tosin viikkoa vanha, mutta siinä oli noiden KPS porukan tarinaa. Ehkä totuus on kuitenkin toinen.
Mielipide lippalakeista ja pukumiehistä!
Helsingin uutisten kirjoitus 18.11-07 Kontulan perussuomalaisten ulostulosta, vaatii myös erillaista mielipidettä.
Artikkelisssa esiintyneet Kontulan PS.n henkilöt väittivät kirjoituksessa että heitä ei huomioitu piirikokouksessa. Tosiasiassa KPS.n edustajat eivät hallinneet yhdistystoiminnan alkeita edes senvertaa, että olisivat henkilövalintapykälän kohdassa osanneet tuoda itseään esiin. Persu-ikoni Soinikin huomautti KPS.lle asiasta ja totesi samaan hengenvetoon että kokouksen kulku oli mennyt kaikkien piirin sääntöjen, ja yhdistyslakien mukaan.
kontulan PS osasto sanoo myös että sillä olisi jotain valtaa johon he vetoavat ja sanovat, ettei heitä voi syrjäyttää. Kontulan PS osastolla ei nähdäkseni ole kuitenkaan mitään julkista valtaa piirin tiimoilta, vaan heidän olonsa perustuu vain KPS.n osaston tahoon.
KPS.llä oli piirihallituksessa 2 paikkaa, mutta menettivät ne äänestyksessä edellä mainituista syistä. Siitä sitten alkoi aiheeton katkeruus ja kiukuttelu sekä julkinen mollaaminen, muka demokratian puutteesta. Kuitenkin Helsingin piirihallituksen henkilö-galleria käsittää oikeamielisiä ja lainkuuliaisia ihmisiä, jotka nojaa päätöksensä yhdistyksen sääntöihin ja lainkirjaimeen.
Harhaanjohtavia olivat myös Kontulan PS.n osaston syytöksenomaiset väitteet piirin jäsenten äärioikeistolaisuuksista, joita ei edes piirin arvostetun ja monivuotisen pj.n Arto Välikankaan mukaan ole. Varsinainen väittämä juohtuu siitä että piirin vahva kanta on ollut että sosiaalisten tukien väärinkäyttö pitää lopettaa, ja itsenäisen vastuunoton vaatimista pitää lisätä. Tämä ajattelu on KPS.n mielestä, tuota äärioikeistolaisuutta.
Huvittavaa luettavaa oli myös tuo Soinin narsistinen lausuma jossa hän kertoo sanoneensa piiristä irrottautuneille ettei puolueessa ole pyöröovia, ja ettei takaisin ole tulemista! No, tulkintansa kullakin. Tuskin lähtijät edes harkitsisivat paluuta.
Lausuman todellinen tarkoitus oli ensisijaisesti koittaa suojella Soinia itseään siltä kiusalliselta tilanteelta että puolueesta lähtee aktiiveja pois muualtakin, kuin Helsingistä.
Soinin omaa hegemoniaa tukeva ja hänen Helsingin piirissä harjoittama puolueellisuus, tuli selkeästi esiin tuossa piirikokouksessa. Sillä vaikka Soinin piti vain pitää eduskuntaryhmän poliittinen katsaus, niin hän koitti ohjailla ja vaikuttaa piirikokouksen kulkuun.
Mutta edes hän Soini, ei voinut astua yhdistyslain ja piirin sääntöjen yli . Soini tuli nolatuksi piirikokouksessa jossa koitti asettaa ehtoja asioihin, mutta ei mahtanut mitään kokousväen päätöksille. Tuo ylimielisen vaikutusyrityksen torpeedoiminen sattui Soinia sitten, ns. hampaisiin, ja kerubin kasvot vääntyi itkuun.
Soinin mielestä puoluetyö ei voi olla yhdenhengen imagon turvottamista. Itseasiassa juuri tuo yhdenihmisen eli Soinin itsensä palvomiseen ja "elättämiseen" on monessa piirissä kyllästytty, ja erottu puolueesta.
Oman jalustansa ylläpitämiseen ja itsensä turvottamiseen Soini tarvitsee KPS.n uimiksen ja Rossin kaltaisia henkilöitä. Muita Soini moittii, mutta omalta kohdaltaan toimii kuitenkin juuri näin. Soinin mottohan on tunnetusti, että tää (PS) on mun puolue!

Vastaukset 3
Vanhimmat
näkemys jutusta, sillä muakin hieman närppäs tollane KPS.n paskanjauhaminen. Jokin totuus olla itää ja rehellisyys.
pelkkää kampitusta ja valhetta. Muttaheillä on paikkansa soinin sydämmessä, toisin kuin selkeään toimintaan pyrkivällä hesan piirillä.
Soinin tähti kaksikko saa sen aikaan. Soini oletko valmis siihen. Kontula kusee kintuille lahjakkaasti tulevissa vaaleissa, sen tulette näkemään.