Skoda on nyt hinnoitellut autonsa uudelleen eli käytännössä dieselin saa lähes yhtä edullisesti kuin vastaavan bensan.
Mutta kannattaa muistaa, että dieseöljyn hinta tulee vielä lähentymään bensan hintaa(varsinkin sitten kun yli puolet autoista alkaa olemaan dieseleitä), joten edelleenkin täytyy vuosittaisia kilometrejä tulla lähes 30000 km ennenkuin dieselillä alkaa "säästämään". Ja käyttövoimaverohan ei ole mihinkään poistumassa, päinvastoin valtion touhut tuntien saattaa jopa nousta kun huomaavat, että ihmisillä on liikaa dieseleitä.
Eli alle 25000 km:n vuosiajoilla ei edelleenkään ole mitään taloudellista järkeä hankkia dieseliä, mutta mikäli tykkää dieselin raaemmasta käyntiäänestä, niin mikäs siinä. Mutta, jos ajo autolla koostuu lähinnä lyhyestä alle 10km:n työmatka-ajosta, niin kannattaa myös muistaa, että diesel-Octavian akkuja joutuu latailemaan aika usein. Dieselin akut meinaan tyhjenee enemmän käynnistyksessä kuin mitä ne lataantuu jatkuvilla alle kymmenen kilometrin pätkillä.
Eli jäitä hattuun ja miettikää järjellä ennenkuin suinpäin menette ostamaan dieseliä. Se ei välttämättä ole se järkevin vaihtoehto edelleenkään, vaikka sen hinta eniten onkin pudonnut.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ostetaan mitä halutaan. Vaikka audi, mutta ei hupsuksi ruveta.
tämmöisille keskusteluille.
Mutta miksi akkusi tyhjenee? Onko autossasi Webasto, joka syö virtaa enemmän kuin laturi lataa?
Eihän se ole järkevin ei. Eikä myöskään ympäristöystävällisempi koska se syytä moninverroin enemmän myrkkyjä ilmaan bensaan verrattuna, ainoastaan verotuksen perusteena oleva hiilidioksidipäästö on pienempi. Onkin aika kaistapäistä että verotuksen perusteena käytetään pelkkää hiilidioksidipäästöä. Suomen autojen päästöillä ei ilmaston lämpenemistä lopeteta.
Entä jälleenmyynti arvo?
Saattaa toki olla, että esim. 6 vuotta vanhana Diesel Ocun, jolla on ajettu 150 000 km on pudottanut arvoaan hieman vähemmän kuin vastaava bensa Ocu. Toisaalta verotussysteemit ehtii muuttumaan vuosien varrella vielä siihen suuntaan, että sitä ei yhtään tiedä. Mutta jos pysyttäisiin nytten aiotussa systeemissä, niin diesel pudottaisi arvoaan, ehkä 1000 euroa vähemmän tuossa ajassa. Toisaalta ainakin Skodan kohdalla huoltokulut ovat dieselmalleilla hieman korkeammat, joten lopullinen taloudellisuus on niin ja näin.
Mikäli ajat autolla parissa vuodessa 100 000 km ja vaihdat sen jälkeen, niin silloin Dieselin valinnassa on varmasti järkeä, sillä nopeaan tahtiin ajetut bensa-auton kilometrit pudottavat sen arvoa enemmän kuin dieselissä ja lisäksi 50000 km/v on jo sellainen kilometrimäärä, että polttoainekulujen erotuskin tekee selvän edun diesel autolle.
Mutta niinkuin alunperin sanoin, niin alle 25tkm/vuosi on taloudellisesti se rajapyykki ja esim. 15tkm vuosiajoilla ei ole vielä mitään hyötyä hankkia dieseliä, ellei sitten tykkää siitä dieselin murinasta niin paljon, että se tuo sitä jotain siihen autoiluun.
Kukin tyylillään.
Skoda ei ole milloinkaan houkuttelevan hintainen, vaikka ilmaiseksi saisi....
Pitihän sen valopäänkin saada äänensä kuuluviin tässäkin ketjussa.
Olet varmaan onnellinen ihminen, kun osaat noin hienoja ja rakentavia kommentteja antaa kaikelle kansalle. Mikset harrastaisi jotain muuta, esim. hyppäisit jokeen?
Noilla lahjoilla et todellaankaan saa mitään ilmaiseksi.Eikus anteeksi.Olethan sentään saanut elämän ilmaiseksi mutta se ei ole mitenkään ansiotasi.Muuten Tuusulan ilmatorjuntamuseon pihalla on nähtävä Skoda-jaos.Ne on it-tykkejä.Niillä ammuttiin kunnialaukaukset Marskin hautajaisissa 1951.Hienoja pelejä.Käy katsomassa.Siellä on tykkien keskuslaskinkin.Aikansa huippua.Skoda merkkinen sekin.
Näihin on jo tottunut. Joku on saanut päähänsä iäti ja alati kuittailla, vaikka mitään perusteluja ei olekaan. Kunhan yrittää saada epäsopua aikaan. Ei onnistu enää, ei tehoa.
Rekisteröintitilastoista näkyy, että moni poika ostaa Skodan vaikka siitä joutuu kohtuullisesti maksamaankin. Houkuttelevuus on siis hyvä.
Eipä noilla kuittailijoilla taitaisi oikeasti olla varaa ostaa edes Skodan pienoismallia ilman isin avustusta ...
Ja tosiaan, vaikka TOP10 -myyntitilastossa on runsaasti valinnanvaraa Octaviaa halvemmissa autoissakin, Ocu on silti toiseksi myydyin.