Pikkuveljeni, 25-vuotias, "Eemeli" hirtti itsensä kesäkuussa 1994.
Olin 32-vuotias ja se oli minun ensimmäinen kohtaamiseni kuoleman kanssa.
Olen traumatisoitunut asiasta.
Jos joku tietää jonkun henkilön joka osaa työkseen oikeasti auttaa minua purkamaan tämän trauman, niin olen kiitollinen tiedosta.
Olen käynyt yhdellä yksityisellä terapeutilla ja julkisella puolella psykiatriaa harkitsevalla lääkärillä, erikoissairaanhoitajalla ja sosiaalityöntekijällä. He eivät ole osanneet auttaa minua.
Menen ensi viikolla juttelemaan papin kanssa.
Elämäni on ollut pikkuveljen kuolemasta lähtien ??? - surullista.
Nytkin alkaa itkettää. Minulla on ikävä häntä.
Jokelan tapahtumat toivat asian taas pintaan?
Voiko traumasta 'vapautua', 'eheytyä'?
Olin 32-vuotias ja se oli minun ensimmäinen kohtaamiseni kuoleman kanssa.
Olen traumatisoitunut asiasta.
Jos joku tietää jonkun henkilön joka osaa työkseen oikeasti auttaa minua purkamaan tämän trauman, niin olen kiitollinen tiedosta.
Olen käynyt yhdellä yksityisellä terapeutilla ja julkisella puolella psykiatriaa harkitsevalla lääkärillä, erikoissairaanhoitajalla ja sosiaalityöntekijällä. He eivät ole osanneet auttaa minua.
Menen ensi viikolla juttelemaan papin kanssa.
Elämäni on ollut pikkuveljen kuolemasta lähtien ??? - surullista.
Nytkin alkaa itkettää. Minulla on ikävä häntä.
Jokelan tapahtumat toivat asian taas pintaan?
Voiko traumasta 'vapautua', 'eheytyä'?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tai ainakin oppii elämään sen kanssa niin, ettei se hallitse koko elämää.
Pitää vain löytää se itselle sopiva keino "eheytyä". Jotkut toipuvat puhumalla, jotkut kirjoittamalla, jotkut tarvitsevat vertaistukea jne jne
Kokeile vaikka tämmöstä: http://www.volunteerministers.org/
Ministeristä: "A Volunteer Minister is a person who helps his fellow man on a volunteer basis by restoring purpose, truth and spiritual values to the lives of others."
yhtikäs mitään hyvää....huuhaata koko juttu.
koko ajan pyytävät entistä enemmän rahaa.
En usko helppoihin ratkaisuihin.
Jostain armon ja rakkauden lähimaastosta toivon jotain löytyvän.
Ei meille kenestäkään ole luvattu helppoa elämää.
Skientologia ei ole mun juttuni. Kiitos vaan vinkistä ja kiitos myös sen epäilijöille.
Jatkan etsintää.
katso linkki, siinä esimerkkejä miten EFT on auttanut traumaan:
http://www.emofree.com/articles.aspx?id=23
Voin auttaa Sinua oppimaan tämän menetelmän, laita emailia:
winwin(at)does.it
Tutustu tarkkaan, ainakin jos osaat englantia.
http://www.emofree.com/Trauma/grief-trauma-movie.htm
Traumasta voi parantua, ammattilaisen kanssa. Terapia, pitkäkestoinen sellainen on keino selviytyä ja oppia elämään tapahtuneen trauman kanssa.
Toki on totta, että osa kivusta ja surusta jättävät jäljen sydämeesi ja sieluusi. Mutta pystyt elämään suht normaalia elämää kun saat apua ja käsittelet asiaa.
Rohkeasti apua etsimään! Kelalta saa tukea psykoterapiaan mahd. 3 vuodeksi.
Itse olen saanut apua reikki hierannasta ja vyöhyketerapiata mutta kannataa etsiä ammattilainen. olen kuullut myös enkeli hoito on hyvä.
Nyt itse kävin hermoasistentillä jossa auotaan hermoratoja ja niiden kautta ihminen avautuu käsittelemätömiin asioihin.Scientologiaan perustuva hieronta tehdään maailmaparemmaksi. suomessa tätä hoitoa saaa lahdessa hämeenkatu 11 D ja vantaalla peltolantie 2 B. voimia sinulle ja jumalan siunausta.
Hei,
Toivottavasti olet päässyt asiassai eteenpäin. Psykologi tai psykoterapia, se mihin sinuanharkitaan olisi hyvä. Salli Saaren kirja "kuin kirkkaalta taivaalta" kertoo kriisieistä,ja sen jälkeisestä hoidosta. Ammattilaisen tekemä. Hän auttoi Estonia--laivan uppoamisen jälkeen selvinneitä uhreja ja omaisia.
Psykoterapia ja psyykinen sairaanhoitaja. Asiasi ja raumasi on niin kova ja rankka, että tarvitset aikaa työstämiseen. Kognitivinen terapia voisi olla sinulle?. Koulutettuja terapeutteja löytyy. Lääkärin kautta tai netistä ...en muista mistä löytyy lista, mutta hakusanoilla löytyy.
Voimia. Menetin oman pikkuveljeni. Ikävä on edellleen ja suru. Toki elämä jatkuu ja uutta tulee, mutta rakkaan kasvukumppanin katoaminen jättää ison aukon. Ei ole sitä ihmistä, kenen kanssa voisi nauraa, kauhistella ja muistella vanhoja tapahtumia ja kokemuskia. Kuolemastan on nyt aikaa yli 20v..
Vertaisryhmät voisi olla myös ylksi paikka jutella ja kuulla muiden kokemuskia. Itsemurhan tehneiden vertaistukiryhmiä varmaan on.
Ei mitään kognitiivista terapiaa, vaan traumapsykoterapiaa. Tietoja ja terapeuttien nimiä löytyy Traumaterapuakeskuksen sivuilta.
Traumaterapiakeskus ei ota uusia potilaita, ei ole ottanut enää vuosiin, ja keskittyy nykyisin pääosin vain koulutustoimintaan. Tieto on peräisin tältä vuodelta.
Niin, tiedän. En väittänytkään, että sinne mennään hoitoon (tuollaisesta en edes ole koskaan kuullutkaan).
Sieltä saa tietoa traumoista (nettisivujen kohta "artikkelit") ja
tietoa oman paikkakunnan koulutetuista traumapsykoterapeuteista.