Ja uskokaa, että masennuksen ei tarvitse olla ikuista !
Kertokaapa mistä masennuksenne lähti, minkä arvelette olevan sen syy ?
Onko se vain itsesääliä tai diagnosoitu masennus ?
Luuletteko vain olevanne masentunut vai onko se todellista ?
Monesti on helppo kääriytyä itsesääliin, kun ei viitsi tehdä mitään itsensä eteen....ja "uskoa" olevansa masentunut.
Kertokaa syistä ja seurauksistakin, olen "pelkkänä korvana!"
Minulla on ollut 100 syytä masentua, mutta olen purrut hammasta yhteen ja päässyt/mennyt vakisin eteenpäin, en ole jäänyt märehtimään asioita, joita olen voinut muuttaa.
Melkein kaiken voi muuttaa paremmaksi, jos haluaa !
Vi ei muka ?? Kerro yksikin syy !!
Kertokaapa mistä masennuksenne lähti, minkä arvelette olevan sen syy ?
Onko se vain itsesääliä tai diagnosoitu masennus ?
Luuletteko vain olevanne masentunut vai onko se todellista ?
Monesti on helppo kääriytyä itsesääliin, kun ei viitsi tehdä mitään itsensä eteen....ja "uskoa" olevansa masentunut.
Kertokaa syistä ja seurauksistakin, olen "pelkkänä korvana!"
Minulla on ollut 100 syytä masentua, mutta olen purrut hammasta yhteen ja päässyt/mennyt vakisin eteenpäin, en ole jäänyt märehtimään asioita, joita olen voinut muuttaa.
Melkein kaiken voi muuttaa paremmaksi, jos haluaa !
Vi ei muka ?? Kerro yksikin syy !!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Sen polun/ tien minkä olet kulkenut. Se auttaisi enemmän kuin uteleminen.
" syyt, seuaukset, tervehtyminen."
Itse olen tässä kahdenkuukaudenaikana juurtajaksaen kertonut omasta tiestäni ja sen vaiheista, joten en nyt viitsi sitä samaalauluataas laulaa. Jos ei ole viestit menneet perille, en voi sille mitään ?
Juttuja on niin paljon täällä, en tiedä mikä on sinun nimenomainen tarinasi !
Luen varmasti, jos kerrot !
Älä hellitä, oli miten oli !
Kaikesta voi selvitä !
Sillä kysymyksiä tulee olla meille jotta joudumme pohtimaan ja oivaltamaan enemmän ! Minun masennus on kai pohjaa jo lapsuudesta siten että vaikka olen käynyt asioita läpi ja onnistunutkin taistelemaan tieni paremmaksi niiden suhteen on silti historiani se mikä se on. Sitä en voi muuttaa eikä sitä voi muuttaa kukaan muukaan. Lapsuuteni ja nuoruuteni taistelut tekivät minusta vielä nuorena aikuisenalkuna epävarman ja aran. Nekin hälvenivät vuosien saatossa. Olen saanut kokea mahtavia ihmissuhteita jotka ovat olleet rikkaus elämässäni. Olen kokenut myös menetyksiä kuoleman kautta ja myös siksi että olleilla suhteillani oli upea olla mutta ne eivät johtaneet kohdallani pysyvään suhteeseen. Ehkä se on luonnekysymys. Se miksi sitten todella masennuin johtui eteeni tulleesta ongelmasta jolle en voinutkaan tehdä mitään vaikka kuinka olisin tahtonut, juuri se masensi se etten voinut tehdä mitään asian eteen. Olin tottunut siihen että taistele !!! Nyt en voinutkaan niin selvittää tuota ongelmaa !! Kauhea tilanne ja niin lohduton ! Ymmärsin heti etten tästä selviä ilman apua ja sitä hetimiten myös sain. Tarvitsin sitä aika pitkään ja en selvinnyt kovin miedoin lääkityksinkään. Nyt olen lääkkeiden osalta kuivilla mutta kaikki ei ole vielä hyvin . Taistelen ja kirjoitan tännekin kaikenlaisia eri vaihtoehtoja jotka toivon auttavan muita. Pahalta on tuntunut tänne kirjoittaessa se,että kovin moni ei tunnu tekevän vointinsa eteen kovinkaan paljon, eivät jaksa ottaa selvää miten oloaan voisivat kohentaa, se huolettaa sivullistakin. Elämä on niin lyhyttä ja varsinkin nuorten kohdalla toivoisi heidän tekevän heti jotain olonsa parantamiseen koska heillä on vasta edessä kaikki perhesuunnittelu , työnhaku, lapsensaanti tai muu mitä elämältä hakevat.
Taisteltava on ja yritettävä muuttaa asioita, joita voi.
Pitkään jatkunut tai kokonaan ratkaisematon tai yllättävä, odootamaton tapahtuma, ongelma voi aiheuttaa kriisin, josta ei ole helppo selvitä, mutta niittenkin yli pääsee.
Aikakin auttaa, tekee tehtävänsä, vaikka ei se lohduta silloin, kun ongelma on pahin. Pitäisikin pystyä katsomaan tulevaisuuteen. helpommin sanottu kuin tehty, kun tilanne on paha.
Olen itseäni kuitenkin joskus "ajanut eteenpäin" ja lohduttanut itseäni, että vuoden päästä et ehkä enää mieti tätä niin raskaasti tai ollenkaan, anna asian olla, kun et mitään voi ja jatka elämääsi.
Monet lapsuuden ja nuoruuden ongelmat "ohjaavat" myöhempääkin elämää, joko pilaavat, jos annat pilata tai auttavat tekemään erilaisia, parempia päätöksiä omassa elämässäsi.
Vanhat ongelmat on pakko yrittää unohtaa, ainakin jättää taka-alalle, ei kukaan jaksa elää, jos raahaa koko ongelmaista nuoruuttaan perässään. Ne oli silloin, nyt on nyt, nyt olet aikuinen, voit vaikuttaa omaan elämääsi.
Pitää myös vakavien kriisien tullessa ymmärtää hakea asiantuntija-apua. Olen hakenut ja saanut. Mutta se on vain "tukikeppi", jonka avulla voit päästä jonkinlaiseen tasapainoon.
Itse on "työskenneltävä" itsensä eteen !
Lääkärin apu ja lääkkeet koin itse kuin "kipsinä jalassa" (mieli rikki). Kun se loppui, piti "kuntouttaa" itse itseään:
Panna koko elämän korttipakka eteensä ja miettiä, mitkä kortit pyrkii valitsemaan tulevaisuudessa.
Luonnekysymys olisi pitkä juttu...luonnettaankin voi "kouluttaa", olen kokenut sen hyvin hyödylliseksi - ei kannata hakata päätään seinään, voi muuttaa asenteitaan, jos ei luonnettaan.
Hyviä miettimishetkiä kaikille !
Älkää jymähtäkö toivottomuuteen, toivoa on aina, sinusta itsestäsi se riippuu eniten. Kokoa voimasi ja ajatuksesi ja yritä eteenpäin ! Vaikka sata kertaa !
Pistää vihaksi tuollainen ylimielisyys. Kiitä luojaasi, että et ole joutunut kärsimään masennuksesta etkä näin ollen tiedä etkä ymmärrä siitä yhtään mitään! Se, että et ole sairastunut, ei ole omaa ansiotasi, "hammasta purren" ei masennuksesta selviä. Ehkäpä opit sen vielä "kantapään kautta"!
"hammasta purren" > EIPÄ SELVIÄKKÄÄN ?
Kirjoittaja ei varmasti sitä perimmällään tarkoittanutkaan> minun ymmärrykseni mukaan .
.....................................
Vaan että MASENNUKSESTA SELVIÄÄ > aktiviteettien ja tiedon avulla Ja siihen lisään vielä, että alkuvaiheessa VERTAISTUELLA.(sosiaaliset kontaktit)
Jos hyväksyt ? nämä hommelit, lähtee kuntoutuminen "Nousukiitoon".
Mutta jos et hyväksy, niin "hohhaile" sitten siellä petinpohjalla hiespäin?
En hohhaile petinpohjalla. En ole masentunut.
Olen OLLUT masentunut. Tiedän, mitä se on ja miten siitä selviää.
TUON negatiivisen asenteen pois kuleksimasta, olet valmis elämään.
"Maailma on mahdollisuuksia täynnä" ne täytyy vain oppia näkemään, hyväksymisen kautta.
Mikä on "TUO negatiivinen asenne"? Onko negatiivista kertoa että on ollut masentunut mutta ei ole enää? Mikä olet neuvomaan vanhaa ihmistä elämänvalmiuksissa?
En odota vastausta.
????????????????????????????????????????????????
"Pistää vihaksi tuollainen ylimielisyys. Kiitä luojaasi, että et ole joutunut kärsimään masennuksesta etkä näin ollen tiedä etkä ymmärrä siitä yhtään mitään! Se, että et ole sairastunut, ei ole omaa ansiotasi, "hammasta purren" ei masennuksesta selviä. Ehkäpä opit sen vielä "kantapään kautta"!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
hoh...Kirjoittanut: hoijaa
Kuten kerron, hain apua ja sain. Diagnoosini oli vaikea masennus.
Lääkärin jä läääkkeitten avulla "nousin suosta" ja sen avulla, että ymmärsin, että pitää itsekin tehdä jotain asialle.
Ei masennuksesta ulkopuolinen voi sinua "vapauttaa", mutta voi auttaa toipumaan ja tervehtymään, jos itsekin osallistut prosessiin !
ainoa masentunut maailmassa ja masennuksesta ainoa tietävä ?
Siltä kuulostaa ainakin.
itse voi vaikuttaa,ja siten masennus jatkuu,
vakava parantumaton sairaus,olosuhteiden vuoksi
lapsesta erossa oleminen.Niihin eivät pillerit eikä puhumiset auta.
ja hyvin tuskallista, mutta ihmisellä on aivot, sitä varten, että niitä käytetään.
Täytyy olla raaka itselleen ja opetella sopeutumaan tilanteisiin.
Sopeutuminen on osa paranemisprosessia. Se ei tarkoita että hyväksyt tilanteen, vaan että opit elämään sen mukaan.
Olen menettänyt kahden vuoden kolme läheistäni kuoleman kautta ja itselläni todettiin sairaus, joka on vienyt näköni melkein kokonaan. Uusi työ pitäisi löytää nelikymppisenä puolisokeana.
Luulin, etten koskaan enää edes pysty nauramaan.
Tilanne tuntui 200% toivottamalta.
Nyt jo elämä alkaa taas maistua. En tiedä, kumpi on pahempaa, ikävöidä lapsia, joista joutuu olemaan erossa, vai jäädä ilman lapsia, kuten minä.
Niin kauan kun on elämää on toivoa !
Ai jaa! Kun "TUON" oli korostettu, luulin, että tarkoitit jotain MUUTA negatiivista asennetta kuin 1. kirjoituksen.
Erikoinen tulkinta.
Tämänkin otsikon alla huomaa, kuinka paljon erilaisia ongelmia on ja varsinkin elämänasenteita, hyökkääviä, kielteisiä, mutta myönteisiäkin.
Asenteesta on niin paljon kiinni, jos aikuisen asenne on kuin uhmaikäisen, niin varmasti auttaisi mennä itseensä vai haluaako joku jopa leikkiä "väärinymmärrettyä ressukkaa" koko ikänsä saadakseen huomiota ja välttyäkseen ryhdistäytymästä ?
Uskoisin, että jokainen masentunut tekee omalla tavallaan kuumeisesti töitä päästäkseen masennuksestaaan. Keinot ovat erilaiset, ja nämä erilaiset keinot voivat onnistua ja epäonnistua. "Itsesääli", "märehtiminen" ja muu sisäinen työskentely voi edesauttaa toipumista, "itsensä eteen tekeminen" ja "hampaita yhteen purren väkisin eteenpäin meneminen" taas toisinaan eivät auta yhtään. Masennus voi myös joskus hävitä itsestään ilman varsinaisia toimenpiteitä.
Tiedän kokemuksesta, että masentunut mieliala voi olla kuin "tauti", joka ei lähde minkäänlaisilla yrityksillä. Ei auta harrastukset, ulkoilu, kaverit, "positiivisuus" - mieliala on ja pysyy masentuneena. Ja tämmöisessä tilanteessa hyväätarkoittavat neuvot ryhdistäytymisestä loukkaavat ja lisäävät masennusta - voisivatko jopa johtaa itsemurhaan? Kun asianomainen tuntee itsensä huonoksi ja piiskurit vain lisäävät tätä tunnetta.
Oli minulla. Jaksoin ja jaksoin.Ihmettelin, että miten mun pääni kestää kaiken tämän sonnan, kun toisella menee heti pää sekaisin. No, aikaa kului ja elämässä oli vihdoin tasainen vaihe. Sitten huomaamattani pinna ei kestänyt enää mitään. En jaksanut tehdä mitään, enkä innostunut niistä asioista, joita ennen rakastin tehdä. Mikään määrä unta ei riittänyt pitämään minua pirteänä. Öisin aloin hyppäämään pystyyn monta kertaa ja hoitamaan erilaisia asioita. Olin lähdössä ulkoiluttamaan koiraa ja etsin lastamme keskellä yötä.
Kun lapsen kanssa tuli tahtojen taisto, minä luovutin heti ja aloin itkemään. En ole ostanut mitään itselleni kuukausiin, eikä mikään itseäni koskeva kiinnosta. Hoidan vain pakolliset asiat ja niin helpolla kuin mahdollista. En jaksa laittaa ruokaa, romahdan itkemään, kun kotiavaimet eivät löydy...makaan poraamassa eteisen lattialla, kun joku ruoka unohtui ostaa...yms.
Sain diagnoosin: Keskivaikea masennus.
Enkä sääli itseäni yhtään. Pikemminkin. Vaadin itseltäni mahdottomia ja se minut tähän suoho veikin. OLISI OIKEIN OLLUT MYÖNTÄÄ OLEVANSA RIKKI ERINÄISTEN ERITTÄIN KUORMITTAVIEN ASIOIDEN EDESSÄ. OLISI OLLUT HYVÄ SÄÄLIÄ ITSEÄÄN JA OLLA ITSELLEEN ARMOLLINEN. Nyt sitä sitten opetellaan lääkityksen, terapian ja pitkän sairasloman kanssa.
Ei masentunut välttämättä tunne itsesääliä tippaakaan. Hän ei jaksa sääliä itseään, olo on niin hirveä ja tyhjä. Nyt olen oppinut sanomaan parissa viikossa, että en jaksa!!!Se on oman heikkouden myöntämistä ei sääliä.
Hyväätarkoittavien "ryhdistäytymis"-neuvojen takana on kai lähinnä neuvojien mukavuudenhalu. Masentunut ei yleensä ole maailman mukavinta seuraa, herättää jopa syyllisyydentunteita, kun häntä ei osaa auttaa. Jotain on keksittävä, ja sitten tulee ehkä annetuksi neuvoja, jotka menevät täysin pieleen silkasta ymmärtämättömyydestä.
haluavat täällä ymmärtää kaiken väärin ?
Kauhea vastustus kaikkeen.
Ettei vaan tarvitse parantua, voi olla marttyyri lopun ikänsä.
Neuvot tarkoittavat monesti vain hyvää ja tulevat jonkun toisen omasta kokemuksesta.
Jokainen voi soveltaa niitä itseensä, miten parhaiten taitaa,
ainakin itse löysin monta "jyvää" parantumiseeni ystävieni neuvoista, vaikka pieni osa iistä saattoikin aluksi ärsyttää minua.
Avoimin mielin eteenpäin,
anna itsellesi mahdollisuus !
En ymmärrä mitä vastustusta kaikkeen näit viestissäni. Entä missä ovat marttyyrin piirteet? Missä kohtaa ilmenee parantumisen vastustus? "Neuvot tarkoittavat monesti vain hyvää" - kirjoitinhan nimenomaan HYVÄÄTARKOITTAVISTA neuvoista.
Vastaus kysymykseesi: väärinymmärrys johtuu yleensä siitä, että ei lueta tekstiä.
En tiedä miksi minua alkoi paleltamaan kun luin ? Jotain kuin kylmää hohkasi ovista ja ikkunoista... enkä jaksa edes kommentoida enemmän, sen sijaan jään hieromaan sydäntäni että se jälleen lämpenee....
Totuus on kuitenkin se, että niin masennuksesta kuin mistä hyvänsä sairaudesta täytyy sentään edes vähän itsekin ponnistella ylös ja ulos !
Olen ollut niin masentunut ja kauheassa tilanteessa, etten ulos uskaltanut mennä.
Pelkäsin, että jos joku tuttu tulee vastaan ja sanoo "Hei!", purskahdan itkuun, en saa sanottua mitään.
Vaihe oli pitkä ja ylivoimaisen vaikealta tuntuva.
Kuitenkin jo aika alusta lähtien muistan miettineeni ja hokeneeni itselleni ja itsekseni:
Herranjumala miten koskaan pääsen tästä yli - joskus on päästävä kuitenkin, miten selviän tästä kaikesta ?!
Se ajatus pyöri usein päässä taka-alalla
ei-tietoisesti tai tietoisesti.
Viikkojen ja kuukausien kuluessa se vahvistui, oli pakko ottaa "lusikka kauniiseen käteen", joskus täytyy taas olla valmis normaali-elämäänkin, vaikka mikään ei ole kuin ennen, mutta elämän on jatkuttava, uusilla ehdoilla.
Emmehän me kukaan voi olettaa, että kaikki menee hyvin aina koko elämämme ajan. Siihen mahtuu monenlaista.
Iloa ja surua.
Elin pitkään vaiheessa, jossa kysyin:
Miksi tämän kaiken piti tapahtua juuri minulle ??
Vastausta ei tullut, ja turha sitä on ehkä miettiäkään, mutta kai sekin kuuluu johonkin paranemisvaiheeseen.
Seuraava vaihe oli huomata, että en suinkaan ole ainoa, jonka maailma on romahtanut.
Tästä voi nousta, koska niin ovat monet muutkin pystyneet.
Jokainen nousee omalla tahdillaan, mutta nousee, jos haluaa.
Se halu on jostakin löydettävä, usko ja halu omaan paranemiseen - pienen pienin askelin kerrallaan.
Mitä pidemmäksi aikaa jää yksikseen siihen "turvalliseen", mutta epätoivoiseen masennukseen, sen pahempi.
Siinä on tietysti tavallaan "hyvä olla".
Riman ylittäminenhän vaatii rohkeutta, kauhistuttaa ja pelottaa, siirtyminen takaisin tavalliseen elämään ??
"Totuus on kuitenkin se, että niin masennuksesta kuin mistä hyvänsä sairaudesta täytyy sentään edes vähän itsekin ponnistella ylös ja ulos ! "
Sanamuoto "EDES VÄHÄN itsekin ponnistella" viittaa hieman siihen, että olettaisit, että masentunut ei ponnistele vähääkään päästäkseen masennuksesta eroon. Mistähän tämmöinen käsitys on peräisin?
Oma käsitykseni on erilainen. Uskon että jokainen masentunut pyrkii kaikin voimin ja taukoamatta pääsemään masennuksesta eeroon. Tämä ei välttämättä näy ulospäin pirteinä tekoina tms. Voisiko se edes näkyä?
tarkoitus yleistää !
Itselleni vain sattui niin mieltäni järkyttävä tapaus, että olin monta viikkoa jonkinlaisessa "jäätyneessä shokkitilassa", ennenkuin aloin tajuta ja uskoa oikein mitään. Shokin jälkeen tuli vaikea masennus.
Voi masentua masentua monesta syystä, toipuminenkin on erilaista.