Miksi demarit...

Miksi demarit olivat niin surkean näköisiä eduskunnan käsitellessä Irak-vuotoa. Jouni Backman piteli kynää, Lipposen sanellessa, eikö demareilla saa olla muuta mielipidettä kuin Paavo Lipposen. Tehkää Lipposesta epäjumalanne, mutta muistakaa epäjumalat kuolevat ja korvaamattomia miehiä on hautausmaat täynnä. Lipposen hallituksilla oli kahdeksan nousukauden vuotta tehdä työttömyydelle jotain, valitettavasti se saatiin aikaiseksi että kaikki Valtion yhtiöt ovat
myyty ja ne vähät joita on vielä valtion omistuksessa imetään kuiviin työpaikoista, että sellaista sosialismia.
13478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Valtion tyopaikat menee ja vauhdilla. Valehdellaan, että työvoima loppuu. Tehdään erittäin suuri munaus eläkeratkaisussa. Vai puolitetaan työttömyys. Luullaanko Suomen kansaa tyhmäksi jota voi jymäyttää. Kuinka paljon valehdellaan työttömyysluvuissa? Oliskohan virkamieshallituksen paikka, joka palauttaisi järjestyksen taloon.

Äänestä
  • paras ratkaisu ja rangaistus demareille touhuistaan se, että saisivat jatkaa hallitusvastuussa kannattamansa globalisaation nakertaessa hallitusvaltaa, työpaikkoja ja lisätessä köyhyyttä samalla kun joutuvat leikkelemään sosiaaliturvaa tarvitsevilta, selityksiä sitten olisi kiva kuunnella, kuinka demarit joutuivat ajamaan hyvinvointivaltion alas noudattamansa oikeistopolitiikan takia.

    Äänestä

olivat surkean näköisiä johtui se vain ja ainoastaan siitä kauhistuksesta minkä pääministerin selonteko aiheutti. Siis että päämonisterin asemassa oleva poliitikko on sortunut laittomuuteen ja yrittää peittää sitä kaikin tavoin. "yritän puhua niin totta kuin osaan" Heh. Sinulla on anliva jotain todella mätää korvien välissä.

Äänestä
  • Toi arskan 'jos demarit' -kommentti oli typeryydessään ylittämätön. Naiivi demarius kohtaa tekopyhyyden, tuloksena säälittävä kirjainjono, jota ei oikeastaan pitäisi kommentoida lainkaan, siksi töttöröö se on.

    Äänestä

  • Terttu kirjoitti:

    Toi arskan 'jos demarit' -kommentti oli typeryydessään ylittämätön. Naiivi demarius kohtaa tekopyhyyden, tuloksena säälittävä kirjainjono, jota ei oikeastaan pitäisi kommentoida lainkaan, siksi töttöröö se on.

    Ainoa totuus jonka A.J sai selville oli se, että x-pääministeri ja Bush keskustelivat (mahdollisen)Irakin sodan jälkeisestä humanitaarisesta avusta johon Suomi lupautui ottamaan osaa VAIN Yk:n mukana mikä oli täysin Suomen ulkopoliittisen linjan mukaista. Siinä totuus teille jotka vouhkaatte, että Suomi oli mukamas jonkinlaisen sotakoalition jäsen. A.J omassa epärehellisessä mielessään sai kuningasidean jolla pönkittää vaalivankkureitaan paljastamalla tämä luottamuksellinen keskustelu. Siitä kiinni jäätyään yritti epätoivoisesti valehtelemalla (yritän puhua niin totta kuin osaan) selvityä pinteestä. Valehteli törkeästi niin eduskunnalle, hallitukselle kuin koko Suomen kansallekkin ja tuhosi siten omansa ja presidentin kansliapäällikön uran. A.J sai mitä ansaitsi. Toivottavasti joutuu lailliseen edesvastuuseen tekosistaan.

    Äänestä

  • arska kirjoitti:

    AJ joutaisi jo lahdattavaksi ja mieluiten omiensa toimesta. Toivottavasti pohojalaaset osaa hoitaa asian tyylikkäästi. Näkihän siitä emakosta jo ennen vaaleja että eihän noita-akka osannut ja tiennyt mitään. Yhdessäkin vaalikeskustelussa piti koko ajan turvautua puoluesihteeri Lankiaan.

    Onneksi Lankia, Takkula, Vanhanen ja kumppanit tajusivat käräyttää puheenjohtajansa enemmästä mokaamisesta. AJ antoi tähän mainion tilaisuuden omalla törkeällä valehtelemisellaan. Puoluejohdossa tuskin oli yhtäkään joka olisi tukenut valehtelevaa pääministeriä vaalien jälkeen kun he tajusivat että tässä ei ole ainesta muuhun kuin lehmänlypsäjäksi (heitä halveksimatta). Jopa junioripuheenjohtaja Lehtomäki vaikuttaa paljon paremmin asioihin paneutuneelta ja mikä parasta: hän antaa ei-kepulaisellekin rehellisen vaikutelman.

    Joka tapauksessa tämä viikko on ollut yhtä juhlaa nyt kun päästiin valehtelevasta ja kierosta pääministeristä eroon. Vaikka AJ ei olisi nyt kärähtänytkään niin kyllä hänet olisi vivuttu pääministerin pallilta melko nopeasti kun olisi tajuttu hänen kyvyttömyytensä asioiden hoidossa. Suomen kansan paras tapahtui!

    Äänestä

  • Voi arska parka, luuletko sinä tosiaan että joku
    puolueista ei käytä väärin omaa valtaansa. Sinun täytyy ehdottomasti mennä äidin ja isukin syliin opettelemaan tätä pahaa maailmaa. Valitettavasti vain demareiden puheenjohtaja Lipposella on niin arat varpaat(kihti) ja huono itsetunto että hän ei pysty häviämään missään asiassa. Ehkä tämä sinun demari ystävä Lipposen pitäisikin mennä hoitelemaan kotiin nykyisestä avioliitosta syntyneitä lapsiaan; silloin kun ensimmäisestä avioliitosta oleva lapsi oli yhtä vanha kuin nykyinen vaimo, hän ei ehtinyt varmaan paljon
    lastaan hoidella koska hänen täytyi luoda tulevaa suurmiehen uraansa. Kun Lipponen saadaan kokonaan kuvioista pois alkaa todellinen eduskuntatyö ja demaritkin voivat keskittyä työhönsä eivätkä joudu pelkäämään koska tallovat Lipposen arkoja varpaita, pelko ei aina avarra maailmaa.

    Äänestä

  • Ex-Kepu kirjoitti:

    Mistähän nämä huorat tulevat, kun on vain kilttiä poikia. Vastaava kysymys sinun sikapuolellesi. Siinä sitä selittämisen paikkaa onkin.

    Äänestä

  • anliva kirjoitti:

    Voi arska parka, luuletko sinä tosiaan että joku
    puolueista ei käytä väärin omaa valtaansa. Sinun täytyy ehdottomasti mennä äidin ja isukin syliin opettelemaan tätä pahaa maailmaa. Valitettavasti vain demareiden puheenjohtaja Lipposella on niin arat varpaat(kihti) ja huono itsetunto että hän ei pysty häviämään missään asiassa. Ehkä tämä sinun demari ystävä Lipposen pitäisikin mennä hoitelemaan kotiin nykyisestä avioliitosta syntyneitä lapsiaan; silloin kun ensimmäisestä avioliitosta oleva lapsi oli yhtä vanha kuin nykyinen vaimo, hän ei ehtinyt varmaan paljon
    lastaan hoidella koska hänen täytyi luoda tulevaa suurmiehen uraansa. Kun Lipponen saadaan kokonaan kuvioista pois alkaa todellinen eduskuntatyö ja demaritkin voivat keskittyä työhönsä eivätkä joudu pelkäämään koska tallovat Lipposen arkoja varpaita, pelko ei aina avarra maailmaa.

    on monenlaista voi anliva pikkuinen, Arska-setä se on elänyt jo niin monta ajast´aikaa että voi vähän valaista sinuakin. On olemassa kepulainen hallitsemistapa josta viimeisempänä mutta ei vähäisempänä esimerkkinä juuri A.J. Eli puhutaan yhtä mutta tehdään toista. Valehdelleen häpeämättömästi, vielä silloinkin kun on todistettu puheet valheiksi. No, Suomen kansalle onneksi totuus tuli julki ja syyllinen joutui eromaan ja joutuu takuuvarmasti eroamaan vielä, sinun anliva puolueesi, johtajuudesta. Kepun hallitsemiskulttuurista vielä, muistatko Väyrysen maanpetosta hipovan toiminnan 80-luvulla taisteltaessa presidentin paikasta, muistatko Juhantalon taloussotkut valtakunnanoikeudessa saamine tuomioineen, Haaviston rattijuopumukset, esimerkkejä kepun johtajiston käyttäytymis- ja hallitsemistavoista on kymmeniä ja ne kertovat anliva vain yhtä. Mikään ei ole muuttunut. Jos kepu on vallassa niin on aina syytä olettaa, että kohta pamahtaa taas jokin väärinkäytös johon kepuli on syyllistynyt. Ja mistä sinä sitten vaahtoat. Paavon kihdistä ja hänen avioliitostaan. Etkö parempaan pysty? Paavo on esimerkillisellä tavalla hoitanut 8-vuotta pääministeriyttä. Siinä ohessa perustanut perheen joka varmaan on ylpeä Paavon saavutuksista. Ja mitä kepuli-pääministeri sai aikaan? Pelkkää valhetta valheen perään ja parin kuukauden pääministeriyden jälkeen ansaittu ero. Anliva-pienoinen, kun 100:n vuoden päästä historiaa lukevat ihmiset lukevat tätä ajanjaksoa koskevia kirjoituksia niin kumpi niissä kirjoituksissa on nimetty suureksi poliitikoksi ja valtiomieheksi? Lipponen vai A.J?

    Niinpä niin, vanhat vallanhimoiset miehet puolustavat toisiaan. Kun niillä ei ole muita himoja enää se yksi jää jäljelle ja joillakin niiinkuin Paavolla ja Arskalla se säilyy hamaan hautaan asti. Heitä ei saa millään pois pilaamasta ilmapiiriä

    Äänestä

  • arska kirjoitti:

    on monenlaista voi anliva pikkuinen, Arska-setä se on elänyt jo niin monta ajast´aikaa että voi vähän valaista sinuakin. On olemassa kepulainen hallitsemistapa josta viimeisempänä mutta ei vähäisempänä esimerkkinä juuri A.J. Eli puhutaan yhtä mutta tehdään toista. Valehdelleen häpeämättömästi, vielä silloinkin kun on todistettu puheet valheiksi. No, Suomen kansalle onneksi totuus tuli julki ja syyllinen joutui eromaan ja joutuu takuuvarmasti eroamaan vielä, sinun anliva puolueesi, johtajuudesta. Kepun hallitsemiskulttuurista vielä, muistatko Väyrysen maanpetosta hipovan toiminnan 80-luvulla taisteltaessa presidentin paikasta, muistatko Juhantalon taloussotkut valtakunnanoikeudessa saamine tuomioineen, Haaviston rattijuopumukset, esimerkkejä kepun johtajiston käyttäytymis- ja hallitsemistavoista on kymmeniä ja ne kertovat anliva vain yhtä. Mikään ei ole muuttunut. Jos kepu on vallassa niin on aina syytä olettaa, että kohta pamahtaa taas jokin väärinkäytös johon kepuli on syyllistynyt. Ja mistä sinä sitten vaahtoat. Paavon kihdistä ja hänen avioliitostaan. Etkö parempaan pysty? Paavo on esimerkillisellä tavalla hoitanut 8-vuotta pääministeriyttä. Siinä ohessa perustanut perheen joka varmaan on ylpeä Paavon saavutuksista. Ja mitä kepuli-pääministeri sai aikaan? Pelkkää valhetta valheen perään ja parin kuukauden pääministeriyden jälkeen ansaittu ero. Anliva-pienoinen, kun 100:n vuoden päästä historiaa lukevat ihmiset lukevat tätä ajanjaksoa koskevia kirjoituksia niin kumpi niissä kirjoituksissa on nimetty suureksi poliitikoksi ja valtiomieheksi? Lipponen vai A.J?

    Lainaan hieman Arskan ilmausta: "Paavo on esimerkillisellä tavalla hoitanut (pitänyt hallussaan, hallinnut) pääministeriyttä."

    Ja puhunut työttömyyden puolittamisesta. Mutta jättänyt tekemättä ne tarpeelliset teot, joiden avulla työttömyys olisi poistettu. Siis vain puhunut, lupaillut. Kansan asia on jäänyt hoitamatta. Saattaapa olla niin, että PL hoiti tuota virkaa liiankin kauan. Lipponen-Sailas politiikka ei ole kaikkien mielestä ollut hyvä Suomelle. Siksi äänestettiin protestiäänillä Kepu valtaan, jotta saataisiin Lipponen syrjään. Nyt myös AJ osoittautui paperitiikeriksi, muutosta parempaan ei ainakaan vielä ole näkynyt, ja tämä skandaali kaiken päälle. Toivotaan uuden pääministerin alkavan toteuttamaan AJ:n antamia lupauksia mm. työttömyyden poistamiseksi, yritystoiminnan piristämiseksi, ja kansan luottamuksen palauttamiseksi. Vielä toivotaan parannusta. Ei enää Lipposta! Hän yritti ja yritti 8-vuotta. Se riittää!

    Äänestä

  • arska kirjoitti:

    Ainoa totuus jonka A.J sai selville oli se, että x-pääministeri ja Bush keskustelivat (mahdollisen)Irakin sodan jälkeisestä humanitaarisesta avusta johon Suomi lupautui ottamaan osaa VAIN Yk:n mukana mikä oli täysin Suomen ulkopoliittisen linjan mukaista. Siinä totuus teille jotka vouhkaatte, että Suomi oli mukamas jonkinlaisen sotakoalition jäsen. A.J omassa epärehellisessä mielessään sai kuningasidean jolla pönkittää vaalivankkureitaan paljastamalla tämä luottamuksellinen keskustelu. Siitä kiinni jäätyään yritti epätoivoisesti valehtelemalla (yritän puhua niin totta kuin osaan) selvityä pinteestä. Valehteli törkeästi niin eduskunnalle, hallitukselle kuin koko Suomen kansallekkin ja tuhosi siten omansa ja presidentin kansliapäällikön uran. A.J sai mitä ansaitsi. Toivottavasti joutuu lailliseen edesvastuuseen tekosistaan.

    hyväuskoinen. Entisenä demarien kannattajan voin sulle sanoa, että nuo sinun juttusi ovat kotoisin demarien puoluetoimiston propakandaosastolta. Paavoko pulmunen, hävetkää, mies on herkkänahkainen huorintekijä.

    Äänestä

  • arska kirjoitti:

    on monenlaista voi anliva pikkuinen, Arska-setä se on elänyt jo niin monta ajast´aikaa että voi vähän valaista sinuakin. On olemassa kepulainen hallitsemistapa josta viimeisempänä mutta ei vähäisempänä esimerkkinä juuri A.J. Eli puhutaan yhtä mutta tehdään toista. Valehdelleen häpeämättömästi, vielä silloinkin kun on todistettu puheet valheiksi. No, Suomen kansalle onneksi totuus tuli julki ja syyllinen joutui eromaan ja joutuu takuuvarmasti eroamaan vielä, sinun anliva puolueesi, johtajuudesta. Kepun hallitsemiskulttuurista vielä, muistatko Väyrysen maanpetosta hipovan toiminnan 80-luvulla taisteltaessa presidentin paikasta, muistatko Juhantalon taloussotkut valtakunnanoikeudessa saamine tuomioineen, Haaviston rattijuopumukset, esimerkkejä kepun johtajiston käyttäytymis- ja hallitsemistavoista on kymmeniä ja ne kertovat anliva vain yhtä. Mikään ei ole muuttunut. Jos kepu on vallassa niin on aina syytä olettaa, että kohta pamahtaa taas jokin väärinkäytös johon kepuli on syyllistynyt. Ja mistä sinä sitten vaahtoat. Paavon kihdistä ja hänen avioliitostaan. Etkö parempaan pysty? Paavo on esimerkillisellä tavalla hoitanut 8-vuotta pääministeriyttä. Siinä ohessa perustanut perheen joka varmaan on ylpeä Paavon saavutuksista. Ja mitä kepuli-pääministeri sai aikaan? Pelkkää valhetta valheen perään ja parin kuukauden pääministeriyden jälkeen ansaittu ero. Anliva-pienoinen, kun 100:n vuoden päästä historiaa lukevat ihmiset lukevat tätä ajanjaksoa koskevia kirjoituksia niin kumpi niissä kirjoituksissa on nimetty suureksi poliitikoksi ja valtiomieheksi? Lipponen vai A.J?

    Paavo muistetaan historiassa hirmuvaltiaana, jolla
    on kihti ja erittäin arat varpaat, mies on ongelma koko sdp:lle, tämän hetken historiassa voit katsoa vaikka Tuomiojan naamaa kun hän kuuntelee Mooses Lipposen jeesustelua, Tuomioja on fiksu mies eikä kampita Moosesta, mutta ennen
    kuin Lipponen lähtee mätänemästä eduskuntatalon läheisyydestä, mistään häneen kaukaakin liittyvästä asiasta ei saa keskustella, muistelehan kuinka kävi Ahon kun hän halusi herätellä keskustelua Suomen Eu-politiikan suunnasta. "Sivistynyt" mies nimeltään Paavo Lipponen haukkui Ahon henkilönä ja siinä näkee että on vain yksi totuus ja se on Lipposen.
    Ps. Lipponen haukkuu keskustaa vanhakantaisuudesta
    ja Kekkosen yksinvaltiudesta, tämä sdp:n Mooses Lipponen luulee olevan jumalan oikea käsi, ellei
    vähän enemmänkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

anliva kirjoitti:

Miksi demarit olivat niin surkean näköisiä eduskunnan käsitellessä Irak-vuotoa. Jouni Backman piteli kynää, Lipposen sanellessa, eikö demareilla saa olla muuta mielipidettä kuin Paavo Lipposen. Tehkää Lipposesta epäjumalanne, mutta muistakaa epäjumalat kuolevat ja korvaamattomia miehiä on hautausmaat täynnä. Lipposen hallituksilla oli kahdeksan nousukauden vuotta tehdä työttömyydelle jotain, valitettavasti se saatiin aikaiseksi että kaikki Valtion yhtiöt ovat
myyty ja ne vähät joita on vielä valtion omistuksessa imetään kuiviin työpaikoista, että sellaista sosialismia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu