaiseksi varsin tyytyväinen viime vaaleissa äänestämääni kokoomukseen, sillä on se tuonut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme uutta potkua, ja näyttää se pitävän sanansa myös eläkeläisten verokohtelun parantamista ja perintöveron alentamista koskeneissa puheissaan. Hoitajien asiassa se meinasi ensin ”luistella”, mutta ilmeisesti lopulta sen osuus oli ratkaiseva, että sopimus syntyi ja vieläpä hoitajien kannalta kohtuullisin ehdoin.
Tämä saitti on saanut minut enemmän kiinnostumaan puoluepolitiikastakin. Oikeastaan vain puolueista. Ja vielä oikeammin vain kepusta. Yhä useammin ja yhä enemmän ihmeissäni olen pohdiskellut, että mikä ihme siinä kepussa tai sen politiikassa on sellaista, joka saa ihmiset sitä niin kiihkeästi, suorastaan sokeasti kannattamaan? Minä kun en näe siinä mitään sellaista. Mielestäni puolueen johtajissakaan ei ole mitään karismaa. Kekkosessa sitä toki oli – vaikka ei hän ollut puolueen johtaja – mutta Matti Vanhasessa ei mielestäni ole hiukkaakaan mitään sytyttävää.
Ja mikä ihmeen voima siinä puolueessa on, joka vetää kannattajikseen nimenomaan ihmiset, joiden tiedontaso ja käsityskyky osoittautuvat jatkuvasti niin kovin heikoiksi, maailman- ja elämänkuva niin kovin suppeaksi? Ikään kuin he olisivat asuneet vain omassa keskuudessaan, eristyksissä muusta sivilisaatiosta. Niin moni asia käy ylitse heidän ymmärryksensä. Ja heillä on niin kovin outoja harhoja. Kuinka moni nikittömänä jokseenkin hyvin kirjoittanut on esim. tullut epäillyksi minuksi? En osaa olla tuollaisesta edes imarreltu, kun epäilijöiden henkinen taso on sitä, mitä edellä sanon. Ja joka sitten tuottaa sellaista puhetta, jota tuollaisilta ihmisiltä voi vain odottaa.
Minulla on aina halua porautua asioihin hieman syvemmälle. Filosofin sanotaan haluavan kurkistaa näkyvän todellisuuden helman alle, nähdä alastoman totuuden. (Huomautan, että Emerituksen mekon helman alle en halua kurkistaa :)) Kai minussa sitten on hieman filosofia. sillä niin haluan usein tehdä. Nytkin. Ja siitä johtuen esitykseni tulee taas varmasti monen mielestä liian pitkäksi, mutta jos joku on jaksanut lukea tänne asti, niin nyt ei kannata keskeyttää!
Olen lueskellut viime päivinä Alan Bullockin kirjaa ”Hitler”. Hyvin paljon olen tusta miehestä lukenut, hyvin monia tiiliskiven paksuisia kirjoja, myös hänen muistelmansa ”Taisteluni” (Mein Kampf), jotka joskus ostin divarista ja luettuani heitin roskikseen, sillä mielestäni ne olivat niin sairasta puppua. (On kyllä hieman harmittanut myöhemmin, kun niistä kuulemma maksetaan nykyisin divareissa todella hyvin, sillä uusintapainoksia ei aiota ottaa).
En ole siis kiinnostunut Hitleristä siksi, että ihailisin häntä, vaan päinvastoin siksi, että minua kaikesta lukemastani huolimatta yhä jaksaa askarruttaa, mikä tuossa miehessä ja hänen sairaalta tuntuvassa ideologiassaan oli sellaista, joka sai erään maailman suurimman sivistyskansan mukaansa sillä tavoin ja sellaisin surullisin seurauksin?
Hitlerhän oli siis itävaltalaissyntyinen, hyvin vähäiselle koulutukselle jäänyt ja nuoruudessaan lähes kaikessa yrittämässään epäonnistunut tyyppi, Wienin yömajoissa asustellut ja niissä poliittisen oppinsa kehitellyt laitapuolen kulkija. Muutto Saksaan ja pääsy vapaaehtoisena ensimmäiseen maailmansotaan muutti hänen elämänsä. Siellä juoksuhaudoissa ja korsuissa kuuden vuoden aikana hän huomasi, että hänellä oli kyky käsitellä ihmisiä, vaikuttaa heidän ajatuksiinsa, vaikka ei ollut korpraalia korkeampi sotilas.
Ja rauhan tultua ja saksalaisten kokiessa joutuneensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi – eivät hävinneet sotaa vaan ainoastaan rauhanteon – hänelle aukesi tie korkeammalle. Hän loi oman ideologiansa, tosin Mussolinin Italiassa jo monia vuosia aikaisemmin luomasta fasismista paljon oppia ottaen – ja vaikka se tie johti välillä vankilaan (jossa hän nuo mainitut muistelmansa kirjoitti), johti se sitten myös ehdottomaan valtaan maassaan ja helppojen alkumenestysten huumaamana pyrkimykseensä päästä maailmanvaltaan. Loppu on historiaa, jonka useimmat aikuiset täälläkin tuntenevat jotenkuten.
Mutta millaisen väen nostamana Hitler pääsi valtaansa? Oliko se saksalaisten, tuon suuren sivistyskansan, Hitlerin julistaman arjalaisen herrarodun parhaimmistoa? Eivät olleet. Olivat tuon suuren kansan kaikkein vähäisimpiä, joiden tiedot, ymmärrys ja maailmankuva olivat kaikkein heikoimmat. He olivat helpoimmin mukaan saatavissa. Tuo väki oli aivan eksyksissä, kaikki vähänkin sen oman elämän ulkopuolinen oli heille tuntematonta ja pelottavaa. He kaipasivat johtajaa, joka heitä rohkaisisi. Ja he saivat sellaisen. Tunnetuin seurauksin.
Nykysuomalaisissa sellaista, yhtä huonossa asemassa ja yhtä helposti manipuloitavissa olevaa väestöryhmää ei ole, ei ollut enää 1930-luvullakaan tarpeeksi paljon, meillä oli niin opettavat kokemukset parikymmentä vuotta aikaisemmalta ajalta. Mutta jos leikitään, että tämä saitti on koko Suomi, niin täältä sellainen väestönryhmä löytyisi! Niin väitän. Ja se väestöryhmä on se, josta käytän usein nimitystä saittikepulaiset. Muut, oikeammat ja sivistyneemmät keskustalaiset älkööt siis loukkaantuko.
Näin puhui Hitler muistelmissaan (kaikki lainaukset mainitsemastani Bullockin kirjasta, siinä referaatteina Hitlerin muistelmista eli kirjasta ”Taisteluni”):
”Ymmärsin, että työläiset ovat määrätietoisen, kansan mielen turmelemiseen johtavan järjestelmän uhreja. Tämän järjestelmän olivat luoneet sosialidemokraattisen puolueen johtajat, jotka kyynillisesti käyttivät kansanjoukkojen kurjuutta hyväkseen omien päämääriensä toteuttamiseksi. Huomasin suhteen, joka vallitsi tuon tuhoisan opin ja erään tietyn kansan luonteen välillä. Tämä kansa oli ollut minulle melkein tuntematon siihen päivään asti. Ymmärsin, että juutalaiset olivat ainoa avain, jonka avulla voin käsittää sosialidemokratian sisäisen luonteen ja sen todelliset päämäärät.”
Ja toisaalla:
”Suurten kansanjoukkojen sieluun tunkeutuu vain väkevä puhe. Kansanjoukot pitävät parempana käskijää kuin anelijaa, heidät täyttää suurempi varmuus kun he kuulevat käsityksen, joka ei siedä vastaväitteitä. Jos heille tarjotaan vapaa valinta eri mahdollisuuksien välillä, heillä ei ole mitään käsitystä siitä, miten sellainen valinta suoritetaan ja heidät täyttää silloin helposti tunne, että heidät on hylätty.
Aloin myös ymmärtää, että fyysinen pelottelu merkitsee massojen kohdalla yhtä paljon kuin yksilöjenkin. Sillä tavalla saavutettuja tuloksia tervehditään asian oikeutuksen vertauskuvana, kun taas lyöty vastustaja hyvin usein kadottaa uskonsa vastarinnan jatkamisen kannattavuuteen.
Johtamisen taitoa on, että kansan huomio suunnataan yhtä ainoaa vihollista vastaan ja pidetään huoli siitä, että mikään ei käännä huomiota pois tästä kohteesta. Nerokkaalla johtajalla on kyky saada eri vastustajat näyttämään siltä kuin he kuuluisivat samaan kategoriaan”.
Miten hyvin tuo kaikki uppoaisikaan saittikepulaiseen! Sehän täysin vastaa hänen ”ajatteluaan”. Saittikepulaisella on jo nyt vain yksi vihollinen, se on puoluetasolla sdp. Ja henkilötasolla demari, jollainen on jokainen, joka ei ole kepulainen. Siis minäkin, vaikka itse en todellakaan tiedä, mitä puoluetta edes nyt äänestäisin, jos vaalit tulisivat yllättäen, enkä puolella ajatuksellakaan koskaan ajattele, mitä puoluetta kenties äänestän vuoden kuluttua tai kauempana tulevissa vaaleissa.
Kun saittikepulaisen ”ajattelu” on jo valmiiksi tuollaista, ei tarvitsisi olla kummoinenkaan Hitler, kun pystyisi osoittamaan tälle vain yhden viholliskuvan. Mutta jos kepu on seuraavien vaalien jälkeen oppositiossa ja maassa sinipunahallitus, varmasti kepulaisen sielussa silloin myrskyää siksi, ettei ilman ”Hitleriä” saa varmuutta siitä, kumpi nyt on se tarvittava vihollinen, sdp vai kokoomus.
Saittiukepulainen on täysin sokeasti johtajiinsa uskoen valmis menemään vaikka tuleen niiden ja ”aatteensa” puolesta ja valmis lyömään keinoja kaihtamatta matalaksi jokaisen ja kaiken, jonka se näkee tiellään olevan. Ja kun hänen ymmärryksensä maailmasta ja muista ihmisistä on niin heikko, niin hän näkee tiellään olevina esteinä kaiken, jota hän ei oikein ymmärrä. Siis kaiken, joka ei ole kepulaista. Ja on siis tällä hetkellä demaria.
Tarkoittamani kepulaisuus – pitäisikö sanoa: saittikepulaisuus – on siis ihmeellinen aate! Kummallinen olisi kai oikeampi adjektiivi sitä määrittämään. Sitäkin sopivampia olisi, mutta eihän täällä ole suotavaa puhua rumia.
Kiittäkäämme Korkeinta siitä, ettei noilla tarkoittamillani kepulaisilla ei ole Hitlerin kaltaista johtajaa! Sellaisen he varmasti kiihkeällä ihailulla ja sokalla kuuliaisuudella vastaanottaisivat. Surukseen heillä ei enää ole edes Urho Kekkosen kaltaista ”suuruutta”. Matti Vanhasesta vähiten edes sellaiseksi olisi. Ja onneksi tuollaisia kepulaisia lienee kovin vähän; jos keskustalaisia on joka viides suomalainen niin saittikepulaistyyppejä lienee enintään yksi viidestä keskustalaisesta, eli ehkä n. 4 % suomalaisista. Eli suhteessa saman verran kuin keskustalaisia Helsingissä. Jokseenkin merkityksetön määrä. Mutta olikohan suhteessa paljon enemmän sitä saksalaista roskaväkeä, jonka avulla Hitler ponnisti tunnettuihin tuloksiinsa???
Mutta ilmeisesti on yksi poikkeus: kepulaisuus. Harkitusti käytän muotoa ”kepulainen” siksi, etteivät kaikki keskustan kannattajat, varmaan oikeammat keskustalaiset perin loukkaantuisi siitä, jota aion sanoa. Kun on nimittäin taas ihan pakko sanoa.
Kepulaisuus lienee siis ihmiseen syntymässä liimattu ja kuolemaan saakka kestävä ominaisuus. Ja siksi kai saittikepulaisten täällä näkyy olevan mahdotonta käsittää, että monille ihmisille ovat tärkeitä aivan muuta asiat kuin puoluepolitiikka. Niin se kuitenkin on, jopa enemmistölle suomalaisiakin. Tämän päivän Helsingin Sanomissa on selvitys eri puolilla Helsinkiä asuvien äänestyskäyttäytymisestä. Betonilähiöissä vain joka toinen nuori aikuinen äänesti viime vaaleissa. Tällaisissa vihreissä lähiöissä, joissa minä asun, nuortenkin äänestysaktiivisuus oli hieman parempi.
Totuus siis on, että suurimmalla osalla ihmisiä on muita ja kiinnostavampia ajattelun kohteita kuin jokin puolue tai puoluepolitiikka, joten sitä ajatellaan vasta vaalien tullen, jos silloinkaan. Vaikka olisi minkälainen halu vaikuttaa johonkin suuntaan, niin lopulta voi vaikuttaa vain sen yhden äänen verran. Ja se on yksityisasia. ”Meillä on vaalisalaisuus”, sanoi aina viisas vaimonikin, kun häneltä leikilläni joskus kyselin, mitä puoluetta tai ketä hän äänesti.
Itse olen muistaakseni äänestänyt kaikissa valtiollisissa sekä kunnallisissa vaaleissa siitä lähtien, kun äänioikeutetuksi tulin – siihen aikaan piti olla 21-vuotias. Kolme kertaa olen äänestänyt ulkomaillakin; vuoden 1966-ek-vaaleissa Kyproksella, vuoden 1978 presidentinvaaleissa Siinailla ja vuoden 1982 presidentinvaaleissa Golanilla. Ja vaikka kerran, vuonna 1972 olin kuntavaaliehdokkaanakin, jopa kohtalaisella menestyksellä, niin vaalien välillä puoluepolitiikka ei ole minua juurikaan kiinnostanut. Siitä kertoo ”horjuva” äänestyskäyttäytymiseni, jota esim. Oiva Härkösen on mahdotonta käsittää: ”tuohon ikään tullessa mies ei ole vielä löytänyt puoluettaan”, sanoo Oiva!
En todellakaan tiedä, mitä puoluetta seuraavaksi äänestän. Uskoakseni henkilö ratkaisee paljon, sillä seuraavat vaalithan ovat kuntavaalit. Ek-vaaleja on ihan turha vielä ajatella; enhän tiedä, olenko enää äänestämässäkään, kun on jo tuota ikää. Olen kyllä toistaiseksi varsin tyytyväinen viime vaaleissa äänestämääni kokoomukseen, sillä on se tuonut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme uutta potkua, ja näyttää se pitävän sanansa myös eläkeläisten verokohtelun parantamista ja perintöveron alentamista koskeneissa puheissaan. Hoitajien asiassa se meinasi ensin ”luistella”, mutta ilmeisesti lopulta sen osuus oli ratkaiseva, että sopimus syntyi ja vieläpä hoitajien kannalta kohtuullisin ehdoin.
Tämä saitti on saanut minut enemmän kiinnostumaan puoluepolitiikastakin. Oikeastaan vain puolueista. Ja vielä oikeammin vain kepusta. Yhä useammin ja yhä enemmän ihmeissäni olen pohdiskellut, että mikä ihme siinä kepussa tai sen politiikassa on sellaista, joka saa ihmiset sitä niin kiihkeästi, suorastaan sokeasti kannattamaan? Minä kun en näe siinä mitään sellaista. Mielestäni puolueen johtajissakaan ei ole mitään karismaa. Kekkosessa sitä toki oli – vaikka ei hän ollut puolueen johtaja – mutta Matti Vanhasessa ei mielestäni ole hiukkaakaan mitään sytyttävää.
Ja mikä ihmeen voima siinä puolueessa on, joka vetää kannattajikseen nimenomaan ihmiset, joiden tiedontaso ja käsityskyky osoittautuvat jatkuvasti niin kovin heikoiksi, maailman- ja elämänkuva niin kovin suppeaksi? Ikään kuin he olisivat asuneet vain omassa keskuudessaan, eristyksissä muusta sivilisaatiosta. Niin moni asia käy ylitse heidän ymmärryksensä. Ja heillä on niin kovin outoja harhoja. Kuinka moni nikittömänä jokseenkin hyvin kirjoittanut on esim. tullut epäillyksi minuksi? En osaa olla tuollaisesta edes imarreltu, kun epäilijöiden henkinen taso on sitä, mitä edellä sanon. Ja joka sitten tuottaa sellaista puhetta, jota tuollaisilta ihmisiltä voi vain odottaa.
Minulla on aina halua porautua asioihin hieman syvemmälle. Filosofin sanotaan haluavan kurkistaa näkyvän todellisuuden helman alle, nähdä alastoman totuuden. (Huomautan, että Emerituksen mekon helman alle en halua kurkistaa :)) Kai minussa sitten on hieman filosofia. sillä niin haluan usein tehdä. Nytkin. Ja siitä johtuen esitykseni tulee taas varmasti monen mielestä liian pitkäksi, mutta jos joku on jaksanut lukea tänne asti, niin nyt ei kannata keskeyttää!
Olen lueskellut viime päivinä Alan Bullockin kirjaa ”Hitler”. Hyvin paljon olen tusta miehestä lukenut, hyvin monia tiiliskiven paksuisia kirjoja, myös hänen muistelmansa ”Taisteluni” (Mein Kampf), jotka joskus ostin divarista ja luettuani heitin roskikseen, sillä mielestäni ne olivat niin sairasta puppua. (On kyllä hieman harmittanut myöhemmin, kun niistä kuulemma maksetaan nykyisin divareissa todella hyvin, sillä uusintapainoksia ei aiota ottaa).
En ole siis kiinnostunut Hitleristä siksi, että ihailisin häntä, vaan päinvastoin siksi, että minua kaikesta lukemastani huolimatta yhä jaksaa askarruttaa, mikä tuossa miehessä ja hänen sairaalta tuntuvassa ideologiassaan oli sellaista, joka sai erään maailman suurimman sivistyskansan mukaansa sillä tavoin ja sellaisin surullisin seurauksin?
Hitlerhän oli siis itävaltalaissyntyinen, hyvin vähäiselle koulutukselle jäänyt ja nuoruudessaan lähes kaikessa yrittämässään epäonnistunut tyyppi, Wienin yömajoissa asustellut ja niissä poliittisen oppinsa kehitellyt laitapuolen kulkija. Muutto Saksaan ja pääsy vapaaehtoisena ensimmäiseen maailmansotaan muutti hänen elämänsä. Siellä juoksuhaudoissa ja korsuissa kuuden vuoden aikana hän huomasi, että hänellä oli kyky käsitellä ihmisiä, vaikuttaa heidän ajatuksiinsa, vaikka ei ollut korpraalia korkeampi sotilas.
Ja rauhan tultua ja saksalaisten kokiessa joutuneensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi – eivät hävinneet sotaa vaan ainoastaan rauhanteon – hänelle aukesi tie korkeammalle. Hän loi oman ideologiansa, tosin Mussolinin Italiassa jo monia vuosia aikaisemmin luomasta fasismista paljon oppia ottaen – ja vaikka se tie johti välillä vankilaan (jossa hän nuo mainitut muistelmansa kirjoitti), johti se sitten myös ehdottomaan valtaan maassaan ja helppojen alkumenestysten huumaamana pyrkimykseensä päästä maailmanvaltaan. Loppu on historiaa, jonka useimmat aikuiset täälläkin tuntenevat jotenkuten.
Mutta millaisen väen nostamana Hitler pääsi valtaansa? Oliko se saksalaisten, tuon suuren sivistyskansan, Hitlerin julistaman arjalaisen herrarodun parhaimmistoa? Eivät olleet. Olivat tuon suuren kansan kaikkein vähäisimpiä, joiden tiedot, ymmärrys ja maailmankuva olivat kaikkein heikoimmat. He olivat helpoimmin mukaan saatavissa. Tuo väki oli aivan eksyksissä, kaikki vähänkin sen oman elämän ulkopuolinen oli heille tuntematonta ja pelottavaa. He kaipasivat johtajaa, joka heitä rohkaisisi. Ja he saivat sellaisen. Tunnetuin seurauksin.
Nykysuomalaisissa sellaista, yhtä huonossa asemassa ja yhtä helposti manipuloitavissa olevaa väestöryhmää ei ole, ei ollut enää 1930-luvullakaan tarpeeksi paljon, meillä oli niin opettavat kokemukset parikymmentä vuotta aikaisemmalta ajalta. Mutta jos leikitään, että tämä saitti on koko Suomi, niin täältä sellainen väestönryhmä löytyisi! Niin väitän. Ja se väestöryhmä on se, josta käytän usein nimitystä saittikepulaiset. Muut, oikeammat ja sivistyneemmät keskustalaiset älkööt siis loukkaantuko.
Näin puhui Hitler muistelmissaan (kaikki lainaukset mainitsemastani Bullockin kirjasta, siinä referaatteina Hitlerin muistelmista eli kirjasta ”Taisteluni”):
”Ymmärsin, että työläiset ovat määrätietoisen, kansan mielen turmelemiseen johtavan järjestelmän uhreja. Tämän järjestelmän olivat luoneet sosialidemokraattisen puolueen johtajat, jotka kyynillisesti käyttivät kansanjoukkojen kurjuutta hyväkseen omien päämääriensä toteuttamiseksi. Huomasin suhteen, joka vallitsi tuon tuhoisan opin ja erään tietyn kansan luonteen välillä. Tämä kansa oli ollut minulle melkein tuntematon siihen päivään asti. Ymmärsin, että juutalaiset olivat ainoa avain, jonka avulla voin käsittää sosialidemokratian sisäisen luonteen ja sen todelliset päämäärät.”
Ja toisaalla:
”Suurten kansanjoukkojen sieluun tunkeutuu vain väkevä puhe. Kansanjoukot pitävät parempana käskijää kuin anelijaa, heidät täyttää suurempi varmuus kun he kuulevat käsityksen, joka ei siedä vastaväitteitä. Jos heille tarjotaan vapaa valinta eri mahdollisuuksien välillä, heillä ei ole mitään käsitystä siitä, miten sellainen valinta suoritetaan ja heidät täyttää silloin helposti tunne, että heidät on hylätty.
Aloin myös ymmärtää, että fyysinen pelottelu merkitsee massojen kohdalla yhtä paljon kuin yksilöjenkin. Sillä tavalla saavutettuja tuloksia tervehditään asian oikeutuksen vertauskuvana, kun taas lyöty vastustaja hyvin usein kadottaa uskonsa vastarinnan jatkamisen kannattavuuteen.
Johtamisen taitoa on, että kansan huomio suunnataan yhtä ainoaa vihollista vastaan ja pidetään huoli siitä, että mikään ei käännä huomiota pois tästä kohteesta. Nerokkaalla johtajalla on kyky saada eri vastustajat näyttämään siltä kuin he kuuluisivat samaan kategoriaan”.
Miten hyvin tuo kaikki uppoaisikaan saittikepulaiseen! Sehän täysin vastaa hänen ”ajatteluaan”. Saittikepulaisella on jo nyt vain yksi vihollinen, se on puoluetasolla sdp. Ja henkilötasolla demari, jollainen on jokainen, joka ei ole kepulainen. Siis minäkin, vaikka itse en todellakaan tiedä, mitä puoluetta edes nyt äänestäisin, jos vaalit tulisivat yllättäen, enkä puolella ajatuksellakaan koskaan ajattele, mitä puoluetta kenties äänestän vuoden kuluttua tai kauempana tulevissa vaaleissa.
Kun saittikepulaisen ”ajattelu” on jo valmiiksi tuollaista, ei tarvitsisi olla kummoinenkaan Hitler, kun pystyisi osoittamaan tälle vain yhden viholliskuvan. Mutta jos kepu on seuraavien vaalien jälkeen oppositiossa ja maassa sinipunahallitus, varmasti kepulaisen sielussa silloin myrskyää siksi, ettei ilman ”Hitleriä” saa varmuutta siitä, kumpi nyt on se tarvittava vihollinen, sdp vai kokoomus.
Saittiukepulainen on täysin sokeasti johtajiinsa uskoen valmis menemään vaikka tuleen niiden ja ”aatteensa” puolesta ja valmis lyömään keinoja kaihtamatta matalaksi jokaisen ja kaiken, jonka se näkee tiellään olevan. Ja kun hänen ymmärryksensä maailmasta ja muista ihmisistä on niin heikko, niin hän näkee tiellään olevina esteinä kaiken, jota hän ei oikein ymmärrä. Siis kaiken, joka ei ole kepulaista. Ja on siis tällä hetkellä demaria.
Tarkoittamani kepulaisuus – pitäisikö sanoa: saittikepulaisuus – on siis ihmeellinen aate! Kummallinen olisi kai oikeampi adjektiivi sitä määrittämään. Sitäkin sopivampia olisi, mutta eihän täällä ole suotavaa puhua rumia.
Kiittäkäämme Korkeinta siitä, ettei noilla tarkoittamillani kepulaisilla ei ole Hitlerin kaltaista johtajaa! Sellaisen he varmasti kiihkeällä ihailulla ja sokalla kuuliaisuudella vastaanottaisivat. Surukseen heillä ei enää ole edes Urho Kekkosen kaltaista ”suuruutta”. Matti Vanhasesta vähiten edes sellaiseksi olisi. Ja onneksi tuollaisia kepulaisia lienee kovin vähän; jos keskustalaisia on joka viides suomalainen niin saittikepulaistyyppejä lienee enintään yksi viidestä keskustalaisesta, eli ehkä n. 4 % suomalaisista. Eli suhteessa saman verran kuin keskustalaisia Helsingissä. Jokseenkin merkityksetön määrä. Mutta olikohan suhteessa paljon enemmän sitä saksalaista roskaväkeä, jonka avulla Hitler ponnisti tunnettuihin tuloksiinsa???
Vastaukset 59
Vanhimmat
nöyrä pyyntö näille sivulle,lisää samanlaisia kirjoituksia,joissa on asiaa,jotka herättävät asiallisen keskustelun,kiitos
Asiallista keskustelua minäkin toivon. Nyt saittikepulaisille tarjoutuu oiva mahdollisuus näyttää kykynsä siinä!
et ole edes koskaan nähnyt asiallista keskustelua.
ihan mielenkiinnosta,vaikka kepupalsta onkin,mitä olet mieltä ajan menosta,keltainen lehdistö vain voimistuu,ahaat,ohot,seiskat,television liirumlaarumviihdemössö mukana,vanha roomalainen sanonta panem et circastens,ei kai tähän enää mennä?
...muuta kuin että keltaisen lehdistön voimistumista ihmettelisin, ellen olisi juuri näillä palstoilla tutustunut ihmisiin, joille sen anti näkyy olevan tärkeätä. Hyvin monien tiedot ovat jokseenkin vain sen varassa.
Itse en tv:n hömppäohjlemia katso, en tilaa, osta, enkä lue edes parturissa enää edes yleisimpiä viikkolehtiäkään, kun nekin ovat täynnä vain hömppää, josta voisin sanoa e.v.v.v.k. Tuntenet lyhenteen tarkoituksen.
Minusta tuntuu usein siltä, että tuohon roomalaiseen sanontaan viitaten monelle avauksessani kuvaamani kaltainen puoluepolitiikka on sitä leipää ja juuri tuo hömppä sitä sirkushuvia. Surullista, mutta mitäpä muuta tavallinen kansalainen voi tehdä kuin sanoa: makunsa kullakin.
Jari Tervon Myyrää ja jonkun "haluatko idiootiksi", pelletohtorin teoksia?!
Mutta juuri vahvistit sen, mitä "Tavallinen Korhonen" kirjoitti, oikeaksi.
jakaa pohjatonta viisauttaan kaikille, jotka eivät halua kuulla hänestä sanaakaan.
Taas fanikirjoitus hänen suurimmasta idolistaan Adolf Hitleristä. Alkaa pikkuhiljaa tosiaan ihmetyttää tämä kortsublogi keskusta saitilla.
Niin juuri vahvistit "Tavallisen Korhosen" kirjoituksen saittikepulaisen hengenlahjoista.
Eräänlaisen yhteenvetona voi todeta, että yllätti ja toisaalta ei yllättänyt se vimma, millä saittikepulaiset ovat rynnänneet todistamaan Tavallisen Korhosen väitteet oikeiksi. Ja sokerina pohjalla on, tietenkin, Emeriitta, joka hölinöillään on lähtenyt ilmeisen tosissaan kisaamaan typeryyden maailmanennätyksestä.
kyllä kapi-ukosta jälkeen.
Kyllä kapi on ykkönen siinä kisassa!
...Emeriitan ja muiden kepulaisten tähänastinen todistus minun olevani oikeassa avuksessani ei olisi vielä riittänyt? Kyllä se on jo luotettavasti tullut oikeaksi todistetuksi, hyvin monien kepulaisten taholta, joten tuo lisätodistuksesi oli jo tarpeeton. Kiitos siitä kuitenkin.
avauksissasi. Kyllä minä näen ja uskon sen, enkä väitä vastaan.
aikaisemmin huomiota tämän Korhosen rasistisiin ja yhtä kansanosaa haukkuviin ja syrjiviin mielipiteisiin ja huomasin selvän yhtäläisyyden 30-luvun Saksaan....
onneksi tämä kansanosa ei VARMASTI käyttäydy tuollaisten Korhosten edessä yhtä lammasmaisesti, kuin juutalaiset tuolloin...
"...Emeriitan ja muiden kepulaisten tähänastinen todistus minun olevani oikeassa avuksessani ei olisi vielä riittänyt?"
----------------------------------
...minä en sinun avaustani ole oikeaksi todistanut, enhän edes lukenut sitä. Eikä minun tarvitsekaan lukea, tietääkseni minkälainen "kepukaunainen" avauksesi tälläkin kerralla oli.
Sinä et tunnu käsittävän, että sinun mielipiteesi ei ole yhtään sen arvokkaampi, kuin kenenkään muun. Olet niin itsekeskeinen ja epävarma itsestäsi, että epäilet vainoharhaisesti kaikkia muita ihmisiä, jotka eivät sinua (ukkelin tapaan) ylistä.
Muutama saittikepulainen on jo vastannut. Huomaan, että he eivät ole jaksaneet lukea pitkää kirjoitustani. Tarjoan heille mahdollisuuden osoittaa olevansa parempaa kuin yleensä tähän asti, ja siksi otan tähän tuosta kirjoituksestani leikkeen, jossa lyhyesti on ehkä oleellisinta siitä, jonka saittikepulainenkin jaksanee lukea ja toivottavasti myös ajatella lukemaansa ja vastata siihen asiallisesti. Eli perustellen osoittaa minun olevan väärässä, ymmärtäneeni väärin:
------------------------------------
Tämä saitti on saanut minut enemmän kiinnostumaan puoluepolitiikastakin. Oikeastaan vain puolueista. Ja vielä oikeammin vain kepusta. Yhä useammin ja yhä enemmän ihmeissäni olen pohdiskellut, että mikä ihme siinä kepussa tai sen politiikassa on sellaista, joka saa ihmiset sitä niin kiihkeästi, suorastaan sokeasti kannattamaan? Minä kun en näe siinä mitään sellaista. Mielestäni puolueen johtajissakaan ei ole mitään karismaa. Kekkosessa sitä toki oli – vaikka ei hän ollut puolueen johtaja – mutta Matti Vanhasessa ei mielestäni ole hiukkaakaan mitään sytyttävää.
Ja mikä ihmeen voima siinä puolueessa on, joka vetää kannattajikseen nimenomaan ihmiset, joiden tiedontaso ja käsityskyky osoittautuvat jatkuvasti niin kovin heikoiksi, maailman- ja elämänkuva niin kovin suppeaksi? Ikään kuin he olisivat asuneet vain omassa keskuudessaan, eristyksissä muusta sivilisaatiosta. Niin moni asia käy ylitse heidän ymmärryksensä. Ja heillä on niin kovin outoja harhoja. Kuinka moni nikittömänä jokseenkin hyvin kirjoittanut on esim. tullut epäillyksi minuksi? En osaa olla tuollaisesta edes imarreltu, kun epäilijöiden henkinen taso on sitä, mitä edellä sanon. Ja joka sitten tuottaa sellaista puhetta, jota tuollaisilta ihmisiltä voi vain odottaa.
- - -
Hitler:
Johtamisen taitoa on, että kansan huomio suunnataan yhtä ainoaa vihollista vastaan ja pidetään huoli siitä, että mikään ei käännä huomiota pois tästä kohteesta. Nerokkaalla johtajalla on kyky saada eri vastustajat näyttämään siltä kuin he kuuluisivat samaan kategoriaan”.
- - -
Miten hyvin tuo kaikki uppoaisikaan saittikepulaiseen! Sehän täysin vastaa hänen ”ajatteluaan”. Saittikepulaisella on jo nyt vain yksi vihollinen, se on puoluetasolla sdp. Ja henkilötasolla demari, jollainen on jokainen, joka ei ole kepulainen. Siis minäkin, vaikka itse en todellakaan tiedä, mitä puoluetta edes nyt äänestäisin, jos vaalit tulisivat yllättäen, enkä puolella ajatuksellakaan koskaan ajattele, mitä puoluetta kenties äänestän vuoden kuluttua tai kauempana tulevissa vaaleissa.
Kun saittikepulaisen ”ajattelu” on jo valmiiksi tuollaista, ei tarvitsisi olla kummoinenkaan Hitler, kun pystyisi osoittamaan tälle vain yhden viholliskuvan. Mutta jos kepu on seuraavien vaalien jälkeen oppositiossa ja maassa sinipunahallitus, varmasti kepulaisen sielussa silloin myrskyää siksi, ettei ilman ”Hitleriä” saa varmuutta siitä, kumpi nyt on se tarvittava vihollinen, sdp vai kokoomus.
Saittiukepulainen on täysin sokeasti johtajiinsa uskoen valmis menemään vaikka tuleen niiden ja ”aatteensa” puolesta ja valmis lyömään keinoja kaihtamatta matalaksi jokaisen ja kaiken, jonka se näkee tiellään olevan. Ja kun hänen ymmärryksensä maailmasta ja muista ihmisistä on niin heikko, niin hän näkee tiellään olevina esteinä kaiken, jota hän ei oikein ymmärrä. Siis kaiken, joka ei ole kepulaista. Ja on siis tällä hetkellä demaria.
kertaan jankutettuja vittuilujasi viitsii kukaan lukea. Sorry lerppamulkku, ei lue.
Keskustalla tai keskustalaisuudella ei ole mitään tekemistä sinun, minun tai monenkaan muun täällä vittuilevan kanssa. Mutta sehän on liian vaikea käsittää kaltaisellesi omahyväiselle kusipäälle.
Jos kirjoitustasi osaa lukea ilman niitä piikkejä kepulaisuutta kohtaan, se on ihan huomionarvoinen ja tärkeä. Kepulaisuus on tässä kohdin inhimillistä ja sellaista esiintyy monissa muodoissa, eri yhteiskunnissa, eri aikoina ja erilaisiin ulkoasuihin pukeutuneena.
Yhteistä tällaisille aatteille tai pikemminkin ihmisten käytökselle on se, että siinä koetaan ensin oma mitättömyys, heikkous, elämänhallinnan puute ja kokonaisuuksien ymmärtämisen vaikeus sekä alisteinen asema. Nämä asiat ovat ihan inhimillisiä ominaisuuksia. Heikoimmat ja sellaiset, joilla on vähiten menetettävää villiintyvät ja hurahtavat uuteen, missä näkevät toivonpilkahduksen. Joskus tartutaan ihan järkevään oljenkorteen, toisinaan taas mennään mukaan järjettömyyksiin.
Paljon pahempaa kuin kepulaisuus, voi olla esim. kritiikitön alistuminen jonkun uskonnon vietäväksi. Natsismi, stalinismi, maolaisuus, yltionatiönalismi ja uskonnolliset ääriliikkeet ammentavat voimansa näistä samasta ihmisten alistumisen tunteista. Voima tulee ulkopuolelta ja sitä pitää silloin palvoa. Kun tähän yhdistyy ihmisen laumasieluisuus, siitä kasvaa tietyissä otollisissa oloissa joukkovoima.
Nuorilla ihmisillä on usein tällaista hurmosta aivan arkisessakin elämässä. Kannattaa mennä katsomaan suuria rock-konsertteja tai urheilutapahtumia. Sitoutumisen määrä ja aste voivat yllättää ulkopuolisen tarkkailijan. Ihmisellä näyttäisi olevan jonkinlainen laumoittimisen perustarve. Yhteiset merkit ja niiden hankkiminen todistavat itselle, että minäkin kuulun heihin.
Ihmisissä ovat vähemmistönä ne, jotka ovat suhteellisen vapaita tällaisesta alistumisesta ja oman vapautensa rajoittamisesta. Sellaiseen on varaa vain harvalla. Kun tällainen sitoutuminen kestää jonkin aikaa, se vahvistuu ja siitä tulee tapa. Meistä suomalaisista suuri o sa on vähintään tapakristittyjä ilman, että ajatukselle uhrataan ajatustakaan. Tällainen tapakepulaisuus on myös yleistä jossain päin maata.
Tiedon, koulutuksen ja elintason nousu pvat vaarallisia fasististen aatteiden kannalta. Luen tässä uskonnot myös fasismiksi, sillä nekin hyökkäsivät pontevasti ja väkivalloin kaikkea sellaista vastaan, joka etsi tietoa avoimesti ja ennakkoluulottomasti ilman valmiiksi tarjottuja totuuksia. Tänään tv:stä tulee dokumentti USAsta, missä näemme minkälainen vaikutus fasistisella uskonnollisuudelle edelleen on politiikkaan maassa, joka pitää itseään vapauden symbolina.
On hyvä muistaa, että vaikka kepulaisuus on saanut käyttövoimansa samantapaisista asioista kuin natsismi, se eroaa kuitenkin näistä hirmuaatteista. Kyllä samanlaista sitoutuneisuutta on ollut myös vasemmistossa, isältä pojalle ja pojille annettiin jopa nimeksi Varma Kosto. Kepulaisuuden iseologia on onneksemme ollut maltillista. Se voi johtua siitä, että Suomessa ei ole ollut sellaista vastavoimaa, mihin olisi suunnattu agressioita. Maajussien mielenosoitus 90-luvun lopulla sisälsi jo tällaisia elementtejä, kun he tulivat riehumaan Helsingin kaduille päissään eläinten ruhoja kantaen. Eli pinnan alla voi aina kyteä.
Kepu on yksinkertaisten ihmisten yksinkertainen puolue. Yksinkertaisuus on usein välttämätön ehto. Asiat pitää saada näyttämään vaihtoehdottomilta. Tämän Hitler psykopaattina huomasi ja hän osaisi ihmisten manipuloinnin taidon. Kekkonen manipuloi kepulaisia ja suomalaisia sillä, että hän asetti itsensä korvaamattomaksi ja viisaudessaan ja kiivaudessaan selvästi muiden yläpuolelle. Kekkosessa oli kuitenkin myös jumalallista armoa ja oikeudenmukaisuutta. Hän oli lukenut Raamattunsa tarkkaan. Veikko Vennamo taas oli tyypillisemmin verbaalisesti ja elekielellisesti lahjakas manipuloija, joka muistutti tässä paljon Mussolinia.
Ehkä on niin, että ihminen kokee olevansa tuulten armolla ajelehtiva vene, jos hänellä ei ole pysyviä ankkurikiinnikkeitä, mihin aina tarttua. Kepulaisuus on yhtenä aatevirtauksena tarjonnut tällaisen kiinnikkeen epävarmassa maailmassa. Sen rinnalla on ollut uskonnollisuus toisena kiinnikkeenä. Näiden avulla on ajettu ja manattu pois turvayyomuutta ja pahaa maailmaa. Eu-vastaisuus on eräs tämän manaamisen kohde, se on hyvä vihollinen kepulaisille, sillä uskonnoissa pitää olla aina myös oma saatanansa.
Kerta kaikkiaan ajateltua, viisasta puhetta. Ainoastaan uskonnollisuuden kohdalta olen hieman toista mieltä. Itse olen vain heikko ja horjuva kristitty, tuskin edes varsinaisesti tapakristitty, mutta olen uskovaisen mummoni kasvattama ja myös myöhemmin elämässäni tullut tuntemaan monia uskonnollisia ihmisiä, jotka ovat saaneet kaiken arvostukseni, eräät jopa ihailunikin.
Mutta kukaan tarkoittamistani ei ole ollut mitään fundamentalisteja tai muuten hurahtaneita, ei edes lestadiolaisia - joissa heissäkin eräistä omituisuuksistaan huolimatta on varmaan ihan kunnon ihmisiä.
Erityisen hyvä on lopputiivistyksesi, jonka näen tukevan omaa esitystäni (jonka myönnän olevan hieman kärjistetyn):
----------------------------
Kepu on yksinkertaisten ihmisten yksinkertainen puolue. Yksinkertaisuus on usein välttämätön ehto. Asiat pitää saada näyttämään vaihtoehdottomilta. Tämän Hitler psykopaattina huomasi ja hän osaisi ihmisten manipuloinnin taidon. Kekkonen manipuloi kepulaisia ja suomalaisia sillä, että hän asetti itsensä korvaamattomaksi ja viisaudessaan ja kiivaudessaan selvästi muiden yläpuolelle. Kekkosessa oli kuitenkin myös jumalallista armoa ja oikeudenmukaisuutta. Hän oli lukenut Raamattunsa tarkkaan. Veikko Vennamo taas oli tyypillisemmin verbaalisesti ja elekielellisesti lahjakas manipuloija, joka muistutti tässä paljon Mussolinia.
Ehkä on niin, että ihminen kokee olevansa tuulten armolla ajelehtiva vene, jos hänellä ei ole pysyviä ankkurikiinnikkeitä, mihin aina tarttua. Kepulaisuus on yhtenä aatevirtauksena tarjonnut tällaisen kiinnikkeen epävarmassa maailmassa. Sen rinnalla on ollut uskonnollisuus toisena kiinnikkeenä. Näiden avulla on ajettu ja manattu pois turvayyomuutta ja pahaa maailmaa. Eu-vastaisuus on eräs tämän manaamisen kohde, se on hyvä vihollinen kepulaisille, sillä uskonnoissa pitää olla aina myös oma saatanansa.
Kepulaisuuttakin sokeampaa ja fanaattisempaa on sosialismi, josta meidänkin sosialidemokratiakin edelleen ponnistaa.
Jos ajatellaan historiallisesta perspektiivistä, niin sosialismihan on vain materialismin pohjalta Ranskan vallankumouksen aatteiden vastavoimaksi protestanttisessa Saksassa syntynyt saatananpalvontaan perustunut uskonto.
Selitetäänpä tuota tarkemmin.
Kristinuskon omaksuneessa maailmassa tehtiin kyllä pahaa, mutta sitä ei pidetty sopivana. Ranskan vallankumouksen iskulauseet "vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus" olivat tämän "porvarillisen" aatemaailman ihanteita. Karl Marxin näytelmä Oulanem oli ensimmäinen teos, jossa paha otettiin ihanteeksi samalla kun kaikki hyvä selitettiin pahaksi. Noihin Marxin ihanteisiin sisältyivät:
järjestäytyneen yhteiskunnan tuhoaminen
yksityisomistuksen lakkauttaminen perimisoikeuden kumoaminen
isänmaallisuuden torjuminen
kaikkien uskontojen hävittäminen
maailmanvaltakunnan perustaminen
kaikki tuttuja sosialismin, myös SDP:n, ohjelmista vuosien varrelta
Poliittisena ohjelmana nämä julkaistiin Kommunistisen manifestin nimellä vuonna 1848. Näin saatananpalvonta oli saanut julkisen poliittisen sisällön.
Sosialimihan on oikeastaan visio yhteiskunnasta, jossa kaikki on hyvin, kunhan vain ihmiset tekisivät johtajiensa määräämät temput, siis vallankumouksen. Kun aikanaan löytyi tarpeeksi paljon näitä sosialistisen uskon vietäviä jotka olivat valmiit tekemään mitä tahansapäästäkseen heille uskoteltuun sosialismiparatiisiin, ryhtyi meidänkin SDP aseelliseen vallankaappaukseen.
Eikä ole SDP pohjimmiltaan paljoakaan niistä päivistä muuttunut. Edelleenkin se pohjaa tuohon Marxin luomaan oppiin, uskontoon, saatananpalvontaan.
Tuo kannattaa ottaa talteen ja tulostaa huoneentauluksi!
Rodchildit rahoittivat sosialistien vallankumousta ja vielä nykyäänkin CIA ja NATO palvonta on äärioikeiston ja joittenkin sosialidemokraattien mielipuuhaa.
Missään muualla Suomessa kuin tällä palstalla tuskin on niin paljon Hitlerin sielunveljiä. Palstan natseilla kepulaiset ajavat juutalaisten osaa. Kepuvastaista propagandaa kirjoitetaan päivittäin niin paljon, että muutaman viikon tuotoksista saisi kerättyä näille natseille oman Mein Kampf-opuskirjasen.
Vaikka kai jokainen järkevä on tuon jo huomannut, niin ilmoitettakoon vielä, että näistä natseista ahkerin ja monisanaisin on tietenkin Korhonen, jolla varsinkin tuntuu olevan jokapäiväinen "mein kampf" menossa kepulaisia vastaan. MPP on hieman järkevämpi, muttei paljon. Loput, nämä Guevarat ja Känät ovat aatteen aivopesemiä peruskannattajia, joiden varassa aina kaikkein kahjoimmat aatteet lopulta ovat.
pyöreä, koppalakkinen, ottaa giniä ja uhkailee revoverilla.
Paloheinän jaoston johtaja!
http://uk.youtube.com/watch?v=DZJTNLvOFRo
…sille, jonka avauksessani sanoin saittikepulaisuudesta. Sen koppalakkipäisen Hitler-viiksisen olemus ja sen lahtelaisen Kuisman uhoaminen ja natsisormuksensa heristely on vain huvittavaa ja säälittävää sellaisesta, joka on kantanut neljännesvuosisadan oikeaa sotilasformua ja ollut maailman oikeissa kriisipesäkkeissäkin, mutta saittikepulaistyyppeihin tuollainen menee täydestä.
Eli
>> Miten hyvin tuo kaikki uppoaisikaan saittikepulaiseen! Sehän täysin vastaa hänen ”ajatteluaan”. Saittikepulaisella on jo nyt vain yksi vihollinen, se on puoluetasolla sdp. Ja henkilötasolla demari, jollainen on jokainen, joka ei ole kepulainen. Siis minäkin, vaikka itse en todellakaan tiedä, mitä puoluetta edes nyt äänestäisin, jos vaalit tulisivat yllättäen, enkä puolella ajatuksellakaan koskaan ajattele, mitä puoluetta kenties äänestän vuoden kuluttua tai kauempana tulevissa vaaleissa.
Kun saittikepulaisen ”ajattelu” on jo valmiiksi tuollaista, ei tarvitsisi olla kummoinenkaan Hitler, kun pystyisi osoittamaan tälle vain yhden viholliskuvan. Mutta jos kepu on seuraavien vaalien jälkeen oppositiossa ja maassa sinipunahallitus, varmasti kepulaisen sielussa silloin myrskyää siksi, ettei ilman ”Hitleriä” saa varmuutta siitä, kumpi nyt on se tarvittava vihollinen, sdp vai kokoomus.
Saittiukepulainen on täysin sokeasti johtajiinsa uskoen valmis menemään vaikka tuleen niiden ja ”aatteensa” puolesta ja valmis lyömään keinoja kaihtamatta matalaksi jokaisen ja kaiken, jonka se näkee tiellään olevan. Ja kun hänen ymmärryksensä maailmasta ja muista ihmisistä on niin heikko, niin hän näkee tiellään olevina esteinä kaiken, jota hän ei oikein ymmärrä. Siis kaiken, joka ei ole kepulaista. Ja on siis tällä hetkellä demaria.
mutta samannäköisiä ukkoja niinkuin sinäkin.
Ceterum censeo Carthabienem esse delendam, tämä näkemys ei ole puoluepolitiikasta riippuva, se on yleinen inhimillinen näkemys.
Osalla ihmisistä on halu muuttaa näkyvää todellisuutta, osa haluaa turvallista tulevaisuutta. Valmius muutokseen on täysin riippuvainen siitä, kuinka paljon muutos voi parantaa nykyistä olotilaa. Ihmisten opportunismi on yleisinhimillinen totuus, se ei ole riippuva puoluepolitiikasta.
Olevan säilyttäminen on turvallisempaa, kuin Karthagon tuhoaminen, ilman oikeaa syytä.
Karthagon vitutuksen takia kun joku piikki pisti perseeseen?
Ymmärrän kyllä tuon alkulauseesi, vaikka siinä kirjoitusvirhe onkin (pitää kuulua Ceterum censeo Carthaginem esse delendam), mutta en ymmärrä, miten tuo Caton toivomus Karthagon hävittämisestä tähän kuuluu.
Vai tarkoitatko kenties sitä, että myös muiden puolueiden kannattajilla on samanlainen kiihkoisa vimma toisinajattelijoiden listimiseksi kuin natseilla (myös fasisteilla, kommunisteilla ja monilla muilla vastaavilla) oli, ja näkyy saittikepulaisilla täällä olevan.
Noita kaikkia "aatteitahan" yhdistää se, että pyritään näkemään vain yksi vihollinen: se on se, joka ei ole "me". Ja saittikepulaisella sen vihollisen nimi on demari, vaikka tuo "demari" itse ei itseään mitenkään demariksi mieltäisi, kun sille ei ole perusteita.
Olevaa säilyttämään toki pyrkivät muutkin kuin kepulaiset, mutta useimmat näkevät muita asioita säilyttämisen arvoisina. Ja useimmat haluaisivat asioita myös kehitettävän eteenpäin, kepulaiset mieluummin veisivät monia asioita taaksepäin. Kekkosen aikaan ja käytäntöihin, jos se olisi suinkin mahdollista. Mutta eihän ole. Kun ei ole enää sitä Neuvostoliittoakaan.
Ongelmaksi ilmeisesti muodostui se, että viikunatkin olivat makeampia ja se muodosti uhan. Keisari oli Cato, Marcus Portius Cato vanhempi, ei siis Nero
kuin nuo kapiukon horinat.
Aivan niin, tarkoitin sitä, että jokainen puolueesta riippumatta, on valmis puolustamaan etujaan, mikäli siihen mahdollisuus annetaan.
Kehittämiseen ovat valmiita he, jotka kokevat tilanteen epäoikeudenmukaiseksi, muut ovat valmiita säilyttämään olevan. Ongelmanahan on se, mikä säilyy ja se ketkä muutoksesta hyötyisivät. Etujen laskeminen, ei ole puolueista riippuva, siihen ovat valmiita kaikki puolueet ja heidän kannattajansa, jos omat edut ovat turvattavissa/ niitä on mahdollisuus puolustaa.
Kaikki puolueet myös säilyttäisivät, mikäli heidän kannattajansa siitä hyötyisivät.
Natsi vertaus on varsin huono, koska se vaatii varsin hyviä perusteita ja koska natsismiin liittyy niin paljon arvolatauksia. Aloituksessasi niitä ei riittävästi ollut, siksipä mieleeni tuli "natsikortin" esiin nostaminen. Se ärsyttää oikeasti varsin monta, myös minua.
Rooma tuhosi Karthagon III Puunilaissodassa v. 146 e.a.a. Scipio Aemiliuksen johdolla. Näihin aikoihin Cato vanhempi eli Marcus Porcius kuuluisaa lausettaan toisteli puheidensa lopuksi.
Julius Caesar rakennutti kaupungin uudelleen about sata vuotta myöhemmin, koska sen sijainti oli niin edullinen. Cato sen sijaan ei voinut olla keisari, koska keisarin nimitys on saanut alkunsa Caesarista. Cato toimi kyllä kensorina yhden vuoden aikana 185 e.a.a. Senaattorina ja kirjailijana hänet parhaiten tunnetaan.
...noita lisätietoja tarvitsevan? ;)
Jos kuitenkin tarkoitit antaa niitä aateveljillesi kepulaisille ja heidän ne pystyvän omaksumaan, niin tuo on ihan liian pitkä: olisi pitänyt supistaa paljon lyhyemmäksi, yhdelle riville. ;)
Joko se käsiase on viety poliisin huostaan? Tuollaisia avauksia kirjoittavan fundamentalistin ja aseen yhdistelmä saattaa olla erittäin vaarallinen.
Toimi Korhonen ennen kuin on liian myöhäistä!
oli kovin hiljaista. Minusta politiikka on pelkkää kieroilua. Salataan se mihin pyritään ja tuodaan esille toissijaisia asioita, jotta saataisiin toiset harhaan.
Kaikissa puolueissa.
Laumasieluja on paljon myös muissa puolueissa. Helppo on esim. ympäristön tilasta huolehtimisen varjolla ihmisiä vedättää. Uskonnolliset yhteisöt ovat tehneet sitä aina. Hitlerin keinoja käyttäen tehdään täälläkin omassa lintukodossamme pientä myyräntyötä. Houkutellaan kansalaiset vihaamaan maahanmuuttajia, maanviljelijöitä, eri uskontoihin kuuluvia muutaman näin mainitakseni. Ja toisaalta luodaan omista johtajista hienojen ihmisten kuvaa, jotain parempaa kuin on. Mainostoimistoja käyttävät kaikki puolueet oman imagonsa putsaamiseen. Tarkkaan mietitään mitä sanotaan ja missä. Hömppä on hyvää viihdettä, sitä katsellessa ei tarvitse ajatella. Sinunkin kirjoituksessasi on niin paljon kaikkea juuri tällaista politiikkaa. Syyttäen tyhmäksi, korostaa itseään ja aatettaan. Psygologisesti ajatellen. Pelkäät keskustaa ja siksi koetat mollata sitä.
ilmestyi näin myöhään tänään. Onko ollut tiedonsaannissa vaikeuksia.
Kommari-Korhonen taas kertoo samaa mantraansa sadatta kertaa. Ketä milloinkin on äänestänyt.
Jos ajatukset kuitenkin ovat vasureita, niin eihän sitä äänestyskäyttäytyminen muuta.
Yritätkö saada oikeistonkin näyttämään vasemmistolta, kun noita ajatuksiasi yrität oikeistolaisen kirjoittamaksi kääntää?
Aikaisemmissa kirjoiruksissasi olet katunut kun menit äänestämään kokoomusta. Vieläpä sen takia, että saisit keskustan syrjäytettyä hallituksesta.
Pidit demareita niin itsestään selvänä vaalivoittajana.
Demaria kun et kuulemma kannata, niin eihän muuta jää jäljelle kuin demareista seuraava vasemmalle.
Kovin olit vaivaa nähnyt puoluskirjoituksesi tekemiseen.
Olet kyllä uskomaton luikertelija.
Eikö tuo kommari nimitys sinua miellytä?
Arvaappa miellyttääkö sinun muille antamat nimitykset?
On se kummaa kun vain sinä saisit ainoastaan tehdä ihmisistä johtopäätöksiä, muilta tämän oikeuden poissulkien. Minä olen tullut tähän lopputulokseen sinun kirjoituksiesi perusteella.
Eihän tuo ole kuin pieni arvaus siihen mitä se toinen k, siinä nikissäsi merkitsee.
Rimmaa niin sopivasti.
Ei kokoomuslainen ole noin tollo. Jos olisi niin kyllä niitä keskustaan vihamielisesti suhtauvia kokkarikirjoittajia olisi enemmän.
Sinulla nyt vain on elämänsisällön vallannut keskusta. Tai keskustan mustaaminen paremmin.
Ei tuollainen ole tervettä.
Oli ihmeen paljon kokoomusmyönteistä asiaa, vaikkakin vaati varmaankin suurta ponnistelua niiden esiinnostaminen. Nuokin asiat vielä yritit kääntää keskustaa vastaan.
Mutta kaiken kaikkiaan muuten aivan tavanomaista huuhaata koko kirjoitus.
Minä olen aito kokoomuslainen ollut koko ikäni, mutta en minä keskustaa ihan noin pahana näe.
Vai olenkohan sittenkin keskustalainen, vai peräti kommari? Ei persuhan minä olenkin, koska en ole vihreäkään.
Kristilliset ei mikään puolue olekkaan, sen enempää kuin hurritkaan.
Kiva kun olet toverimme, yksi piikki lisää kapitalistin lihassa.
...tuota vuodatustasi, syventyä siihen en viitsinyt. Mutta hyvin onnistut osoittamaan oikeaksi sen, että kepulaisen on mahdotonta ajatlla ihmistä ilman, että liimaisi hänen otsaansa jonkin puolueen leiman! Vaikka jo heti avaukseni alussa kerroin tällaista tosiasiaa:
>> useimmat meistä muista olisivat luotettavammin määritettävissä jollakin muulla adjektiivilla, ominaisuudella. Esim. pitkä, lyhyt, musikaalinen, epämusikaalinen, vaalea, tumma. Jopa lihava tai laiha saattaa olla pysyvämpi ominaisuus kuin jonkin puolueen kannatus. Itselleni sopivia on esim. eräissä käyttämissäni nikeissä, kuten vanha kapi ja tämä tavallinen Korhonen. > saittikepulaisten täällä näkyy olevan mahdotonta käsittää, että monille ihmisille ovat tärkeitä aivan muuta asiat kuin puoluepolitiikka. Niin se kuitenkin on, jopa enemmistölle suomalaisiakin. Tämän päivän Helsingin Sanomissa on selvitys eri puolilla Helsinkiä asuvien äänestyskäyttäytymisestä. Betonilähiöissä vain joka toinen nuori aikuinen äänesti viime vaaleissa. Tällaisissa vihreissä lähiöissä, joissa minä asun, nuortenkin äänestysaktiivisuus oli hieman parempi.
Totuus siis on, että suurimmalla osalla ihmisiä on muita ja kiinnostavampia ajattelun kohteita kuin jokin puolue tai puoluepolitiikka, joten sitä ajatellaan vasta vaalien tullen, jos silloinkaan. Vaikka olisi minkälainen halu vaikuttaa johonkin suuntaan, niin lopulta voi vaikuttaa vain sen yhden äänen verran. Ja se on yksityisasia. ”Meillä on vaalisalaisuus”, sanoi aina viisas vaimonikin, kun häneltä leikilläni joskus kyselin, mitä puoluetta tai ketä hän äänesti. > En todellakaan tiedä, mitä puoluetta seuraavaksi äänestän. Uskoakseni henkilö ratkaisee paljon, sillä seuraavat vaalithan ovat kuntavaalit. Ek-vaaleja on ihan turha vielä ajatella; enhän tiedä, olenko enää äänestämässäkään, kun on jo tuota ikää.
täällä jatkuvasti vasureita peesais.
Siis olet komerokommari. Vasemmistolainen jokatapauksessa.
Niitä joidenka tehtävänä on jakaa ruusuja köyhille.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000030803892
pelottaako,keskusta?
pelottavat vanhuksia, kun siellä huumeukot vie käsilaukun rollaattorin koukusta.
On paljon turvallisempaa olla täällä netin ääressä, kadehtia ja purkaa katkeruuttaan maalla asuvia kohtaan.
En valvo koskaan öitäni täällä, sillä enhän ole kepulainen. Siispä on aika toivottaa hyvää yötä!
Pyrin avauksellani olemaan hieman filosofinen. Filosofin ei tarvitse olla ryppyotsainen tosikko. Antiikin tunnetuista filosofeista ensimmäinen ja monien mielestä suurin, Sokrates, oli ilkikurinen koiranleuka. Hän saattoi kysyä kumppaniltaan: ”Eikö kivenhakkaaja olekin tuossa veistoksen edessä?” ”On, aivan selvästi”, vastasi hän, jolle kysymys esitettiin. Sen jälkeen Sokrates kulki kumppaninsa kanssa ohi veistoksen ja teki taas saman kysymyksen. ”Ei, hän on nyt sen takana”, kuului vastaus. Noin Sokrates halusi vain osoittaa, että totuus riippuu usein siitä, miltä suunnalta sitä katsotaan.
Minun totuuteni kepulaisuudestakin saattaa olla nähty vain yhdestä suunnasta. Nyt olisi kepulaisilla ollut mahdollisuus näyttää se toisesta suunnasta. Sitä he eivät tehneet. He pyrkivät vain näyttämään, millainen minä olen. Mutta kovin harhainen sekin näky oli.
Olisiko siis kepulaisuus heidän mielestään jotain niin hävettävää, että katseet koetetaan kääntää siitä pois vaikka millaisin konstein? Mutta silloin tulee näkyville vain sitä p-alkuista tavaraa. Ei kai se sentään voine olla koko kepulaisuuden kuva.
No - keskusteltu taas on. Kukin on antanut sitä, mitä hänellä on ollut annettavanaan. Ei kai enempää ihmiseltä voida vaatia.
Toivottavasti jokainen on yhtä tyytyväinen panokseensa kuin olen omaani. Hieman kyllä ihmettelisin, jos niin olisi. Jaa – tarkemmin ajatellen en sittenkään ihmettelisi kovin paljon. Ei kai kenelläkään voine olla vaatimuskaan oman panoksensa suhteen suurempi, kuin minkä tietää itselleen mahdolliseksi.
Hyvää yötä!
Hyväntahtoisuuttani kirjoitan ketjuun viimeisen sanan ettei Tahallisen Horhosen tarvitse tällä kertaa vaivautua.
Viimeinen sana liittyy tällä kertaa Korhosen ajatusmaailmaan ilmeisen kohtalokkaasti vaikuttaneisiin aineisiin. Ei kai kukaan ihan ilman topingia moisia kirjoittele. Viimeinen sana on TOXIKON.
http://www.toksikologit.fi/toks.html
--"Tämän päivän Helsingin Sanomissa on selvitys eri puolilla Helsinkiä asuvien äänestyskäyttäytymisestä. Betonilähiöissä vain joka toinen nuori aikuinen äänesti viime vaaleissa. Tällaisissa vihreissä lähiöissä, joissa minä asun, nuortenkin äänestysaktiivisuus oli hieman parempi."--
Pitäänee kai tuo paikkansa.
Täällä pienemmissä maasetukunnissa äänestysaktiivisuus on parempi.
Haluatko ja osaatko sinä väittää jotakin muuta?
Siis kaikki tuossa olisi ollut kepulaisten omaksi eduksi näytettävä toisesta suunnasta. Selittämättä jäi kaikki avauksessani ihmettelemäni, ja todistamatta se, ettei kepulaisuus ole sellaista, kuin näen sen olevan. Päinvastoin lukuisissa esityksissä todistettiin, että se on juuri sellaista!
Ensinnäkin tuli todistetuksi, että
>> saittikepulaisten täällä näkyy olevan mahdotonta käsittää, että monille ihmisille ovat tärkeitä aivan muuta asiat kuin puoluepolitiikka. Totuus siis on, että suurimmalla osalla ihmisiä on muita ja kiinnostavampia ajattelun kohteita kuin jokin puolue tai puoluepolitiikka, joten sitä ajatellaan vasta vaalien tullen, jos silloinkaan.> En todellakaan tiedä, mitä puoluetta seuraavaksi äänestän. Uskoakseni henkilö ratkaisee paljon, sillä seuraavat vaalithan ovat kuntavaalit. Ek-vaaleja on ihan turha vielä ajatella; enhän tiedä, olenko enää äänestämässäkään, kun on jo tuota ikää.> mikä ihme siinä kepussa tai sen politiikassa on sellaista, joka saa ihmiset sitä niin kiihkeästi, suorastaan sokeasti kannattamaan?
Ja mikä ihmeen voima siinä puolueessa on, joka vetää kannattajikseen nimenomaan ihmiset, joiden tiedontaso ja käsityskyky osoittautuvat jatkuvasti niin kovin heikoiksi, maailman- ja elämänkuva niin kovin suppeaksi? Ikään kuin he olisivat asuneet vain omassa keskuudessaan, eristyksissä muusta sivilisaatiosta. Niin moni asia käy ylitse heidän ymmärryksensä.> Minun totuuteni kepulaisuudestakin saattaa olla nähty vain yhdestä suunnasta. Nyt olisi kepulaisilla ollut mahdollisuus näyttää se toisesta suunnasta. > Sitä he eivät tehneet. He pyrkivät vain näyttämään, millainen minä olen. Mutta kovin harhainen sekin näky oli. Olisiko siis kepulaisuus heidän mielestään jotain niin hävettävää, että katseet koetetaan kääntää siitä pois vaikka millaisin konstein? Mutta silloin tulee näkyville vain sitä p-alkuista tavaraa. > Ei kai se sentään voine olla koko kepulaisuuden kuva.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000030811235
viimeaikoina tätäkin paskanjauhajaa, kun tuollaisen avauksen joutui saitille värkkäämään, ettei vain häntä nimiteltäisi muilla kuin hänen itsensä haluamilla korkonimillä.
Taisi tuo Kommari-korhonen kolahtaa ukkoon niin kovasti, että on hermot menossa. Näkee tuosta kirjoitustyylistä, kun ukko yrittää karistaa saamaansa kunniaa.
Kyllä sinä et enää käy täysillä, josko olet koskaan käynytkään.
Täydellinen sekoamisesi lähestyy. Kyllä nuo sinun kirjoituksi ovat ala-arvoisia.
Sinun ei kirjoituksistasi löydy kuin yksi virhe.
Sekin on helppo löytää, KOKO KIRJOITUS.
Nuo tuherruksiesi pituudet todistavat sinun käyvän psyykkeesi äärirajoilla. Sekä myöskin tuo vastauksiesi nopeus sekä laatu.
Sinä olet hermostuksissasi, kierrät kehää, josta et enää pääse pois. Se keskusta on siinä keskellä.
Ei ole hyvin asiasi, mene hakemaan apua. Tai sitten seuraa muualta, mutta ei sinua varmaan kukaan kestä.
Olet hoidon tarpeessa.
Keskustaa arvioitaessa on otettava huomioon sen maalaisliittolainen tausta tilanteessa, jossa Suomi voimakkaasti kaupungistui ja 60-luvun tuttu termi, maaltapako, oli täyttä totta ja vakava ongelma.
Tuolloin Maalaisliitto halusi eroon maalaisesta imagostaan, koska se katsoi välttämättömäksi lisätä kannatustaan myös kaupungeissa, jossa Maalaisliitolla ei juurikaan kannattajia ollut.
Niinpä nimi muutettiin muistaakseni Suomen Keskustaksi. Näin puoluejohto halusi tietoisesti asemoida Maalaisliiton poliittisen janan keskelle, vasemmiston ja oikeiston puoliväliin, paikkaan johon oli aiemmin mielletty mm. Suomen Kansanpuolue ja Liberaalit
Hitleriä analysoidessasi teet mielestäni aika pikaisia johtopäätöksiä keskustalaisuudesta ja siitä, miten ihmiset ovat manipuloitavissa. Vahvaa johtajaa kaipaavia on näet kaikissa puolueissa.
Kokoomusta irvaillaan edelleenkin siitä, että sen edeltäjäpuolue oli puuhaamassa Suomelle kuningasta. Tuokaan ei ole muuta kuin vahvan johtajan kaipuuta ja historian tuomaa vaikutusta, kun olimme aiemmin nolleet Ruotsin kuninkaan ja Venäjän tsaarin alamaisia. Suomen kuningashan oli vain looginen jatko historialle.
Vahvan johtajan kaipuu on näkynyt kokoomuksessa myöhemminkin. Harri Holkerin ei oettu täyttävän Juha Rihtniemen saappaita. Ilkka Suominen jäi jotenkin vetelän heikoksi johtajamielikuvaltaan. Pertti Salolaisella oli äänestäjien kannatusta, mutta puolueväki tuomitsi hänet heikoksi johtajaksi ja korvasi puolueen esivaalissa Raimo Ilaskivellä, kun piti valita presidenttiehdokas.
Myöhemmissä vaiheissa on kuvaavaa ollut, miten Niinistöön suhtauduttiin. Itälä ei koskaan päässyt hänen varjostaan. Tapa, jolla puolueväki otti vastaan viime presidentinvaalit niukasti hävinneen Niinistön oli hurmoksellisuudessaan jo lähellä lahkolaisuskonnollisuutta.
Aivan vastaavia piirteitä löytyy myös vasemmalta. Perinteisiä sosialidemokraatteja fanaattisempia ja fundamentalistisempia uskovaisia saa hakea herätyskokouksistakin eikä löydä. Jokaisen vaalin aikana haastateltu Ilkka Taipale on mainio esimerkki siitä, kuinka luja usko näkyy ylitsepursuvana innostuksena ilman mitään rajaa.
Keskustalla on tietysti Kekkosensa, Väyrysensä, Ahonsa ja Jäätteenmäkensä. Näillä jokaisella on ollut sankka lauma notkeaselkäisiä myötäkumartelijoita, jotka nimenomaan ihailevat vahvaa johtajuutta, haluavat että on joku elämää suurempoi viisaus, jota voi seurata pelkän uskon varassa.
Nyt keskusta näyttää olevan pulassa, kun Vanhasesta ei löydykään hitlerimäisiä kansankiihottajan ominaisuuksia. Hämmentävää on sekin, että Vanhanen toimii yhteistyössä sujuvasti sekä SDP:n että kokoomuksen kanssa ja osaa neuvotella asiat kuntoon.
Keskustassa on varmaan iso joukko ihmisiä, jotka eivät ollenkaan ymmärrä, että asiat hoituvat paljon paremmin, kun ei ole "vahvaa johtajaa" rähjäämässä ja riitelemässä.
Olet mestarikirjoittaja.
eihän korhosen viikosta ja kuukaudesta toiseen jatkuvalla jänkkäyksellä ole pienintäkään tarkoitusta saada aikaan asiallista keskustelua, vaan todistaa hänen omaksumiaan oppeja oikeaksi.
Tämä ääretön marttyyriys, josta saamme myös päivittäin nauttia yhdistettynä äärimmäisen surkeisiin muistelmiin ylittää valitettavasti minun ja monen muunkin sietokynnyksen silloin tällöin.
Silloinhan korhonen on toki saavuttanut sen mitä hakeekin.
Kirjoituksesi on asiallinen kuten yleensä aina ja tällä kertaa myös oikeansuunteinen.
Poliittisia johtajia voi olla monenlaisia. Joskus he ovat vähemmän vahvuutta korostavia, mutta silti suosittuja.
Erinomaisen esimerkin tällaisesta poliittisesta vaikuttajasta tarjoaa Mauno Koivisto silloin, kun hän ei vielä ollut presidentti. Kun puhutaan suositusta pääministeristä, uskaltaisin sanoa, että sellainen oli nimenomaan Koivisto Kekkosen viimeisinä vuosina. Koivisto koettiin Kekkosen vastavoimana. Häntä yritettiin kammeta pois jos minkäkinlaisilla Kekkosen ja K-linjan vippaskonsteilla. Kampeaminen oli niin läpinäkyvää, että kansa asettui varsin yhteinäisenä rintamana Koiviston taakse. Lisäksi Koivisti koettiin melkeinpä epäpoliittisena henkilönä, joka osasi asettua puoluepolitikoinnin yläpuolelle. kaiken kaikkiaan se, että Kovisto saavutti tällaisen aseman, on melkoisen hämmästyttävää. Hänhän ei ollut niin erityisen suosittu omassakaan puolueessaan. Yleensä Koivisto maalaili piruja seinille eikä luvannut kellekään mitään erityistä hyvää. Silti hänen suosionsa nousi aivan huippuun, mihin ei minusta yksikään poliitikko ole sen jälkeen yltänyt, ei likimainkaan. Koivistoa arvostivat niin demarikannattajat, maltilliset SKDL-läiset, kokoomuslaiset ja vennamolaiset suorastaan ihannoivat ja ylistivät Koiviston rehtiyttä. Vain änkyräkepulaiset ja äärikommunistit suhtautuivat nuivasti ja juonivat Koiviston kaatoa.
Ei ole.
juonija.
Todella hyvä esitys, aivan erinomainen! Mutta ei vain tainnut tulla taholta, jonka pitäisi esittämässäni asiassa olla asiantunteva, eli keskustalaisilta. Ei ainakaan ”saittikepulaisilta”, sen kertovat mainion esityksesi ulkoasu, siisti kieli ja asiatiedot! Kiitoksia!
Yksi korjaus kuitenkin aluksi: Maalaisliitto muutti nimensä joskus 1970-luvulla ensin Keskustapuolueeksi – jonka peruja edelleen lempinimi kepu – ja muistaakseni 1980-luvulla (en viitsi tarkistaa) se otti nimen Suomen Keskusta. Mikähän lienee sen seuraava nimi? Itse olen ehdottanut ”Ei äärtä, ei rajaa”, sillä mielestäni se paremmin kuvaisi kepun opportunistista politiikkaa ja antaisi paremmat laajentumisen mahdollisuudet ja kuvaisi oikeammin myös sen nykyistä kannattajakuntaa, joka koostuu lähes äärivasemmalta äärioikelle.:)
Niin, oikein näet kepun tavoitteet noissa nimenmuutoksissa. Huonosti se kuitenkin on tuottanut tulosta täällä Helsingissä, joko pääkaupunkiseudulla ja vanhoissa kaupungeissa Turuss aja Tampereella, joissa myös kepun kannatus on vain 5 % luokkaa.
Korostin sitä, että en vetänyt yhtäläisyysmerkkejä fasismin/natsismin ja keskustalaisuuden kesken, mutta kiistatta saittikepulaisten puheenvuoroissa on jatkuvasti ilmiselvästi siihen viittaavaa paloa. Niin nytkin heidän monissa vastineissaan.
Näkemykseesi Kokoomuksessa esiintyneestä ja yhä esiintyvästä vahvan johtajan kaipuusta ja kaikkeen sen tiimoilta sanomaasi voin varauksitta yhtyä.
En ole koskaan ollut sosialidemokraattien – enempää kuin muidenkaan puolueiden – ”herätyskokouksissa", joten niistä en tiedä. Kepun tupailloista sentään yhtä ja toista olen kuullut niissä mukana olleiden ensikäden tietoina, ja lähinnä huvittanut minua kuulemani on, vaikka läsnä olleille tuntui olleen kokonaan muuta kuin hupia!
Olenhan tosin kerran ollut demarien vaalikokouksessa. Tapahtui ollessani 1972 sitoutumattomana varuskunnallisena ehdokkaana heidän listoillaan. Se kokous ainakin oli kovin hillitty eikä siellä vaahdottu propagandaa.
Päällimmäisenä muistan sen, että kun olin esittäytynyt pöydässäni seisomaan nousten – kuten jokainen ehdokas teki – ja muutaman sanan olin tavoitteikseni sanonut, Keijo Liinamaa tuli tervehtimään ja sanoi ”sinun täytyy olla kovin rohkea; etkö nyt pelkää, että olet esimiestesi silmissä ”merkitty mies” ja tulet tästä kärsimään sotilasurallasi”. Vakuutin, että en pelkää, vaan hänen näkemyksensä on vanhanaikainen. Ja oikeassa olin. Silloisesta ylivääpeli Korhosesta tuli muutaman kuukauden kuluttua sotilasmestari ja sitten melko nopeassa tahdissa luutnantti, yliluutnantti ja kapteeni yhtenä neljästä ensimmäisestä puolustusvoimissamme.
Juuri noin, kuten sanot, näen asian Keskustan ja keskustalaisten osalta olevan nytkin (saittikepulaisten osalta siis paljon pahemminkin):
>> Keskustalla on tietysti Kekkosensa, Väyrysensä, Ahonsa ja Jäätteenmäkensä. Näillä jokaisella on ollut sankka lauma notkeaselkäisiä myötäkumartelijoita, jotka nimenomaan ihailevat vahvaa johtajuutta, haluavat että on joku elämää suurempoi viisaus, jota voi seurata pelkän uskon varassa.
Nyt keskusta näyttää olevan pulassa, kun Vanhasesta ei löydykään hitlerimäisiä kansankiihottajan ominaisuuksia. Hämmentävää on sekin, että Vanhanen toimii yhteistyössä sujuvasti sekä SDP:n että kokoomuksen kanssa ja osaa neuvotella asiat kuntoon.
Keskustassa on varmaan iso joukko ihmisiä, jotka eivät ollenkaan ymmärrä, että asiat hoituvat paljon paremmin, kun ei ole "vahvaa johtajaa" rähjäämässä ja riitelemässä.
aika pahassa kierteessä. Mene lääkäriin.
Mielestäni on eri asia, kun kansa vaatii vahvaa johtajaa ja se, että jostain johtajasta kasvaa suosion kautta vahva.
Poliittisia johtajia voi todella olla monenlaisia. Kun johtaja on rehellinen ja mielipiteissään avoin ilman poliittista peliä, hänestä tulee vahva ja suosittu, vaikkei kukaan ole häntä kannattamassa vain vahvuuden vuoksi.
Tapasin Koiviston politiikan ulkopuolisissa harrastekuvioissa jo silloin, kun hän oli vielä Suomen Pankissa ja myöhe´mmin presidenttinäkin useita kertoja. Tämän tuntemukseni perusteella olen sitä mieltä, että Koiviston vahvuus perustui juuri siihen, että hän johti asioita ilman että olisi politikoinut asioiden varjolla omaa tai puolueensa etua.
Lipposen johtamistavassa oli paljon samaa, etenkin silloin, kun hän suutuspäissään kurmotti kepulaisia vastuuttomasta politikoinnista.
Ikävä, että SDP:n nykyinen puheenjohtaja on täysin ala-arvoinen populisti-propagandisti, joka ei tule ikinä yltämään Koiviston ja Lipposen tasolle.
Keskustan nimenmuutosten kaikkien vaiheiden tarkka muistaminen ei ole vahvinta aluettani. Mielestäni siinä on olennaista vain mielikuvatavoite, jolla haluttiin ja halutaan edelleen karistaa maalaisuus pois kaupunkilaisäänestäjien mielikuvista sekä näennäisliberaalinen mielikuvatavoite siitä, että jos on keskellä, niin ei ole millään äärilaidalla, eli on helpommin kaikkien hyväksyttävissä.