Matilla kihahti päähän

Vanhanen alkaa olla jo siinä pisteessä, että määrittelee muiden hallituskelpoisuutta. Oppositiopuolueista ei hänen mukaansa ole hallitusvastuuseen ja ne olisivat parhaimmillaankin vain hallituksen heikoin lenkki.

Vanhasen lausunto on merkityksellisempi kuin vain typerä änkyröinti niille, jotka näkevät asiat toisin kuin hän. Tällaisellä puheella voi olla vaikutusta siihen, että myös oppositiopuolueissa voi alkaa herätä kiinnostusta miettiä eri puolueiden hallituskelpoisuutta. Tästähän Kepulla on ollut karvaita kokemuksia, kun SDP ei katsonut Kepua kovin yhteistyökykyikseksi Väyrysen väyrystelypolitikoinnin seurauksena. Kepulle on ollut hyvin vaikea ymmärtää, että sekin välillä on syrjäytetty hallitusvastuusta. Nyt tämä kokemus on taas unohtunut ja vanha uho palannut kuvioihin. Vanhanen luottaa näköjään siihen, että Kepun ja Kokoomuksen kannatus säilyy ja puolueet voivat jatkaa yhteistyötään pitkälle eteenpäin.

On aika yllättävää, että Vanhanen alkaa puheillaan syrjätä sivuun punamultahallituksen mahdollisuuden. Näin hän sitoo Kepun yhä vankemmin porvariyhteistyöhön. Tämä on hyvin mielenkiintoinen kehitys, kun hyvin tiedetään, että Kepussa on ollut aina vahva punamultamielisyys. Vanhasen viesti on siten tarkoitettu myös Kepun sisälle ja ennen muuta puoluesihteeri Korhoselle.

Itse arvioisin, että Vanhanen ei ole kyennyt vielä vakiinnuttamaan omaa ja vetämäänsä liberaaliryhmän politiikkaa Kepun päälinjaksi. Korhosen valinta puoluesihteeriksi oli jo muistutus Vanhasen haavoittuvuudesta. Maakuntien satraapitkaan ei ole kovin halukkaasti lähteneet tukemaan Vanhasen politiikkaa. Enemmän melkein saa lukea kriittisiä arvioita myös kepulehdistä kuin mitään suitsutusta. Vanhanen asettaakin tässä tulevaisuutensa yhä enemmän vaakalaudelle. Tällaisten lausuntojen jälkeen häntä ei Kepun sisällä voida enää kohdella siten, että hän edustaa vain Kepu ulospäin. Vanhanen löi nyt kiilaa Kepun sisällä ja siitä eivät ehkä kaikki ihan tykkää.

Kieltämättä tämä oli yllättävä veto Vanhaselta, joka on aiemmin korostanut yhteistyön merkitystä. Nyt hän näyttää lähtevän ristiretkelle poliittista oppositiota vastaan. Yhteistyöstä ollaan siirtymässä taas tahtopolitiikkaan. Ilmeisesti Vanhanen pelkää, että poliittisen keskustelun painopiste on siirtynyt liikaa akselille Kokoomus-SDP ja sen vuoksi Kepun pitää nyt profiloitua tiukemmin. Tällainen profiloituminen sopii hyvin SDP:lle, joka voi nyt luoda paljon aidomman ja uskottavamman kuvan vaihtoehdosta, kun Kepu on sitoutumassa oikeistoyhteistyöhön. Tällä tavoin ajateltuna Vanhasen kärhämöinti on tervetullut suunnan muutos suomalaiseen politiikkaan.

57

1134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Syytä katsoa peiliin

      SDP:n politiikka oli vastuutonta ja opportunistista. Sillä suunnalla on peiliin katsomisen ja sisäisen keskustelun paikka. SDP:ssä pääsivät vallalle pikkupoliitikot, jotka pyrkivät keräämään irtopisteitä kansalaisten hengen kustannuksella.

      • xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

        SDP hyväksyi lain perustuslakivaliokunnassa.

    • erkon sosiaalidemokraattinen

      ääneenkannattaja Hesari lausuu pääkirjoituksessaan:

      "Pääministeri otti politiikan ohjakset itselleen. Oli jo aikakin."

      Joten revi siitä.

    • Kyllä Keskustassa

      osataan hoitaa oikeudenmukaisesti ja järkevästi asioita. Vanhasen lausunto on tänäpäivänä tarpeellinen lausunto, kun katsoi täysistuntoja, joissa Jukka Kustasonnit huutivat kuin paviaanilauma. ja vielä yhteiskuntavastaisessa asiassa. Potilasturva oli demareille yhtä tyhjää.

      Jatka vain Matti Vanhanen yhtä rehellistä linjaa. Äänestäjiä ei demarit petä. Kyllä kansa tietää.

      • Political Junkie

        Jälkipeliä ja astianmakua.

    • nopeasti.

      SDP:ltä on mennyt kyky järkevään politiikkaan. En tiedä, onko kyse samasta asiasta, kun sinä olet menettänyt demarien vaalikamppailun aikana kykysi asialliseen keskusteluun, etkä ole saanut sitä takaisin. Hesarin pääkirjoitus loppui tänään näin: Pääministeri otti ohjakset käsiinsä. Jo oli aikakin. Olen samaa mieltä. Ymmärrän siinä sinua, että olet hämmästynyt ja hämmentynyt sekä katkera. Työväentalonenällä ei enää maailmaa selitetä.

      • Mielipiteitä voi olla monenlaisia. Sen sallin sinullekin. Itse yritän tässä hahmottaa asioita vähän pitemmälle ja katsoa, mitä seurannaisilmiöitä Vanhasen esiintymisestä voi aiheutua. Hänhän ilmiselvästi pyrkkii sulkemaan ovia tässä omalta puolueeltaankin. Se voi olla viisasta taikka tyhmää, mutta seurauksia sillä joka tapauksessa on. Vain tulevaisuus voi valottaa sitä, oliko tällainen ovien sulkeminen Vanhaselta viisasta politiikkaa vai. Itse arvelen, että sitä eivät kyllä pidä kovin viisaana monet hänen omat puoluetoverinsakaan.

        Itse olen useaan kertaan pitänyt hyvänä sitä, jos meillä alkaa tulla vaihtoehdoksi poliittinen oikeisto ja vasemmisto. Sitä tämä Vanhasen puhe nyt edistää ja on siten myönteinen asia. Näin äänestäjillä on parempi mahdollisuus tiedostaa se, millaisen halituksen he haluavat Suomeen äänestysvalintojaan tehdessään. Poliittinen kuluttajasuoja paranee, kun äänestäjä tietää äänensä seuraukset myös hallitusvalinnan osalta. Sitten ei enää voida sanoa, että hallituskoalitio riippuu vain vaalituloksesta. Tottakai se siitä edelleen riippuu, mutta silloin äänestäjä voi paremmin ennakoida lopputuloksen, kun Kepukin kertoo jo nyt edeltäkäsin, ettei se halua demarien ja muun oppostion kanssa samaan hallitukseen. Näin on hyvin mahdollista, että jo seuraavissa eduskuntavaaleissa valinta on nykyhallituksen jatkaminen tai opposition varaan perustettava uusi hallitus.

      • xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

        SAK jatkaa SDP:n vastaista linjaansa pitämällä kiinni onnettomasta Eero Heinäluomasta ja estämällä sosialidemokratiaa demokratisoitumasta.

        Hyvä niin! Porvarihallitus saa puhdistettua ylimääräisiä ja parhaan käyttöpäivänsä jo ohittaneita sosialidemokraatteja hallinnosta.

      • ukki.
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Mielipiteitä voi olla monenlaisia. Sen sallin sinullekin. Itse yritän tässä hahmottaa asioita vähän pitemmälle ja katsoa, mitä seurannaisilmiöitä Vanhasen esiintymisestä voi aiheutua. Hänhän ilmiselvästi pyrkkii sulkemaan ovia tässä omalta puolueeltaankin. Se voi olla viisasta taikka tyhmää, mutta seurauksia sillä joka tapauksessa on. Vain tulevaisuus voi valottaa sitä, oliko tällainen ovien sulkeminen Vanhaselta viisasta politiikkaa vai. Itse arvelen, että sitä eivät kyllä pidä kovin viisaana monet hänen omat puoluetoverinsakaan.

        Itse olen useaan kertaan pitänyt hyvänä sitä, jos meillä alkaa tulla vaihtoehdoksi poliittinen oikeisto ja vasemmisto. Sitä tämä Vanhasen puhe nyt edistää ja on siten myönteinen asia. Näin äänestäjillä on parempi mahdollisuus tiedostaa se, millaisen halituksen he haluavat Suomeen äänestysvalintojaan tehdessään. Poliittinen kuluttajasuoja paranee, kun äänestäjä tietää äänensä seuraukset myös hallitusvalinnan osalta. Sitten ei enää voida sanoa, että hallituskoalitio riippuu vain vaalituloksesta. Tottakai se siitä edelleen riippuu, mutta silloin äänestäjä voi paremmin ennakoida lopputuloksen, kun Kepukin kertoo jo nyt edeltäkäsin, ettei se halua demarien ja muun oppostion kanssa samaan hallitukseen. Näin on hyvin mahdollista, että jo seuraavissa eduskuntavaaleissa valinta on nykyhallituksen jatkaminen tai opposition varaan perustettava uusi hallitus.

        ..ennen vaaleja kenen kanssa ei missään tapauksessa mene hallitukseen tai toisin päin,että menemme ainoastaan sen kanssa samaan hallitukseen jos ei ole yhteistyö kykyinen puolue niin silloin voi sanoa noin mutta mikään puolue ei sitä Suomessa sano eikä pidäkkään sillä kaikki pitää olla samalla viivalla ennen vaaleja.

        Keskustan vahvuus on nimenomaan siinä,että se voi ilo mielin ja on myös lähtenyt kaikkien kanssa hallitukseen jos ohjelmasta on sovittu tämä on sitä kuuluisaa tasapuolisuutta.

        Minun mielestä on lisäksi aivan sama ketä siellä hallituksessa istuu sama politiikka noin suurin piirtein jatkuu siitä huolimatta eli ensin on valtion asiat hoidettava ja sitten tulee vasta muut asiat.

        Ja näin on myös tapahtunut jo ainakin 15 vuotta.

      • neutraalitarkkailija

        Aika aikaansa kutakin, nyt vallantäyteydessä kuvitellaan jotakin erikoista tapahtuneen ja poliittisen järjestelmän jotenkin kehittyneen.

        Vaaleja tulee ja vaaleja menee.

        Turha kuvitella, että tupailtanenä olisi muuttunut jollain pysyvällä tavalla vastuullisen toiminnan keskipisteeksi.

        Lapsellinen uho ja lyhytnäköisyys yleensä taittuu, kun vaaleissa tulee nokkaan.

      • demarit eivät
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Mielipiteitä voi olla monenlaisia. Sen sallin sinullekin. Itse yritän tässä hahmottaa asioita vähän pitemmälle ja katsoa, mitä seurannaisilmiöitä Vanhasen esiintymisestä voi aiheutua. Hänhän ilmiselvästi pyrkkii sulkemaan ovia tässä omalta puolueeltaankin. Se voi olla viisasta taikka tyhmää, mutta seurauksia sillä joka tapauksessa on. Vain tulevaisuus voi valottaa sitä, oliko tällainen ovien sulkeminen Vanhaselta viisasta politiikkaa vai. Itse arvelen, että sitä eivät kyllä pidä kovin viisaana monet hänen omat puoluetoverinsakaan.

        Itse olen useaan kertaan pitänyt hyvänä sitä, jos meillä alkaa tulla vaihtoehdoksi poliittinen oikeisto ja vasemmisto. Sitä tämä Vanhasen puhe nyt edistää ja on siten myönteinen asia. Näin äänestäjillä on parempi mahdollisuus tiedostaa se, millaisen halituksen he haluavat Suomeen äänestysvalintojaan tehdessään. Poliittinen kuluttajasuoja paranee, kun äänestäjä tietää äänensä seuraukset myös hallitusvalinnan osalta. Sitten ei enää voida sanoa, että hallituskoalitio riippuu vain vaalituloksesta. Tottakai se siitä edelleen riippuu, mutta silloin äänestäjä voi paremmin ennakoida lopputuloksen, kun Kepukin kertoo jo nyt edeltäkäsin, ettei se halua demarien ja muun oppostion kanssa samaan hallitukseen. Näin on hyvin mahdollista, että jo seuraavissa eduskuntavaaleissa valinta on nykyhallituksen jatkaminen tai opposition varaan perustettava uusi hallitus.

        ole hallitukseen sopivia ja monet demarit sen huomaavatkin. Jos sinun näkemyksesi, joka ainakin minun tulkitsemani on se, että aatteen puhtaus on tärkeämpää kuin käytännön tulokset tai kansan kannatus, voittaa, tuskin teillä on pääsyä hallitukseen edes Kepun ns. änkyräsiiven kanssa, jos ette nyt aivan polvillenne mene. Mutta vuoteen 2011 mennessä voi tapahtua paljon. Eiköhän demaritkin päädy pargmaattisille linjoille ja kyllä Vanhanen sen tulkitsee anteeksipyynnöksi tai koko asia unohdetaan. Tietysti ymmärrän, että sinun kannattaa ajatella tulevaisuutta. Nykyaikana kuun kaikki on niin väärin.

      • Maltillinen oikeistolainen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Mielipiteitä voi olla monenlaisia. Sen sallin sinullekin. Itse yritän tässä hahmottaa asioita vähän pitemmälle ja katsoa, mitä seurannaisilmiöitä Vanhasen esiintymisestä voi aiheutua. Hänhän ilmiselvästi pyrkkii sulkemaan ovia tässä omalta puolueeltaankin. Se voi olla viisasta taikka tyhmää, mutta seurauksia sillä joka tapauksessa on. Vain tulevaisuus voi valottaa sitä, oliko tällainen ovien sulkeminen Vanhaselta viisasta politiikkaa vai. Itse arvelen, että sitä eivät kyllä pidä kovin viisaana monet hänen omat puoluetoverinsakaan.

        Itse olen useaan kertaan pitänyt hyvänä sitä, jos meillä alkaa tulla vaihtoehdoksi poliittinen oikeisto ja vasemmisto. Sitä tämä Vanhasen puhe nyt edistää ja on siten myönteinen asia. Näin äänestäjillä on parempi mahdollisuus tiedostaa se, millaisen halituksen he haluavat Suomeen äänestysvalintojaan tehdessään. Poliittinen kuluttajasuoja paranee, kun äänestäjä tietää äänensä seuraukset myös hallitusvalinnan osalta. Sitten ei enää voida sanoa, että hallituskoalitio riippuu vain vaalituloksesta. Tottakai se siitä edelleen riippuu, mutta silloin äänestäjä voi paremmin ennakoida lopputuloksen, kun Kepukin kertoo jo nyt edeltäkäsin, ettei se halua demarien ja muun oppostion kanssa samaan hallitukseen. Näin on hyvin mahdollista, että jo seuraavissa eduskuntavaaleissa valinta on nykyhallituksen jatkaminen tai opposition varaan perustettava uusi hallitus.

        Viime aikoina on alkanut näyttää, että Suomessa toteutuu kaksipuoluejärjestelmä sitä kautta, että meillä on maltillinen keskusta-oikeisto, eli keskustan ja kokoomuksen hyvin sujuva yhteistyö, ja toisaalta vasemmisto, jota täydentää kaksi yhden asian sirpalepuoluetta, eli SDP ja Vasemmistoliitto täydennyksinään EU-vastustajien perussuomalaiset ja uskonnolla ratsastava kd.

    • Maltillinen oikeistolainen

      Ehkä ei kannata päästää mielikuvitusta laukaamaan liiaksi. Vanhanenhan kritisoi oppositiota mielestäni ainoastaan siitä syystä, että oppisitio vaati julkisesti hallitusta antamaan kunnille rahaa hoitajien palkkojen maksuun, vaikka KT ja Tehy eivät mitään tällaista koskaan pyytäneet.

      Ovanhan tuollaiset puolueet todella heikkoja lenkkejäö hallituksessa, jos rahaa jaetaan pyytämättä tilanteessa, jossa velan maksu on tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeä asia.

      Vanhanen on mielestäni hyvin oikeassa moittiessaan oppositiota täydellisestä vastuuttomuudesta siinä propagandassa, jolla hallitusta hiillostettiin Tehyn työtaistelu-uhkan vuoksi.

      • Ei kannata nyt lähteä siihen keskusteluun, kuka on missäkin oikeassa. Jo heti voitiin nähdä, että siitä syntyi kiista. Eivät oppositiopuolueet nielleet Vanhasen kritiikkiä vaan antoivat samalla mitalla takaisin.

        Villakoiran ydin on tässä se, että Vanhanen asetti selvin sanoin oppositiopuolueiden hallituskelpoisuuden vaakalaudalle, jos ne eivät tässä kohdin myönnä Vanhasen määrittelemää virhettä. Vanhanen tietää hyvin, ettei oppostio muuta näkemyksiään. Silloin puhetta on vaikea tulkita muutoin kuin, että Vanhanen on tässä sulkemassa yhteistyöovia ja valitsemassa porvariyhteistyön pysyvämmäksi poliittiseksi suunnaksi.

        Tämä Vanhasen suunnanvalinta ei minusta ole yllätys. Kyllä hänet on aina tiedetty Kepun kaikkein oikeimman laidan kulkijaksi. Vanhanen onkin vain etsinyt tilaisuutta valita tämä suunta pysyvästi. Nyt se tilaisuus Vanhasen mielestä tuli ja hän tarttui siihen. Tässä kohdin on nyt hyvin mielenkiintoista nähdä, miten Kepun punamultamiehet reagoivat asiaan, jos SDP alkaa nähdä sekä Kokoomuksen että Kepun politiikan etääntyvän koko ajan enemmän sen omasta politiikasta. Demarien vaihtoehdot käyvät silloin vähiin, mutta se ei ole ainoa poliittinen seuraus. Tällainen tilanne johtaa myös siihen, että poliittisen vasemmiston kannatus kasvaa. Nyt sitten herää kysymys siitä, kumman Kokoomuksen vai Kepun kustannuksella. Vastaus on minusta ilmiselvä. Tästä alkaa Ruotsin tyyppinen kehitys, jota olen koko ajan odottanut ja pannut toivoni juuri Vanhaseen. Tämä sattumapääministeri on saamassa aikaa ehkä suuremkin poliittisen mullistuksen, jota ei vielä oikein osata nähdä.

      • Uusinen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ei kannata nyt lähteä siihen keskusteluun, kuka on missäkin oikeassa. Jo heti voitiin nähdä, että siitä syntyi kiista. Eivät oppositiopuolueet nielleet Vanhasen kritiikkiä vaan antoivat samalla mitalla takaisin.

        Vanhanen on kunnon kokoomusvihreä Keskustassa. Keskutan puoluekokous ei olisi milloinkaan valinnut keskustaliberaalia Matti Vanhasta puheenjohtajaksi, ellei Anneli Jäätteenmäki olisi kaatunut viereltä.

        Keijo Korhonen kirjoitti kirjan sattumakorpraali tarkoittaen ulkoministeriyttään ja toimintaansa everstijuntassa (Korhonen-Hyvärinen-Pastinen) silloin, kun Suomen puolueettomuutta piti kirkastaa.

        Matti Vanhanen on sattumapääministeri, joka vastentahtoisesti ryhtyi pääministeriksi, kun Anneli Jäätteenmäen kaatoi Pekka Ervasti ja vetonsa mukaan jo ennen juhannuslomia.

      • Maltillinen oikeistolainen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ei kannata nyt lähteä siihen keskusteluun, kuka on missäkin oikeassa. Jo heti voitiin nähdä, että siitä syntyi kiista. Eivät oppositiopuolueet nielleet Vanhasen kritiikkiä vaan antoivat samalla mitalla takaisin.

        Villakoiran ydin on tässä se, että Vanhanen asetti selvin sanoin oppositiopuolueiden hallituskelpoisuuden vaakalaudalle, jos ne eivät tässä kohdin myönnä Vanhasen määrittelemää virhettä. Vanhanen tietää hyvin, ettei oppostio muuta näkemyksiään. Silloin puhetta on vaikea tulkita muutoin kuin, että Vanhanen on tässä sulkemassa yhteistyöovia ja valitsemassa porvariyhteistyön pysyvämmäksi poliittiseksi suunnaksi.

        Tämä Vanhasen suunnanvalinta ei minusta ole yllätys. Kyllä hänet on aina tiedetty Kepun kaikkein oikeimman laidan kulkijaksi. Vanhanen onkin vain etsinyt tilaisuutta valita tämä suunta pysyvästi. Nyt se tilaisuus Vanhasen mielestä tuli ja hän tarttui siihen. Tässä kohdin on nyt hyvin mielenkiintoista nähdä, miten Kepun punamultamiehet reagoivat asiaan, jos SDP alkaa nähdä sekä Kokoomuksen että Kepun politiikan etääntyvän koko ajan enemmän sen omasta politiikasta. Demarien vaihtoehdot käyvät silloin vähiin, mutta se ei ole ainoa poliittinen seuraus. Tällainen tilanne johtaa myös siihen, että poliittisen vasemmiston kannatus kasvaa. Nyt sitten herää kysymys siitä, kumman Kokoomuksen vai Kepun kustannuksella. Vastaus on minusta ilmiselvä. Tästä alkaa Ruotsin tyyppinen kehitys, jota olen koko ajan odottanut ja pannut toivoni juuri Vanhaseen. Tämä sattumapääministeri on saamassa aikaa ehkä suuremkin poliittisen mullistuksen, jota ei vielä oikein osata nähdä.

        Hallitus kirjasi ohjelmaansa Tehyn ja Superin lobbauksen ansiosta julkisen alan koulutettujen naisalojen muita suurempien palkankorotusten tukemisen ja toteutti sen 150 miljoonalla/vuosi ja 600 miljoonalla/vaalikausi.

        90% julkisen alan koulutetuista naisista hyväksyi sopimuksen, vain Tehy jäi taistelemaan omista korotuksistaan, koska KT ei kohdistanut hallituksen antamaa rahaa riittäväti matalapalkkaisille hoitajille.

        Kun Tehyn työtaistelu alkoi, Tehy ei pyytänyt hallitukselta lisää rahaa. Myöskään työnantaja ei pyytänyt hallitukselta lisää rahaa.

        Ainoastaan oppositio vaati hyvin äänekkäästi, etytä "hallituksen on lunsastettava kokoomuksen vaalilupaus" ja annettava kunnille lisää rahaa, jotta Tehyn uhkaamalta joukkoirtisanomiselta vältyttäisi eikä ajettaisi kuntia ahdinkoon.

        Opposition politiikka perustui täydelliseen mielikuvapolitikointiin ja erittäin ala-arvoiseen populismiin, kun se vaati hallitusta antamaan rahaa kunnille, vaikka työriidan kumpikaan osapuoli ei koskaan pyytänyt hallitukselta lisää rahaa sopimuksen aikaansaamiseksi.

        Tällainen oppositio ei ole hallituskelpoinen.

        Siinä Vanhanen on täysin oikeassa.

        Mehän olisimme täydellisessä katastrofissa, jos mikä tahansa palkansaajajärjestö voisi työtaistelulla uhkaamalla vetää hallituksen kolmanneksi pyöräksi työehtosopimusneuvotteluihin ja vaatia, että jos työnantaja ei maksa lisää palkkaa, niin valtiolta on saatava lisärahaa työnantajalle.

        Tuolla tavalla vastuuttomasti politikoivia sosialidemokraatteja ei koskaan pidä ottaa mihinkään hallitukseen.

      • Hienoa
        Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

        sinä osaat todella.

      • Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

        Kuvauksesi on virheellinen, minkä takia myös johtopäätöksesi ovat väärät.

        Tehy neuvotteli KT:n kanssa. Mutta aivan selvästi tehyläiset vaativat Kataista ja Kokoomusta tilille lupauksista. Kaikki mielenilmaisut kohdistuvat Kataista eikä KT:aa vastaan. Kuten olet aiemmin sanonut, sitä emme voi tietää, mitä Tehy neuvotteluissa keneltäkin vaati. Emme voi myöskään tietää sitä, millaista neuvonpitoa KT ja hallitus asiassa kävivät.

        Hallituksesta tuli näiden neuvottelujen osapuoli siinä vaiheessa, kun hallitusohjelmaan kirjattiin sekaantuminen työmarkkinapolitiikkaan. Pääministeri Vanhanenkin totesi useampaan kertaan, että vaaleissa ei olisi pitänyt tällaisia asioita ottaa esille. Ei Vanhanen tällaista menisi sanomaan, ellei hän olisi ollut kiusaantunut siitä, että hallitus vedettiin tällä tavoin osapuoleksi.

        Kokoomus ja hallitus keittivät siis sopan, mutta sitten ne yhtäkkiä halusivatkin laistaa vastuutaan ja sysätä sen kokonaan KT:lle ja Tehylle. Ei pitäisi sotkeutua työmarkkinapolitiikkaan, jos ei osaa siellä toimia eikä lunastaa lupauksiaan.

        Hallituksen ja opposition politiikka olivat tässä asiassa erilaisia. Hallitus tarjosi ratkaisukeinoksi potilasturvalakia, kun oppositio olisi ratkaissut asian laittamalla lisää budjettirahaa terveydenhuoltoon. Tämä on aivan normaali poliittinen valintatilanne eikä sinällään anna aihetta mihinkään väitteisiin populismista. Tällaisia raharatkaisujahan Kepu on aina vaatimassa, jos maatalouden rahoista leikataan. Polttoaineveronkin alennusvaatimus vaihtui aikoinaan maatilatalouden harjoittajille myönnetyksi verohelpotukseksi. Tämä on poliittinen valinta, ei mitään populismia.

        Tehyn vaatimuksessa ei ollut kyse siitä, että hallitus olisi vedetty kolmanneksi pyöräksi antamaan lisää rahaa. Siinä oli kyse siitä, että hallitus antaisi niin paljon rahaa kuin Kokoomus vaaleissa lupasi. Jos tällaisia lupauksia ei olisi annettu, silloin näkemyksesi olisi aivan hyväksyttävissä.

      • Niinpä niin

        Poliittinen muisti on lyhyt, aivan olematon se ei kuitenkaan ole. Vaikka hallituspuolueet niin kuvittelevatkin.

        Asian ydin oli siinä, että kokoomus lupasi, merkittävän korotuksen naisvaltaisille aloille, ennen vaaleja. Puolueet kirjasivat myös hallitusohjelmaan naispalkkojenkorotus tarpeen. Neuvottelujen alkaessa hallitus ei ollut, omasta mielestään, mitenkään osallinen neuvotteluissa, vaikka sen lupaamat palkanmaksuvarat oikeastaan koko härdellin aiheuttivat.

        Kertoisitko, miten Tehy olisi edes voinut pyytää lisää rahaa hallitukselta, mikä olisi ollut yksittäisen työntekijäjärjestön mahdollisuus siihen? Valtionapujen lisäämisen perään on kuntapuoli huutanut koko ajan, kuinka se on jäänyt havaitsematta?

        Tietenkin, oppositio halusi rahoitusta lisättäväksi, koska siellä oltiin aidosti huolissaan ihmishenkien vaarantumisesta. Pakkotyölaki ei olisi ihmishenkiä pelastanut, ne olisivat vaarantuneet heti, kun työtaistelu olisi alkanut. Merkillistä on oikeastaan se, että Vanhanen havaitsi asian vasta lakon uhan väistyessä. Pitkät on pääministerin piuhat.

        Mikä tahansa työntekijäjärjestö ei voi vetää hallitusta osapuoleksi, sen voivat tehdä ainoastaan ne, jotka vastaavat käytännön tasolla siitä, että valtio huolehtii niistä velvollisuuksistaan, jotka sille kuuluvat. Hallitusmuotomme mukaan vastuu terveydenhoidosta kuuluu valtiolle.

        Erikoista tässä arvottomassa näytelmässä oli se, että oppositio viime kädessä kantoi sen vastuun, joka olisi kuulunut hallitukselle, se kantoi sen siten, että pyrki kaatamaan lakiesityksen, joka ei ollut ihmisoikeuksien mukainen, etenkin siltä osin, kun se vaati yksilövastuuta työtaistelutilanteessa.

        Vastuuttomasti suutaan aukovia pääministereitä, ei pitäisi päästää julkisesti puhumaan, nolaavat vain raukat itsensä.

        Minä uskon Matti Vanhasen sanaan, että Tehy tai KT eivät missään vaiheessa pyytäneet valtiolta lisärahaa palkkariitansa ratkaisuun.

        Kun siis riidan kumpikaan osapuoli ei pyytänyt hallitusta ratkaisemaan heidän kahden välistään palkkakiistaa rahaa antamalla, niin on erittäin vastuutonta, ett oppistio rakentaa politiikkansa sellaisten mielikuvien varaa, että koko ongelma muka johtuisi siitä, ettei hallitus halua antaa lisää rahaa.

        Sinäkin olet antanut johtaa itsesi täysin harhaan tässä asiassa.

      • Poli-, politiikkaa
        Niinpä niin kirjoitti:

        Taitaa olla SDP:n puoluetoimistossa kehitelty selittely-yritys. SDP:n toimet olivat pelkkää populismia ja pikkupolitikointia. Tällaisessa väärä asia pyritään muuttamaan oikeaksi ja oikea vääräksi - puhtaasti puoluetaktisista syistä. Kyllä kansa näkee tämän läpi.

      • Maltillinen oikeistolainen
        Niinpä niin kirjoitti:

        Poliittinen muisti on lyhyt, aivan olematon se ei kuitenkaan ole. Vaikka hallituspuolueet niin kuvittelevatkin.

        Asian ydin oli siinä, että kokoomus lupasi, merkittävän korotuksen naisvaltaisille aloille, ennen vaaleja. Puolueet kirjasivat myös hallitusohjelmaan naispalkkojenkorotus tarpeen. Neuvottelujen alkaessa hallitus ei ollut, omasta mielestään, mitenkään osallinen neuvotteluissa, vaikka sen lupaamat palkanmaksuvarat oikeastaan koko härdellin aiheuttivat.

        Kertoisitko, miten Tehy olisi edes voinut pyytää lisää rahaa hallitukselta, mikä olisi ollut yksittäisen työntekijäjärjestön mahdollisuus siihen? Valtionapujen lisäämisen perään on kuntapuoli huutanut koko ajan, kuinka se on jäänyt havaitsematta?

        Tietenkin, oppositio halusi rahoitusta lisättäväksi, koska siellä oltiin aidosti huolissaan ihmishenkien vaarantumisesta. Pakkotyölaki ei olisi ihmishenkiä pelastanut, ne olisivat vaarantuneet heti, kun työtaistelu olisi alkanut. Merkillistä on oikeastaan se, että Vanhanen havaitsi asian vasta lakon uhan väistyessä. Pitkät on pääministerin piuhat.

        Mikä tahansa työntekijäjärjestö ei voi vetää hallitusta osapuoleksi, sen voivat tehdä ainoastaan ne, jotka vastaavat käytännön tasolla siitä, että valtio huolehtii niistä velvollisuuksistaan, jotka sille kuuluvat. Hallitusmuotomme mukaan vastuu terveydenhoidosta kuuluu valtiolle.

        Erikoista tässä arvottomassa näytelmässä oli se, että oppositio viime kädessä kantoi sen vastuun, joka olisi kuulunut hallitukselle, se kantoi sen siten, että pyrki kaatamaan lakiesityksen, joka ei ollut ihmisoikeuksien mukainen, etenkin siltä osin, kun se vaati yksilövastuuta työtaistelutilanteessa.

        Vastuuttomasti suutaan aukovia pääministereitä, ei pitäisi päästää julkisesti puhumaan, nolaavat vain raukat itsensä.

        Ennätin juuri vastata yllä mielipidepankille. Sinun mielipiteessäsi ei ole oikeastaan mitään sellaista, mihin jo antamani kommentti ei sopisi:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000030818074

      • Niinpä niin
        Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

        Minä uskon Matti Vanhasen sanaan, että Tehy tai KT eivät missään vaiheessa pyytäneet valtiolta lisärahaa palkkariitansa ratkaisuun.

        Kun siis riidan kumpikaan osapuoli ei pyytänyt hallitusta ratkaisemaan heidän kahden välistään palkkakiistaa rahaa antamalla, niin on erittäin vastuutonta, ett oppistio rakentaa politiikkansa sellaisten mielikuvien varaa, että koko ongelma muka johtuisi siitä, ettei hallitus halua antaa lisää rahaa.

        Sinäkin olet antanut johtaa itsesi täysin harhaan tässä asiassa.

        Mikäli Matti Vanhanen ei kuullut kuntatyönantajan sanomisia siitä, ettei palkanmaksuvaraa missään tapauksessa ole ja Tehyn kannanottoja valtiovarainministeriölle, silloin kyse ei ole enää "pitkistä piuhoista" kyse on jo täydellisestä ymmärtämättömyydestä. Rautalankamalliako pääministeri olisi tarvinnut, vai jotain vielä konkreettisempaa?

        Opposition politiikka on vastuullista, se oli tässä tapauksessa huomattavasti asiallisempaa, kuin pikku poikamainen intto, jota hallituksen vastuulliset harjoittivat.

        Kun pääministeri Matti Vanhanen sanoo, että kumpikaan riidan osapuoli, ei Tehy eikä KT pyytänyt hallitusta antamaan lisää rahaa, jotta sopu syntyisi, niin minä uskon, että kumpikaan riidan osapuoli ei pyytänyt hallitukselta rahaa siihen tarkoitukseen, että he voisivat sopia riitansa, kun hallitus antaa kunnille lisärahaa palkanmaksuun.

        Yllä oleva kannattaa lukea useampaan kertaan, jos tekstin merkitys ei heti avaudu.

        Näin ollen on todella vastuutonta ja ala-arvoista politikointia, kun oppositio perusti kuukausien ajan oman räksytyksensä siihen, että riita ratkeaisi, jos hallitus antaisi kunnille rahaa.

        Minun mielestäni oppistion toiminta on pöyristyttävää kansalaisten harhaanjohtamista vakavassa asiassa.

        Olen vakaasti sitä mieltä, että keskustan ja kokoomuksen on syytä pitää pitkä hajurako SDP:een niin kauan kun se käyttää noin vastuutonta mielikuvapolitikointia oman kannatuksensa kasvattamiseen.

        Kirjallisestiko olisi herra pääministeriltä pitänyt pyytää, että pyyntö olisi tullut noteeratuksi. Tehy selvästi kohdisti rahavaatimuksensa hallitukselle ja jopa julkisesti. Työntukijärjestöillä ei ole kanavia, pyytää hallitukselta rahaa suoraan, sellaista anomusmenettelyä ei ole ollut aiemmin tarvetta luoda, istuvat ministerit ovat olleet ajan tasalla muutenkin. Kuntapuoli on anonut valtionapujen lisäämistä koko ajan, koska jo tehtyjen sopimusisten maksaminen pani nikottelemaan. Mikäli Tehylle olisi joutunut antamaan enemmän, valtion väliintulo olisi ollut välttämätön. Varsin merkillinen olikin solmittu sopimus, miksi suostua, tuon uhon jälkeen, jo tasoltaan kertaalleen hylättyyn paperiin?

        Lue pari kertaa kerraten, hallitukselta ei voi anoa suoraan rahaa, sitä ei voi tehdä mikään järjestö, ei kunnallinen työmarkkinalaitos, ei Tehy, koska mitään anomuskäytäntöä ei ole luotu. Julkisuudessa puhuminen on yleensä riittänyt. Eduskunnassa käyty keskustelukin on usein riittänyt, viestin perille menoon. Nyt olemme tekemisissä ilmeisesti, joko umpitollojen kanssa, tai sitten Vanhanen valehtelee sumeilematta.

    • toimi vastuullisesti

      vahvistaessaan suojatyölain ja peruuttaessaan matkansakin sen vuoksi- pisteet Tarjalle. SDP:n pikkupoliitikot ansaitsevat satikutia. SDP:ssä ei taida nykyään olla valtiomiestason poliitikkoja.

      • Halonen kunnioitti vain demokratiaa. Hänen tulee hyväksyä kaikki eduskuntapätökset, kannattipa niitä itse tai ei. Ainoastaan ulkopolitiikan osalta Haloselle voi suoda päätäntävaltaa, kun sitä hänellä siinä perustuslain mukaan on. Enää ei eletä Kekkosen aikaa, jolloin presidentti saattoi murtaa demokratiaa.

      • ssssssssssssssssssssssss

        Paljasti karvattomat karvansa.

      • Oikea arvio
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Halonen kunnioitti vain demokratiaa. Hänen tulee hyväksyä kaikki eduskuntapätökset, kannattipa niitä itse tai ei. Ainoastaan ulkopolitiikan osalta Haloselle voi suoda päätäntävaltaa, kun sitä hänellä siinä perustuslain mukaan on. Enää ei eletä Kekkosen aikaa, jolloin presidentti saattoi murtaa demokratiaa.

        Halonen otti kantaa lain tarpeellisuuden puolesta. Hän samalla toivoi, että sitä ei tarvitsisi soveltaa a) sovun syntymisen vuoksi, b) Tehyn lakkorajausten vuoksi. Tehy ei viisastunut, mutta onneksi sopimus saatiin.

      • 3 Tehyläisen isä

        Pitää järki kuljettaa mukana kaikessa.

    • paljastunut.

      Yhteistyö Kokoomuksen kanssa on paljastanut Matin todellisen oikeistolaisuuden.
      Aivan kuten kirjoitit Matilla on kihahtanut päähän. Hänelle on tullut hallituksen läpiajaman pakkokeinolain myötä sellainen tunne että hän ja hallitus kävelee ay-liikkeen yli miten haluaa.
      Eikä keinojen laillisuudesta tarvitse olla niin nöpönnuuka.

      Elikkä Matti kävelee tällähetkellä Kokoomuksen ja elinkeinoelämän hajuvanassa, tajuamatta ollenkaan että suurinosa kansasta -edes omista- ei enään tule perässä.

      • Isänmaallinen porvari

        Meillä on ylipäällikköehdokkaina, kun Halosesta aika jättää, Sauli "Nato" Niinistö ja Matti "Nato" Vanhanen. On kuin George Bush ja William Clinton.

      • Kansa on toista

        mieltä.

        Hyvä Mtti.

    • Uusinen

      "On aika yllättävää, että Vanhanen alkaa puheillaan syrjätä sivuun punamultahallituksen mahdollisuuden. Näin hän sitoo Kepun yhä vankemmin porvariyhteistyöhön."

      Vanhanen rauhoittelee Kokoomusta. Kriisin aikana käytiin punamultatunnusteluja ja Vanhanen jo panikoi lähettämällä erityisavustajansa Suomenmaan päätoimittajaksi.

      Vanhanen ei ole keskustalainen, vaan keskustaliberaali Tampereelta. Keskustaliberaaleille sinivirheys on aivan luonnollinen valinta: he eivät välitä teollistumisesta eivätkä energiapolitiikastakaan. Kaikki konkreettinen on postmoderneille vierasta.

      • Ei ole

        oikeakaan.

      • Uusinen
        Ei ole kirjoitti:

        oikeakaan.

        Vanhasen jälkipeli oli tarkoitettu kädenojennukseksi Kokoomukselle. Vanhanen tekee muitakin kokoomusmyönteisiä asioita, kuten riitelee oikeudessa Etukeno Oy:n ja Susan Ruususen (ent. Kuronen) kanssa.

        Naisjuttujen sensuroiminen nimittäin hyödyttää suurista puolueista kaikkein eniten Kansallista Kokoomusta.

        Ongelmana on se, että näistä jutuista jää lipposmainen vaikutelma: pikkumainen kuin Esko Aho ja äkäinen kun Paavo Lipponen.

        Pipettiotteilla ja jälkipelillä ei jää valtiomiesmäistä vaikutelmaa.

      • uusille
        Uusinen kirjoitti:

        suurille muutoksille.

      • sossujen logiikan

        "äkäinen kun Paavo Lipponen" miten tuo nyt noin voi olla. Ensin väitetään hiireksi ja nyt jo leijonaksi. Minkälainen teidän sossujen logiikka oikein on vai onko sitä lainkaan, itse epäilen vahvasti tuota jälkimmäistä.

    • Emeritus

      "Vanhanen alkaa olla jo siinä pisteessä, että määrittelee muiden hallituskelpoisuutta. Oppositiopuolueista ei hänen mukaansa ole hallitusvastuuseen ja ne olisivat parhaimmillaankin vain hallituksen heikoin lenkki."
      -----------------------------
      ...ja totta.
      Demarien ja perussuomalaisten käyttäytymisen käsittää, kun heille ei politiikan teon kannalta ole mikään pyhää, ei edes ihmishenki.
      Mutta kristillisten yhtyminen samaan huutokuoroon on kyllä pöyristyttävää.
      Ei tuollaisista puolueista ole minkäänlaiseen hallitusvastuuseen!

      • neutraalitarkkailija

        Vallan kihahdettua nuppiin kuvitellaan, että demokraattisessa järjestelmässä kolme vuotta ennen vaaleja rakennetaan hallituskelpoisuuden ehtoja.

        Vanhanen ja kaikki maailman Emeriitat tarkastelevat seuraavien vaalien tulosta nöyränä ja joutuvat sen mukana mahdollisesti nielemään katkeran kalkin.

        Kaikki tällainen vallantäyteydessä harjoitettu uhoaminen on äärimmäisen lapsellista.

        Pitäisiköhän sinun keskittyä vain siihen pallojen keruuseen sieltä kentältä.

        Taidankin tulla ensi kesänä pelaamaan kentällenne.

        Saat tulla Caddykseni.

      • Voi elämä
        neutraalitarkkailija kirjoitti:

        Joko kirjoitit Euroopalle.
        Kellä olisi tallella neutralitan kirjoituksesta Euroopalle kopio.

      • neutraalitarkkailija

      • Emeritus
        neutraalitarkkailija kirjoitti:

        Vallan kihahdettua nuppiin kuvitellaan, että demokraattisessa järjestelmässä kolme vuotta ennen vaaleja rakennetaan hallituskelpoisuuden ehtoja.

        Vanhanen ja kaikki maailman Emeriitat tarkastelevat seuraavien vaalien tulosta nöyränä ja joutuvat sen mukana mahdollisesti nielemään katkeran kalkin.

        Kaikki tällainen vallantäyteydessä harjoitettu uhoaminen on äärimmäisen lapsellista.

        Pitäisiköhän sinun keskittyä vain siihen pallojen keruuseen sieltä kentältä.

        Taidankin tulla ensi kesänä pelaamaan kentällenne.

        Saat tulla Caddykseni.

        "Taidankin tulla ensi kesänä pelaamaan kentällenne."
        ------------------------------
        ...meidän kentälle vaaditaan green card ja 36 tasoitus.
        Voit käydä tutustumassa golfin saloihin jollain "pay and play" -kentällä, Helsingin Paloheinässäkin on sellainen. Vaikka en kyllä golfia sinulle suosittele, se on näet herrasmiesten laji.

      • neutraalitarkkailija
        Emeritus kirjoitti:

        ja tasoitus 17. Riittäisikö se vieraspelioikeuteen?

      • Millä ihmeen logiikalla saat asiat muokatuksi niin, ettei oppositiopuoluieille ihmishenki merkitse mitään. Siitähän ei lainkaan ollut kyse. Oppositiohan tarjosi työtaistelu-uhan lopettamiseksi paljon varmempaa keinoa kuin hallitus. Hallitushan jätti asian paljon epävarmemmaksi. Työtaistelu olisi voinut sen konstein aivan hyvin alkaa. Oppositio taas halusi varmistaa sen, ettei työtaistelu varmasti ala. Kumpi silloin turvaa paremmin ihmishengen.

        Tässä voi otta vertailun vuoksi jonkun esimerkin muulta elämänalueelta. Ajatellaan, että jonkun koulun läheisyydessä on vilkasliikenteinen tie, jonka yli koululaiset joutuvat päivittäin kulkemaan. Tiellä on sattunut paljon päälleajoa ja läheltäpiti tilanteita.

        Hallitus aikoisi ratkaista tilanteen Tehymallin mukaisesti pakolla. Rangaistuksia tiukennettaisiin. Opposositio taas käyttäisi rahaa ratkaisuun ja rakennuttaisi ali- tai ylikulkureitin taikka asennuttaisi liikennevalot. Viime mainittu rakenteellinen keino todennäköisesti lopettaisi yliajot kokonaan, kun taas hallituksen suosima rankaiseminen sitä tuskin tekisi. Rangaistahan voi kyllä, mutta sillä ei muuteta tekoa tekemättömäksi.

      • aivan väärin
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Millä ihmeen logiikalla saat asiat muokatuksi niin, ettei oppositiopuoluieille ihmishenki merkitse mitään. Siitähän ei lainkaan ollut kyse. Oppositiohan tarjosi työtaistelu-uhan lopettamiseksi paljon varmempaa keinoa kuin hallitus. Hallitushan jätti asian paljon epävarmemmaksi. Työtaistelu olisi voinut sen konstein aivan hyvin alkaa. Oppositio taas halusi varmistaa sen, ettei työtaistelu varmasti ala. Kumpi silloin turvaa paremmin ihmishengen.

        Tilanne oli aivan toinen. Hallitus todella aikoi panna kaaharit tiukkaan kuriin. Oppositio sensijaan halusi jakaa rahaa kaahareille niin paljon kuin he haluavat, että suostuisivat olemaan ajamattta koululaisten päälle. En huomannut opposition vaatimuksissa yhtään alikulku- tai alikulkusiltaa vastaavaa vain vaan niin paljon rahaa, että TEHY saa vaatimansa.

      • Emeritus
        neutraalitarkkailija kirjoitti:

        ja tasoitus 17. Riittäisikö se vieraspelioikeuteen?

        ...mutta muista ottaa klubisi jäsen- ja tasoituskorttisi mukaan, meillä tarkistetaan aina nämä asiat.

      • Emeritus
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Millä ihmeen logiikalla saat asiat muokatuksi niin, ettei oppositiopuoluieille ihmishenki merkitse mitään. Siitähän ei lainkaan ollut kyse. Oppositiohan tarjosi työtaistelu-uhan lopettamiseksi paljon varmempaa keinoa kuin hallitus. Hallitushan jätti asian paljon epävarmemmaksi. Työtaistelu olisi voinut sen konstein aivan hyvin alkaa. Oppositio taas halusi varmistaa sen, ettei työtaistelu varmasti ala. Kumpi silloin turvaa paremmin ihmishengen.

        Tässä voi otta vertailun vuoksi jonkun esimerkin muulta elämänalueelta. Ajatellaan, että jonkun koulun läheisyydessä on vilkasliikenteinen tie, jonka yli koululaiset joutuvat päivittäin kulkemaan. Tiellä on sattunut paljon päälleajoa ja läheltäpiti tilanteita.

        Hallitus aikoisi ratkaista tilanteen Tehymallin mukaisesti pakolla. Rangaistuksia tiukennettaisiin. Opposositio taas käyttäisi rahaa ratkaisuun ja rakennuttaisi ali- tai ylikulkureitin taikka asennuttaisi liikennevalot. Viime mainittu rakenteellinen keino todennäköisesti lopettaisi yliajot kokonaan, kun taas hallituksen suosima rankaiseminen sitä tuskin tekisi. Rangaistahan voi kyllä, mutta sillä ei muuteta tekoa tekemättömäksi.

        "Millä ihmeen logiikalla saat asiat muokatuksi niin, ettei oppositiopuoluieille ihmishenki merkitse mitään. Siitähän ei lainkaan ollut kyse."
        -----------------------------
        ...hallitus esitti potilasturvallisuuslakia, jotta ei menetettäisi ihmishenkiä.
        Oppositio vastusti ankarasti ja pani jopa asian äänestykseen, minkä äänestyksen kansalaisten onneksi hävisi.

      • mies taas jauhanut
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Millä ihmeen logiikalla saat asiat muokatuksi niin, ettei oppositiopuoluieille ihmishenki merkitse mitään. Siitähän ei lainkaan ollut kyse. Oppositiohan tarjosi työtaistelu-uhan lopettamiseksi paljon varmempaa keinoa kuin hallitus. Hallitushan jätti asian paljon epävarmemmaksi. Työtaistelu olisi voinut sen konstein aivan hyvin alkaa. Oppositio taas halusi varmistaa sen, ettei työtaistelu varmasti ala. Kumpi silloin turvaa paremmin ihmishengen.

        Tässä voi otta vertailun vuoksi jonkun esimerkin muulta elämänalueelta. Ajatellaan, että jonkun koulun läheisyydessä on vilkasliikenteinen tie, jonka yli koululaiset joutuvat päivittäin kulkemaan. Tiellä on sattunut paljon päälleajoa ja läheltäpiti tilanteita.

        Hallitus aikoisi ratkaista tilanteen Tehymallin mukaisesti pakolla. Rangaistuksia tiukennettaisiin. Opposositio taas käyttäisi rahaa ratkaisuun ja rakennuttaisi ali- tai ylikulkureitin taikka asennuttaisi liikennevalot. Viime mainittu rakenteellinen keino todennäköisesti lopettaisi yliajot kokonaan, kun taas hallituksen suosima rankaiseminen sitä tuskin tekisi. Rangaistahan voi kyllä, mutta sillä ei muuteta tekoa tekemättömäksi.

        sitä mitä kaupungilaiset väittävät pahanhajuiseksi. Mikä ajaa miehen yhä epätoivoisimpiin kirjoituksiin ja itsensä naurunalaiseksi tekemiseen. Johtuuko tuo pelkästään sosiaalidemokraaattisesta ajatusmaailmasta vai onko kyse vielä vakavammasta asiasta.

      • kirje
        neutraalitarkkailija kirjoitti:

        Kertoisiko tuo seuraava avoin kirje Euroopalle, jotain myös Suomessa käynnissä olevasta kulttuurin muutoksesta. En ole tosin varma, että ymmärrätkö sen sisällön todellisesta luonteesta mitään ;-(

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000005665204#22000000005665204

        Tässä sinun oikea kirjeesi.

        "" Hyvä Eurooppa,

        minä olen Neutraalitarkkailija Suomesta. Minä olen huolestunut. Meillä Suomessa on sairaanhoitajilla huonompi palkka kuin paperimiehillä. Heitä se on jurppinut jo pidemmän aikaa. Sen tähden he aikovat mennä lakkoon.

        Meillä Suomessa on sellainen hallitus, jossa sosialidemokraatit eivät mukana. Meitä demareita se jurppii kovin. Hallitus on säätänyt lain, jolla sairaanhoitajat velvoitetaan menemään töihin lakkonsa aikana. Me demarit emme sellaista voi sallia. Vallankumouksen asiassa muutama hoitamaton potilas ei tunnu missään. Me demarit vaadimme, että sairaat jäävät ilman hoitoa lakon aikana, mikäs lakko se sellainen on, joka ei mihinkään vaikuta.

        Meidän suuri johtajamme Paavo Lipponen on varmaan teille, hyvä Eurooppa, tuttu. Se hujoppi, joka murahtelee kuin gorilla. Jaa ette tunne vai. Mutta meille viisaille demareille Lipponen on puolijumala. Suomessa on talvella lunta! Tulkaa kaikki tänne hiihtämään. Kesällä täällä kannetaan eukkoja. Keväällä ja syksyllä täällä ei tapahdu mitään. Minusta Eurooppa on hieno asia, mutta Suomi "sucks", koska kaikki eivät ole demareita, varsinkaan kepulaiset. ""

      • neutraalitarkkailija
        kirje kirjoitti:

        Minä en kirjoittanut noin surkeasti edes 7-vuotiaana.

      • neutraalitarkkailija
        Emeritus kirjoitti:

        ...mutta muista ottaa klubisi jäsen- ja tasoituskorttisi mukaan, meillä tarkistetaan aina nämä asiat.

        Otsikossa toteamus

      • sinun kirjeesi
        neutraalitarkkailija kirjoitti:

        Minä en kirjoittanut noin surkeasti edes 7-vuotiaana.

        tuo kuitenkin oli.

      • neutraalitarkkailija
        sinun kirjeesi kirjoitti:

        tuo kuitenkin oli.

        Sovitaan sitten niin, että sinullekin tulee hyvä mieli.

      • sovita mitään
        neutraalitarkkailija kirjoitti:

        Sovitaan sitten niin, että sinullekin tulee hyvä mieli.

        Todetaan vain että tyhmä sossuli tarttui jälleen syöttiin, viisas olisi ollut hiljaa ;)

      • sosialidemikratia
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Millä ihmeen logiikalla saat asiat muokatuksi niin, ettei oppositiopuoluieille ihmishenki merkitse mitään. Siitähän ei lainkaan ollut kyse. Oppositiohan tarjosi työtaistelu-uhan lopettamiseksi paljon varmempaa keinoa kuin hallitus. Hallitushan jätti asian paljon epävarmemmaksi. Työtaistelu olisi voinut sen konstein aivan hyvin alkaa. Oppositio taas halusi varmistaa sen, ettei työtaistelu varmasti ala. Kumpi silloin turvaa paremmin ihmishengen.

        Tässä voi otta vertailun vuoksi jonkun esimerkin muulta elämänalueelta. Ajatellaan, että jonkun koulun läheisyydessä on vilkasliikenteinen tie, jonka yli koululaiset joutuvat päivittäin kulkemaan. Tiellä on sattunut paljon päälleajoa ja läheltäpiti tilanteita.

        Hallitus aikoisi ratkaista tilanteen Tehymallin mukaisesti pakolla. Rangaistuksia tiukennettaisiin. Opposositio taas käyttäisi rahaa ratkaisuun ja rakennuttaisi ali- tai ylikulkureitin taikka asennuttaisi liikennevalot. Viime mainittu rakenteellinen keino todennäköisesti lopettaisi yliajot kokonaan, kun taas hallituksen suosima rankaiseminen sitä tuskin tekisi. Rangaistahan voi kyllä, mutta sillä ei muuteta tekoa tekemättömäksi.

        Demarit tekee alikulun, toki se tiedetään. Mutta jättäisi siitä valaistuksen pois jolloin kukaan sitä ei pystyisi tai uskaltaisi käyttää.

        Ylikulkua demarit ei osaa rakentaa, siihen tarvitaan enemmän taitoja.

        Siis tässä demarimallissa rahat meni hukkaan eikä turvallisuus parantunut, sellaista se on sosialidemokratia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      82
      1310
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      44
      938
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      362
      767
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      132
      720
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe