Keskusta ja

Keskustan Matti Vanhasen toimiessa pääministerinä
herää muutamia kysymyksiä.

Minkä takia pääministeri jätti ottamatta kantaa
sairaanhoitajille liikoja ennen vaaleja lupailleelle
nykyiselle ministerille joka haki nostetta
itselleen ja puolueelleen kyseenalaisin keinoin.

Näillä toive kuvilla luotiin maahamme kansallinen
turvattomuus ja epävarmuus jonka jälkiä ei
ole vielä tasattu.
Pääministerin pitäisi antaa julkinen kannanotto
kyseisen ministerin lyhytnäköisistä ja kansalaisrauhaa horjuttavista lupauksista.

Onko tälläinen henkilö sopiva ministeriksi ja
ansaitseeko hän ministerin palkan bonuksena
kansalle ja veronmaksajille aiheuttamistaan vahingoista.

Vanhanen ripitti oppositiota ja Tehyä.
Tärkein ripitys unohtui eli ministeri joka
omalta osaltaan oli innoittamassa työtaisteluun.

Tehyähän tässä käytettiin pelinappulana ja
pääministeri oli heti sotkun rauettua ripittämässä
hyväksi käytettyjä.
Hyväksi käyttäjä/t on päässeet kuin koira veräjästä.

Vai onko niin,että pääministeri hyväksyy kyseisen
ministerin toiminnan asiassa?
5112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä oppositio oli heikoin lenkki.

Äänestä
  • ...joka pyytää vaan se joka maksaa. Sopimuksen tekivät ne joita asia koski, poliitikot vain viihdyttävät kansaa.

    Äänestä

  • ennen vaaleja.
    Vanhanen antoi mielipiteensä oppositon toiminalle
    joka varmaan oli paikallaan.
    Samoin osansa sai Tehy,mutta lupaaja ja
    asiaan innoittaja pääsi kuin koira veräjästä.

    Kuka lupaili ennen vaaleja tuntuvia korotuksia?
    Oppositioko?
    Olikohan yksi nykyisistä ministereistä?

    Onko mielestäsi kyseisen ministerin toiminta
    vastuullista ja yhteiskunta rauhaa rakentavaa?

    Äänestä

  • tilauksen sille asialle kirjoitti:

    ennen vaaleja.
    Vanhanen antoi mielipiteensä oppositon toiminalle
    joka varmaan oli paikallaan.
    Samoin osansa sai Tehy,mutta lupaaja ja
    asiaan innoittaja pääsi kuin koira veräjästä.

    Kuka lupaili ennen vaaleja tuntuvia korotuksia?
    Oppositioko?
    Olikohan yksi nykyisistä ministereistä?

    Onko mielestäsi kyseisen ministerin toiminta
    vastuullista ja yhteiskunta rauhaa rakentavaa?

    syytä, kun ei aikaisemmin ole asioita hoitaneet kuntoon. Nyt ne on hoidettu ja turvat tukkoon. Tarvittiin oikeistohallitus asia hoitamaan.

    Demarit yritti kiihoitta vain kansaa yleislakkoon ja hallituksen kaatoon.
    Sellaisia ne demarit on. Yhteiskunnan syöpä ja kapinen rakkikoiralauma.

    Äänestä

  • demareiden kirjoitti:

    Perään kuulutettiin miksi ei pääministeri
    ole kommentoinut ylisuuria lupauksia ennen vaaleja
    antanutta nykyistä ministeriä.
    Hän käytti matalapalkka-alojen ihmisten ahdinkoa
    ja hyväuskoisuutta hyväkseen.
    Samalla saatiin kansa levottomaksi.

    Jos yhdelle ryhmälle luvataan reilusti ja toisille
    ei mitään niin syntyy levottomuutta.

    Sama kuin perheeessä luvattaisiin huomattavasti
    parempi joululahja yhdelle kuin toisille niin
    kinahan siitä syntyisi.
    Kuitenkin se jolle hieno jo luvattiin haluaa
    luvatun lahjan saada.

    Jos ministeri ei olisi lupaillut ennen vaaleja
    mitään ja oppositio olisi ollut tukemassa
    työtaistelu keinoja voitaisiin syy vierittää
    opposition ja Tehyn niskaan.

    Pääministerin tulisi antaa julkilausuma,
    että kyseisellä ministerillä tuli ylilyöntiä
    hallitushurmoksessaan.
    Kyseisen ministerin tulisi myöntää,että näin
    on käynyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

muut halllituskumppanit kirjoitti:

Keskustan Matti Vanhasen toimiessa pääministerinä
herää muutamia kysymyksiä.

Minkä takia pääministeri jätti ottamatta kantaa
sairaanhoitajille liikoja ennen vaaleja lupailleelle
nykyiselle ministerille joka haki nostetta
itselleen ja puolueelleen kyseenalaisin keinoin.

Näillä toive kuvilla luotiin maahamme kansallinen
turvattomuus ja epävarmuus jonka jälkiä ei
ole vielä tasattu.
Pääministerin pitäisi antaa julkinen kannanotto
kyseisen ministerin lyhytnäköisistä ja kansalaisrauhaa horjuttavista lupauksista.

Onko tälläinen henkilö sopiva ministeriksi ja
ansaitseeko hän ministerin palkan bonuksena
kansalle ja veronmaksajille aiheuttamistaan vahingoista.

Vanhanen ripitti oppositiota ja Tehyä.
Tärkein ripitys unohtui eli ministeri joka
omalta osaltaan oli innoittamassa työtaisteluun.

Tehyähän tässä käytettiin pelinappulana ja
pääministeri oli heti sotkun rauettua ripittämässä
hyväksi käytettyjä.
Hyväksi käyttäjä/t on päässeet kuin koira veräjästä.

Vai onko niin,että pääministeri hyväksyy kyseisen
ministerin toiminnan asiassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu