Meillä on oikeistohallitus. Näin kai hallitusta voidaan alkaa pikkuhiljaa luonnehtia, kun sen oletettu keskustalaisuus karisee matkalla pois. Vanhanen tiedettiin jo ennestään kaikkien työreformien isäksi ja Kepun city-liberaaliksi. Nyt Vanhanen on vienyt koko puolueensa tämän linjan taakse.
Vanhanen on korostetun palkansaajavihamielinen. Palkansaajien ajamat edut ovat hänen näkökulmastaan vain yritystoiminnan kuluja. Vanhanen päivitteli jo aiemmin tämän liittokierroksen palkankorotusten suuruutta. Hän ei ole sanallakaan maininnut, että se johtuu työantajien halusta sopia liittokohtaisesti ja vielä mieluummin työpaikkakohtaisesti palkoista. Vanhanen yrittää pakkolaeilla suitsia palkansaajapuolta, mutta työnantajat ovat Vanhasen visioissa suoranaisia pyhimyksiä, jotka ovat jääneet palkansaajien uhreiksi.
Ei Vanhanen sitä päivittele, jos yritykset lopettavat toimintaansa Suomessa ja maksavat samalla koko ajan kasvavia osinkoja. Pörssiyritysten osinkojen kehitys on jo ajat sitten karannut palkkakehityksestä. Jos palkat olisi älytty sitoa osinkokehitysindeksiin, meillä olisi nyt sellainen palkkataso, missä voitaisiin tehdä vuosi toisensa perään nollasopimuksia. Tehynkin työtaistelu-uhka olisi vältetty kevyesti. Ei Vanhanen ole närkästynyt edes valtionyhtiöiden optiopolitiikasta, jota ei kansan keskuudessa koeta millään lailla oikeudenmukaisuudeksi.
Oikeistolaiset hallitukset pyrkivät yleensäkin ylläpitämään köyhyyttä ja mieluiten myös työttömyyttä ja epävarmuutta palkansaajien piirissä. Se tekee palkansaajat riittävän kilteiksi ja nöyriksi. Juri sellainen tilanne mahdollistaa kehityksen, missä yritysten maksamien osinkojen ja pääoman palautusten määrä kasvaa reilusti enemmän kuin palkat. Palkkojen osuus on ylipäätään laskenut, kun automaatiolla on voitu korvata ihmistyö.
On tässä jotain hyvääkin. Hallituksen palkansaajavihamielisyys alkaa näkyä. Ihmiset alkavat vähitellen tajuta sen. Tasa-arvoeräkin muuttui alun hyväntahtoisuudesta pakkolaiksi. Kun hallituksen tarjoama hyvä, vähäinen almu ei kelvannutkaan, otettiin järeämmät aseet käyttöön. Hallitus on meillä puolensa valinnut ja siksi sitä voi nyt hyvin nimittää oikeistohallitukseksi eikä oikeistokeskustalaiseksi hallitukseksi.
Palkansaajavihamielisyys
40
1242
Vastaukset
- Olet sinäkin aivan seko
Kuten oppositi, tuo yhteiskunnan heikkolenkki.
jos tavuttaisin kirjoitukseni. Ko-va-päi-nen ke-pu-li-kin voi-si sil-loin eh-kä ym-mär-tää.
Vanhanen ei sanonut oppositiota yhteiskunnan heikoksi lenkiksi, vaan sellaisen hallituksen heikoksi lenkiksi, mitä Vanhanen johtaisi. Vanhanen lienee siinä ihan oikeassa, kun hän on liukunut näin oikealle. Siitä näkökulmasta hänen politiikkaansa vastustava olisi varmaankin heikko lenkki, kun se pitäisi palkansaajien ja köyhien kansalaisten puolta.- ryhtynyt?
Mielipidepankki kirjoitti:
jos tavuttaisin kirjoitukseni. Ko-va-päi-nen ke-pu-li-kin voi-si sil-loin eh-kä ym-mär-tää.
Vanhanen ei sanonut oppositiota yhteiskunnan heikoksi lenkiksi, vaan sellaisen hallituksen heikoksi lenkiksi, mitä Vanhanen johtaisi. Vanhanen lienee siinä ihan oikeassa, kun hän on liukunut näin oikealle. Siitä näkökulmasta hänen politiikkaansa vastustava olisi varmaankin heikko lenkki, kun se pitäisi palkansaajien ja köyhien kansalaisten puolta.Elä missään tapauksessa ala köyhän asiaa ajamaan, siinä menee tuhkatkin pesästä, (MUNASTA) kun sinä häviät aina juttusi!
- Valehtelet
Mielipidepankki kirjoitti:
jos tavuttaisin kirjoitukseni. Ko-va-päi-nen ke-pu-li-kin voi-si sil-loin eh-kä ym-mär-tää.
Vanhanen ei sanonut oppositiota yhteiskunnan heikoksi lenkiksi, vaan sellaisen hallituksen heikoksi lenkiksi, mitä Vanhanen johtaisi. Vanhanen lienee siinä ihan oikeassa, kun hän on liukunut näin oikealle. Siitä näkökulmasta hänen politiikkaansa vastustava olisi varmaankin heikko lenkki, kun se pitäisi palkansaajien ja köyhien kansalaisten puolta.joka asiassa, joka paikassa ja aina.
- maltillinen oikeistolainen
Ilmassa jotain samaa, mitä oli Saksassa Hitlerin noustua vaalivoittajana valtaan. Kansalaisoikeuksia kuristetaan ja mielipiteenvapautta rajoitetaan. Vaaleja todella tarvitaan, ennen kuin ne kielletään.
- saitin ehkä
parasta nimimerkkiä. Maltillisen oikeistolaisen on kai pakko rekisteröityä. Tällaista taktiikkaa on tietysti käytetty ennenkin, mutta toivoisin, ettei MPP itse olisi alentunut siihen. JKK:in sentään tukee vain itseään nimettömänä eikä käytä siihen muiden nikkejä.
- heh heh
Luuseri lainaa parempiensa nikkejä.
heh heh - Maltillinen oikeistolainen
saitin ehkä kirjoitti:
parasta nimimerkkiä. Maltillisen oikeistolaisen on kai pakko rekisteröityä. Tällaista taktiikkaa on tietysti käytetty ennenkin, mutta toivoisin, ettei MPP itse olisi alentunut siihen. JKK:in sentään tukee vain itseään nimettömänä eikä käytä siihen muiden nikkejä.
En kuitenkaan aio rekisteröityä. Pyrin erottumaan mahdollisista matkijoistani kirjoitusten asiasisällöllä. Toivon, että onnistun siinä jatkossakin.
- Nosturi
Kiitos viestistäsi. Toit esille selkeästi juuri ne perusteet jotka tuhoavat maatamme ja palkansaajien asemaa. Oikeisto tietää tämän, mutta sen rahanhimolla ja kyykyttämisen himolla ei ole rajaa.
Jos joku ei saa selvää tekstistäsi niin vika on lukijassa. 10 Kiitoksia vielä kerran- Olet vitsikäs punikki
Itseäsi kiittelet.
- Topi.
Noinhan se juuri on.
Ainut asia josta olen kanssasi erimielä on se, että Vanhanen olisi vienyt koko puolueensa oman linjansa taakse.
Toki, nyt äänessä olijat nyökyttelevät Vanhaselle.
On kuitenkin olemassa suuri joukko duunarikepulaisia jotka eivät varmasti purematta niele ihan kaikkea mitä Vanhanen ja hänen oikeistohallituksensa yrittää syöttää.- mikä on
Suomelle parasta vai mitä känä.
- SDP:n suunnanmuutoksesta
Korhonen selittää sen hallituksen ansioksi. On se hyvä, että meillä on yhtenäinen vasemmisto ensi kerran sitten vuoden 1918. Vasemmiston aggression aste ja äänensävykin on aivan sama kuin silloin. OWK is back!
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Korhonen Vanhanen halveksii demokratiaa/1135232096245
Tehy-kiista osoitti Korhosen mukaan, että opposition yhteistyön edellytykset ovat parantuneet edelliskaudesta. Silloisten oppositiopuolueiden kokoomuksen ja vasemmistoliiton suurimmat erimielisyydet liittyivät hänen mukaansa veropolitiikkaan.
"Nyt porvarihallitus on vienyt politiikkaa vahvasti oikeistolaiseen suuntaan", hän totesi.
Sen ansiosta myös Sdp on Korhosen mukaan "ehkä tullut järkiinsä" ja suhtautunut suopeammin yhteistyöhön vasemmistoliiton kanssa. Vielä toukokuussa Sdp:n johto torjui Korhosen tarjouksen yhteistyön tiivistämisestä. - Kaupunkilainen.
..enemmistö on ollut jo tosi kauan ei vasemmistolaisia,joten tyydy vain sinäkin enemmistön päätöksiin se on kuule sitä kuuluisaa demokratiaa jota myös sossut kannattaa.
Et kai ole sitä mieltä,että pitäisi valita vähemmistö hallitus taitaa sinua vain korveta niin julmetusti kun sossut ovat sössineet omat mahdollisuudet kuten vassut jo paljon aikaisemmin mutta sehän on vain Suomalaisten onneksi kuten nyt nähtiin noissa suurissa palkan korotuksissa ja kansa hurraa mahtavasti. - yrittäjäksi mitä siinä kitiset
ei ole pakko olla palkansaaja. Nykyään voi helposti ryhtyä yrittäjäksi on starttirahat ja kaikki. Sitten ottaa niitä työntekijöitä itselleen ja makselee. Huomaako jotain?
- kansa oikeistolaistunut
galluppien mukaan. Myönnetään, että Kokoomuksen kannatus on hetkellisesti laskenut jopa SDP:n tasolle, mutta en uskoisi sen olevan SDP:stä niin riemullista kuin MPP sanoo. Määrittelepä muuten palkansaajat. Pidätkö palkanansaitsijoita jo lähtökohtaisesti oikeistolaisina.
- pecom
"Vanhanen päivitteli jo aiemmin tämän liittokierroksen palkankorotusten suuruutta. Hän ei ole sanallakaan maininnut, että se johtuu työantajien halusta sopia liittokohtaisesti ja vielä mieluummin työpaikkakohtaisesti palkoista."
Jos kerranliitokierros oli työnantajien haluama juttu jota sitten Vanhanen kritisoi, niin miten voit tulkita että tuo kritiikki oli yksinomaan työntekijää vastaan. Oletko sinä sitten sitä mieltä että tänä syksynä tehdyt palkankorotukset olivat halpoja ja niitä voi vielä reippaasti vielä korottaa?
"Vanhanen yrittää pakkolaeilla suitsia palkansaajapuolta,"
jos kerran työntekijäpuoli kykene ottamaan myös omaa vastuutaan toimistaan silloin ei jää muuta vaihtoehtoa kuin eduskunnan puuttuminen asiaan. Kuten tapahtui silloinkin kun demarit olivat hallituksessa, mutta ilmeisesti demareilla on kovin lyhyt muisti siitä mitä he olivat tekemässä vain pari vuotta sitten.
"Pörssiyritysten osinkojen kehitys on jo ajat sitten karannut palkkakehityksestä. Jos palkat olisi älytty sitoa osinkokehitysindeksiin, meillä olisi nyt sellainen palkkataso, missä voitaisiin tehdä vuosi toisensa perään nollasopimuksia."
Sopiiko palkansaaja puolelle myös negatiivinen tulosopimus?
mitkä olisivat olleet ne palkkatasot jotka olisivat kiinnitetty osinkokehitysindeksiin? kaikilla samapalkka vaiko työtehtävään liittyvä palkka?
"Tehynkin työtaistelu-uhka olisi vältetty kevyesti."
Olisiko? tehyhän olisi tuossa sinun mallissa jumitettu ikuiseksi ajaksi palkkakuoppaan koska he olisivat olleet aina niitä jotka saavat pienemmät korotukset koska palkat olisi sidottu indeksiin ja palkkaerot eri työtehtävistä vain suurenisivat vuosivuodelta yhä vain suuremmiksi.
Ainoa miten tuo ero syntyminen voitaisiin estää olisi se että jokaisesta työstä saisi saman palkan. Kuka kuvittelee että lääkärin palkka olisi sama kuin siivojan vähättelemättä siivojan työn tarpeellisuutta.
"Oikeistolaiset hallitukset pyrkivät yleensäkin ylläpitämään köyhyyttä ja mieluiten myös työttömyyttä ja epävarmuutta palkansaajien piirissä."
väärin, sillä on paremminkin niin että juuri nuo seikat tuovat enemmän äänestäjiä vasemmiston puolelle, ja kuten nyt on nähty nykyinen hallitus on nostanut opiskelijoiden tukea samoin kuin eläkkeitä ja saanut aikaan työttömyden vähentymistä. Vuonna 95 juuri näkyi kuinka työttömyys ja muu epävarmuus toi juuri ääniä demareiden pussiin.
"Tasa-arvoeräkin muuttui alun hyväntahtoisuudesta pakkolaiksi."
Jaa, tietääkseni ei sitä 600 miljoonan panosta ole mihinkään peruttu, mutta täytyy silti ihmetellä kun jopa Ihalainen on kritisoinut Tehyä siitä että se ei sopinut suojatyöstä, kuten tapana on aina ollut, tätä jatkuvaa rutinaa pakkolaista kun ei sitä edes oppositio tosissaan vastustanut koska jos sitä olisi halunnut niin sen se olisi voinut hyvinkin tehdä. Tuosta seikasta jää vain mieleen että nykyiset demarit tuntuvat harrastavat pelaamista kaksilla korteilla julkisuudessa vastustavat kovaan ääneen ja jälkenpäin vielä kritisoivat päätöstä, mutta todellisuudessa olivat hyväksymässä päätöstä.- jo toinen
Tämä oli Vanhasen toinen pakkolakiesitys Hänen edellinen hallituksensa rustasi sellaista.
jo toinen kirjoitti:
Tämä oli Vanhasen toinen pakkolakiesitys Hänen edellinen hallituksensa rustasi sellaista.
... sosialidemokraatit kannattivat työläisten lakko-oikeuksien rajaamista pakkolailla.
- pecom
jo toinen kirjoitti:
Tämä oli Vanhasen toinen pakkolakiesitys Hänen edellinen hallituksensa rustasi sellaista.
Ay-liike itse halua toimia vastuullisesti niin silloin ei jää vastuullisille päättäjille valinnanvaraa.
Vastuullisia ay-järjestöjä kyllä löytyy, kuten on saanut huomata siitä kritiikistä jota tehy on heiltä saanut. Huvittavinta tässä on vielä se että tehy olisi saanut luultavasti tuon saman tuloksen aikaan jo silloin kun kaikki olivat mukana jos olisivat tavoitteensa silloin esittäneet.
Niin tämä on todellakin toinen esitys ja reaktioista päätellen demareille on rajanvartiointi täydellä miehityksellä tärkeämpää kuin vaajamiehityksellä toimiva sairaanhoito. - tapaukset
pecom kirjoitti:
Ay-liike itse halua toimia vastuullisesti niin silloin ei jää vastuullisille päättäjille valinnanvaraa.
Vastuullisia ay-järjestöjä kyllä löytyy, kuten on saanut huomata siitä kritiikistä jota tehy on heiltä saanut. Huvittavinta tässä on vielä se että tehy olisi saanut luultavasti tuon saman tuloksen aikaan jo silloin kun kaikki olivat mukana jos olisivat tavoitteensa silloin esittäneet.
Niin tämä on todellakin toinen esitys ja reaktioista päätellen demareille on rajanvartiointi täydellä miehityksellä tärkeämpää kuin vaajamiehityksellä toimiva sairaanhoito.Rajavartioden lakon rajaus tehtiin kestoltaan rajatulle ajalle. Hoitajien pakkotyötä taas suunniteltiin tehtäväksi rajattomasti, eli käytännössä se oli suunniteltu työtaistelun vesittämiseksi. Tapauksilla on siis periaatteellinen ero.
- pecom
tapaukset kirjoitti:
Rajavartioden lakon rajaus tehtiin kestoltaan rajatulle ajalle. Hoitajien pakkotyötä taas suunniteltiin tehtäväksi rajattomasti, eli käytännössä se oli suunniteltu työtaistelun vesittämiseksi. Tapauksilla on siis periaatteellinen ero.
Olet osittain oikeassa. Rajavartijat olisivat pienentäneet miehitystään, mutta kuitenkin hoitaneet työnsä siten ettei ihmisten turvallisuus olisi kärsinyt, vain palvelu olisi hidastunut.
Tehy ei suojatyötä halunnut tehdä, vaikka luulisi heilläkin olevan jonkinlainen moraali
"Hoitajien pakkotyötä taas suunniteltiin tehtäväksi rajattomasti, eli käytännössä se oli suunniteltu työtaistelun vesittämiseksi."
olet täysin väärässä, pakkotyö oli suunnattu niihin kohteisiin jossa olisi muutenkin olla väkeä hoitamassa hommansa jos järjestö olisi toiminut kuten vastuullinen etujärjestö toimii. Tänä syksynä solmittiin poikkeuksellisen suuria palkankorotuksia. Ne näyttävät tietysti suurilta, kun sitä ennen korotukset ovat maltillisia, lähellä nollalinjaa olleita sopimuksia. Vanhanen herää silloin, kun palkankorotukset ovat suuria. Häneltä ei ole kuulunut mitään kritiikkiä viimeisen 20 vuoden aikana siitä, että yritysten jakamat osingot tai johdon palkitsemissopumukset ovat vuosi toisensa perään liian suuria. Nämä eivät ole kenelläkään vaaraksi, mutta palkansaajien saamat korotukset sitä Vanhasen mielestä ovat. Kyllä tällaista on vaikea muuksi kuin palkansaajavihamielisyydeksi tulkita.
Liittokierros oli nimenomaan työantajan vaatimus. Liittokierrosten historia kertoo, että silloin syntyy palkkakilpailua ja joillekin työantajille kalliita sopimuksia. Vanhanen on melko tyhmä, jos hän ei osannut tätä ennakoida ja puuttunut vaikkapa mieleisillään pakkolaeilla työantajien puuhiin, jos ne kerran vaarantavat suomalaista kilpailukykyä.
Pakkolakiin turvautuminen oli virhe sen vuoksi, että hallitus itse keitti koko Tehy-sopan ja sen olisi pitänyt hoitaa tämä asia sen vuoksi myös loppuun ilman pakkolakeja. Oppositio tarjosi siihen ilmaiseksi keinot hallitukselle.
Osingot palkitsevat omistajia ja johdon palkitsemissopimukset ylintä johtoa. Työntekijöitä ei likimainkaan palkita samalla tavalla, vaan heidän palkitsemisensa vaatii yleensä jotain uhkaa ja vaatimusta. Kaikiki tietävät, että osingot ja johdon palkitsemissopimukset nousevat aivan eri tahtiin kuin palkat. Eikä olisi kohtuullista, että pääministeri kantaisi välillä huolta tällaisestä kehityksestä, mikä on johtanut tuloerojen kasvuun.
Julkisen sektorin palkkakehitys varmistetaan sillä, että julkista sektoria arvostetaan tarpeeksi. Jos Suomessa on varaa palkita yritysten johtoa niin ruhtinaallisesti ja kasvattaa osinkopottia joka vuosi, olisi toki myös varaa verottaa enemmän tällaisia tuloja, jotka eivät ole missään järkevässä suhteessa niiden ansaitsemiseen käytettyihin ponnisteluihin. Meillä ei myöskään tapahdu järkevää priorisointia erilaisten julkisten tarpeiden kesken.
Anneli Jäätteenmäki kritisoi sinipunahallitusta siitä, että se noudatti liian oikeistolaista politiikkaa. Vanhukset, sairaat, opiskelijat ja eri syistä köyhyysloukkuun ajautuneet sekä tavlliset palkansaajat oli Jäätteenmäen mukaan unohdettu. Kyllä hän oli ihan oikeassa. Jäätteenmäen puheet oli todennattavissa erilaista tulonjakotilastoista ja silmämääräisesti leipäjonojen kasvusta. Eivät demarit tässä suinkaan syyttömiä ole.
Jäätteenmäen puheet unohdettiin kuitenkin Kepussa samana päivänä, kun Kepu unohti Jäätteenmäen tukemisen. Kepun politiikka unohti alkiolaiset perustansa ja alkoi Matti Vanhasen oikeistoliberalistinen kausi. Mitään korjausta tuloerojen kasvuun ei ole saatu aikaan eikä siitä ole mitään huolta hallituksessa kannettukaan.
Politiikka ei ole vasemmalla laidalla vasemmistolaistunut itsetarkoituksellisesti. Yhteiskunnalliset ongelmat ovat vaatineet vasemmistolaistumista, jos halutaan vaikuttaa siihen, ettei yhteiskunnalliseenn vastakkainasetteluun vievä kehitys jatku. Kokoomushan väitää, ettei tällaista vastakkainasettelua ole eikä siten kanna asian puolesta mitään huolta. Se on pilkantekoa niitä kohtaan, jotka kituuttavat päivästä toiseen. Helsingin kaupunkin alkaa tehdä nyt köyhyysselvitystä, kun arvelujen mukaan noin joka kymmenes asukas on suoranaisessa köyhyysloukussa.- Olet ilmeinen
Mielipidepankki kirjoitti:
Tänä syksynä solmittiin poikkeuksellisen suuria palkankorotuksia. Ne näyttävät tietysti suurilta, kun sitä ennen korotukset ovat maltillisia, lähellä nollalinjaa olleita sopimuksia. Vanhanen herää silloin, kun palkankorotukset ovat suuria. Häneltä ei ole kuulunut mitään kritiikkiä viimeisen 20 vuoden aikana siitä, että yritysten jakamat osingot tai johdon palkitsemissopumukset ovat vuosi toisensa perään liian suuria. Nämä eivät ole kenelläkään vaaraksi, mutta palkansaajien saamat korotukset sitä Vanhasen mielestä ovat. Kyllä tällaista on vaikea muuksi kuin palkansaajavihamielisyydeksi tulkita.
Liittokierros oli nimenomaan työantajan vaatimus. Liittokierrosten historia kertoo, että silloin syntyy palkkakilpailua ja joillekin työantajille kalliita sopimuksia. Vanhanen on melko tyhmä, jos hän ei osannut tätä ennakoida ja puuttunut vaikkapa mieleisillään pakkolaeilla työantajien puuhiin, jos ne kerran vaarantavat suomalaista kilpailukykyä.
Pakkolakiin turvautuminen oli virhe sen vuoksi, että hallitus itse keitti koko Tehy-sopan ja sen olisi pitänyt hoitaa tämä asia sen vuoksi myös loppuun ilman pakkolakeja. Oppositio tarjosi siihen ilmaiseksi keinot hallitukselle.
Osingot palkitsevat omistajia ja johdon palkitsemissopimukset ylintä johtoa. Työntekijöitä ei likimainkaan palkita samalla tavalla, vaan heidän palkitsemisensa vaatii yleensä jotain uhkaa ja vaatimusta. Kaikiki tietävät, että osingot ja johdon palkitsemissopimukset nousevat aivan eri tahtiin kuin palkat. Eikä olisi kohtuullista, että pääministeri kantaisi välillä huolta tällaisestä kehityksestä, mikä on johtanut tuloerojen kasvuun.
Julkisen sektorin palkkakehitys varmistetaan sillä, että julkista sektoria arvostetaan tarpeeksi. Jos Suomessa on varaa palkita yritysten johtoa niin ruhtinaallisesti ja kasvattaa osinkopottia joka vuosi, olisi toki myös varaa verottaa enemmän tällaisia tuloja, jotka eivät ole missään järkevässä suhteessa niiden ansaitsemiseen käytettyihin ponnisteluihin. Meillä ei myöskään tapahdu järkevää priorisointia erilaisten julkisten tarpeiden kesken.
Anneli Jäätteenmäki kritisoi sinipunahallitusta siitä, että se noudatti liian oikeistolaista politiikkaa. Vanhukset, sairaat, opiskelijat ja eri syistä köyhyysloukkuun ajautuneet sekä tavlliset palkansaajat oli Jäätteenmäen mukaan unohdettu. Kyllä hän oli ihan oikeassa. Jäätteenmäen puheet oli todennattavissa erilaista tulonjakotilastoista ja silmämääräisesti leipäjonojen kasvusta. Eivät demarit tässä suinkaan syyttömiä ole.
Jäätteenmäen puheet unohdettiin kuitenkin Kepussa samana päivänä, kun Kepu unohti Jäätteenmäen tukemisen. Kepun politiikka unohti alkiolaiset perustansa ja alkoi Matti Vanhasen oikeistoliberalistinen kausi. Mitään korjausta tuloerojen kasvuun ei ole saatu aikaan eikä siitä ole mitään huolta hallituksessa kannettukaan.
Politiikka ei ole vasemmalla laidalla vasemmistolaistunut itsetarkoituksellisesti. Yhteiskunnalliset ongelmat ovat vaatineet vasemmistolaistumista, jos halutaan vaikuttaa siihen, ettei yhteiskunnalliseenn vastakkainasetteluun vievä kehitys jatku. Kokoomushan väitää, ettei tällaista vastakkainasettelua ole eikä siten kanna asian puolesta mitään huolta. Se on pilkantekoa niitä kohtaan, jotka kituuttavat päivästä toiseen. Helsingin kaupunkin alkaa tehdä nyt köyhyysselvitystä, kun arvelujen mukaan noin joka kymmenes asukas on suoranaisessa köyhyysloukussa.ja lahjakas valehtelija.
- MPP katsoa
Mielipidepankki kirjoitti:
Tänä syksynä solmittiin poikkeuksellisen suuria palkankorotuksia. Ne näyttävät tietysti suurilta, kun sitä ennen korotukset ovat maltillisia, lähellä nollalinjaa olleita sopimuksia. Vanhanen herää silloin, kun palkankorotukset ovat suuria. Häneltä ei ole kuulunut mitään kritiikkiä viimeisen 20 vuoden aikana siitä, että yritysten jakamat osingot tai johdon palkitsemissopumukset ovat vuosi toisensa perään liian suuria. Nämä eivät ole kenelläkään vaaraksi, mutta palkansaajien saamat korotukset sitä Vanhasen mielestä ovat. Kyllä tällaista on vaikea muuksi kuin palkansaajavihamielisyydeksi tulkita.
Liittokierros oli nimenomaan työantajan vaatimus. Liittokierrosten historia kertoo, että silloin syntyy palkkakilpailua ja joillekin työantajille kalliita sopimuksia. Vanhanen on melko tyhmä, jos hän ei osannut tätä ennakoida ja puuttunut vaikkapa mieleisillään pakkolaeilla työantajien puuhiin, jos ne kerran vaarantavat suomalaista kilpailukykyä.
Pakkolakiin turvautuminen oli virhe sen vuoksi, että hallitus itse keitti koko Tehy-sopan ja sen olisi pitänyt hoitaa tämä asia sen vuoksi myös loppuun ilman pakkolakeja. Oppositio tarjosi siihen ilmaiseksi keinot hallitukselle.
Osingot palkitsevat omistajia ja johdon palkitsemissopimukset ylintä johtoa. Työntekijöitä ei likimainkaan palkita samalla tavalla, vaan heidän palkitsemisensa vaatii yleensä jotain uhkaa ja vaatimusta. Kaikiki tietävät, että osingot ja johdon palkitsemissopimukset nousevat aivan eri tahtiin kuin palkat. Eikä olisi kohtuullista, että pääministeri kantaisi välillä huolta tällaisestä kehityksestä, mikä on johtanut tuloerojen kasvuun.
Julkisen sektorin palkkakehitys varmistetaan sillä, että julkista sektoria arvostetaan tarpeeksi. Jos Suomessa on varaa palkita yritysten johtoa niin ruhtinaallisesti ja kasvattaa osinkopottia joka vuosi, olisi toki myös varaa verottaa enemmän tällaisia tuloja, jotka eivät ole missään järkevässä suhteessa niiden ansaitsemiseen käytettyihin ponnisteluihin. Meillä ei myöskään tapahdu järkevää priorisointia erilaisten julkisten tarpeiden kesken.
Anneli Jäätteenmäki kritisoi sinipunahallitusta siitä, että se noudatti liian oikeistolaista politiikkaa. Vanhukset, sairaat, opiskelijat ja eri syistä köyhyysloukkuun ajautuneet sekä tavlliset palkansaajat oli Jäätteenmäen mukaan unohdettu. Kyllä hän oli ihan oikeassa. Jäätteenmäen puheet oli todennattavissa erilaista tulonjakotilastoista ja silmämääräisesti leipäjonojen kasvusta. Eivät demarit tässä suinkaan syyttömiä ole.
Jäätteenmäen puheet unohdettiin kuitenkin Kepussa samana päivänä, kun Kepu unohti Jäätteenmäen tukemisen. Kepun politiikka unohti alkiolaiset perustansa ja alkoi Matti Vanhasen oikeistoliberalistinen kausi. Mitään korjausta tuloerojen kasvuun ei ole saatu aikaan eikä siitä ole mitään huolta hallituksessa kannettukaan.
Politiikka ei ole vasemmalla laidalla vasemmistolaistunut itsetarkoituksellisesti. Yhteiskunnalliset ongelmat ovat vaatineet vasemmistolaistumista, jos halutaan vaikuttaa siihen, ettei yhteiskunnalliseenn vastakkainasetteluun vievä kehitys jatku. Kokoomushan väitää, ettei tällaista vastakkainasettelua ole eikä siten kanna asian puolesta mitään huolta. Se on pilkantekoa niitä kohtaan, jotka kituuttavat päivästä toiseen. Helsingin kaupunkin alkaa tehdä nyt köyhyysselvitystä, kun arvelujen mukaan noin joka kymmenes asukas on suoranaisessa köyhyysloukussa.hieman laajemmalle. Kaikkihan tietävät, että koko maalimassa kapitalisteilla menee tällä hetkellä liian hyvin, siinä olet oikeassa. Mutta, kun demarit eivät voineet sille hallituksessa mitään vaan pikemminkin tukivat sitä, miten sinä voit olla noin naiivi, että maailma käännettäisiin toiseen suuntaan Matti Vanhasen puheilla. Asiahan oli niin, että Neuvostoliiton pelko piti kapitalistit kurissa, sensijaan ei "maltillinen" eikä "maltiton" vasemmisto näytä voivan asialle mitään. Minä uskon Marxin historiankäsitykseen, niin kokoomuslainen kuin olenkin. Maailman pyörät pyörivät omaa tahtiaan ja vielä tulee toinenkin aika. Mutta ei noiden itkuvirsien eikä salaliittoteorioiden ansiosta.
- pecom
Mielipidepankki kirjoitti:
Tänä syksynä solmittiin poikkeuksellisen suuria palkankorotuksia. Ne näyttävät tietysti suurilta, kun sitä ennen korotukset ovat maltillisia, lähellä nollalinjaa olleita sopimuksia. Vanhanen herää silloin, kun palkankorotukset ovat suuria. Häneltä ei ole kuulunut mitään kritiikkiä viimeisen 20 vuoden aikana siitä, että yritysten jakamat osingot tai johdon palkitsemissopumukset ovat vuosi toisensa perään liian suuria. Nämä eivät ole kenelläkään vaaraksi, mutta palkansaajien saamat korotukset sitä Vanhasen mielestä ovat. Kyllä tällaista on vaikea muuksi kuin palkansaajavihamielisyydeksi tulkita.
Liittokierros oli nimenomaan työantajan vaatimus. Liittokierrosten historia kertoo, että silloin syntyy palkkakilpailua ja joillekin työantajille kalliita sopimuksia. Vanhanen on melko tyhmä, jos hän ei osannut tätä ennakoida ja puuttunut vaikkapa mieleisillään pakkolaeilla työantajien puuhiin, jos ne kerran vaarantavat suomalaista kilpailukykyä.
Pakkolakiin turvautuminen oli virhe sen vuoksi, että hallitus itse keitti koko Tehy-sopan ja sen olisi pitänyt hoitaa tämä asia sen vuoksi myös loppuun ilman pakkolakeja. Oppositio tarjosi siihen ilmaiseksi keinot hallitukselle.
Osingot palkitsevat omistajia ja johdon palkitsemissopimukset ylintä johtoa. Työntekijöitä ei likimainkaan palkita samalla tavalla, vaan heidän palkitsemisensa vaatii yleensä jotain uhkaa ja vaatimusta. Kaikiki tietävät, että osingot ja johdon palkitsemissopimukset nousevat aivan eri tahtiin kuin palkat. Eikä olisi kohtuullista, että pääministeri kantaisi välillä huolta tällaisestä kehityksestä, mikä on johtanut tuloerojen kasvuun.
Julkisen sektorin palkkakehitys varmistetaan sillä, että julkista sektoria arvostetaan tarpeeksi. Jos Suomessa on varaa palkita yritysten johtoa niin ruhtinaallisesti ja kasvattaa osinkopottia joka vuosi, olisi toki myös varaa verottaa enemmän tällaisia tuloja, jotka eivät ole missään järkevässä suhteessa niiden ansaitsemiseen käytettyihin ponnisteluihin. Meillä ei myöskään tapahdu järkevää priorisointia erilaisten julkisten tarpeiden kesken.
Anneli Jäätteenmäki kritisoi sinipunahallitusta siitä, että se noudatti liian oikeistolaista politiikkaa. Vanhukset, sairaat, opiskelijat ja eri syistä köyhyysloukkuun ajautuneet sekä tavlliset palkansaajat oli Jäätteenmäen mukaan unohdettu. Kyllä hän oli ihan oikeassa. Jäätteenmäen puheet oli todennattavissa erilaista tulonjakotilastoista ja silmämääräisesti leipäjonojen kasvusta. Eivät demarit tässä suinkaan syyttömiä ole.
Jäätteenmäen puheet unohdettiin kuitenkin Kepussa samana päivänä, kun Kepu unohti Jäätteenmäen tukemisen. Kepun politiikka unohti alkiolaiset perustansa ja alkoi Matti Vanhasen oikeistoliberalistinen kausi. Mitään korjausta tuloerojen kasvuun ei ole saatu aikaan eikä siitä ole mitään huolta hallituksessa kannettukaan.
Politiikka ei ole vasemmalla laidalla vasemmistolaistunut itsetarkoituksellisesti. Yhteiskunnalliset ongelmat ovat vaatineet vasemmistolaistumista, jos halutaan vaikuttaa siihen, ettei yhteiskunnalliseenn vastakkainasetteluun vievä kehitys jatku. Kokoomushan väitää, ettei tällaista vastakkainasettelua ole eikä siten kanna asian puolesta mitään huolta. Se on pilkantekoa niitä kohtaan, jotka kituuttavat päivästä toiseen. Helsingin kaupunkin alkaa tehdä nyt köyhyysselvitystä, kun arvelujen mukaan noin joka kymmenes asukas on suoranaisessa köyhyysloukussa."Häneltä ei ole kuulunut mitään kritiikkiä viimeisen 20 vuoden aikana siitä, että yritysten jakamat osingot tai johdon palkitsemissopumukset ovat vuosi toisensa perään liian suuria."
On erittäin todennäköistä että jos yritys ei jakaisi osingoa ei sinne kukaan myöskään sijoita ja tuon yrityksen hautajaisia voidaan myös aika pian pitää.
Jos yritys haluaa palkita johtoaan niin miksi sen haluat kieltää. Valtion tekemiä esim. fortumin optio-ohjelmaa olivat demarit päättämässä. Ilmeisesti sinulla on mennyt täysin ohi se mitä Vanhasen hallitus on optioiden suhteen tehnyt. Jo 10 vuotta sitten tehtyjen päätösten julkisuudessa soimaaminen kuulostaa enemmän siltä että soimaaja on jäänyt vanhoihin juoksuhautoihin valittamaan.
Tämän päivän tapahtumiin pitää ottaa kantaa nyt eikä vasta 10 kuluttua, kuten sinä toivot että tehtäisiin.
"Liittokierros oli nimenomaan työantajan vaatimus."
Jos Vanhanen on sanonut että oli kalliskierros ja kaikkien tiedossa on tuo mitä sanot niin miten, pystyt tuonkin kääntämään sellaiseen muotoon että se syyllistää yksinomaan vain ja ainoastaan työntekijäpuolta? en ymmärrä.
"Pakkolakiin turvautuminen oli virhe sen vuoksi, että hallitus itse keitti koko Tehy-sopan ja sen olisi pitänyt hoitaa tämä asia sen vuoksi myös loppuun ilman pakkolakeja. Oppositio tarjosi siihen ilmaiseksi keinot hallitukselle."
Jos ei tehy tunne vastuutaan omista teoistaanm joka onsaanut kritiikkiä myös Ihalaiselta, on silloin eduskunnan pakko puuttua asiaan. Tehyn toiminta oli muutenkin outoa sillä se esitti vasta sitten kun muut olivat sopimuksensa tehneet oman vaatimuksensa ja koko tämä näytelmä käytiin viimekädessä turhaan sillä tehy olisi saanut varmasti samansisältöisen sopimuksen aikaan jo aikaisemmin jos niin olisi halunnut.
Pakkolakia ei olisi tarvittu jos lakon osapuolet olisivat sopineet suojatyöstä, kuten tapana on. Nyt tuntuu siltä että potilaan oikeudet jäävät lakko-oikeuden alle, ja yhteiskunan puutuminen siihen nähdään kielteisenä.
Tehyllä kuten muillakin kunta-alan järjestöillä oli täysin tiedossa että valtio ei enempää tule antamaan kuin tuon 150 miljoona per vuosi. Nyt voidaan jännityksellä odottaa jatkaako seuraava hallitus tuon 150 miljoonan antamista vaiko lopettaako sen, sillä siitä menee jonkin verran niihin kepukuntiin joille ei, sinun mielestäsi, tuota rahaa pitäisi antaa. On silti kummallista että kuitenkin kannatat opposition ajatusta että sinne olisi pitänyt antaa vieläkin enemmän.
Oppositon ilmainen lääke oli antaa rahaa niin paljon vain kuin tehy vaan pyytää, ilman mitään mutinoita. Ei muuten tuo seikka häiritsisi mutta kun tietää että oppositio olisi hallituksessa olleessaan toiminut samoin kuin nykyinenkin hallitus. Sen näki jo siitäkin ettei oppositio torpannut pakkolaki esitystä, vaan paremminkin halusivat elämöidä tulevien vaalien vuoksi. Tuota toimintaa voisi kutsua populismiksi.
Muuten onko väärin pitää nyt syntyneitä tuloratkaisuja kalliina ja vielä kertoa se ääneen?
"Helsingin kaupunkin alkaa tehdä nyt köyhyysselvitystä, kun arvelujen mukaan noin joka kymmenes asukas on suoranaisessa köyhyysloukussa."
Helsinki on kallis paikka asua, eikä vähiten sen vuoksi että siellä maksetaan muuhun maahan nähden korkeampia palkkoja, joissakin palkkataulukossa on jo lähtöpalkka korkeampi kuin mitä se on muualla. - Maltillinen oikeistolainen
Mielipidepankki kirjoitti:
Tänä syksynä solmittiin poikkeuksellisen suuria palkankorotuksia. Ne näyttävät tietysti suurilta, kun sitä ennen korotukset ovat maltillisia, lähellä nollalinjaa olleita sopimuksia. Vanhanen herää silloin, kun palkankorotukset ovat suuria. Häneltä ei ole kuulunut mitään kritiikkiä viimeisen 20 vuoden aikana siitä, että yritysten jakamat osingot tai johdon palkitsemissopumukset ovat vuosi toisensa perään liian suuria. Nämä eivät ole kenelläkään vaaraksi, mutta palkansaajien saamat korotukset sitä Vanhasen mielestä ovat. Kyllä tällaista on vaikea muuksi kuin palkansaajavihamielisyydeksi tulkita.
Liittokierros oli nimenomaan työantajan vaatimus. Liittokierrosten historia kertoo, että silloin syntyy palkkakilpailua ja joillekin työantajille kalliita sopimuksia. Vanhanen on melko tyhmä, jos hän ei osannut tätä ennakoida ja puuttunut vaikkapa mieleisillään pakkolaeilla työantajien puuhiin, jos ne kerran vaarantavat suomalaista kilpailukykyä.
Pakkolakiin turvautuminen oli virhe sen vuoksi, että hallitus itse keitti koko Tehy-sopan ja sen olisi pitänyt hoitaa tämä asia sen vuoksi myös loppuun ilman pakkolakeja. Oppositio tarjosi siihen ilmaiseksi keinot hallitukselle.
Osingot palkitsevat omistajia ja johdon palkitsemissopimukset ylintä johtoa. Työntekijöitä ei likimainkaan palkita samalla tavalla, vaan heidän palkitsemisensa vaatii yleensä jotain uhkaa ja vaatimusta. Kaikiki tietävät, että osingot ja johdon palkitsemissopimukset nousevat aivan eri tahtiin kuin palkat. Eikä olisi kohtuullista, että pääministeri kantaisi välillä huolta tällaisestä kehityksestä, mikä on johtanut tuloerojen kasvuun.
Julkisen sektorin palkkakehitys varmistetaan sillä, että julkista sektoria arvostetaan tarpeeksi. Jos Suomessa on varaa palkita yritysten johtoa niin ruhtinaallisesti ja kasvattaa osinkopottia joka vuosi, olisi toki myös varaa verottaa enemmän tällaisia tuloja, jotka eivät ole missään järkevässä suhteessa niiden ansaitsemiseen käytettyihin ponnisteluihin. Meillä ei myöskään tapahdu järkevää priorisointia erilaisten julkisten tarpeiden kesken.
Anneli Jäätteenmäki kritisoi sinipunahallitusta siitä, että se noudatti liian oikeistolaista politiikkaa. Vanhukset, sairaat, opiskelijat ja eri syistä köyhyysloukkuun ajautuneet sekä tavlliset palkansaajat oli Jäätteenmäen mukaan unohdettu. Kyllä hän oli ihan oikeassa. Jäätteenmäen puheet oli todennattavissa erilaista tulonjakotilastoista ja silmämääräisesti leipäjonojen kasvusta. Eivät demarit tässä suinkaan syyttömiä ole.
Jäätteenmäen puheet unohdettiin kuitenkin Kepussa samana päivänä, kun Kepu unohti Jäätteenmäen tukemisen. Kepun politiikka unohti alkiolaiset perustansa ja alkoi Matti Vanhasen oikeistoliberalistinen kausi. Mitään korjausta tuloerojen kasvuun ei ole saatu aikaan eikä siitä ole mitään huolta hallituksessa kannettukaan.
Politiikka ei ole vasemmalla laidalla vasemmistolaistunut itsetarkoituksellisesti. Yhteiskunnalliset ongelmat ovat vaatineet vasemmistolaistumista, jos halutaan vaikuttaa siihen, ettei yhteiskunnalliseenn vastakkainasetteluun vievä kehitys jatku. Kokoomushan väitää, ettei tällaista vastakkainasettelua ole eikä siten kanna asian puolesta mitään huolta. Se on pilkantekoa niitä kohtaan, jotka kituuttavat päivästä toiseen. Helsingin kaupunkin alkaa tehdä nyt köyhyysselvitystä, kun arvelujen mukaan noin joka kymmenes asukas on suoranaisessa köyhyysloukussa.Liittokierros ei ollut työnantajan vaatimus. Tuo sosialidemokraattien ja SAK:n väite on pahasti vääristelevä. Palkansaajapuolella oli suuri halu päästä mittaamaan vientialojen kasvaneen tuottavuuden hedelmät palkkoihin, kun työnantajapuolella oli vastaavasti halua päästä muuttamaan tessien tekstisisältöjä joustavimmiksi paikallisen ja yrityskohtaisen sopimisen suuntaan. Tästä seurasi, että ensimmäisinä sopimuksensa tehneiden vientialojen palkankorotukset olivat normaalia korkeampia, koska työnantaja "osti" palkankorotuksilla joustoja työehtosopimuksiin.
Se, että tässä kohden viittaat siihen, että Vanhasen olisi pitänyt "pakkolaiella puuttua työnantajien puuhiin" tuntuu asiallisen kirjoittajataustasi valossa täysin käsittämättömältä.
Hyvin oudolta tuntuu myös viittauksesi siihen, että "hallitus kehitti tehy-sopan". Hallitushan sai aikaan, että julkisen alan koulutetuista naisista 90% hyväksyi työehtosopimuksen ja vain Tehy joutui hakemaan omien tavoitteidensa mukaisen ratkaisun erikseen. Muistathan, että Tehyn tavoite oli irtautua kunnallisalan jäykästä sopimuskartellista, missä se onnistui.
Osingoista, palkoista ja johdon palkkioista kirjoitat joko tahallisesti vääristellen tai asioista mitään tietämättömänä.
Osinko on sijoitetun pääoman tuotto, joka maksetaan sijoittajille, jotta yrityksen osakepääoman arvostus pysyisi mahdollisimman korkealla. Ilman sijoittajien panosta yritys kuolee.
Työntekijöitä tukisi palkata työn tuottavuuden kasvun mukaan. Tästä vaihdoimme mielipiteitä juuri viime viikolla. Tehy on tällä saralla seurannut vientialan liittoja ja avannut pään myös julkisella sektorilla. Palkansaajat alkavat siis ymmärtää, että työn tuottavuuden kasvuun vaikuttaminen on heillekin paras tapa saada tulevaisuudessa parempia palkkoja, koska työn tuottavuuden kasvu kasvattaa yrityksen palkanmaksuvaraa ilman, että palkkakulujen nimellinennousu vaarantaisi hintakilpailukykyä.
Johdon palkitsemisissa, myös optioissa, yritykset ovat myös kilpailutilanteessa. Todella pätevät yritysjohtajat on hyvin harvinainen luonnonvara. Yritykset kilpailevat heistä, mikä nostaa palkkoja ja palkkioita. Ennen kuin kuitenkaan annat kateuden myrkyttää mielesi, niin ajattele, että heidän nimellispalkoistaan verottaja vie reilusti yli puolet ja palkankorotuksistaan parhaimmillaan 3/4 osaa mm. tulonsiirtoihin ja hyvinvointipalvelujen rahoitukseen.
Ja kun ammattitaitoinen yritysjohto saa yrityksen kasvu-uralle ja menestymään, se tuottaa verotuloja todella mahtavasti, koska kasvava yritys palkkaa lisää työntekijöitä, tuottaa voittoa, maksaa osinkoja ja ostaa myös enemmän palveluja muilta yrityksiltä, ja kaikesta tästä valtio kuorii tuloveroa, pääomatuloveroa, yhteisöveroa, al-veroa... jne.
Politiikka vasemmalla laidalla on sortunut valitettavan asiattomaan vastakkainasetteluun, jossa se on valinnut kannatuksensa kasvattamiseksi vanhakantaisen ja valheellisen, populistisen, tunteisiin vetoavan retoriikan, jolle ei ole ollut vastinetta todellisuudessa enää 20-30 vuoteen.
Minusta on ikävää, että asiallinen sosialidemokratia on Suomesta painettu asiattomuuden alle. - edelliseen
Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:
Liittokierros ei ollut työnantajan vaatimus. Tuo sosialidemokraattien ja SAK:n väite on pahasti vääristelevä. Palkansaajapuolella oli suuri halu päästä mittaamaan vientialojen kasvaneen tuottavuuden hedelmät palkkoihin, kun työnantajapuolella oli vastaavasti halua päästä muuttamaan tessien tekstisisältöjä joustavimmiksi paikallisen ja yrityskohtaisen sopimisen suuntaan. Tästä seurasi, että ensimmäisinä sopimuksensa tehneiden vientialojen palkankorotukset olivat normaalia korkeampia, koska työnantaja "osti" palkankorotuksilla joustoja työehtosopimuksiin.
Se, että tässä kohden viittaat siihen, että Vanhasen olisi pitänyt "pakkolaiella puuttua työnantajien puuhiin" tuntuu asiallisen kirjoittajataustasi valossa täysin käsittämättömältä.
Hyvin oudolta tuntuu myös viittauksesi siihen, että "hallitus kehitti tehy-sopan". Hallitushan sai aikaan, että julkisen alan koulutetuista naisista 90% hyväksyi työehtosopimuksen ja vain Tehy joutui hakemaan omien tavoitteidensa mukaisen ratkaisun erikseen. Muistathan, että Tehyn tavoite oli irtautua kunnallisalan jäykästä sopimuskartellista, missä se onnistui.
Osingoista, palkoista ja johdon palkkioista kirjoitat joko tahallisesti vääristellen tai asioista mitään tietämättömänä.
Osinko on sijoitetun pääoman tuotto, joka maksetaan sijoittajille, jotta yrityksen osakepääoman arvostus pysyisi mahdollisimman korkealla. Ilman sijoittajien panosta yritys kuolee.
Työntekijöitä tukisi palkata työn tuottavuuden kasvun mukaan. Tästä vaihdoimme mielipiteitä juuri viime viikolla. Tehy on tällä saralla seurannut vientialan liittoja ja avannut pään myös julkisella sektorilla. Palkansaajat alkavat siis ymmärtää, että työn tuottavuuden kasvuun vaikuttaminen on heillekin paras tapa saada tulevaisuudessa parempia palkkoja, koska työn tuottavuuden kasvu kasvattaa yrityksen palkanmaksuvaraa ilman, että palkkakulujen nimellinennousu vaarantaisi hintakilpailukykyä.
Johdon palkitsemisissa, myös optioissa, yritykset ovat myös kilpailutilanteessa. Todella pätevät yritysjohtajat on hyvin harvinainen luonnonvara. Yritykset kilpailevat heistä, mikä nostaa palkkoja ja palkkioita. Ennen kuin kuitenkaan annat kateuden myrkyttää mielesi, niin ajattele, että heidän nimellispalkoistaan verottaja vie reilusti yli puolet ja palkankorotuksistaan parhaimmillaan 3/4 osaa mm. tulonsiirtoihin ja hyvinvointipalvelujen rahoitukseen.
Ja kun ammattitaitoinen yritysjohto saa yrityksen kasvu-uralle ja menestymään, se tuottaa verotuloja todella mahtavasti, koska kasvava yritys palkkaa lisää työntekijöitä, tuottaa voittoa, maksaa osinkoja ja ostaa myös enemmän palveluja muilta yrityksiltä, ja kaikesta tästä valtio kuorii tuloveroa, pääomatuloveroa, yhteisöveroa, al-veroa... jne.
Politiikka vasemmalla laidalla on sortunut valitettavan asiattomaan vastakkainasetteluun, jossa se on valinnut kannatuksensa kasvattamiseksi vanhakantaisen ja valheellisen, populistisen, tunteisiin vetoavan retoriikan, jolle ei ole ollut vastinetta todellisuudessa enää 20-30 vuoteen.
Minusta on ikävää, että asiallinen sosialidemokratia on Suomesta painettu asiattomuuden alle.Mpp elää ajatuksineen ja asenteineen Oivan lailla suunnitelmataloudessa. Heille on turha selittää mitään. Kumpikaan ei tajua, kun oman puolueen propaganda on sumentanut itsenäisen päättelykyvyn.
- mvv
..näyttää olevan vastustajan väärinymmärtäminen. Mielipidepankki myös näyttää leikkivän politikkoa, niin täyttä soopaa on avauksen otsikko.
Ettäkö oikein tämä hallitus olisi palkansaajavihamielinen. Siitäkin huolimatta, että sen ohjelmaan oli oikein vartavasten lausuttu huolehtiminen myös pienipalkkaisten kuntien työntekijöiden aseman parantamisesta. Korjaten sitä vinoutumaa joka on päässyt syntymään kun TUPOjen pääpäsmärit ovat päättäneet ettei sairaanhoitajille eikä muille vastaaville kannata paljoa palkkaa maksaa. No, sehän on sitä sosialidemokratiaa parhaimillaan.
Kun TEHYn työtaistelutoimet sitten uhkasivat jopa ihmisten henkiä, hallitus oli pakotettu tekemään mitä teki. Nyt sitten vasemmalla taas vääristellään, muka hallitus on ottanut työreformin laatikosta. Sitä nyt sitten lähdettäisiin toteuttamaan.
Toisaalta työreformikin antaa työntekijälle satakertaiset oikeudet siihen nähden mitä kykyisin työnvuokrausfirmat antavat. Vuokrafirmat saivat lähtölaukauksen kun aikoinaan SDPn toimesta vaadittiin työntekijän irtisanomissuojaan kovat sangtiot. Tämähän tapahtui Holkerin hallituksen aikana.
Nyt on sairaanhoitajat ja vastaavat saaneet kohtuulliset palkankorotukset, tämä sen johdosta kun SDP saatiin oppositioon. Ratkaisu on kallis, mutta välttämätön kuitenkin, että voidaan turvata työvoiman saanti tulevaisuudessa.
Vanhanen on maininnut että työmarkkinajärjästöjen pitää itse tehdä rajat työtaisteluille. Jos ne eivät siihen pysty pitää hallitusten asia korjata.
Palkansaajavihmieliseksi tämä hallituksen leimaaminen on törkeää, se kylläkin osoitaa kuinka ahtaalla SDPssä ollaan.- pecom
että jäävät toistamaan johtajiensa sanomaa ilman että pystyisivät itse seuraamaan asiaa. Tässäkin mpp:n avauksessa ei paljon muuta olekkaan kuinsitä samaa toistoa mitä vasemmisto on johdon kautta laittanut alulle.
Se että Vanhanen haluaa että ay-liike hoitaisi asian itse siihen malliin ettei enää eduskunnan tarvitsisi pelisääntöihin lainvoimalla puuttua on mennyt täysin ohi. Johtuuko se siitä että ei haluta itse toimia vastuullisesti vaiko siitä että silloin menisi syy kirjoitella kuten nyt kirjoitellaan.
- Vanha demari
Mielipidepankki otti taas oleellisen asian esiin. Vallankumousta ennen ei muutamalla ihmishengen menetyksellä ole mitään väliä. Meille vasemmistolaisille on aina ollut tärkeintä se, että ihmiset saavat lakkoilla. Ihmishenki ei sinänsä ole läheskään niin tärkeä. Olisi ollut aivan oikein, että potilaat olisivat joutuneet kärsimään ja jokunen olisi kuóllut, olisivatpa ihmiset nähneet sosialidemokratian voiman.
Kaikenlainen lakkoilu ja työterrori on tietenkin sallittua vain vallankumousta edeltävissä oloissa. Vallankumouksen jälkeen kaikki lakkoilijat määritellään kansanvallan vihollisiksi ja passitetaan työleirille; eihän työläinen itseään vastaan voi lakkoilla, sehän olisi järjenvastaista, eikös niin? - sulta pitäisi poistaa eläke!
Työmies on palkkansa ansainnut, mutta sinä mielipidepunikki et ole eläkettäsi ansainnut, saati osallistunut sen kustannuksiin KOSKAAN!
Onko sinulla aivovaurio, kun kirjoitat niin sekavasti?- rajansa.
Eikö vain.
Mitä mpp:n kirjoituksiin tulee, ovat ne paltan selkeimpiä.
Joten mainitsemasi sekavuus täytyy johtua jostain muusta. - ainakin..
rajansa. kirjoitti:
Eikö vain.
Mitä mpp:n kirjoituksiin tulee, ovat ne paltan selkeimpiä.
Joten mainitsemasi sekavuus täytyy johtua jostain muusta.siinä mielessä, että niissä kirjoituksissa valehdellaan selkeästi.
Kyllä vain.
- Heh-heh--,,..
Sossuilla on keskeinen asema kunnallisen työmarkkinalaitoksen (KT) toiminnassa, sillä laitoksen puhjoht on demari.
Kaikki keskeiset puolueet ovat siellä edustettuina.
Kaikki ns. punakaarti puolueet eli sossut ja vasl. olivat siellä aivan samoilla linjoilla kuin hallituspuolueetkin.
Eduskunnassa Punakaartilaisten härski kaksinaamaisuus on häikäilemätöntä, sillä julkisuudessa ja varsinkin eduskunnassa he räkyttivät jotain aivan muuta, kuin mitä KT:ssä työnantajien edustajina tekivät.Olisivat vielä panneet TV-kameroiden eteen vaatetukseksi diakonaali pussihousut ja jatsarit jalkaan, niin hai kyllä tottamaar tummat olisivat jääneet toiseksi. - ukki.
..lähes kaiken mitä ovat osanneet edes vaatia tämän hallituksen aikana ainakin Tehyläiset saivat jopa enemmän mitä vaativat kun vaatimus oli 24 % niin saavatkin omien sanojensa mukaan 22-28 % on aika kummallista vihamielisyyttä sinun mielestä hallitukselta vaikka hallitus ei edes neuvotellut palkkojen suuruudesta.
Ja kun sossutkin lupailivat ennen vaaleja vielä paljon enemmän kun muut isot puolueet mutta sitä lupausta ei kansa uskonut saavansa vaan valitsi toisin ja kannatti kyllä valita oikein. - on täyttä paskaa
mielipuoli on mielipuoli. No ikä ja dementia ovat pehmittäneet "puna-aivot".
- vaan vetää
karvahatun räätikän päälle jottei loputkin suonet tukkeutuisi
- Maltillinen oikeistolainen
Meillä on maltillinen keskustaoikeistolainen, vihreillä ja rkp:lla taydennetty hallitus, joka varmistaa, että kansalaisilla on mahdollisuus tehdä töitä ja voida niin hyvin kuin mahdollista.
Työreformi on haudattu ajat sitten, mutta kehitys menee siihen suuntaan, mikä työreformissakin oli omiaan edistämään työmarkkinoiden toimintaa ja työllisyyden ylläpitämistä mahdollisimman korkeana.
Kaikille, jopa sosialidemokraateille on selvää, että työvoimakustannukset ovat ainoastaan yrityksen kuluja, koska yrityksen on ne katettava myyntituloillaan. Juuri tästä syystä palkoista tulee päästä sopimaan liitto- ja yrityskohtaisesti, koska se on ainaoa tapa toteuttaa palkankorotkset niin, että jokainen palkansaaja saa oikeudenmukaisen osuuden siitä, miten toimialan/yrityksen tuottavuus on kasvanut. Sehän kasvaa aina henkilökunnan myötävaikutuksella, pakkansaajien työpanoksen tuloksena.
Pakkolakeja Vanhanen ei aja. Hänen puheissaan on selvästi tuotu esiin, että työtaistelujen pelinsääntöjen saattaminen ajan tasalle on ennen muuta työmarkkinajärjestöjen sisäinen asia. vanhanen on siis aivan samaa mieltä mm. SAL:n puheenjohtaja Ihalaisen kanssa. Vanhanen on toki tarjonnut hallituksen apua, mikäli halutaan, että uutta lainsäädäntöä. Jos näin on, niin Vanhasen mukaan valmisteutyö tehtäisi kolmikannassa. Pakkolaiseta puhuminen ei ole totta, vaikka mm. Sasin puheet voisi sellaisiksi ymmärtääkin.
Osinkojen ja palkkojen asettaminen vastakkain ei ole tästä maailmasta. Sijoittajamarkkinoilla kilpaillaan pääomista. Ellei osinkoja makseta kilpailukykyisesti, pääomat pakenevat sellaisiin yrityksiin, jotka maksavat enemmän. Ilman pääomia yritystoiminta loppuu.
Palkkojen sitominen eri toimialoilla ja yrityksissä työn tuottavuuteen on ainoa tapa hoitaa palkkapolitiikkaa oikeudenmukaisesti. Osinkosidonnaisuus on lähinnä halpaa populismia, jota vastuullisilta sosialidemokraateilta ei odottaisi. Noin karkea äänestäjien hämäysyritys on erittäin vastuutonta varsinkin jos siihen kytketään julkisen alan palkat ja varsinkin kateuden ryydittämä optiokeskustelu.
Oikeistolaiset hallitukset pyrkivät ennen muuta ylläpitämään ja lisäämään työllisyyttä ja vähentämään köyhyyttä, koska vain sen tien päässä on valtion verotulojen kasvu. Juuri verotulojen avullahan valtio vastaa hyvinvointipalvelujen rahoituksesta. Työttömiltä ja köyhiltähän ei verotuloja pääse perimään.
Palkkojen osuus kokonaistuloista tietenkin alenee automaation kasvun myötä. Se on automaattinen seuraus siitä, että tekniikan kehittyessä on helpompi lisätä tuottavuutta koneiden kuin lihasvoiman avulla. Toisaalta palkat ovat palkansaajaa kohden laskettuna kuitenkin paljon korkeammat automatisoiduilla teollisuusaloilla, kuin pelkän lihasvoiman avulla toimivissa palveluammateissa.
Palkansaajavihamielisyydestä tätä hallitusta ei voi syyttää. Näin korkeita palkankorotuksia ei koskaan ole nähty, kun on päästy purkamaan keskitettyjen ratkaisujen luomat paineet niillä aloilla, joilla kilpailu työvoimasta ei ole liukumien kautta korjannut palkkatasoja.
Maltillinen keskustaoikeistolainen hallitus n myös tarjonnut kaiken apunsa työmarkkinajärjestöille sen suhteen, että työtaistelujen pelinsäännöt korjattaisi kolmikantaisessa yhteistyössä ja yhteistuumin.
Pakkolakeja ei aja kukaan. Se retoriikka osoittaa suurta asioiden ymmärtämättömyyttä ja yhteistyöhaluttomuutta, sellaista jota vastuullinen oppositio ei harrasta.
Pääministeri on antanut ymmärtää, että hänellä on oikeus muistaa, miten oppositio koko Tehyn kiistan ajan häiritsi hallitusta ja riidan sovittelua asiattomuuksillaan. Huutelusta parlamentissa ja sen ulkopuolella ei Vanhasen kukaan selviä kuin uheet perumalla.
Jos SDP jatkaa samalla linjalla kuin sinä täällä, se betonoi itsensä pysyvään oppositiion, koska noin asiaton räksyttäminen ja huutelu, jota vasemmisto on viime aikoina harrastanut, ei siirrä liikkuvien äänestäjien ratkaisevaa osaa keskustan ja kokoomuksen kannattajista opposition kannattajiksi.- asiatekstiä
Ei MPP tuohon osaa vastata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011785- 591160
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4421129- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130814Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51708
- 57681