Hoitajat kiittää

Jos kokoomus ei olisi nostanut matalapalkkaisten hoitajien palkkakurjuutta esiin ennen eduskuntavaaleja olisi tilanne vielä entisellään.

Asiasta on puhuttu viimeset 40 vuotta, mutta kukaan ei ole tehnyt asialle mitään ja Tehy on ollut voimaton yksin.

Kepujohtosen Superin vesitys oli kunnianvastainen ja arvoton. Kepu pettää aina ja iänkaikkisesti. Tosin kepu ei edes luvannut korjausta hoitajien palkkaukseen ennen vaaleja eikä sen jälkeen. Kepulle on tärkeämpi maatalouden tukijaiset.
10276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

valtion on tuettava kuntia enemmän.
Ei siinä ole mitään järkeä, että valtio maksaa lainoja pois samalla, kun kunnat velkaantuvat lisää. Nyt kai jo kokoomuskin voi ajatella järkevästi, kun ei ole enää arvovaltakysymys tapeetilla.

Äänestä
  • Kataisen turpa ei mennyt yhtään rullalle, kun siltä irtosi Ilkka Kanervan autoon 120 000 euroa. Kyllähän tuokin raha olisi jollekin köyhälle kunnalle kelvannut, mutta kokoomuksen arvomaailma on aivan toinen. Omalla väellä pitää olla alla kunnon vehje alla Audi A8 Turbodiesel. Kokoomuslaiset politiikot ajelevat Fiat Puntolla silloin, kun äänestäjiä sahataan silmään. Nauravat vielä päälle räkäistä naurua, miten äänestäjiä on helppo huijata.

    Äänestä

välttää kokoomuksen listoja tulevissa vaaleissa. Pakko ei ole enää äänestää kokoomusta.

Äänestä
  • Kun murha-tappouhkauksin saatiin, mitä luulivat saaneensa (se totuus sitten joskus, ehhee...), niin takinkääntöä jo suunnitellaan.
    Minä en käännä takkiani, vaikka palkkani on surkea. Kyse on periaatteesta, josta luopuminen osoittaa ihmisen selkärangattomuuden. Hoitajat osoittivat demarilaisuutensa uhkineen ja pukeutuivatkin punaisiin, yksi jopa kirkui BZ:n jalkojen välissä selällään eduskuntatalon rappusilla. Myötähäpeäni oli asnoinkuvaamaton.

    Äänestä

  • laitelan ismo kirjoitti:

    Kun murha-tappouhkauksin saatiin, mitä luulivat saaneensa (se totuus sitten joskus, ehhee...), niin takinkääntöä jo suunnitellaan.
    Minä en käännä takkiani, vaikka palkkani on surkea. Kyse on periaatteesta, josta luopuminen osoittaa ihmisen selkärangattomuuden. Hoitajat osoittivat demarilaisuutensa uhkineen ja pukeutuivatkin punaisiin, yksi jopa kirkui BZ:n jalkojen välissä selällään eduskuntatalon rappusilla. Myötähäpeäni oli asnoinkuvaamaton.

    sanoa kuin sen, että kyllä kokoomus on herrapuolue. Kokoomus on menettänyt uskottavuutensa Niinistön luomaan työväki-imagoon. Kokoomus ratsastaa elintärkeätä työtä tekevillä sairaanhoitajilla hallitukseen, mutta mitään erityisetua siitähyvästä ei hallitusohjelmaan ajeta kuntien terveydenhoidon parantamiseen.

    Äänestä

  • osaa kirjoitti:

    vielä että juuri sairaan hoitajat olivat saaneet jo ennestään ihan hyvän 2500e kk
    päälle 500e kk ja kun otta huomioon minimi palkat 1000e kk ja kuntien teveys ja sosiaalimenot jo ennestään kuntien pudjetista 60-70 prosenttia ei voi sana että teveyden hoitoon olisi panostettu kun kasoo missä jamassa kuntien muut osastot ovat, niin tyhmempikin ymmärtää että kokoomuksen ja kokoomus vetoisten sairaan hoitajien yhteinen vaali ja rahastus kamppanja oli pluffi. kunnat edelleenkin joutuvat ottamaan lainaa työn tekiöittensä palkkojen maksuihin siksi toivoisi ettei röyhkeydessään kokoomus politiikot enään lupailisi kauhen paljon asjoita toisten rahapussista, oman vaali menestynsen puolesta. Kokoomus ei nimittäin ole tunnetusti ihan niitä parhaita talous puoluueita.

    Äänestä

hoitajat ei ole ollutkaan matalapalkkaisia
matalapalkat ei ole kokonais palkaltaan 2500e kk
korotusten jälkeen 3000e palkan korotuksilla ei tekemistä kokoomoksella vain kunnilla jotka jo nyt ahtailla kokoomus keräsi ainoastaan vaalipisteet. kokoomuksen toimilla ja hoitsuilla yhteinen piirre röykeys kaikki heti mulle ja uhkailu. suomen talous ei kestä tätä kokkari politiikkaa jos todelliset matala palkkaiset miehet kuten palomiehet poliisit sairaalan sähkomiehet yms. palkat alle 2000e osalla 1600ekk
kyseisillä henkilöillä ihmisten henki ja myös joissakin tilanteissa oma henki vaakalaudalla.sairaan hoitaja ei minimi palkkainen, minimi palkka suomessa.1000e kk. pitäisiköhän hoito toiminta yksityistää ja alata tuomaan Filipiineiltä uusia sairaan hoitajia ovat kuulemma yhtä päteviä.siis sairaanhoitajat ei matala palkkaisia vaan kokoomuksen vaali mannekiinejä. kokoomuksen meinenki on kuin neuvostoliitossa missä oli opettajat ja sairaan hoitajat etu oikeutettua ryhmää kun he olivat uskollisia kommunistiselle puollueelle ja he saivat muita parempaa palkkaa ja kohtelua ja etuja loppu tulos maan talous romahti.

Äänestä

Jottei totuus unohtuisi...

Äänestä
  • Puh.joht. Palomäki om pesunkestävä kepulainen, joka kusetti kaikkija superilaisia sopimalla ennätyshuonon sopimuksen jos sitä verrataan Tehyn tekemään sopimukseen.
    Nyt kepulaispuheenjohtaja yrittää osoittaa että sopimukset olisivat yhtä hyviä, kuitenki outoa asissa on se, miksi superilaisia liittyy tuhansittain tehyyn, jos sopimukset ovat kerran yhtä hyviä. No, se on myöhäistä parkua jos on pettänyt jäsenkuntansa

    Äänestä

Katainen vaaransi todella kovasti Niinistön tulevan ehdokkuuden. Nyt Kokoomus yrittää lehdistön avulla kääntää PUHEEN VANHASEN LAUSUNTOIHIN kerrankin Vanhanen puhuu asiaa.

Ihmishenkillä uhaneet, todella äitimäistä toimintaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiitoksen paikka kirjoitti:

Jos kokoomus ei olisi nostanut matalapalkkaisten hoitajien palkkakurjuutta esiin ennen eduskuntavaaleja olisi tilanne vielä entisellään.

Asiasta on puhuttu viimeset 40 vuotta, mutta kukaan ei ole tehnyt asialle mitään ja Tehy on ollut voimaton yksin.

Kepujohtosen Superin vesitys oli kunnianvastainen ja arvoton. Kepu pettää aina ja iänkaikkisesti. Tosin kepu ei edes luvannut korjausta hoitajien palkkaukseen ennen vaaleja eikä sen jälkeen. Kepulle on tärkeämpi maatalouden tukijaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu