Minulla alkoi masennus jo ennen lapsen synytmää, noin 3kk sitten erinäisistä syistä. en ole osannut/kehdannut jutella asiasta neuvolassa tai ottaa yhteyttä lääkäriin... nyt tuntuu etten pärjää enää yksin enkä toivu tästä omin voimin vaikka yritinkin antaa vaan ajan kulua,että josko se siitä.
miten te olette hakeneet apua? voinko vaan soittaa nneuvolaan ja kertoa että nyt on näin...? lapsella seuraava käynti vasta kk:n päästä,enkä jaksa siihen asti. terv.keskukseen en haluisi soittaa enkä aloittaa mitään masennuslääkitystäkään
olen 19v yksinhuoltaja,poikani 2kk
miten te olette hakeneet apua? voinko vaan soittaa nneuvolaan ja kertoa että nyt on näin...? lapsella seuraava käynti vasta kk:n päästä,enkä jaksa siihen asti. terv.keskukseen en haluisi soittaa enkä aloittaa mitään masennuslääkitystäkään
olen 19v yksinhuoltaja,poikani 2kk
Vastaukset 8
Vanhimmat
http://www.aima.fi/
http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/baby_blues/
http://www.tukiasema.net/
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=163
soittaa neuvolaan. Soita heti maanantaina ja pyydä apua.
Ei elämäsi aina tule tuntumaan samanlaiselta kuin nyt, mutta tämän tiukan paikan yli pitäisi jotenkin päästä.
Sukulaiset, neuvola, sosiaalitoimi ym. auttamaan! Sanoit olevasi yksinhuoltaja, mutta isällä ja isän suvulla olisi myös nyt näytön paikka.
Älä epäröi pyytää apua. Nyt on sinun vuorosi sitä saada. Tulee vielä sekin aika, että sinä autat muita.
Ei mieltä painavat asiat häivy vaan antamalla ajan kulua, ne täytyy käydä läpi ja miettiä mistä masis johtuu. Kävin itse masennuksen läpi, äiti vei psykiatrille jolta sain lääkkeet mut en halunnut niitä syödä. Puhuminen ja oman elämän läpikäyminen auttaa.Kirjastosta löytyy kirjoja jos jaksat lukea, kriisikeskus ja päivystävät puhelimet ovat myös käytettävissä. Myös terveyskeskuslääkäri osaa ohjata eteenpäin. Voimia, rakasta itseäsi ja lastasi.
tiedän kyllä mistä masennus johtuu,ja olen käynyt läpi uudestaan ja uudestaan kaikki asiat päässäni. välillä tuntuu että asioiden liika vatvominen päässä pahentaa vaan tilannetta.
erosimme ennen lapsen syntymää kun mies löysi uuden,siitä kaikki alkoi. itsetuntoni kärsi pahasti kun jäin yksin ison vatsani kanssa enkä osannut oikein puhua kennellekkään.
ystäviä ja tuttuja olen vältellyt aika paljon siitä asti,kun en halua enkä jaksa vastailla niiden kysymyksiin kuten "onko isä käynyt kylässä jne."
lapsen isälle en halua kertoa tilastani,koska tiedän että saan paljon syytöksiä niskaani. eromme oli ja on vieläkin niin katkera ja vaikea että emme osaa tulla toimeenkaan kunnolla keskenämme. puhuminen on meille aina ollut vaikeaa.
lisäksi menetin siskopuoleni viikko ennen lapsen syntymää. se oli kova paikka istua hautajaisissa juuri silloin kun pitäisi olla elämän ihaninta aikaa.
kaikkein pahinta on kun tuntuu ettö olen yksin tämän lapsen kanssa,isä ei kantanutkaan sitä vastuuta minkä lupasi ja kaverit ei taas osaa oikein suhtautua koko tilanteeseen -huomasin jo raskausaikana että moni kaikkosi kun en enää lähtenytkään mukaan baareihin tms.
soitan maanantaina sinne neuvolaan,pelottaa vain että siellä käsketään mennä lepäämään tai jotain, eikä oteta vakavasti. sen jälkeen en varmasti hakisi apua enää mistään,kun nytkin on niin korkea kynnys siihen.toivottavasti osaan selittää tilanteen oikein.
varmasti hyvin tilanteesi selittää,kun soitat neuvoolaan.Tunteesi ovat ihan ymmärrettäviä eikä ole sinun vikasi jos joku ammatti-ihminen ei tunnu sinua ymmärtävän. Onneksi ihmisiä on monenlaisia,enkä usko,että jäisit ihan yksin.Lapsesi kasvaa ja pääset paremmin liikkumaan hänen kanssaan,elämänpiirikin siis laajenee ja vältyt ajattelemasta koko ajan niitä ajatuksiasi. totta tietenkin on,että nämä asiat,jotka sinua painavat, on jossakin vaiheessa käsiteltävä pois. Eivät ne katoa,mutta että oppisit elämään niiden kanssa.
Kaikkea hyvää!
ollut raskasta.
Minusta olisit epänormaali, ellei sinua masentaisi. Ja onhan se rankkaa olla yksin vauvan kanssa.
Kerro siellä neuvolassa kaikki nämä taustat ja tunteesi äläkä anna periksi ennen kuin olet saanut jotakin apua. Minusta olisi hyvä, jos saisitte mennä vaikka perhekotiin vähäksi aikaa, että saisit vetää henkeä. Tarvitset myös henkilöitä, joiden kanssa voit käydä keskustelemalla asioita läpi.
Olen myös sitä mieltä, että isän pitäisi ottaa vastuuta lapsesta. Se on sekä isän että lapsen oikeus. Isä ei ehkä tajua sitä, mutta hän on parhaillaan luopumassa elämänsä tärkeimmästä asiasta ihan tyhmyyttään. Maksaako hän elatusapuja? Sosiaalitoimistossa on lastenvalvoja, jonka tehtävänä on pitää niiden lasten puolta, joiden isästä ei siihen ole. Entä isän vanhemmat? Eikö heitä kiinnosta lapsenlapsen hyvinvointi?
On tämä maailma mennyt kummalliseksi, jos nuori äiti ja lapsi jätetään yksin.
Moi!
Itse kävin hiljataen tukiperhen koulutuksen ja ajattelin, että sellainenkin voisi Sinulle avuksi olla. Saisit kuukaudessa pari viikonloppua tai sen ajan mitä tarpeelliseksi pidät, saat vapaata . Tukiperhe hoitaisi sen aikana vauvan ja itse voit kunnolla nukkua tai lähtee jonnekin tai tehdä jotain, mistä mieli virkistyy ja voimia saat jatkaa.
Se käypi justisa neuvolan tai sos. toimiston kautta ja se siis ei ole mikä sellainen juttu, että sossut vievät lapsen. Ei todellakaan.Saat apua senverran mitä itse tarpeelliseksi näet.
Toinen mahdollisuus olisi vaan pyytä tuttuja , sukulaisia joskus avukseen, joku tunti vauvasta erillään voisi jo kummasti piristyttä.
Sen ikäisen vauvan kanssa varmaan yöunet on vähissä ja yksin koko huushollin pyörittäminen ja vastuun kantaminen on vaiketa.
Ihan tärkein on että haet apuasi ja usko pois, kuka ei syyttäö Sinua siitä että olisit huono äiti. Ei kuka meistä ole mikä superäiti ja apua tarvi jokainen jollalailla. Sitä vaan on uskallettava kysyä.
Jos olisit lähellä tai melko lähellä niin voisin mielelläni autta. Uskon että muitakin auttajaa aina löytyy kunhan vaan sitä usalla kysyä.
Toivottavasti pärjäät ja kaikkea hyvää Sinulle ja vauvalles.
Mutta jos haluat kysyä tai jutella tai mitä tahansa niin voit vaikka kirjoitta
[email protected]