Suurin osa tyhmistä ihmisistä aattelee näin. Kerran täällä vain eletään ja jos on elämää kuoleman jälkeen, se ei ole minun vikani että tein tyhmyyksiä, koska jumalan olis pitäny se kaikille todistaa ja kun se ei ole kaikille sitä ilmaseks antanu, niin eihän sitä silloin ole olemassakaan. Noin ajattelee moni uppiniskainen ihminen ja sen takia maailmalla on tapahtunut ne pahimmat asiat ja ydinvoimaloiden rakentelu on yksi niistä.
Humikset taas on eläneet useita elämiä meitä enemmän, mutta kyllä ihmisetkin kykenis järkevimpiin ratkaisuihin jos haluaisivat, mutta kun haluavat vaan sitä kahisevaa. Heille ei merkkaa muu kuin kahiseva enimmäkseen ja usein sitä kahisevaa pitää olla useita miljoonia säästössä täysin turhan panttina(KORISTEENA!) kun sillä voisi tehdä jotain järkevääkin, eikä vain niin, että ollaan ylpeitä kun omistetaan miljoonia. Yksi miljonääri jonka Tunnen, ei suostu myymään mitään, jos sinulta puuttuu yksi euro! hän on yksityinen rokari.
Nykyään puhutaan, että 2050 kuuhun rakennetaan teollisuutta ja siitä on hyvä jatkaa avaruuden valloitusta kohti humisten planeettoja, jotta pääsisi niitä tutkimaan ja taivuttamaan ne ihmisten tahtoon. Valitettavasti 2050, mikäli oikein muistan, on jo liian myöhäistä, ne rahat pitäisi satsata nyt justiinsa, maan puhdistamiseen jne eikä tuleviin kuu hankkeisiin...
Humikset taas on eläneet useita elämiä meitä enemmän, mutta kyllä ihmisetkin kykenis järkevimpiin ratkaisuihin jos haluaisivat, mutta kun haluavat vaan sitä kahisevaa. Heille ei merkkaa muu kuin kahiseva enimmäkseen ja usein sitä kahisevaa pitää olla useita miljoonia säästössä täysin turhan panttina(KORISTEENA!) kun sillä voisi tehdä jotain järkevääkin, eikä vain niin, että ollaan ylpeitä kun omistetaan miljoonia. Yksi miljonääri jonka Tunnen, ei suostu myymään mitään, jos sinulta puuttuu yksi euro! hän on yksityinen rokari.
Nykyään puhutaan, että 2050 kuuhun rakennetaan teollisuutta ja siitä on hyvä jatkaa avaruuden valloitusta kohti humisten planeettoja, jotta pääsisi niitä tutkimaan ja taivuttamaan ne ihmisten tahtoon. Valitettavasti 2050, mikäli oikein muistan, on jo liian myöhäistä, ne rahat pitäisi satsata nyt justiinsa, maan puhdistamiseen jne eikä tuleviin kuu hankkeisiin...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä rajan asettaa tekniikka. Valitettavasti jo pelkkä kiertoradan saavuttaminen vie hirvittävän määrän energiaa, joka täytyy tuottaa nykyisin kemiallisella raketilla. Käytännösä esimerkiksi avaruussukkulan nostava rakettijärjestelmä on helkkarin iso bensakanisteri yhdistettynä kahteen loppuun saakka yhtä soittoa palavaan järjettömän riskialttiiseen kynttilään. Systeemi hukkaa suurimman osan potentiaalisesta tehostaan lämpönä harakoille.
Rahallakaan ei voida rakentaa mitään mihin teknologiamme ei yksinkertaisesti yllä. Raketille ei juuri nyt ole hyvää korvaajaa, koska muut vaihtoehdot ovat joko eettisesti arveluttavia tai sitten teknologisesti liian kaukana realismista. Niinpä nyt keskitytään ottamaan rakettitekniikasta irti se, mikä siitä on otettavissa. Uusinta muotia ovat myrkyttömät kumiseosta polttavat raketit, jotka voivat olla vastaus halvalla lentämisen kysymykseen.
Ongelma on se, että jokainen avaruuteen toimitettu kilo massaa vaatii rakettiyhtälön mukaisesti tietyn määrän energiaa. Energia taas ei tule ilmaiseksi. Lisäksi kyseessä on poliittinen ongelma, sillä poliitikoille on melkoisen riskaapelia peliä lähteä sallimaan uusia avaruusohjelmia. NASA:n sukkulaohjelma kuolee vuonna 2010 ja sen seuraaja on aivan yhtä susi kuin nykyinen sukkulakin, koska tekniikka on täsmälleen samaa mitä avaruussukkula käyttää. SRB-raketti on edelleen ihan yhtä räjähdysalti kuin ennenkin ja ET-tankki on yhtä huono kuin sukkulassakin. Itse orbiter-sukkulasta kuitenkin päästään CEV:ssä eroon.
Kuussa ei ole tukikohtaa vuonna 2050. Siellä on silloin ehkä miehittämätön tutkimusasema. Sen sijaan kuuhun lennetään miehitettyjä lentoja vuoteen 2050 mennessä. Mars lienee kiireellisempi kohde, koska Mars muistuttaa monessa mielessä Maapalloa.
He ovat niin ahneita että tuhoavat itsensä ja vievät muut mukanaan hautaan.
Ihminen on vaarallinen laji jos se ei ole oppinut paljoa järkeä käyttämään. Ihmisellä on eri puolia, esimerkiksi jotkut joilla on valtaa, raiskaavat tavallisten kansalaisten mieliä muokkaamalla heidät sanomaan mitä he haluavat sanoa. Syynä tähän on se että halutaan lisää valtaa. Heillä on rahaa paljon mutta heiltä enää puuttuu "Hitlerin suunnitelma", täydellinen rotu. Hitlerin suunnitelma edelleen jatkuu vaikka se on kuollut.
Olette varmaan ihmetelleet että miksi tupakka on laillista vaikka se on huumetta ja vaarallista henkilölle joka sitä käyttää, sekä tupakoivan ympärillä oleville tai juuri polttaneen tupakoivan ympärillä. Syynä on tähän että tupakalla saadaan ihmiset tuhoamaan omaa kehoansa ja samalla siinä sivussa myös tupakoimattomatkin voivat kärsiä. Eli kyse on depopuloinnista, että vähennetään populaatio juuri sille rajalle että ihmisiä on helpompi kontrolloida. Muistatte varmaan että tupakka voi vaikuttaa hyvin pahasti lapsen syntymään taikka sitten siihen että vaikka kuinka yrität vaimossasi saada lasta syntymään niin se ei onnistu. Onni on tässäkin matkassa, mutta tupakka on hyvä väline depopuloimiseen.
Viihde on yksi mikä vie ihmisen mielen pois reaalimaailmasta. Se voi laittaa unohtamaan ufo tai muukalais asiat, taikka saada ihmiset käyttäytymään näitä asioita kohtaan negatiivisesti. Niin ja mitä tulee uskontoihin, uskonnot ovat saaneet paljon tuhoa meidän yhteiskunnassamme, joten hyvin harva ajattelee että muukalaisia olisi olemassa ja he olisivat jo matkanneet tänne vaikka siitä olisi kuinka paljon todisteita. Itse tiedän että he ovat käyneet jo täällä aikoja sitten ja monia monia vuosia siitäkin eteenpäin. Syy on se että olen nähnyt aika läheltä heidän aluksensa, joskus kaukaakin. Ei kummoisia, mutta kuitenkin ihmeellisen näköisiä kun mielessä muukalaisen aluksen nähdessään tuntuu heti toisenlaiselta maailma, kuin olisi vapaa.
No muukalaisten alus lähtee ja heti unelma tuhoutuu. Unelma vapaudesta tuhoutuu. Olemme lukittuna tällä planeetalla kun heikommat meistä ihmisistä sortuvat vahvemman vallalle ja toimivat sen mukaan mitä se sitten sanoisikaan. Suurin osa myös seuraa toisia mitä he tekevät, eli he seuraavat toisia ja taas toiset seuraavat toisia, vapaasta ajattelusta ei näy mitään merkkiä tässä seuraamisessa, koska siinä alennutaan erilaisuuden pelkoon.
Elä pelkää erilaisuutta, ole oma itsesi ja päästä vapaa ajattelusi käyttöön, koska jos sinä vain seuraat muita, et sinä sillä pitkälle pääse, pääset vain sinne minne muutkin, joten kurkota korkeammalle, lennä ylös taivaalle tähtiin ja mieti asioita enemmän kuin mitä muut sanovat niistä asioista. Oma itse ja vapaa ajattelu se parasta on.
Ihmiset luulevat että se totuus on se mitä on kerrottu ja näytetty, mutta taas heiltä puuttuu vapaa ajattelu ja järki joten he unohtavat lauseen "Totuus on tuolla ulkona". Joskus se totuus on itse löydettävä eikä odottaa että joku sen totuuden toisi eteen, tätä juuri he haluavat "Odottamista", juuri tällä tavalla he saavat meitä kontrolloitua helpommin kun he antavat meille jotakin odotettavaa, joten meillä on suurempi hinku odottaa koska laiskuutemme sohvaperunoina on kypsynyt siihen asti että emme jaksa niin ottaa selvää tosiasioista kunhan katsomme dokumentteja tai luemme netistä totuudet ja jätämme sille tielleen, emmekä edesauta sitä totuutta tulemaan julki täydellisesti.
Meidän on autettava totuutta pääsemään eteenpäin, emme voi odottaa koska odotus on myöhäistä. He tarjoavat teille viihdettä ja laitteita että pysytte laitteine luona ettekä ulkona etsimässä totuutta tai sitten yrittämässä jossakin jotenkin saada totuus tulemaan julki täydellisesti. Tätä he tahtovat, odottamista. He muuttavat mielesi ajattelemaan että kaikki on hyvin, eikä mistään tarvitse huolehtia muutakuin siitä että teet työsi ja ruokit itsesi ja lapsesi ja elät niillä ehdoilla mitä laki sinulle määrää ja mitä sinulle on opetettu.
Ihmisiä harhaanjohdetaan totuudesta joten he suuntavat viihteen maailmaan ennemmin kuin ottavat selvää siitä mistä puhutaan. Kaikki eivät selviä kännyköillä ja tietokoneella, joskus sinun on käytettävä oman kehosi ja sielusi juttuja totuuden selvittämiseksi. Näitäkin ihmiset vierastavat ja sanovat että ei tuommosta voi tehdä koska heille on opetettu että nuo ei ole totta. Uskonto on opettanut esimerkiksi ihmiset tälle tielle, usein se kutsuu kaikkea erikoisia juttuja pahaksi joten ihmiset pelkäävät yrittääkkään mitään erikoisia juttuja.
Olen kuullut monesti ihmisten sanovan. Et sinä sitä tarvi kunhan elät vain maan ehdoilla nyt niin kauan kunnes kuolet. Että semmoinen elämäkö minun pitäisi elää, että valehdella itselleni koko elämäni että semmosta tai tämmöstä tai tuommosta ei voi olla olemassa. Kyllä alkaa vähän ottaan pattiin kun suurin osa ihmisistä ei ajattele vapaasti, he sanovat kyllä että he ajattelevat vapaasti mutta kun heitä itseään katsoo ja seuraa heidän liikkeitä ja tutkii heidän juttujaan, huomaa että eipä tuo näytä vapaa ajattelulta vaan kontrollilta suurimmaksi osaksi.
Aina kun kävelen kotiovestani ulos, tulee mieleen että ihmiset ovat robotteja koska he käyttäytyvät samanlaisesti, heillä ei ole minkäänlaista tietoa ulkomaailmasta, eivätkä he edes tahdo sitä vaikka heillä olisi semmoinen mahdollisuus jo ensikädessä. He tahtovat vain uskoa siihen mitä heille opetetaan ja tekevät mitä ylemmässä arvossa olevat laittavat ihmiset tekemään. Esimerkiksi ihmiset menisivät heti piikittämään itseään ja ottamaan tabletteja jotka vaikuttaisivat ihmiskehoon pahasti, jos heille sanottaisiin että "teidän kaikkien pitää tulla piikitettäväksi ja syödä tabletteja niin ette sairastu uusille taudeille". Eli haluan nyt sitä korostaa että suurin osa ihmisistä on helposti harhaanjohdettavissa.
There is two door, much of people going other door in and other door have just you. You think what i could choose, you thinking and thinking and you think at its better go with others because you think its somekind so different kind thing and bad if you use your free will fully.
Totuus on todellakin tuolla ulkona eikä media sitä koskaan tule paljastamaan, joten totuus tulee ilmi vasta kun ihmiskunta on polvillaan rukoilemassa maan ulkopuolisia, tai osa ainakin rukoilee silloin kun maassa tapahtuu maailmanlaajuinen ongelma, josta ei ole kenelläkään ulospääsyä, paitsi osa otetaan, osa jätetään, koska jos ns huonoa siementä otetaan mukaan, on vaarana, että tämä sama toistuu täällä jonne muistaakseni ihmiset myöhemmin heidät jotka otettiin mukaan, palautetaan, niin ei ole hyvä palauttaa sellaista, joka teki tästä planeetasta sotaisan ja lapsellisten nokittajien paikan...
Nykyäänhänkin monet ajattelevat että kaikkialla missä vain elämä on mahdollista muualla, on pakko olla samanlaista sekasortoa kuin täällä, koska ihmiset ajattelevat, että koska kaikki ovat vain pelkästään erilaisia. Unohtavat siis sielun kehityksen täysin! Korkea tasoisia sielujahan on eri paikoissa planeettoja ja joillain on ylemmillä sieluilla enemmän valtaa koska joillain planeetoilla heitä on enemmän(joillain planeetoilla ei ole sodittu koskaan) ja osa planeetoista on kokonaan sen verran kehittyneiden sielujen vallassa, että sodat jne ovat täysi mahdottomuus niissä ympäristöissä.
Maahan tuotiin aikoinaan ihmisiä ja he sittemmin kehittyivät väärään suuntaan kun raha keksittiin, sinetöi se ihmiskunnan kohtalon. Ihmisten olisi pitänyt elää vailla tällaisia laitteita. Joillekin on näytetty paikkaa jossa ihmisen kaltaiset olennot elävät täydellisessä harmoniassa ja on kerrottu että niin meidän ihmistenkin olisi pitänyt elää.
Maapalloa hallitsevat lonkerot jotka ulottuvat kaikkialle maassa. Lonkerot jotka pitävät huolen siitä että ihmiset pysyvät arjen askareissaan ja viihteen ja tupakoinnin parissa ja kristinusko pelottelee jms, eivätkä ihmiset niiden sumuttamina älyä, eivätkä uskalla haluta kohtaamaan avaruuden kansalaisia.
Esimerkiksi naapurini on närkästynyt siitä, että en pyöri samoissa porukoissa kuin hän, enkä liioin hänenkään kanssa, koska hänen ryyppyjyhlissaan en saa olla oma itseni, enkä muutenkaan. Olen huomannut olevani hänelle vain pelkkä pelinappula jota hän haluaa näyttää itseään huonompana jotta saisi tovereiltaan arvostusta ja mielihyvää. Hänen mielestään minun pitäisi vaihtaa työpaikkaa ja koska en niin ole tehnyt, hän levittelee yhä pilkallisia juoruja asiasta. Se on yksi esimerkki siitä kuinka harhaan ihmiset voivat mennä.