Löytyyköhän muita täyssyrjäytyneitä jmv. Itse olen kolmikymppinen peräkammarinpoika, asun siis vanhempien elättinä ja olen täyssyrjäytynyt. Olen ollut aina täyssyrjäytynyt. Minulla ei ole siis minkäänlaista elämää kodin ulkopuolella, ei ole ollut aiemminkaan pakollisia peruskoulua, asevelvollisuuden suorittamista (ihme kyllä pakon edessä suoritin) jmv lukuunottamatta. Hyvin vähän liikun edes ulkona, ihmisten joukossa en ollenkaan.
Ystäviäkään ei ole eikä ole koskaan ollut. Toisaalta koska lapsena ja nuorena olin hyvin pahoinvoiva ja poikkeava ja toisaalta koska sen vuoksi myös itse eristäydyin. Tilanne on tietenkin sama syineen edelleen. Ei minulla ole netissäkään ystäviä. Muita ihmissuhteita ei myöskään ole eikä ole koskaan ollut. Koska minulla ei yksinkertaisesti ole mitään tarjottavaa.
Syrjäytymiseen johtaneita syitä on useita, mutta kaikki alkoi lapsena alkoholistivanhemmista sekä henkisestä ja fyysisestä perheväkivallasta mitä kaikkea jatkui lähes täysikäiseksi asti. Lapsesta asti minua kasvatettiin tietämään itseni arvottomaksi, hyödyttömäksi, pahaksi, rumaksi ja ties miksi vastaavaksi. Lapsesta asti kasvatettiin tietämään että ei minusta koskaan tule yhtään mitään. Osuivat oikeaan, mutta vain koska itse tekivät kaikkensa että niin myös käy. Nyt asiat ovat suhteessa vanhempiin toisin eli suht hyvin, mutta koska valmiudet kaikkeen puuttuvat ja tilalla on vain itsevähättelyä, itsekritiikkiä, ahdistusta, pelkoa ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa niin olen edelleen vanhempien elättinä. Josta tietenkin aiheutuu vain lisää ongelmia. Olen kiitollinen että vanhemmat minua elättävät, mutta ei näin voi enää kauan jatkua..
En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Tai tiedän mitä pitäisi, mutta ei minusta ole opiskelemaan, työelämään tai edes sossun elätiksi. Työvoimatoimistoon on turha mennä itseään nöyryyttämään, "ehdottavat" "ystävällisesti" kursseja, opiskelua tai töitä joihin minusta ei ole ja kun joudun kieltäytymään niin rahantulo loppuisi lyhyeen. Sossusta ei mitään saa jos ei ole työvoimatoimiston asiakas, jos saa silloinkaan.
Työkyvyttömyyseläke olisi kai mahdollisuus, mutta ei takuulla järjestyisi "helposti" sekään.
Ei minusta ole selittelemään asioitani ihmisille joiden ei voi edes odottaa vähääkään ymmärtävän asioitani.
En ole mielestäni erityisen masentunut. Lamaantunut, epätoivoinen, ahdistunut ja itseä vähättelevä kyllä. Ehkä on vähän paniikkihäiriötäkin, mutta ei ongelmaksi asti. Itsetuhoinen en ole tai ainakin enemmän tahtoisin elää kuin menettää elämän ja elämisen mahdollisuuden.
Lääkäriin tmv en todellakaan mene, eivät he valitetavasti voisi minua auttaa. Lääkkeillä ei minun tilanteeni korjaantuisi ja muuta apua ei ole tarjolla.
Tilanteeni korjaantuisi vain itsenäisellä asumisella. Vähitellen täytyisi itsenäistyä, mutta ei minusta ole sen vaatimaan prosessiin, oravanpyörässä juoksemaan ja oksalta oksalle hyppimään ja iteäni ja syrjäytymistäni selittelemään.
Tulevaisuudessa realistisimpana näen asunnottomuuden.
Toki elämässäni hyviäkin asioita on.
En tiedä mitä keskustelunavauksella haen enkä usko että minusta on asiasta enemmän keskustelemaan tmv, mutta annan nyt joka tapauksessa myös sähköpostiosoitteeni johon saa vapaasti ottaa yhteyttä. Ehkä vastaan ehkä en jos joku joskus yhteyttä ottaa, mutta tämä ei johdu sinusta vaan minusta. Ei minulla mielestäni ole mitään annettavaa. Joten en myöskään paljon odota.
Täyssyrjäytynyt
[email protected]
Häiriköitä varoitan, niin surkea mies en ole että en teitä tarvittaessa voittaisi.
Ystäviäkään ei ole eikä ole koskaan ollut. Toisaalta koska lapsena ja nuorena olin hyvin pahoinvoiva ja poikkeava ja toisaalta koska sen vuoksi myös itse eristäydyin. Tilanne on tietenkin sama syineen edelleen. Ei minulla ole netissäkään ystäviä. Muita ihmissuhteita ei myöskään ole eikä ole koskaan ollut. Koska minulla ei yksinkertaisesti ole mitään tarjottavaa.
Syrjäytymiseen johtaneita syitä on useita, mutta kaikki alkoi lapsena alkoholistivanhemmista sekä henkisestä ja fyysisestä perheväkivallasta mitä kaikkea jatkui lähes täysikäiseksi asti. Lapsesta asti minua kasvatettiin tietämään itseni arvottomaksi, hyödyttömäksi, pahaksi, rumaksi ja ties miksi vastaavaksi. Lapsesta asti kasvatettiin tietämään että ei minusta koskaan tule yhtään mitään. Osuivat oikeaan, mutta vain koska itse tekivät kaikkensa että niin myös käy. Nyt asiat ovat suhteessa vanhempiin toisin eli suht hyvin, mutta koska valmiudet kaikkeen puuttuvat ja tilalla on vain itsevähättelyä, itsekritiikkiä, ahdistusta, pelkoa ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa niin olen edelleen vanhempien elättinä. Josta tietenkin aiheutuu vain lisää ongelmia. Olen kiitollinen että vanhemmat minua elättävät, mutta ei näin voi enää kauan jatkua..
En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Tai tiedän mitä pitäisi, mutta ei minusta ole opiskelemaan, työelämään tai edes sossun elätiksi. Työvoimatoimistoon on turha mennä itseään nöyryyttämään, "ehdottavat" "ystävällisesti" kursseja, opiskelua tai töitä joihin minusta ei ole ja kun joudun kieltäytymään niin rahantulo loppuisi lyhyeen. Sossusta ei mitään saa jos ei ole työvoimatoimiston asiakas, jos saa silloinkaan.
Työkyvyttömyyseläke olisi kai mahdollisuus, mutta ei takuulla järjestyisi "helposti" sekään.
Ei minusta ole selittelemään asioitani ihmisille joiden ei voi edes odottaa vähääkään ymmärtävän asioitani.
En ole mielestäni erityisen masentunut. Lamaantunut, epätoivoinen, ahdistunut ja itseä vähättelevä kyllä. Ehkä on vähän paniikkihäiriötäkin, mutta ei ongelmaksi asti. Itsetuhoinen en ole tai ainakin enemmän tahtoisin elää kuin menettää elämän ja elämisen mahdollisuuden.
Lääkäriin tmv en todellakaan mene, eivät he valitetavasti voisi minua auttaa. Lääkkeillä ei minun tilanteeni korjaantuisi ja muuta apua ei ole tarjolla.
Tilanteeni korjaantuisi vain itsenäisellä asumisella. Vähitellen täytyisi itsenäistyä, mutta ei minusta ole sen vaatimaan prosessiin, oravanpyörässä juoksemaan ja oksalta oksalle hyppimään ja iteäni ja syrjäytymistäni selittelemään.
Tulevaisuudessa realistisimpana näen asunnottomuuden.
Toki elämässäni hyviäkin asioita on.
En tiedä mitä keskustelunavauksella haen enkä usko että minusta on asiasta enemmän keskustelemaan tmv, mutta annan nyt joka tapauksessa myös sähköpostiosoitteeni johon saa vapaasti ottaa yhteyttä. Ehkä vastaan ehkä en jos joku joskus yhteyttä ottaa, mutta tämä ei johdu sinusta vaan minusta. Ei minulla mielestäni ole mitään annettavaa. Joten en myöskään paljon odota.
Täyssyrjäytynyt
[email protected]
Häiriköitä varoitan, niin surkea mies en ole että en teitä tarvittaessa voittaisi.
Vastaukset 20
Vanhimmat
vaikutat kuitenkin ihan fiksulta ja mukavalta ihmiseltä, vaikka syrjäytynyt oletkin.
miksi et voisi mennä työvoimatoimistoon työnhakijaksi? siellä on kuule jos jonkinlaista työnhakijaa, eivät ne sinua säikähtäisi, et varmastikaan olisi kaikkein oudoin:)
ja miksi sinusta ei ole kurssille?? itse olen käynyt työvoimatoimiston kursseja, ja siellä voi tavata samassa tilanteessa olevia ihmisiä, enemmän tai vähemmän syrjäytyneitä.
kursseilla tapaamani ihmiset ovat pääsääntöisesti olleet todella mukavia ja ymmärtäväisiä. uskoisin, että yllättyisit, jos mukaan uskaltautuisit.
minusta semmoinen toisi sinulle uutta sisältöä elämään.
terv. ujo nainen, joka myös olen syrjäytynyt työelämästä. koetan silti käydä kursseja sun muita, vaikka vaikealta usein tuntuu...
Kiitos kiitos, mutta totuus on yleensä, ja myös nyt, tarua karumpaa, joten jos vaikka ehkä jossain määrin olisin fiksu ja mukava ihminen niin olen myös äärimmäisen moniongelmainen ja sosiaalisesti äärimmäisen rajoitteinen. ;)
No mm sen vuoksi minusta ei ole edes työnhakijaksi kun minusta ei toistaiseksi ole työntekijäksi tai opiskelijaksi tai edes miettimään niihin liittyen tulevaisuutta ja selittelemään ties kuinka monta kertaa ties kuinka monelle henkilölle ja taholle miksi minusta ei toistaiseksi ole työntekijäksi tai opiskelijaksi. Kursseista joutuisin kieltäytymään koska koen ne ensinnäkin mm sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi mahdottomiksi ja toisaalta myös minulle turhiksi. Jos joskus olen opiskelu- tai työkykyinen niin on mahdollista että sen jälkeen jokin työnhakukurssi voisi olla hyödyllinen. Koen kuitenkin että asiat onnistuvat ja ovat järkeviä vain tietyssä järjestyksessä. Ensin täytyisi muuttaa omaan asuntoon (tai edes johonkin asunnon korvikkeeseen) ja selvittää rauhassa kaikki esteet opiskelulle tai työnteolle. Ehkä työttömäksi työnhakijaksi ja työmarkkinatuen(?) hakijaksi ilmoittautuminen on edellytys itsenäiselle asumiselle ja elämälle ja ehkä jossain vaiheessa onnistuu, mutta en vain ole vielä valmis kaikkeen mitä se edellyttää. En ole valmis sen edellyttämiin sosiaalisiin tilanteisiin, selittelemään ongelmiani ja toistaiseksi jatkuvaa työkyvyttömyyttäni ja kieltäytymään kaikesta tarjotusta "avusta" vain rahan vastaanottaen. :I
Jonkinlaista sisältöä on kai kauhukin, mutta en usko että työvoimatoimistolla jm on edes oheistarjontana tarjota minulle elämääni mitään positiivisesti yllättävää, jos ei vähäistä rahaa huomioida. Vähänkin on minulle ja monelle paljon, mutta toisaalta yhteiskunta voisi auttaa enemmänkin vähäosaisia etenkin kun huomioidaan että yhteiskunta vie ihmisiltä lähes kaiken mahdollisuuden pärjätä syrjäytyneenä ja/tai ilman rahaa. Jos yhteiskunta vie mahdollisuuden ilman rahaa pärjäämiseen niin yhteiskunta on korostuneessa vastuussa ihmisistään.
sosiaalisten tilanteiden pelkoa, niin siihen on lääkitystäkin olemassa (voit myös päästä juttelemaan ongelmistasi ammatti-ihmiselle, jos haluat. ainakin tällä paikkakunnalla semmoinenkin onnistuu)
Menet vain lääkärille, ekaksi vaikka terveyskeskukseen, ja kerrot ongelmasi. Vaikeaahan se sinne lääkärille meno on, mutta ne on kuule nähneet muitakin sos.tilanteiden peloista kärsiviä.... ei sinut tarvitse pelkoasi hävetä! ja jos hyvin käy, ja lääkitys auttaa, niin ehkäpä sitten uskaltaudut opiskelemaan tms.
terv. sama ujo nainen, joka on käynyt lääkärillä juuri sos.tilanteiden pelon, ja jännittämisen takia. (eikä se lääkäri elävältä syönyt:))
Pelkoja on jos jonkinlaisia ja varmaan tuo sosiaalisten tilanteiden pelko on peloista merkittävin, mutta lääkkeitä tai lääkäreitä jm en ikimaailmassa koe minulle hyväksi vaihtoehdoksi. Luomumenetelmin on pärjättävä. ;) Uskon että pärjäisinkin jos vain asiat etenisivät oikeassa järjestyksessä ja rajoitteitani armahtaen. Ehkä asiat jossain vaiheessa etenevät, en täysin ole toivoani menettänyt. Ensisijainen tavoite on itsenäinen asuminen ja eläminen ja uskon sen onnistuessaan edesauttavan hyvin paljon muiden ongelmien ratkaisemista.
Kun luin tekstisi, tuli mieleen ensimmäisenä että haluat etsiä syyllisiä vain ympäriltäsi, Itse et ole vastuussa tilanteestasi. Mitä jos ottaisit härjää sarvista? Maailma on iso, kylmä ja pelottava paikka, mutta kyllä täällä suomessa hengissä pysyy jos vaan haluaa yrittää. Ei se elämä siitä parane odottamalla, jokainen on vastuussa omasta elämästään. Voin sanoa ettet ole ainoa joka on vielä 30 vuotiaana asunut vanhempiensa kanssa, veljenikin eli, mutta vanhemmat alkoivat painostamaan ja antoivat paljon rahallista tukea että veli sai lähdettyä omaan kotiin rakentamaan elämäänsä. Kyllä siinä henkinen taakka väheni jokaiselta. Itse ottaisin kaiken mahdollisen tuen vastaan enkä vain surkuttelisi että ei voi kun on niin noloa. Mitä väliä sillä on vaikka työnvälityksen väki nauraisikin selän takana ja purisi hammastaan, sehän on heidän työnsä, auttaa ihmisiä eteenpäin elämässään. Jos et ajattele itseäsi, niin ajattele edes vanhempiasi. Kuka haluaa että oma lapsi elää äidin helmoissa vielä keski-ikäisenäkin, kun paras aika elämästä on jo mennyt ohi. Kaikkea hyvää sinulle, älä ota itseesi. Hyvä että tiedostat sen mitä pitää tehdä. Mitä menetettävää sinulla on loppujenlopuksi jos menet hakemaan apua? Kun elämä alkaa olla lopussa ja teet kuolemaa, vanhempasi ovat jo kuolleet ja elämäsi on ollut täyttä taistelua että olet saanut elätettyä itsesi kun ennen vanhempasi ovat tehneet kaiken. Vanhana käppänänä suret sitä kunet edes yrittänyt tehdä jotakin.
tuli pari ajatusta mieleen...ensinnäkin,kuten itsekin totesit,parasta olisi muuttaa pois vanhempien luota.ei itsenäistyminen ole aina helppoa,teki sen minkä ikäisenä tahansa.muutat vaikka johonkin vuokrakämppään vanhempien lähelle näin aluksi,voit sitten tarvittaessa käydä useinkin kotona.
ei niille työkkärin ihmisille tms.tarvi sen kummemmin selitellä tai puolustella itseään.sanot vain,että näin elämäsi on tähän asti mennyt,ei ehkä aivan parhaalla mahdollisella tavalla,mutta nyt olet päättänyt tilanteen korjata ja tehdä asialle jotain,piste.
kukaan,joka ei ole elämässään kärsinyt pahoista sosiaalisista peloista tms.ei voi täysin ymmärtää,kuinka vaikeita ne voi olla ja kuinka paljon ne elämää voi rajoittaa(kokemuksesta tiedän).vaikka kuinka koittaisi selittää,että kyse ei tosiaan ole saamattomuudesta,siis ettei olisi osannut tarttua asioihin.
siispä rohkeasti kerrot tilanteesi,ei niillä ihmisillä siellä ole varaa sinua tuomita millään tavoin,sitäpaitsi niille se on loppujen lopuksi vain työtä.
työelämästä senverran,myös vähemmän sosiaalisille ihmisille löytyy ammatteja,tietty se riippuu vähän asuinpaikastakin.
lopuksi,väistämättä kun rohkaistut enemmän liikkumaan "maailmalla",törmäät kaikenlaisiin idiootteihin,ilkeisiinkin tyyppeihin ja tulee takapakkia asioissa.vastapainoksi on paljon myös mukavia,kannustavia ihmisiä,ja niitä,jotka sinusta pitävät,vaikket niin sosiaalinen olisikaan.
Itseasiassa en tahdo etsiä syyllisiä syrjäytymiseen ja sen jatkumiseen. Tarkoitus oli lähinnä vain valaista syrjäytymisen taustaa. Merkittävin syy ongelmiin on lapsuudesta lähes täysikäisyyteen eri muodoissa jatkunut perhehelvetti (lievä ilmaisu) jota on vaikea ja turha tarkemmin eritellä, mutta syyllisiä en ole enää vuosiin etsinyt ja syyllisiä enemmän olen etsinyt totuutta ja yhteisymmärrystä asioista vanhempien kanssa. Jälkimmäistä huonolla menestyksellä, mutta ymmärrän vanhempia yhä enemmän ja myös anteeksi olen mielestäni antanut ja tosiaan nykyään asiat ovat toisin, mutta paljon vahinkoa on kaikille perhehelvetin seurauksena tapahtunut joten asiaa on mahdoton täysin sivuuttaa. Syrjäytymisen jatkumiseen vain minulla on vaikutusvaltaa joten ymmärrän että jatkumisesta vastuu on yksin minun.
Aikaa asioiden selvittämiseen antavasta elättämisestäni olen vanhemmille kiitollinen. Vanhemmille elättämisestäni ei juuri haittaa ole, itseasiassa kai joisain asioissa päinvastoin, mutta tarkoitus on kaikki aikanaan hyvittää jotenkin. Jos ei rahallisesti niin muun avun muodossa. Ainoa merkittävä rasite on ruoan ja veden ostaminen mikä ei ole ongelma, muu kulutus on olematonta ja en pidä vanhempia esim palvelijoinani. Luonnollisesti minulla ei ole esim autoa käytössäni tai edes ajokorttia. Tästä huolimatta ymmärrän kyllä että näin ei voi kauan jatkua.
Kaikki ei parane odottamalla, mutta toisaalta jotkin asiat vaativat paljon aikaa.
Varsinaista apua minä en mielestäni tarvitse, joustoa, aikaa ja vähän rahaa kyllä. Päihitän muut ongelmat kyllä omin avuin, hassua kyllä resursseilla joiden syntyminen on ongelmien seurausta. Ongelmien seurauksena minulle on syntynyt vahva kaikkea olemassaolevaa ja elämää ihmettelevä, kunnioittava ja varjeleva elämänfilosofia. Vastuullisuus, ympäristö ja eläimet ovat minulle tärkeitä. Vieroksun kaikkea epäoleellista (ehkä en ihan kaikkea) ja vihaan kaikkea riistoa, hyväksikäyttöä, julmuutta ja tuhoamista. Näin mm ja huonosti ilmaisten.
Tahtoisin tietenkin itsenäistyä, löytää ja jakaa hyviä asioita jne, mutta en usko että tulen suremaan sitä että kaikki on vienyt paljon aikaa koska olen varma että se minkä on tarkoitus onnistua onnistuu just oikeassa vaiheessa. En odota että mikään onnistuu ilman yrittämistä, mutta en usko myöskään väkisin yrittämiseen.
Ehkä itsenäistyminen järjestyy ja onnistuu jossain vaiheessa, kyllä minä sen lähitulevaisuuden tavoitteena pidän joskin muun lisäksi täytyy huomioida myös että perheen tilanne on se että kun yksi lähtee niin koko porukka hajaantuu. Opiskeluun ja työntekemiseen en voi suhtautua läheskään niin toiveikkaasti koska vaikka en työntekemistä vieroksukaan niin kyseenalaistan lähes kaiken hyödyllisyyden, järkevyyden ja oikeutuksen ja mitä rajauksesta jää jäljelle on minun vähäisten lahjojeni ulkopuolella. :I
Maailmalla ja ihmisillä on paljon tarjottavaa, mutta minulla ei ole mitään vastatarjottavaa. Vahvasti epäilen myös että ihmisillä ei oikeasti ole ensimmäistäkään syytä pitää minusta, mutta tämä ei ole ongelma vaan ongelma olen minä itse. ;) Onneksi lähinnä minulle itselleni.
Että ajattelin laittaa muutamia ajatuksia veljestäni. Kun tuo kaikki kuulosti jotenkin tutulta.
Vanhempi veljeni oli koko nuoruus- ja pitkälle aikuisuuteen hyvin sulkeutunut, umpimielinen, ei puhunut juuri kenellekään, ei käynyt missään, ei ollut ystäviä. Kaikki johtui varmaan rankoista kotioloistamme; isä väkivaltainen alkoholisti, joka alisti veljeäni varsinkin. Hän kun ei voinut sietää isämme juomista. Muistan ne monet pelokkaat yöt kun pelkäsin kotonamme että tappaako isä äidin tai veljeni. Veli harrasti metsästystä ja sain nuorena tyttönä olla veljeäni rauhoittamassa ettei olisi tarttunut aseeseen meitä puolustaakseen. Tai tappamasta itseään; pelastin hänet puhumalla siitäkin itku kurkussa jokusen kerran.
Mitäpä tuosta sitten seurasi. Veljeni sulkeutui aina vain lisää, kävi vain pakollisen koulun, kykyjä olisi kyllä ollut vaikka mihin. Nyt olen itse masennushoidon aikana tajunnut kuinka masentunut veljeni mahtoikaan koko ajan olla.
Veljeni teki tilan töitä olosuhteiden pakosta ja siksi ei ollut mahdollisuutta muuttaa pois. Tiesin että hän vihasi tilannetta, mutta tunsi ettei ole muuta mahdollisuutta kun ei ole koulutusta.
Pelkäsin koko ajan veljeni puolesta. Ei hän minullekaan puhunut. Yritin, mutta häneen ei saanut yhteyttä.
Mutta elämä voi joskus muuttua parempaankin päin. Pikku hiljaa isän kuoleman ja tilan töiden vähetessä, veljeni pyysi apua ilmoittautumiseen eräälle ammattikurssille. Olin aivan äimistynyt ja toki autoin. Hän pääsi sinne ja sai vakituisen työpaikan. Ja veljeni alkoi käymään tansseissa; opetteli sisukkaana miehenä aivan uuden taidon, kun ei koskaan ollut tanssinut. Ja kuinka ollakaan, löysi sitä kautta kotipaikkakunnalta mukavan aikuisen naisen rinnalleen.
Olen nyt huojentunut veljeni puolesta kun ei tarvitse enää pelätä. Toki vanhat traumat varmasti painavat, mutta nyt hänellä on vierellään hyvä kumppani ja vakityöpaikka.
Toivon että tämä kertomus tosielämästä antaisi sinulle uskoa, että niin kauan kuin on elämää on toivoakin. Itse kamppailen masennukseni parissa, mutta lääkityksen ja perheeni avulla olen saanut otteen elämästä.
En tiedä, mitä tuo täyssyrjäytynyt sana oiken merkitsee. itse olen syrjäytynyt jo yli nelikymppinen. Minäkin jäin aikoinani kotiin, olosuhteiden pakosta. Asuimme syrjäkylällä ja sieltä loppui kaikki palvelut kauppa yms ja jäin siihen vanhempieni avuksi ja "elätettäväksi" Alussa huolehdin kauppa-asiat, koska kauppaan oli 7 km matka, ei vanhemistäni ollut sinne enää lähtijäski. Pikkuhiljaan kummankin vanhempani terveys hiipui ja hoidin sitten kaikki kodin asiat ja hoidin molemmat vanhempani hautaan. Mnulla ei ollut mitään tuloja ja kun vanhempani kuolivat olin aivan tyhjän päällä. No niillä oli vähän säästöjä, jotka veljeni kanssa jaettiin puoliksi ja tämä mökkipahanen on vielä yhteistä omaisuutta ja veljeni lupasi minun asua siinä, jos vain hoidan asumiskustannukset itse. Pakko oli mennä työvoimasoimistoon ja se oli aivan kauhun paikka. Ei minusta töihin ole ja millee pilipalikurssille en lähe... Nyt saan työmarkinatukea ja tää on pieni paikkakunta ja tuskin ainakaan töihin joutumisesta on pelkoa. Koska minulla ei koskaan ole ollut mitään tuloja niin tuo työamrkkinatuki tuntuu "ruhtinaaliselta" Tässä mökissä ei ole paljon menoja, joten pärjään hyvin. tämän tietokoneen sain synttärilahjaksi ja tästä menee tää nettimaksu ja sitte tietty sähkö ja vesi yms. Sähköä säästän, kun lämmitän leivinuunia ja puita on moneksi vuodeksi ja kun ne loppuu meen rankamettään. Mutta mulla ei ole ketään ystävää. Kaikki entiset koulukaverit on muuttaneet kaupunkiin, kuka on työn perässä, toinen on perustanut perheen jne. En voi enää heihin ottaa yhteyttä, on niin kauan kun olen ollut heidän kanssaa missään tekemisissä. Yhelle vanhalle kaverille meinasin kerran mennä kylään, kun oli kaupunkiin asiaa ja oli pitkä aika junan tuloon. Soitin ja esittelin itseni. tää kaveri ei ensin edes muistanu mua ja kun sitten muisti ja ehdotin sitä kyläilyäni, niin jo löyty tekosyy. Kaveri aivan häkelty.
No nyt olen yksin ja menee tosiaanki viikkoja etten puhu kenenkään muiden kaa kuin kaupassa. velipoika soittelee joskus, harvoin.
Mutta tähän yksinäisyyteenki tottuu. Sillon kun menetin vanhempani, vimeksi äidin, niin kyllä tuntui elämä tyhjältä. Mutta nautin myös yksinolostani. Ei enää tarvinnut huolehtia. Häpesin sitä että nautin kun sain olla ´vain. Sain syödä millon oli nälkä yms. Yöllä oli hiljaista, ei enää äidin yskimistä ei kuorsausta, ei valppana oloa, että milloin hän lähtee kaahuroimaan vessaan...
Ja oikeastaan olin yksin, jo vanhempieni eläissä. Ei heistä ollut sillai seuraa, kuin ystävästä olisi ollut. Niitä piti hoitaa ja huolehtia niiden hyvinvoinnista. Ne oli aina ensisijalla. Enkä ollut edes virallisesti omaishoitaja, vaikka siihen olisin ollut oikeutettu.
Nyt alko jo tympiin tää kirjotus. LOPPU: SLUT:
ihminen. Sinulla on sama asenne, kuin aloittajalla: mihinkään kurssille ette suostu lähtemään, mutta kuitenkin tunnutte olevan todella yksinäisiä ja kärsitte siitä....
Tapaisitte kursseilla ihmisiä, ja voisitte aivan hyvin saada ystäviä. (jos vaikka ei sitä työtä löytyisikään)
Mutta hyvä sinä, että olet työvoimatoimissa edes rohkaistunut käymään!:)
Tämän ketjun aloittajakin, mars vain sinne työkkäriin! siitä se pikkuhiljaa lähtee elämäkin sujumaan paremmin....mun mielestä ei ole koskaan liian myöhäistä yrittää.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000030905329
Siellä on sinulle vastausta ja vaikka mitä. Kohta olet kuule kaikkea muuta kuin syrjäytynyt:)
Murheellinen hyvinkin, ehkä ei aivan toivoton, mutta hyvin epätoivoinen.
Hyvin murheellinen on myös perheenne historia. Elämän oikkuja on vaikea ymmärtää. Hienoa että ilmeisen vaikeassa tilanteessa elänyt veljesi koki hyvän elämänmuutoksen ja että veljelläsi oli/on hyvä sisar välittämässä ja tukemassa vaikeimpina aikoina. Minullakin on sisaruksia ja vaikka välillämme ei varsinaista yhteyttä ole niin selvää on että välittävät minusta (minä myös heistä) ja ovat puolestani huolestuneita. Varmasti auttaisivatkin mikäli apua pyytäisin, mitä en ikimaailmassa tee. Lievästi ilmaisten harmittaa että tahtomattaan on perheelle, erityisesti sisaruksille, huolenaihe.
Ei ole kaikki niin kuin toivoisi sinullakaan, mistä lie löydät voimia jaksaa itse ja auttaa vielä toisiakin niin toivottavasti kyseisiä voimia löytyy sinulle lisää. :)
Tarkemmin en tiedä mitä, mutta jotain jokainen tositarina antaa.
Täyssyrjäytyminen tarkoittaa minulle täydellistä syrjäytymistä kaikesta oleellisesta, siis sosiaalisista suhteista ja itsenäisestä mielekkäästä elämästä ja tulevaisuuden epätoivoisuutta.
Eräs peloistani on juuri se että en saa omaan elämään mitään järkeä ja otetta ennen kuin vanhempien vuoro on vähitellen siirtyä pois tästä elämästä. Tahtoisin että ennen sitä voisin mm vapauttaa vanhemmat huolesta ja hyvittää vanhemmille minun elättämiseni ja ajan antamisen. Toinen pelko on se että oma fyysinen terveys pettää ja pahentaa tilannetta entisestään ennen kuin asiat järjestyvät parempaan tilaan. Ihme kyllä, ja kiitos ties mihin, terveydessä ei ole valittamista vaikka luonnollisestikaan elämäntapani eivät ole terveelliset ja en käy esim hammaslääkärissä.
Kauhua minullekin tulee tuottamaan päivä jolloin aivan oikeasti ryhdyn järjestelemään asioita parempaan tilaan. Ei minulla ole mitään työtä ja omien resurssien kehittämistä vastaan, mutta helppoa ei tule olemaan minullekaan mm se että minun varmasti odotetaan hyväksyvän työvoimatoimistossa jm kaikenlaiset turhuudet, järjettömyydet ja muut mahdottomuudet.
Ihmissuhteet ovat tosiaan paha ongelma, ilman on vaikea elää, mutta vähintään yhtä vaikeaa on löytää ihmissuhteita ja elää ihmisuhteissa. Minulla ainakaan ole mitään tarjottavaa ihmissuhteisiin.
Otan osaa vanhempien menetyksen vuoksi ja toivon kaikkea hyvää tulevaisuuteen.
Asenteesta nyt ei mielestäni ole kyse vaan paremminkin rajoitteista ja myös asioiden järkevyydestä. Kaikella kunnioituksella, mutta ymmärtääkseni työvoimatoimistojen jm toiminta ei mm syrjäytyneiden ja pitkäaikaistyöttömien asioissa ole kehuttavaa. Ei voi enempää oikeastaan odottakaan, yhteiskuntaa ei ole tarkoitettu kovin tehokkaasti vähäosaisimpia auttamaan vaan jopa päinvastoin.
Joillekin työvoimatoimiston järjestämistä jutuista voi olla apua ihmissuhteisiinkin, mutta ei minulle.
Kyllä kyllä mars mars (kauhulla) työvoimatoimistoon, jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Ja ties kuinka monelle eri toimistolle (myös kauhulla). :P
Menestys kyllä, etenkin kun huomioidaan että en tiennyt enkä edelleenkään tiedä mitä keskustelulla haen.
Maailman menoa-palstalle en itse siirtänyt avausta, pysyn mieluimmin "piilossa" ja kyseinen palsta on täyshullu hyvästä sheriffistä huolimatta, mutta en myöskään poistattanut maailman menoa-palstan avausta.
Tuota en kyllä heti usko että mikään muuttaisi elämäntilannettani kovin pian parempaan. :)
Kirjoituksesi oli myös maailman menoa palstalla : )
---------------------------------
Hei
- Et kertonut oletko yhtään kiinostunut hengellisistä asioista mutta jotain suunta ohjeita toivottavasti löydät näistä linkeistä minne ei kannata mennä ja mitä heti välttää.
- Rahallisesti en pysty auttamaan, mutta toivotavasti voin rohkaista sinua kestämään vaikeessa elämän tilanteessasi.
- Onneksi sinulla on neti käytössä kun tännekin kirjoittelit vaikka se ei korvaa eikä saa korvata tavallisia ihmissuhteita.
- Vältä kertomasta henkilökohtaisia asioita lääkärille, työkkäriin tai muuhun vastaavaan tai saat hankalan leiman tai hullun
- Vältä kertomasta asioitasi nettiin koska netti yhteytesi IP numero aina näkyy, ja jää muistiin. tietoturva/yksityisyys on nykyään vaan mainospuhetta.
- Vältä... Tele viestintä! se taltioidaan ihmisten toimesta jotka ei edusta kristillisiä aatemaailmaa ja lähimmäisen rakkautta vaan kylmää markkina taloutta ja kapitalismia sekä ateismia. He luo 666-yhteiskuntaan koko EU:n alueelle. Itse he ovat suuresti palkattuja.
- Vältä porvareita, ateisteja, kommunisti aatetta, islamia (kok,kesk,sdp,rkp...)
- Vältä ihmisiä jotka syylistää sinua tilanteestasi, koska olet ainutlaatuinen ja arvokas.
- Muista ihmisarvo kuuluu myös sinulle, ja eikä siihen saa koskea henkisesti tai fyysisesti. ( http://www.ihmisarvo.org )
- Olet oikeutettu saamaan apua kaikkialta mistä sitä vaan ilmaiseksi saa, ja apua jota tarvitset jotta pärjäisit arjenaskareissa. Valtiolla on oikeuksia mutta myös velvollisuuksia ( määrä osaleipää kuulu kaikille ).
- Saat sossusta toimeentulotukea tai jotain tukea vaikka kotona asustaisit. ( uskomatonta jos et olisi oikeutettu toimeentulo tukeen tai minkään suuruiseen tukeen )
- Hae apua eri seurakunnilta mutta unohda niiden hengellinen opetus näin lopuaikojen loppuajalla, hae sen mitä he antavat ilmaiseksi... ruokaa, vaatteita (jaak.2), ja kysy vaikka vuoden 1933-38 raamattua.
- Vältä Palkkapaimenia! heitä kiinostaa rahasi, tai se että tuet heidän työtä ilmaisella vapaaehtoistyöllä josta et saa palkkaa ja siten et taloudellisesti pysty turvaamaan liikkumisesi ja elämäsi kodin ulkopuolelle.
Tässä nopeesti jotain ensi hätään netin kautta.
Pidä se mikä hyvää on !
--------------------------------------
Tässä startti paketti tietopaketti, joita kannattaa välttää heti alussa, vaikka olet syrjäytynyt.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Kirkkojenopetukset
--------------------------------
Tässä lukemalla startti paketti josta ilmaista apua nopeesti
http://fathersloveletter.com/fllpreviewfinnish.htm
Jatko tutkimuksiin.... Paljon linkkejä
http://www.sunpoint.net/~nettitieto/linkkikokoelma.html
------------------------------------
Ja tietenkin muistan sinua rukouksin että Jumala Abba Isä antaisi sinulle lohdutusta murheeseen, ystäviä ja hyvän tyttöystävän tulevan kelpo puolison, sitä en tiedä miten kauan rukous vastauksen saaminen kestää mutta esitetty se on Hänelle.
Ja Hän kuulee sanattomatkin huokaukset silloin kun ihmislapsi ei itse jaksa tai osaa rukoilla. Hän tietää mitä me haluamme ennen kuin Häneltä edes niitä anomme.
Itse en ole kirjoilla jossain maallistuneessa uskonsuuntauksessa enkä halua tuputtaa hengellisiä asioita tätä enempää.
Mutta uskon että Herra Jeesus Kristus kuoli myös minun syntieni tähden ja nyt minulla on rauha Jumalan kanssa Jeesuksen tähden.
Rusasta siunausta varjellusta sinulle ja perhekunnallesi nimessä Herra Jeesus Kristus
T:Ilosanoma
Henkiset, eettiset ja hengellisetkin asiat koen tärkeinä ja miettimisen arvoisina, mutta mihinkään yksittäiseen uskontoon en kokonaisuudessaan usko. En torju kokonaisuudessaan mitään tervejärkistä uskontoa tai suht tervejärkisiä uskonnollisia ihmisiä, mutta koen että uskonnot ovat joko ihmisen keksimiä tai joka tapauksessa ihmisen korruptoimia ja väärinkäyttämiä. Jonkinlaiseen luojaan uskon kyllä ja uskon että kaikki on paljon laajempaa kuin yleisesi uskotaan, mutta koska valitettavasti ihmisellä ei ole juurikaan tietoa ja ymmärrystä kaikkeen olemassaolevaan ja mahdolliseen luojaan ja ties mihin liittyen niin koen järkevimmäksi suhtautua varauksella mm uskontoihin.
"Pidä se mikä hyvää on !"
Minä pidän kiitollisuudella vain vastauksen loppuosan koko loppuosan (Ja tietenkin muistan sinua rukouksin..) ja toivon myös sinulle ja kaikille kaikkea hyvää.
Pahoittelen erittäin asiattomia vastauksia joita sait. Jos asioista on ilmaistava eriävä mielipide, niin ihan vinkkinä tulevaan, mielipiteen voi ilmaista vähintään yhtä helposti myös asiallisesti.
Jotkut tulkitsevat sen viestin asiattomana ja vastaavat samaan tapaan. Sekin on vain läheisestä välittämistä. Kuten se jos joku käy häätämässä saalistajat karkuun naapurin juuri leskeksi jääneen mummun ovelta. Se on sitä lähimmäisen rakkautta :)
Kiitos kaikista vastauksista. Ihme kyllä kaikkiin onnistuin jotain vastaamaan.
Vaikein on vielä vastaamatta, nimittäin yksi sähköpostiviesti. Tarkoitus on jotain vastata.
Lisää saa jatkaa keskustelua, avauksessa tai sähköpostitse, jos joku tahtoo. Muistutan vain jälleen että ehkä vastaan ehkä en ja että vastaamattomuus ei johdu sinusta vaan minusta.
Kaikille kaikkea hyvää toivoen ja vastauksista kiittäen,
Täyssyrjäytynyt
[email protected]