Moniko teistä anoreksiaa sairastavista on ollut samasta syystä sairaalahoidossa? Ihan mielenkiinnosta kysyn että mitä siellä tehtiin, miten muut ovat suhtautuneet jne. Otsikko puhukoon puolestaan.
Sairaalakokemukset?
Kuroine
2702
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen ollut hoidossa.
Anoreksian hoidossa on paljon epäkohtia. Esimerkiksi anorektikon väitetään eristäytyneen muista ihmisistä, miksi sitten hoidossa eristetään muista ihmisistä? Joutuu olemaan huoneessa yksin eikä ystäviä, sukulaisia tai vanhempia saa nähdä ja tämä selitetään: "kun paino on niin alhaalla ettei saa kuluttaa yhtään ylimääräistä energiaa". Energiaa kuluu paljon enemmän suremiseen kuin siihen että voisit iloita muiden ihmisten seurasta.
Toiseksi se, kuinka hoidossa käytetään niin sanottua "saat jotain jos saavutat"- menetelmää. Menetelmä toteutuu siis niin että kun olet saavuttanut aina tietyn painonnousun, niin saat yhden asian itsellesi, kuten poistua huoneesta, mennä ulos, mennä vessaan yksin - tai jopa pääsee kotiin. Kuka näistä mahtaa hyötyä? Jos et saavuta ehtona olevaa painonousua, niin otetaan pois jotain näistä asioista. Kukaan ei taida oikeasti hoitohenkilökunnasta/lääkäreistä ymmärtää että paino laskee ennen kuin se alkaa nousta parantumistilanteessa.
Pitääkö ihmisyys ja arvo riistää? Samalla tavalla anoreksiaa sairastava on "sairas" (tosin en pidä sitä sairautena) kuin joku, joka potee jotain muuta sairautta. Ei häneltäkään oteta tai poisteta jonkin kriteerin mukaan. Sitä paitsi anoreksiaa sairastava ei ole anorektikko vai onko sitten syöpää sairastava syöpäläinen?
Neljä vuotta olen tätä harrastellut ja tiedän mistä puhun. Jos ei vielä tullut ilmi, olen siis Pro-Ana. En edelleenkään osaa sanoa "olen sairastanut syömishäiriötä, sairastan sitä edelleen". Nykyään osaan jo sanoa lääkäreille että taustalla on hieman jotain syömishäiriön tyyppistä. Mutta heti perään pitää korjailla etten nyt oikeastaan sairas ollut ja ainakaan enää ei mitään ongelmia ole ollut.
Pelkään niin, ettei lääkärit osaakaan suhtautua syömisongelmiini. Tai sitä, että ne osaisivatkin suhtautua niihin ja veisivät häiriön pois. Mitäs minä sitten tekisin ongelmia kohdatessani jollen saisi olla syömättä ja oksentaa? Joten parempi kaunistella asioita ja unohtaa koko juttu.
Halutako hoitoa ja tervettä elämää vai pysyä tutuissa ja turvallisissa ongelmissa?
Eiköhän kerro jotakin hoidosta/hoidoista. :)
Olen ollut osastohoidossa anoreksian, bulimian ja masennuksen takia.
Olin jo ennen hoitoon joutumista tiedostanut oman tilani ja sairauteni, mutten voinut sille mitään. Olin oikeastaan melko huojentunut, kun pääsin hoitoon. Noh, eipä sitä kauaa kestänyt, tuntui, että minua pidettiin enemmän eläimenä kuin ihmisenä. Nälkiintynyt löytökoira, joka lihotetaan äkkiä ja heitetään pihalle. Kun koira istuu paikallaan, se saa palkan.
Teraupetti ei tajunnut mistään mitään eikä meillä synkannyt yhtään. Mielestäni hän yritti avata asioita täysin väärästä näkökulmasta ja oli muutenkin ihan eri aaltopituudella.
Päästyäni kotiin olin onneton ja vihainen. Onneksi eräs nettituttu suositteli minulle terapeuttia, jonka hän oli itse kokenut todella päteväksi ja ymmärtäväiseksi - se oli pelastus. Itsekin syömishäiriön läpi käynyt terapeutti oli aivan loistava! En voi ikinä olla tarpeeksi kiitollinen hänelle, että pääsin siitä helvetillisestä ja piinaavasta sh-maailmasta eroon. Toiminnallinen terapia oli myös avuksi, sillä tanssi ja kuvataide ovat minulle luonnollinen tapa ilmaista itseäni.
Totta kai "lihottaminen" on osastolla pakollista ja onnistuneen hoidon edellytys, mutta sen pitäisi olla vain alkuvaihe. Syömishäiriöpotilaiden hoidossa ja kuntouksessa on PALJON kehittämisen varaa Suomessa, menetelmät vaikuttavat 20 vuoden takaisilta.