tulari elämää

kuikka koponen

Vieläkin kummaastusta herättää tularin outo käytös. Eli meillä ensin kaksi tularia jotka polskuttelivat 200 L. altaassa, kunnes toinen niistä päätti siirtyä maalle (siis korkin päälle josta löytyi mukavan kosteita onkaloita, joita kasvit peittivät). Sieltä se kuikuili elämän menoa ja vain öisin, kun valot sammuivat tuli jaloittelemaan. Tarjolla oli jauhomatoja ja pakastematoja korkin päällä ja tietty vedessä. Eipä vaan maistunut, liekö sitten yöllä käynyt vedessä syömässä kun melkein puolivuotta maalla viihtyi eikä näyttänyt voivan huonosti. Meitä säälitti kaveri joka nyt yksin polskutteli vedessä tai (enimmäkseen lymyili kasvien seassa tai veden alla olevissa luolissa). Siispä kauppaan ja ostamaa muutama tulari lisää. No jo alkoi tapahtua, maaelämää viettänyt tulari kiinnostui uusista kavereista ja hyppäsi takaisin veteen eikä ole sen koomin maalle kiivennyt. Selvisi että meillä on nyt 3 naarasta ja 1 viriili uusi nuori uros. Tämä uusi uros on ottanut elämän tehtäväkseen tyttöjen liehittelyn. Nyt on vilskettä ja vipinää meidän altaassa ja hyvin maistaa kaikille ruoka. Kohta varmaan saamme "perheenlisäystä", sen verran riehakasta meno on nykyään.
Loppu hyvin kaikki hyvin.

1

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tania78

      Usein ympäristön ja olosuhteiden muutos voi saada jo "vesittyneen" tularin "maastoutumaan"..
      Keksit kuitenkin hyvän houkuttimen !! =)

      Poikasista vielä...
      Meillä 2 lisääntyvät jatkuvasti.. (olen uhannut jo sterilisoida itse toisen niistä) =)

      Tällä hetkellä:4 maalla
      2 siirtynyt juuri maalle
      1 palannut takaisin
      ja ihastuttavia toukkia taas pari..

      (nuo ovat siis lisäntyneet puolen vuoden aikana.. kaikki täysin luonnonmukaisesti ja luonnon valintaa noudattaen.. - eikä loppua näy) =)
      - vaikka munien määrää olenkin pyrkinyt rukaamaan !!

      LOPPUU TILA KESKEN !! VARO VAIN ! =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      9
      4927
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      65
      4863
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      45
      3846
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      19
      3502
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3388
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      45
      3252
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3163
    8. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      52
      2849
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2575
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2319
    Aihe