Yritin

Luin Texin viestiä puolen tunnin ajan.Yritin löytää siitä viestin,ymmärtääkseni sitä ei ole.

Ystäväni Kalle, pidän vittuilusta.Vittuile vähän ettei tarvitse kuunnela näitä toistaitoisia mulkunpuolikkaita.

Mie se olen muute Parikkalapoikii,,meilhä näit ritareit ol viis. Meilhä näit ol nii paljo et myö ois voitu heit jakkaa muillekkii.

Suvun miehet tappeli oman saunan nurkalla eivätkä isänman puolesta,ne miehet piittasivat isänmaasta vitut.Mitä maihin tulee,meillä olisi saatavia molemmin puolin.

Päijänteen kalastus oli aina rantakalastusta. Vitunko sille sitten voi,että Laatokan syviin vesiin sukupolvien ajan tottuneet kalastajat vetivät lätäkön tyhjäksi. Sodan jälkeen ruuatakin oli pula.
4325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

en ole texin jaamatuksia jaksanut loppuun lukea. On niinkuin ison miehen muodossa asuisi murrosikäinen jolppi, sitä myöten ovat jutut olleet.

Äänestä

en ole itsekään täysin tyytyväinen tuohon kirjoitukseen. kirjoitin sen kiireessä mutta kai siinä jotain silti on? miksi kommunistit harrastavat ihmisten luokittelemista? eikö siinä ole jo rasistisia piirteitä?

mutta väliäkö hällä? ymmärryksesi tuntuu tosiaan vetävän vähän välivaihetta, joku hihna näyttää sutivan tyhjää. seurailin nääs pitkin yötä kirjoitteluasi vaikken ikävä kyllä pystynytkään vastaamaan. täytyy todeta, että jos sinulla oli ongelmia ymmärtää meikäläisen kirjoitusta niin ei se ollut helppo seurata sinunkaan järjenjuoksua; aloit, pakollisen texkillerin haukkumisen jälkeen, puhua lempiaiheestasi vitusta, sitten tuli mulkut ja vitut ja kalat ja vielä kerran vähän vittua. tämä oli oikein oma avauksesi. siitä jo näki että tänä yönä ei wäinä tosiaan taida kirjoituksia pahemmin ymmärtää. mutta ei tässä kaikki; lysti jatkui. kävit jonkun kimppuun ja haukuit hänet vituksi. minulla jäi vähän epäselväksi, että mitä se piruparka sinulle niinkuin teki? yrittikö se liittyä kommunistiseen puolueeseen vai mikä siinä oli? no etteenpäin taas rinta rottingilla; seuraavaksi huomasin, että haastoit riitaa jonkun kolmannen osapuolen kanssa. höpisit jotain voimien koittamisesta, sitten taisit tipahtaa hetkeksi pallilta lattialle kun olit hetken vaiti. palattuasi pääsit tähän erikoisosaamisalueeseesi eli oli taasen tunkemassa jotakin jonkun perseeseen. se ei ollut tällä kertaa sormi vaan oliko jotain pisteitä tai pilkkuja...? no mitäs tuosta. sitten mistaakseni puhuit taas jotain vitusta ja mulkusta. jaa jossain vaiheessa taisit olla niin maistissa, että haukuit jo itsesikin sontiaiseksi. sitten alkoi mennä jo korkealentoiseksi; käsitin jutuistasi, että olet lennellyt jollain jumbojetillä jossain los angelesin ja helsinki-vantaan välillä ja etsinyt välilaskupaikkaa tankkausta varten. tähän taisit sitten hiljetäkin. ehkä omakin tankkauksesi päättyi...?

meinaan vaan jotta olet kyllä joskus esittänyt parempiakin yhden miehen yöshowta. no, kukin taaplaa tyylillään ja minä menen nyt nukkumaan. hyvää yötä vaikka varmasti jo kuorsaatkin kuin pieni lapsi. toivottavasti wäinätär peitteli sinut ettei peppu palellu ja siitä taas irtoa keskustelunaihetta ja toivottavasti et lyö herätessäsi päätä pöydänkulmaan...

Äänestä

HAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA,saatana, holotna on
olotna ja taas vaihteeksi perkele. vitut
ja kalat ne hyppeli meikäläisenkin kimpussa.
saatana, vois taas vissyllä loiventaaa vaan
panin viskiä sekaan. Pane leipään puolet petä-
jäistä, veihän naapurisi touon halla, jutteli
se natsirautajärvi siinä Linnan romaanissa.Puolet
minäkin juoksevaan viljaani lisään tota vissyä.
Saatana jotkut perkeleeen neropatit on lansee-
rannu suomiäiteestä termin lintukoto, perkele,
nokittua variksenpesää tää enempi muistuttaa,
mutta onhan se koti kumminkin.Sitten joku
perkeleen tuppohuuli heittää ,että pullamös-
sön syöjät,saatana mees pelastusarmeijan
leipäjoon, niin siinä sulle mössövä. Kyllä
jämpti on saatana niin.

Äänestä

Pitkät tarinat ja juoni laukkaa missä sattuu. Kommunistista ei tietoakaan. Niin onko sinulla enään voimia sitä kehumankaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wäinä kirjoitti:

Luin Texin viestiä puolen tunnin ajan.Yritin löytää siitä viestin,ymmärtääkseni sitä ei ole.

Ystäväni Kalle, pidän vittuilusta.Vittuile vähän ettei tarvitse kuunnela näitä toistaitoisia mulkunpuolikkaita.

Mie se olen muute Parikkalapoikii,,meilhä näit ritareit ol viis. Meilhä näit ol nii paljo et myö ois voitu heit jakkaa muillekkii.

Suvun miehet tappeli oman saunan nurkalla eivätkä isänman puolesta,ne miehet piittasivat isänmaasta vitut.Mitä maihin tulee,meillä olisi saatavia molemmin puolin.

Päijänteen kalastus oli aina rantakalastusta. Vitunko sille sitten voi,että Laatokan syviin vesiin sukupolvien ajan tottuneet kalastajat vetivät lätäkön tyhjäksi. Sodan jälkeen ruuatakin oli pula.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu