Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Hiv.

Hiv-testiin olen menossa niin pian kuin saan ajan. Vakituinen poikaystävä on ja hän on samalla minun ensimmäinen seksikumppanini. Käytän e-pillereitä, joten kondomia ei olla yhdynnässä aina käytetty ja on alkanut pelottaa hiv:in mahdollisuus. Hieman alle 8 viikkoa ensimmäisestä yhdynnästämme sairastuin kuumetautiin johon liittyi mahakipua, oksentelua, kurkkukipua, imusolmukkeet turposi ja iski nokkosihottuma kauttaaltaan koko kehoon myös kasvoihin. Eihän nuo oireet välttämättä hiv:stä johdu, mutta laittaahan se miettimään kun lukee noista kaikista mahdollisista tiedonlähteistä. Kenelle voisin puhua tuntemuksistani? En panikoi tai itke mutta asia mietityttää kovasti.
121881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä kuulostaa aika vakavalta. Imusolmukkeetkin voi vielä olla jonkun flunssan turvottamia, mutta nokkosihottuma saa oireet kuulostamaan hiv:ltä.

Äänestä

Älä mieti. Ei voi tietää... Ihmisillä on kaikenlaista selvittämätöntä oiretta. Ja oireetonta sairautta. Älä pohdi asiaa ennen kun olet saanut testitulokset itsellesi. Kun ei tässä elämässä voi olla mistään varma :) Voihan se olla että sulla oli joku allerginen reaktio ja kuumetta ja yhteensattuman summa? Testihän sen varmistaa. Onko sulla parasta ystävää jolle voit jutella?
Munkin kanssa voit jutella jos haluat :D

Äänestä
  • haluaisin nyt vain kuulla jonkun ihmisen mielipiteen. olen 18 vuotias tyttö, ja minulla on ollut 10 seksikumppania. KAIKKIEN kanssa olen ollut suojaamattomassa yhdynnässä. tiedän, erittäin vastuutonta, mutta olen ollut nuori, tyhmä ja helposti ympäripuhuttavissa.. mitään hiv:n "oireita" en muista sairastaneeni, mutta kysynkin että kuinka mahdollista on tänä päivänä sairastua kyseiseen tautiin? osaatko sanoa..? kaikki "kumppanit" ovat olleet ns. yhden illan juttuja.. pelottaa ihan kauheasti kaikki ne puheet siitä että hiv saattaa olla myös täysin oireeton. hätäilenkö ihan turhia vai kannattaisiko käydä testeissä?

    Äänestä

  • jelppa kirjoitti:

    haluaisin nyt vain kuulla jonkun ihmisen mielipiteen. olen 18 vuotias tyttö, ja minulla on ollut 10 seksikumppania. KAIKKIEN kanssa olen ollut suojaamattomassa yhdynnässä. tiedän, erittäin vastuutonta, mutta olen ollut nuori, tyhmä ja helposti ympäripuhuttavissa.. mitään hiv:n "oireita" en muista sairastaneeni, mutta kysynkin että kuinka mahdollista on tänä päivänä sairastua kyseiseen tautiin? osaatko sanoa..? kaikki "kumppanit" ovat olleet ns. yhden illan juttuja.. pelottaa ihan kauheasti kaikki ne puheet siitä että hiv saattaa olla myös täysin oireeton. hätäilenkö ihan turhia vai kannattaisiko käydä testeissä?

    moi jelppa, hiv-tartunta voi olla täysin oireeton ja sinuna kyllä menisin testiin.

    Äänestä

testiin??!! Häneltähän sen tartunnan olet saanut, jos nyt olet ylipäätään saanut tartuntaa....eka kumppanisi...
Miten on, onkos poikaystävällä ollut mahdollisuus saada aiemmista suhteistaan tartunta?

Äänestä
  • http://www.kaleva.fi/plus/juttu696178_page0.htm

    Osa ihmisistä harrastaa suojaamatonta seksiä, vaikka heillä on todettu hiv-tartunta. Pohjoismaisessa elämänlaatukyselyssä peräti 27 prosenttia vastanneista sanoi olleensa suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä tartunnasta kuulemisensa jälkeen.

    Äänestä

  • No huh kirjoitti:

    http://www.kaleva.fi/plus/juttu696178_page0.htm

    Osa ihmisistä harrastaa suojaamatonta seksiä, vaikka heillä on todettu hiv-tartunta. Pohjoismaisessa elämänlaatukyselyssä peräti 27 prosenttia vastanneista sanoi olleensa suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä tartunnasta kuulemisensa jälkeen.

    Poikaystävä samanikäinen ja seksikumppaneita on vaikka mistä... No lääkärissä sanottiin että nokkosihottuma tuli just tuon angiinan seurauksena... Kukas olet manna? onko sulla sähköpostia?

    Äänestä

  • 16v, n.. kirjoitti:

    Poikaystävä samanikäinen ja seksikumppaneita on vaikka mistä... No lääkärissä sanottiin että nokkosihottuma tuli just tuon angiinan seurauksena... Kukas olet manna? onko sulla sähköpostia?

    olen tyttö keski-suomesta! ja itse olin hetki sitten samassa tilanteessa mutta pelkäsin turhaan. toivon että pystyisin nyt auttamaan kaikkia samassa tilanteessa olevia pelkääviä...ja lievittämään heidän pelkoaan. sillä se on ehkä kamalin tunne tässä elämässä... elämäni raskain epätiedon viikko on itseltäni takanapäin.
    ota yhteyttä jos haluat vielä jutella, annan sähköpostiossani sitten

    Äänestä

minulla oli samankaltaisia oireita kun sairastuin herpekseen. zemppiä!

Äänestä
  • Hei manna, saisinko sähköpostiosoitteesi? Testi aika on ti 4.12 eli ensiviikolla ja mitä lähemmäs aika tulee sitä enemmän pelkään. Tuntuu jo että se on niin varmaa että testi näyttää ...

    Äänestä

  • 16v, n.. kirjoitti:

    Hei manna, saisinko sähköpostiosoitteesi? Testi aika on ti 4.12 eli ensiviikolla ja mitä lähemmäs aika tulee sitä enemmän pelkään. Tuntuu jo että se on niin varmaa että testi näyttää ...

    [email protected]
    mailaile ja pärjäile!
    jutellaan sähköpostitse enemmän :)

    Äänestä

corynebacterium ulcerans

Äänestä

Kommentoi aloitusta


16v, n.. kirjoitti:

Hiv-testiin olen menossa niin pian kuin saan ajan. Vakituinen poikaystävä on ja hän on samalla minun ensimmäinen seksikumppanini. Käytän e-pillereitä, joten kondomia ei olla yhdynnässä aina käytetty ja on alkanut pelottaa hiv:in mahdollisuus. Hieman alle 8 viikkoa ensimmäisestä yhdynnästämme sairastuin kuumetautiin johon liittyi mahakipua, oksentelua, kurkkukipua, imusolmukkeet turposi ja iski nokkosihottuma kauttaaltaan koko kehoon myös kasvoihin. Eihän nuo oireet välttämättä hiv:stä johdu, mutta laittaahan se miettimään kun lukee noista kaikista mahdollisista tiedonlähteistä. Kenelle voisin puhua tuntemuksistani? En panikoi tai itke mutta asia mietityttää kovasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu