Vieläkö kyseistä ekoterroristien yllyttäjää puolueessa suojellaan?
Kyseinen henkilö kuuluisi vankilaan yllyttäessän mielipiteillään nuorisoa rikoksen teille.
Kyseinen henkilö kuuluisi vankilaan yllyttäessän mielipiteillään nuorisoa rikoksen teille.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ainakin siinä mielipiteessään , että jatkuva väestön kasvu ja siitä johtuva maaperän ja ilmakehän saastuminen tuhoavat ihmiskunnan . Ellei sitten ajoissa löydetä toista asuttavaa planeettaa aurinkokunnastamme ?
Vastaan nimimerkkisi takia (joka kuulostaa kumman tutulta). Siis... ei kai puhuminen ja kirjoittaminen ole Suomessa kiellettyä? Mielestäni Linkolan toiminta ei täytä yllyttämisen tunnusmerkistöä (mitä ne lienevätkin). Sensijaan sinun aloituksesi kuulostaa yllyttämiseltä.
Jatkuva väestönkasvu tuhoaa maailmaa, mutta vielä enemmän tuhoaa jatkuva talouskasvu. Lopulta ei voi olla seurauksena muuta kuin romahtaminen. Tosiasiat eivät ole Linkolan syytä. Se onkin toinen juttu, että voidaanko asioita muuttaa linkolan opeilla.
aloitusta tällä palstalla on nähtykään..
"Vihreän liikkeen alkuaikoina Linkolakin oli mukana toiminnassa, Koijärven protesteissa. Pian radikaaleja mielipiteitä liikkeen kehittämisestä esittänyt Linkola kuitenkin erkani vihreiden enemmistön valitsemalta polulta eikä ollut enää mukana, kun Vihreä liitto puolueena perustettiin. Suoraan toimintaan Linkola on osallistunut myöhemminkin."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Linkola#Linkolan_ajattelua
Kyllä Linkolan opit ovat vihreiden ideologian ydin. Pekka-Eric Auvisen äiti on vihreä, muun muassa.
tarvitset näköjään informaatiota, kuuntele vain Pasifistia niin opit jotakin. Vihreä Puolue on varsin kaukana Linkolan opeista
teiniamispelle tuunamaan korollaasi ja käännä se lippa etupuolelle!