valituksesta hoviin faktaa

Elikkäs, muutama kyssäri olisi hovioikeuteen valittamisesta. Kuinka nopeasti asia etenee hovioikeuden käsittelyyn jos kyseessä on sellainen yksinkertainen tapaus mikä on ratkaistu ko:n kirjallisessa käsittelyssä`? Ja voidaanko tuomiota enää muuttaa ankarammaksi syytetytyn osalta jos hän on ainoa valittaja?
1209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

1) Mahdotonta arvioida. Jos juttu seulotaan eli ei oteta käsittelyyn, nopeimmillaan joitakin viikkoja, hitaimmillaan kuukausia. Koska juttu on ollut kirjallisessa menettelyssä, vastaaja on myöntänyt teon ja ilmeisesti kysymys on enää rangaistuksen mittaamisesta? Jos kerran pääkäsittelyn tarvettakaan ei ole, juttu tulee alas hovista tietysti keskimäärin nopeammin kuin muissa juttutyypeissä. Jos kysymyksessä on ajokiellon pituus, ne kyllä käsitellään kiirellisinä.

2)Ei. Voimassa on reformatio in peius-kielto, eli tuomio ei voi tulla muutoksenhakijan osalta ankarammaksi jos muutoksenhakija on yksin hakenut muutosta. Poikkeus on syyttäjän valitus, eli vaikka syyttäjä on valittanut yksin ja vaatinut rangaistuksen koventamista, hovioikeus voi esim.lieventää rangaistusta (eli siinähän syyttäjä häviää juttunsa).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuka tietäisi kirjoitti:

Elikkäs, muutama kyssäri olisi hovioikeuteen valittamisesta. Kuinka nopeasti asia etenee hovioikeuden käsittelyyn jos kyseessä on sellainen yksinkertainen tapaus mikä on ratkaistu ko:n kirjallisessa käsittelyssä`? Ja voidaanko tuomiota enää muuttaa ankarammaksi syytetytyn osalta jos hän on ainoa valittaja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu