Veronmaksajana haluan tietää, paljonko maksetaan kullekin puolueelle puoluetukea ? Jos on varaa puoluetukiin, on oltava varaa myöskin peruspalveluihin.
Puoluetuet
poistettava
6164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikki puoluetuet yhteensä ovat v. 2008 yli 40 miljoonaa euroa. Hallitusneuvotteluissa sovittiin, että suoraa puoluetukea korotetaan 44,4 %.
Eduskunnan ulkopuolella olevat puolueet eivät saa puoluetukia ollenkaan.
Puoluetuet maksetaan kansanedustajien lukumäärän perusteella.
ovat huolellisesti piiloitettu ja ripoteltu eri rahahanoista tulevaksi automaattisesti, voida paljastaa kansalaisille. Kapinahan siitä syntyisi kun selvisi kuinka paljon yhteisistä rahoista puolueet ja politikot yhdessä oikein varastavat. Siksi normaalin kansalaisen peruspalveluihin ei riitä rahaa. Pitää maksaa nykyiset "poliittiset" menot, ja kattaa edellisille "kansanedustajille ja ministereille" maksettavat helvetilliset eläkkeet. Ei vaan rahaa riitä enää takaisin rahvaalle. Eikä parane paljoa kysellä; "mihnä on mun rahnat". Matti ja Jyrki vetää herneen nekkuun - niin kuin vetävät edellisetkin vallassa olevat. Yhtä lailla varkaissa ovat kansalaisten kukkarolla. Mutta mikäs siinä, mehän näköjään hyväksytään ja oikein kannustetaan tuohon toimintaan yhteisen edun nimissä ;) Vaikka se yhteinen etu osuu aika suppealle porukalle.
Parempi maksaa puoluetukea kuin hankkia rahat ties mistä ja vielä joutua lupailemaan jotain hämärää!! Puoluetuki ei aiheuta minulla minkäänlaista hampaankiristystä. Ei myöskään esim. kansanedustajien palkka tai jotkut edut. Ei niitä ole kuin 200 ja kuka smuu tätä maata hoitaa josei eduskunta ja hallitus?? Joskus paremmin joskus huonommin. Itte on kansa ne tyypit sinne valinnut. Jos siellä on mätämuna joukossa syytettäköön pikemminin pölhöäänestäjää.
joka tapauksessa eturyhmilleen. Sama kai se olisi vaikka ne eturyhmät joutuisivat myös rahoittamaan tuota toimintaa. Hämärää on joka tauaksessa, nyt vaan maksajat ovat aina niitä kansalaisia jotka eivät niitä etuja nauti.
Mikäs siinä jos haluaa maksella joutoporukalle vastiikeetonta rahaa .... minä en sellaista hyväksy.
Vai ei haittaa nykyisten kansanedustajien palkat, kulut ja edut kun niitä on vaan 200. Aikamoinen määrä avustajineen ja koneistoineen näin pienelle kansalle. Entäs se edellisten, ja näiden nykyisten huimat eläkkeet jotka on maksettava - eikä noista tyypeistä saada mitään hyötyä eikä tuottoa edes eduskuntaaikanaan. Joten helvetisti poltellaan rahaa aivan tyhjänpäiväiseen touhuun. Eikös se tuottavuushokeman toteutus pitäisi lähteä tuolta asti, eikä kunnan työllistetyn siivoojan apulaisen palkkakustannuksista ? Se on totta että pölhöjä tunnutaan olevan me äänestäjät - mutta onko meillä tarjolla mitään vaihtoehtoja - EI ! Ovat itse rakentaneet systeemin niin idiootin varmaksi, etteivät pääse kansalaiset sotkemaan hyväksi ja tuottavaksi havaittua järjestelmää.
Miksi puoluetukia maksetaan .Jos on noin suuria summia heittää kankkulan kaivoon ,niin luulis rahaa olevan sairaanhoitoon , vanhuksille ja lapsille.