EU-N

Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Eu fuusio ja mammuttitautisesti yhdistää ja "yksityistää" kaiken. Suomessa tämä näkyy julkisen sektorin alasajona ja kuntien pakkoliitoksina. Väliaika pisteenä täytyy olla pyrkimys EU-n verotusoikeuteen. Suomen metsäteollisuus on lopussa. Viimeinen niitti oli saksan aloitteesta keksitty päästöhuutokauppa. Kyllä pienten jäsenmaitten orja-asema on jo nyt päivänselvä tosiasia. Oksennan ajatellessani Ahtisaarta ja Lipposta. Kokoomuskin sahasi vallanhimossaan poikki oman oksansa. Kepu kiristettiin ja lahjottiin samaan veneeseen. Venäjä on palannut entiseen politiikkaansa ja suomella ei ole kivat oltavat eu alueen ensimmäisenä aallonmurtajaharakirinä.
160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Info: Ennen israelista tuodut sitrushedelmät olivat meheviä ja maukkaita. Nykyään suomesta ei saa hyviä sitrushedelmiä koskaan. Ovat nahistuneita, miltei jätteksi luokiteltavia. Kyllä Jaffat tullo ja helemat paukkuu mainos pyörii telkussa edellenkin, mutta! kaatopaikkatavaraa ovat olleet jo vuosikausia. Miksi? Minäpä kerron salaisuuden, jos ette kerro kenellekkään. Eu-n sisällä tuotetut tuotteet myydään ensin. Israelilaiset hedelmät makaavat varastoissa kuukausikaupaalla ja niiden täällä tullessa myyntiin ovat auttamattomasti lähes kaatopaikkatavaraa. Keksikää joku nyt liikeidea ja kiertotie, millä nämä hedelmät saadaan suomen markkinoille nopeasti. Minä ainakin ilomielin maksan tuplahinnan mehevistä hedelmistä. Säästäisin itseasiassa, koska nyt joutuu heittämään roskiin toisenpuolen ja joistakin voi sentään puristaa mehua. Kalliiksi tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HEDELMIÄ kirjoitti:

Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Eu fuusio ja mammuttitautisesti yhdistää ja "yksityistää" kaiken. Suomessa tämä näkyy julkisen sektorin alasajona ja kuntien pakkoliitoksina. Väliaika pisteenä täytyy olla pyrkimys EU-n verotusoikeuteen. Suomen metsäteollisuus on lopussa. Viimeinen niitti oli saksan aloitteesta keksitty päästöhuutokauppa. Kyllä pienten jäsenmaitten orja-asema on jo nyt päivänselvä tosiasia. Oksennan ajatellessani Ahtisaarta ja Lipposta. Kokoomuskin sahasi vallanhimossaan poikki oman oksansa. Kepu kiristettiin ja lahjottiin samaan veneeseen. Venäjä on palannut entiseen politiikkaansa ja suomella ei ole kivat oltavat eu alueen ensimmäisenä aallonmurtajaharakirinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu