--------------------------------------------------------------------------------
Sano Varkautelainen Komisario Jyrki Haapala. Artikkeli on julkaistu tänään 25.11. ainakin Savon Sanomissa ja Keskisuomalaisessa.
Aikas kova lausunto, mutta niistähän Haapala on ollut tunnettu jo pidempään. Hän on ajanut tätä linjaa jo useamman vuoden ajan, eli joutavia aseita pois, koska ne ovat turvallisuusriski, hänen mielestään. Samoin Haapala esittää 70 vuoden ikärajaa, jonka jälkeen aseet kuuluisi luovuttaa pois. Haapala on tehnyt myös "valvontaiskuja", sellaisten koteihin joilla löytyy aseita enemmään kuin muutama. Toki tarkastukset on tehty yhteisymmärryksessä aseiden haltijoiden kanssa ja heidän suostumuksellaan. Poliisillahan ei ole oikeutta säilytystilojen tarkastukseen, muuten kuin painavilla perusteilla, tai muun kotikäynnin yhteydessä.
Kovaa tekstiä ja varsinkin kun näkemykset edustavat Haapalan omaa henkilökohtaista kantaa, eivät voimassaolevaa lakia.
Ohessa linkki digilehteen:
http://media.keskisuomalainen.fi/digilehti/page10.htm
Sano Varkautelainen Komisario Jyrki Haapala. Artikkeli on julkaistu tänään 25.11. ainakin Savon Sanomissa ja Keskisuomalaisessa.
Aikas kova lausunto, mutta niistähän Haapala on ollut tunnettu jo pidempään. Hän on ajanut tätä linjaa jo useamman vuoden ajan, eli joutavia aseita pois, koska ne ovat turvallisuusriski, hänen mielestään. Samoin Haapala esittää 70 vuoden ikärajaa, jonka jälkeen aseet kuuluisi luovuttaa pois. Haapala on tehnyt myös "valvontaiskuja", sellaisten koteihin joilla löytyy aseita enemmään kuin muutama. Toki tarkastukset on tehty yhteisymmärryksessä aseiden haltijoiden kanssa ja heidän suostumuksellaan. Poliisillahan ei ole oikeutta säilytystilojen tarkastukseen, muuten kuin painavilla perusteilla, tai muun kotikäynnin yhteydessä.
Kovaa tekstiä ja varsinkin kun näkemykset edustavat Haapalan omaa henkilökohtaista kantaa, eivät voimassaolevaa lakia.
Ohessa linkki digilehteen:
http://media.keskisuomalainen.fi/digilehti/page10.htm
Vastaukset 20
Vanhimmat
Siinä hyvä esimerkki mielivaltaisesta poliisista.
Tuo 2 aseen sääntö varsinkin saa vedet valumaan silmistä. Voin lyödä vaikka kaljakorista vetoa, että miehen metsästysasussa lukee Jahti-Jakt, kiväärinä on ohutpiippuinen puutukilla varustettu kotimainen .308Win ja haulikkona päällekkäispiippuinen Valmet 412S.
samaa mieltä aseiden määrä on rajoitettava kahteen. useammalla ei tee mitään.
kun olet ymmärtävänäsi asiasta...
...no, valehtele nyt jotain!!!
rajoittamisessa ole mitään mieltä, minullakin on jo kaksi asetta molemmissa kainalokoteloissa, yksi nilkassa, yksi hihassa ja vielä yksi selkäpuolella, sehän tekee jo viisi, lisäksi kivääri ja haulikko auton takapaksissa, tekee seitsemän, eivätkä ne ole ollenkaan tarpeettomia.
Mitä elukoita ne bountyt on?
Onko hyvä liha?
kahellakkii pärjee. Pittää vua olla vaehtopiippuasseet ja tarpeeks piippuja.
Saako mihinkään T/C runkoon 10/89 putkea?
olla sulle liian jyty.
Encore suap Magnum .50 kaliperise suustatatattavan putken. Luulis kokkoo riittävä. Vilakase ite http://www.tcarms.com/firearms/encore.php
meikäläinen ampuu 25metrin radalla 22,9m,44:sella 25m,ja silhuettia.kiväärillä 150m,200m, 300m pitäis ampumisesta jotain tietääkkin ei riitä että on kylän paras sienestäjä.
Pitäisi heidän kehittää semmoinen runko, mihin saisi paksun luotipiipun ja erittäin väljän haulipiipun. Mielellään kahdella liipaisimella vielä.
Olisi varmaan Suomen elämäntapahanhimiehet innoissaan. Monet kulkevat 30 vuotta niitä vahtaamassa, mutta 1. tiputus tulee yleensä tuurilla.
Painoa näillä miehillä ei saa liikaa olla repussa, mutta kyllä yksi vaihtopiippu ja optiikka siinä varmaan menisi.
juttuvas. Ollii jonnii verra sekane ulosanti. Eekö sulla ookkaa 500m kivväärsiluettirattoo?
pois vaan, ainakin poliisin hommista.
riippuen tietysti mitä metsästää ja harrastaako tarkkuus ammuntaa.
No jos äkkiä rupean laskemaan, niin seitsemällä tulen toimeen, mutta miten käy niille mitkä on ammuttu puhki?
Aseharrastus kun iskee, niin rajat ovat kaukana.
Monipuolista harrastajaa. 1. haulikko metsästykseen, mahdollisesti vanhempi ja jo kolhuja saanut ase, ei tarvitse sääliä sateellakaan. 2 haulikko radalle, laadukkaampi ase ja erikoisesti juuri ampujalle sovitettu, kestää suuria laukausmääriä kulumatta. 3. Lintukivääri 22 WMR-243Win tai jotain siltä väliltä. 3. Hirvikivääri mahdollisesti vanhempi ja kolhuja saanut ase, ei tarvitse sääliä sateellakaan. 4. Hirvikivääri radalle. esim. 308 win, kallis ase ja kallis optiikka, tätä ei raaski metsään viedä.Hirvenhiihto ja Hirvenjuoksukisoihin samoin SML-lajeihin . 5. Pienoiskivääri 22 LR, edullista patruunaa ampuva harjoitus ase.
6. Esim M39 sotilaskivääri, reserviläisten perinnekilpailuihin. 7. 22LR Revolveri, loukku aseena. 8. 9mm pistooli SRA-harjoitteluun ja kisoihin. 9. 338LapMag kaliiberinen tarkkuuskivääri, Reserviläisten pitkän matkan tarkkuusammuntaan. 10. Itselataava esim. 7,62x39 kaliiberinen reserviläiskivääri. 11.223 Kaliiberinen kivääri IPSC ammuntaan. 12 40S&W kaliiberinen pistooli IPSC ammuntaan. 13 Haulikko IPSC ammuntaan ja myös reserviläiskäyttöön. 14. .38/357 Magnum revolveri isopistooliammuntaan ja silhuettiin.
15. Itselataava 22LR kaliiberin kivääri esim. SRA ammunnan harjoitteluun, tai vaikkapa vaihtosarja aseelle11. 16. Valopistooli, harrastaahan aktiivinen henkilömme myös veneilyä.
Kannattaa myös muistaa että aseita saadaan perintönä ja ostetaan kun hyvä yksilö tulee halvalla vastaan. Listaa voi jokainen muokata itselleen sopivaksi. Eli näitä voi ajatella minimi esimerkkinä jonkun harrastajan tarpeista.
Ja vinkiksi kaikille: Kyseessä ei ole oma aseluetteloni, vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiä onkin havaittavissa. Pyrin vain havainnollistamaan "tarpeellisia" aseita. Jollekin riittää ehkä 1,2 tai 3. Mutta jos harrastus on vakavaa ja monipuolista niin lista helposti pitenee. Ja jokaisen oma asiahan on mitä harrastaa ja mikä asia kiinnostaa. Joku haluaa ampua kylän hiekkamontulla omaksi ilokseen, joku toinen kisaa enemmän tai vähemmän tosissaan. Joku nauttii metsästyksestä. Eli vaihtoehtoja on ihan yhtä monta kuin harrastajaakin.
Mulla on iso kaapillinen aseita,eikä yhtään liikaa
lisäisin vielä järeän tuplakiväärin safari-jahtia varten ja karhunpyyntiin 9,3 itselataavan.
Älytön, mutta asiantuntematon mielipide. Tuohan johtaa siihen, että keskiverto mettämiehellä on hirvikivääri ja haulikko eikä muuta. Sillä hirvikiväärillä ammutaan sitten teeret ja kauriit.
Erityisesti ei aivan syvissä korvissa metsästävien soisi käyttävän teholtaan juuri sopivaa asetta kuhunkin riistaan. Eli asevalikoiman pitäisi minusta olla niin monipuolinen kuin metsästysharrastuskin ja tietenkin mitä budjetti ja nuukuus antaa myöten.
Teeriä voi ampua vaikka 22 WMR:llä, kauriille käy 223 ja 308 on vain ja ainoastaan hirvipatruuna. Itse olen joskus pillittänyt pyytä 22WMR/.410 rihlakolla (oli lainassa) ja siihen tarkoitukseen se oli mitä sopivin ase, vaikka käyttöalueeltaan muutenkin onkin aika rajallinen peli ja käyttöön nähden kallis investointi.
Lisäksi kun aseita on useita, niille on pakko hankkia lainmukainen asekaappi ja ovat paljon paremmassa turvassa voroilta kuin joku vaijerilukolla lukittu pumppuhaulikko komeron nurkassa.
Miksi ihmeessä komissario haluaisi, että mettään mennään ylitehoisten torrakoiden kanssa?
meillä en 4 asetta ja vielä pitäs ostaa mullekki oma xD