Masentunutko olen?

Hei mulla oli ihan samanlainen fiilis ja lopulta rohkaistuin puhumaan neuvolassa.
Meillä oli koliikki ja alkoi allergiat heti perään. Eikä ketään sukulaisia lähimaillakaan. Olin niin kovilla ja masentunut...
Itse en ole nukkunut 8kk kokonaisia öitä. Vasta viime viikolla nukuin 8h putkeen! Ihanuus! Sain neuvolasta numeron, joka oli mielenterveys puolelle. Käyn juttelemassa mielenterveysnevolassa asioista nykyään ja tuntuu, että elämä alkaa voittaa. Ei tarvitsisi tuntea huonoa omaa tuntoa ja pahaa oloa...
Puhu vaan ihmeessä neuvolassa, ei ne sua siellä huonoksi äidiksi leimaa. Usko vaan. Tsemppiä! Laita maili osoite, jos haluat juttukaveria. :)

Lyhyesti: 3 kk koliikki, jonka syyksi paljastunut maitoallergia. Vaativa vauva, joten omaa-aikaa itselle tai kotitöille ei juurikaan ole ollut. Nukkua olen sentään saanut yöt koliikin lakattua, mutta päivällä päiväunet tytölläkin kadoksissa, joten ei nuku kukaan. Miestä odottelen minäkin töistä tulevaksi, että saisi hetken hengähtää. Ja kun hengähtää saisi, ei jaksa lähteä tai huvita lähte mihinkään, vaikka haluaisikin. Mies hoitaa kyllä tyttö paljon, mutta äidin menothan ne yleensä jäävät vähemmälle kuin isien. On tullut sitten miehen kanssa kiistaa myös raha-asioista yms., kun niitä täällä kotona pohdiskelen myös.

Tilanne nyt 7 kk kohdalla hieman parempi, mutta silti sama tunne kuin sinulla, että miten sitä voisi vaan olla onnellinen murehtimatta turhia. Minullakin ollut huono äiti-fiilis ja pelännyt, että olen tiedostamattani tehnyt jotain tai välillä vauvalle hieman napakasti sanoessani vahingoittanut henkisesti tai fyysisesti(en tarkoita lyömistä, vaan esim. koliikin aikana D-tippojen jääneet välillä antamatta, hiuksia ei ole harjattu joka päivä mistä syyllisyys).


Otin viime vk:lla itseäni niskasta kiinni ja soitin meidän kunnan perhekeskukseen. Sanoivat minua kuunneltuaan, että kyseessä vakava synnytyksen jälkeinen masennus ja antoivat ajan tälle viikolle. Lähetteen saan sivuteitse niin, että neuvolan ei tarvitse tietää. Eivät ole siellä ottaneet koskaan huoliani tai murheita ja varsinkaan väsymystä mitenkään vakavasti, joten niille ei tämä nyt kuulu. Käydään siellä vaan juttelemassa "mukavia", että sellainen neuvolasysteemi.

Neuvoisin sinua ottamaan yhteyttä oman kuntasi mielenterv. puolelle ja kertomaan tilanteesi. Ymmärtävät ja kertovat, että et ole ainoa, joka kärsit vastaavasta. Parempi että haetaan apua nyt kuin että parisuhde ja perhe-elämä on kohta taaksejäänyttä elämää.

Meillä on nyt kuukauden ikäinen esikoistytär ja huomasin ennen joulua saman asian itsestäni kuin alkuperäinen ketjun aloittaja.

Hoidan vauvan kyllä hyvin mutta koko ajan ahdistaa ja pelottaa. Aamulla ahdistaa tuleva päivä ja iltapäivällä alkaa ahdistaa tuleva yö.. Imetän lastani ja annan korviketta lisäksi jos näyttää tytölle jäävän nälkä. Tunnen epäonnistuneeni jos vauva ei olekaan tyytyväinen rinnan jälkeen, toisaalta tahtoisin lopettaa yöimetykset että voisin siirtää miehellekin syöttövastuuta enemmän. Toisaalta taas tuskin nukkuisin silloinkaan jos mies olisi yöllä syöttömässä vauvaa... Nukahtaminen on todella vaikeaa, ensin tarkkailen että vauva tosiaan nukahti syötön jälkeen sitten alan laskea milloin hän herää seuraavan kerran enkä saa unta. Jos nukahdan se on todella kevyttä, tuskin edes itse tiedän aina olenko nukkunut vai en. Koko ajan tuntuu elämä pyörivän nukkumisen ympärillä...

Ruokakaan ei maistu enää, vaikka olisi nälkä ruoka silti etoo. Makeaa söisin kyllä. Itkettää vähän kaikki...

En tiedä mitä tämä on mutta tahtosin todella olla oma itseni. Oireet viittaa baby bluesiin mutta pelkään josko sittenkin masennusta... Koko ajan yritän miettiä kenelle voisin puhua tästä. Mies ymmärtää kyllä mutta silti tarvitsisin jonkun naisen tukihenkilöksi. Yritän ottaa asian puheeksi terveydenhoitajan kanssa jos hän tietäisi onko tämä masennusta vai normaalia herkistymistä.