emme halua tietää,katin kullan pyyhekäytännöstä,vaan miten soveliasta siellä on vaimon kanssa hiukan pelehtiä. puututaanko siihen, vai onko sama käytäntö kuin nakurannoillakin,tulee ns.katselijoita ympärille jota juuri haemmekin.????
miten on
naturisti pariskunta
391256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Tulee katselijoita, jos on tullakseen, voitte myös lentää pihalle koko kylpylästä ja kaikkea tältä väliltä.
Kaikki riippuu teistä itsestänne ja siitä, minkälaista väkeä on paikalla.
Jos teillä on hyvä tilannetaju, niin tuskin syntyy mitään ongelmia.
Ps. Varokaa kireäpipoja...
Ei saa pelehtiä ja voidaan puuttuakkin.
Itse asiassa tasan ainoa kerta kun itse olen havainnut KK:ssa että henkilökunta olis puuttunut jonkun käytökseen olis kun eräs pariskunta alko syleilemään vähän liian kiihkeästi toisiaan altaassa.
Mihinkään muuhun en oo nähny koskaan siellä henkilökunnan puuttuvan.
Mitä siis onko siellä saunamailman puolella,henkilökunta vahtaamassa. Lähinnä ajattelimme muita kylpiöitä,että käykö siellä yleisesti parinvaihtajia.
Kyllä siellä henkilökunta aina välillä käy paikalla.
Mun mielestä sais olla pysyvästikkin.
No kameravalvonta pelaa kyllä kokoajan joten turha yrittää mitään pelehtimisiä tai muitakaan häiriköintejä.
Kylpylän saunassa
: muinainen roomatar
Saunassa on kuuman kosteaa ja ilma sakeena höyrystä. Lauteilla ei näy ihmishahmoja, joten valitsen parhaimman paikan saunan sivulauteella.
Saan nauttia vain hetken rauhastani, sillä pian saunan ovi käy ja ohitseni kävelee mies... vailla minkäänlaista vaatetusta tai edes pyyhettä suojanaan! Katseeni kiinnittyy luonnollisesti juuri siihen yhteen asiaan... se on valtava!!
Mies vilkaisee minua ja jatkaa matkaansa saunan perälle. Hän istuu lauteelle hajareisin - ja havahdun tuijottamasta "sitä" vasta kun mies siirtää kätensä sen eteen. Mies katsoo minua hymyillen suoraan silmiin. Siirrän katseeni hätääntyneenä kiukaalle ja haron hermostuksissani hiuksiani.
Miestä huvittaa hermostuneisuuteni ja hän päättää keventää tunnelmaa nostamalla toisen jalkansa lauteille. En voi olla kääntämättä katsettani, niin kiihottava näky mies ja koko tilanne on...
Mies tuijottaa minua hymynvire huulillaan ja ottaa sormenpäillään kevyesti kiinni kyrvästään ja alkaa liikutella sormiaan hitaasti edes takaisin... Katseeni on nauliintunut hänen liikkeisiinsä. Mies pyörittelee kyrpänsä päätä sormillaan, joka kiihottaa minua valtavasti...
Annan pyyhkeeni pudota ympäriltäni, niin että rintani paljastuvat. Mies ihailee rintojani katseellaan, joten sivelen niitä hieman toisella kädelläni. Hivelen nännejäni joten ne alkavat töröttää kovina ja pystyinä. Mies levittää haarojaan ja nopeuttaa liikkeitään. Mies vetelee esinahkaansa turvonneen terskan yli ja nojaa taaksepäin - ja katselee minua.
Nousen ylös ja kieräytän pyyhkeen kokonaan pois päältäni ja levitän sen lauteelle kumartuen eteenpäin jalat hieman haaralla... Menen kontilleni pyyhkeen päälle niin että miehellä on suora näköyhteys pilluni. Käännyn katsomaan miestä taakseni. Hän katselee minua ja näyttää olevan todella kiihdyksissä. Hänen kätensä on puristunut nyrkkiin valtavan kyrpänsä ympärille. Mies vatkaa elintään vielä vauhdikkaammin...
Käännyn selälleni paljas pillu miestä kohden ja nostan jalkani koukkuun ja levitän reisiäni. Nyt mies näkee kaiken mitä varmasti haluaakin. Hieron molemmin käsin rintojani ja liikuttelen hieman lantiotani... Nautiskelen omasta pehmeydestäni ja uskon että niin mieskin...
Siirrän toisen käden häpyhuulilleni ja raotan niitä. Laitan keskisormen märkään vakooni ja hivelen sillä itseäni nautiskellen siitä tunteesta, että mies katselee minua todella kiihkoissaan.
Työnnän sormeani hieman sisään märkään vittuuni ja raotan muilla sormilla vielä lisää huuliani... Katson miestä silmiin.
Mies näyttää siltä että ei enää kestä painetta. Hän nousee ylös ja tulee muutaman askelee minua lähemmäs. Hänen kyrpänsä seisoo tukevassa asennossa ja niin kiihottavana ja valmiina. Mies tulee istumaan jalkopäähäni noin metrin päähän ja tuijottaa vittuani. Hän katsoo minua silmiin. Nostan hieman lantiotani ja tarjoan märkää pilluani hänelle.
Mies tulee reisieni väliin ja alkaa nuolla vittuani. Nostelen lantiotani miehen liikkeiden mukaan ja hengitykseni kiihtyy. Hivelen rintojani ja sormeilen kovia nännejäni. Mies kokeilee toisella kädellä kovaa nänniäni ja puristelee sitä varovasti.
Minua kiihottaa valtavasti se, kun mies tuijottaa minua silmiin ja nautiskelee lämpöisestä pillustani. Joku voisi tulla millä hetkellä tahansa kanssamme saunomaan...
Haluatko, että joku toinenkin liittyy joukkoomme? Haluatko miehen vai naisen?
onko siellä saunoissa valvonta kamerat????
Ei taida saunoissa olla mutta saunamaailman altailla ainakin on.
Voi toki saunoissakin olla jos ne on tosi hyvin piilotettu.
Pesutiloissa, pukutiloissa ja saunassa ei saa olla minkäänlaisia kameroita.
Ei valvontakameroita, eikä digipokkareitakaan, sillä näissä tiloissa ei saa valokuvata.
Allasosastolla saa olla valvontakamerat ja siellä saa myös valokuvata vapaasti.
Näin se vaan on, ihmisten alastomuus sinällään ei kiellä valokuvaamista, mutta laki rajoittaa kuvaamisen ulkopuolelle nuo aluksi mainitsemani tilat.
Katinkullassa valokuvaaminen on KIELLETTY koko saunamaailman alueella mutta valvontakamerat onkin asia erikseen.
Samanlainen kyltti oli siinä ostarissakin, missä vartijat potki asiakasta ja siitä kuvattu filmi päätyi nettiin.
Vartijat saivat tuomion oikeudessa ja kyltti poistettiin vähin äänin tapauksen jälkeen.
Ei kaikki kieltokyltit ole määrääviä, ne voi olla myös toiveen luonteisia lappuja seinilla ;-)
Tää valokuvaamiskielto on samaa sarjaa, kuin Vapauden alastomuuspakkokin. Ei käytännön merkitystä millään tavalla.
"Tää valokuvaamiskielto on samaa sarjaa, kuin Vapauden alastomuuspakkokin. Ei käytännön merkitystä millään tavalla."
Aivan. Sekä pyyhesaunojat että saunamaailman valokuvaajat on just sitä samaa SAIRALLOISEN PERVERSSIÄ sakkia joka ei välitä mistään säännöistä vaan aina vaan mielessä vain minä, minä, minä ja MINUN OIKEUDET.
Voi kuinka paljon parempi paikka maailma olisikaan elää ilman heitä.
Ettäs tiedät.
Pyyhkeen käyttjälä ON OIKEUS käyttää pyyhettä saunassa ja sekös sinun kaltaisiasi pervertikkoja ottaa PATTIIN!
"Pyyhkeen käyttjälä ON OIKEUS käyttää pyyhettä saunassa"
Vaan kun ei ole ja sekös sinun kaltaisiasi pyyhepervertikkoja ottaa pattiin.
Vain ALASTOMANA saunaan
Pyyhkeen käyttjällä ON OIKEUS käyttää pyyhettä saunassa.
Sinulla EI OLE mitään todisteita päinvastaisesta, joten OLE VAITI!
Jos pyyhkeen käyttö olisi kiellettyä, eihän kukaan silloin menisi pyyhkeen kanssa saunaan, eihän?
Se joka väittää että kellään olisi saunassa oikeus käyttää pyyhettä ei tiedä suomalaisesta saunakulttuurista YHTÄÄN MITÄÄN.
"Jos pyyhkeen käyttö olisi kiellettyä, eihän kukaan silloin menisi pyyhkeen kanssa saunaan, eihän?"
Aina on olemassa idiootteja, imbesillejä, pösilöitä , paskiaisia, hyypiöitä ja muita ali-ihmisiä joille mikään ei uppoa kalloon. Mutta ei se sitä miksikään muuta että PYYHE EI KUULU SAUNAAN.
pyyhkeessä saa mennä saunaan jos haluaa
saunassa ei saa kytätä mutta silti siellä on kyttääjiä
ei se sitä miksikään muuta että kyttääminen on silti kiellettyä ja pyyhe sallittu
usko mua mää oon yli-ihminen ja sä kuulut alakastiin
Kaikki jotka käyttää pyyhettä saunassa kuuluu siihen ALIMMASTA ALIMPAAN kastiin.
Heihei! Nyt ei ollut kyse pyyhkeestä. Miksi siis kommentoit?
Olipahan muuta naturismin sabotointi. Kuten pyyhkeet, myöskään seksi EI KUULU alastomuuskulttuuriin.
Vapaus on maailman pahin RASISTI, jos erottelee ihmiset ujouden mukaan.
Pyyhettä saa käyttää saunassa, jos haluaa.
Näin sanoo Suomen laki, eikä Vapaus voi pyyhettä kieltää.
Ei, vaikka kuinka haluaisi.
Ottaaks tää sua pattiin, Vapaus?
Ei ehkä naturismiin ei kuulu, mutta kylpyläsaunahan EI OLE naturismia.
Näytä ihmeessä se kohta missä suomenlaki sanoo kuten väität että:
"Pyyhettä saa käyttää saunassa, jos haluaa."
Tosiasiassa Suomen laki ei mainitse pyyhettä eikä vissiin saunaakaan sanallakaan.
Sen takia kaikki tosipervot tietysti luulee että pyyhkeenkäyttö saunassa ois muka hyväksyttävää.
Voi voi teitä pervoja kun ymmärryksenne on alhainen.
On se ihan riipumatta siitä mitä mieltä sinä olet asiasta.
Paitti tietty Ikaalisissa ja Aulangossa.
Naturistit älkää kantako rahojanne noihin synnin pesiin.
Katinkullan Saunamaailma SANOUTUU IRTI naturismista ja ilmoittaa, että kylpylän Saunamaailma EI OLE MIKÄÄN naturistikylpylä, eikä "nakumesta".
Tuollainen puhe toisten nimissä julkisuudessa täyttää RIKOKSEN tunnusmerkit.
Vaikka oletkin pakottaja ei sun silti tarvis olla myös VALEHTELIJA.
"Saunassa on kuuman kosteaa ja ilma sakeena höyrystä. "
...
" Siirrän katseeni hätääntyneenä kiukaalle... "
Höyrysaunassa EI muuten ole kiuasta. Ihan hyvää tekstiä jonnekin fantasiapalstalle silti.
Mutta YHDISTELMÄSAUNASSAPA on KIUAS!
Ae tosin lämmitetään vain silloin, kun sauna lämmitetään tavalliseksi saunaksi.
Hiljaisena aikana pelehtiminen onnistuu vaikka saunamaailman porealtaassa tai höyrysaunassa. Molemmat on testattu ja hyväksi havaittu. Kiinni jäämisen riski lisää kiihotusta!
:)
Katinkullan saldo: 2 naintia, 2 suihinottoa, 1 käsipeli! Käynteja yhteensä 11. Strikerate siis lähes 50%!!
Sulla on käynyt hyvä tuuri, joka kerran eri nainen?
Oot sä aikas pukki, kyllä vapautta nyt ottaa taas pattiin!
Niin ottaakin kun Katinkulta ei ole mikään bordelli ja tuollainen käytös pilaan paikan maineen.
Vappaus, et taida tietää, mitä sana BORDELLI tarkoittaa.
Tämä ei suinkaan ole ainoa sana, minkä merkitystä nimimerkki Vapaus ei tunne.
Hän ei tunne edes oman nimimerkkisanansa Vapaus SISÄLTÖÄ.
Nimimerkki Vapauden oma nimimerkki on oikeasta VAPAUDESTA yhtä kaukana , kuin muinaisen neuvostoliiton pää-äänenkannattaja BRAVDA oli totuudesta.
Minä kyllä tiedän mitän bordelli tarkoittaa ja siksi tiedän ettei Katinkulta sellainen ole.
Ne jotka kuvittelee että Katinkulta on jokin bordelli ne ei taida ymmärtää että "kylpylä" ja "bordelli" ei ole synonyymejä.
Tuosta HUOLIMTTA tällä palstalla PITÄÄ PUHUA SEKSISTÄ, joka liittyy nudismiin tai naturismiin.
Tämä ON SEKSIPALSTA, kielletty alle 18 VUOTIAILTA juuri SEKSIN takia.
Tilaa ylläpitäjältä oma saunapalsta saunakeskusteluita varten, jos seksi ärsyttää.
Kyllä se on ylläpitäjön virhe että naturismi on liitetty seksipalstalle.
Ottaisin mielelläni vastaan yhteissaunapalstan. Voisin siirtyä kirjoittelemaan pääasiassa sinne.
Mutta pelkkä "sauna" ei riitä. Sellainenhan jo onkin ja siellä keskustellaan lähinnä saunojen rakentamisesra ja tekniikasta- ei kiinnosta vähääkään.
Alastomuus se saunoissa meikäläistä kiinnostaa.
Tee tollo YLLÄPIDOLLE ehdotus kylpyläsauna-saitista.
Sillähän se onnistuu ja TAATUSTI SAAT tämän palstan kirjoittajilta TUKEA tekemääsi aloitteeseen.
Ei muuta kuin TUUMASTA TOIMEEN...
No harkitaan. Mutta voi sen ehdotuksen joku muukin tehdä.
Rekisteröity nimimerkki painaa tuossa ehdotuksessa enemmän, kuin kymmenen rekisteröimätöntä.
Näytä meille, että Sinusta on edes JOSKUS jotain HYÖTYÄ.
Kyllä oli joka kerta eri nainen!
Nämä tapahtui noin neljän vuoden aikana.
Ennätys oli 45 minuuttia ensikatseesta suihinoton kautta siihen kun olin jo menossa portaita ylös, oli vähän kiire kun piti olla Kuusamon kentällä ottamassa kaveria vastaan ja ajo aikaa oli vain reilu puolitoista tuntia.
Siinä sitten todettiin että 190 km/h on Bemarilla ihan hyvä matkanopeus.
Se oli ainut kerta kun piti vähän puristaa mailaa, muut kerrat on tehty pidemmän kaavan mukaan.
Nyt saa taas puritaanit huutaa kuorossa että kyllä sitä mies tekee vaikka mitä hullua kun se juoksee pillun perässä!
Ja oikeassa ovat!!