IPU:lla valtavat

Viikonlopun uutisissa kerrottiin, että jos EU-jäsenyydestä äänestettäisiin nyt, 43 % äänestäisi sitä vastaan.
Kun ottaa huomioon, että EU:n vaihtoehdoista ei ole julkisuudessa ollut mitään keskustelua, on tulos
Itsenäisyyspuolueen ja muiden Suomen itsenäistymistä vaativien kannalta todella hyvä.
Nyt on jatkettava sitkeäsi töitä. Tulosta tulee kyllä.
20410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kuuluvatko kaikki EU:ta vastustavat henkilöt Itsenäisyyspuolueen potentiaalisiin äänestäjiin?

Äänestä
  • Mikä että eivät kuuluisi.
    On paljon muitakin tärkeitä asioita itsenäisyyden palauttamisen lisäksi.

    Äänestä

  • Itsenäisyyden puolustajilla kirjoitti:

    Mikä että eivät kuuluisi.
    On paljon muitakin tärkeitä asioita itsenäisyyden palauttamisen lisäksi.

    Ei taida olla pelkkä itsenäisyyden palauttaminen riittävän kantava teema.

    Äänestä

  • Ilkka 43 kirjoitti:

    Ei taida olla pelkkä itsenäisyyden palauttaminen riittävän kantava teema.

    Itsenäisyyspuolueen ohjelma on varsin kattava eikä tässä tapauksessa missään nimessä ole kysymys yhden asian liikkeestä.
    Itsenäisyys on vain se todellinen mahdollisuus purkaa nykyinen pelkästään hyväosaisia suosiva rakennelma, jonka EU-jäsenyys on tuonut mukanaan.
    Tämän kaikki tietävät, vaikka kaikki eivät sitä tietenkään halua ja uskalla myöntää.

    Äänestä

  • Per Siven kirjoitti:

    Itsenäisyyspuolueen ohjelma on varsin kattava eikä tässä tapauksessa missään nimessä ole kysymys yhden asian liikkeestä.
    Itsenäisyys on vain se todellinen mahdollisuus purkaa nykyinen pelkästään hyväosaisia suosiva rakennelma, jonka EU-jäsenyys on tuonut mukanaan.
    Tämän kaikki tietävät, vaikka kaikki eivät sitä tietenkään halua ja uskalla myöntää.

    Tavoitteissa ei mitään vikaa sinänsä, mutta ovatko ne keinot oikeat?

    Äänestä

  • Ilkka 43 kirjoitti:

    Tavoitteissa ei mitään vikaa sinänsä, mutta ovatko ne keinot oikeat?

    Tietysti on suureksi eduksi, mitä enemmän päätämme itse omista asioistamme. Samalla voimme vapautua EU:n yhä nousevista maksuista ja meitä uhkaavan Nato-jäsenyyden kuluilta.
    Lisäksi voisimme irtaantua EU:n mukanaan tuomilta poliittisilta rasitteilta.

    Äänestä

  • Itse päättämään kirjoitti:

    Tietysti on suureksi eduksi, mitä enemmän päätämme itse omista asioistamme. Samalla voimme vapautua EU:n yhä nousevista maksuista ja meitä uhkaavan Nato-jäsenyyden kuluilta.
    Lisäksi voisimme irtaantua EU:n mukanaan tuomilta poliittisilta rasitteilta.

    En usko että asiasta on yhtä totuutta.

    Äänestä

  • Ilkka 43 kirjoitti:

    En usko että asiasta on yhtä totuutta.

    Tämä on hyvä huomio, ettei ainoana totuutena ja ehdottomana välttämättömyytenä huudettu EU olekaan se ainut totuus.
    Näin pitää uskaltaa ajatella. Itsenäisyyspuolue tuo esille oman mallinsa, joka perustuu suurelta osin omaan päätösvaltaan. Tällä on mittausten perusteella laajaa kannatusta, koska n. 70% suomalaisista haluaa tärkeipien päätösten paikaksi Suomen eikä suinkaan EU:n.

    Äänestä

  • Sepi Parkkimaa kirjoitti:

    Tämä on hyvä huomio, ettei ainoana totuutena ja ehdottomana välttämättömyytenä huudettu EU olekaan se ainut totuus.
    Näin pitää uskaltaa ajatella. Itsenäisyyspuolue tuo esille oman mallinsa, joka perustuu suurelta osin omaan päätösvaltaan. Tällä on mittausten perusteella laajaa kannatusta, koska n. 70% suomalaisista haluaa tärkeipien päätösten paikaksi Suomen eikä suinkaan EU:n.

    Ei ole yhtä oikeaa totuutta, ei edes Itsenäisyyspuolueen ohjelma tai EU:n ohjelma. Maailmassa on monia sävyjä.

    Äänestä

   MITÄ OLEMME TEHNEET VÄÄRIN EU:SSA ?

Kirjoittanut: ASIANTUNTIJA 1 20.11.2007 klo 15.30

   
   MITÄ OLEMME TEHNEET VÄÄRIN EU:SSA ?

Kahteen kertaan sensuroitu juttu !

Kirjoittanut: ASIANTUNTIJA 1 19.11.2007 klo 14.02


MITÄ OLEMME TEHNEET VÄÄRIN EU:SSA ?

Kirjoittanut: ASIANTUNTIJA 1 17.11.2007 klo 14.17


ASIANTUNTIJA 1 : MITÄ OLEMME TEHNEET VÄÄRIN EU:SSA ?

1) Moka : Luopuminen omasta valuutastamme ja vielä perustuslakiemme vastaisesti .

2) Moka : Lähetimme jäsenyysneuvottelijoiksi liian lepsuja hätähousuja sekä kunnolla kieliä osaamattomia " poliittisia broilereitamme " .

3) Moka : Koko liittymissopimuksemme teossa hätäiltiin , hoppuiltiin , ja loppujen
lopuksi koko sopimus tuli tehdyksi " Juosten kustuna " . Samalla rikottiin systemaattisesti perustuslakejamme sekä määrävähemmistösäädöksiä .

4) Moka : Neuvottelijamme olivat joko kännissä , loppuunväsyneinä taikka Konklaavi -
Herran käskytyksistä vajonneet niin turtaan tilaan , että jättivät Etelä - Suomen osalta maataloustukemme 141 vain väliaikaiseksi tueksi .

5) Kansantaloutemme yltiöpäinen yksityistäminen . Privatisointi - ja pörssipelihuumassa päästettiin pörssien paperitalous liiaksi irti arkipäiväisestä reaalitaloudesta . Tällainen paperin makuinen kasinotalous laukesikin pelureittensa silmille useaan otteeseen .

6) Edellisten syiden nojalla päästettiin valtiontalouskin katteettomiin spekulointi - ja pörssipeliseikkailuihin . Vahva markka romahti pakkodevalvaatioissa alle puoleen aiemmasta arvostaan .

Pankit romahtivat . Talouselämämme syöksyi sotakorvauksiakin pahempaan velkakriisiin . Ja sitä velkaseikkailua saadaan maksaa vielä vuosikymmenet .

7) Urho Kaleva Kekkosen aikana luodun kansallisvarallisuutemme holtiton tuhlaus .

Neste Oy:n perua olleet öljykenttien osaomistukset on optiopeluri Liliuksen toimesta myyty alehintaan italialaisille . Ja nyt näiden osaomistusten arvo on hurjassa nousussa .

Olli - Pekka Heinonen osti Saksasta UMTS - ilmaa miljardeilla ja päästi Soneran rappiolle.

Relander kenkkäsi Soneran jämät Ruotsiin , joka on aina osannut hyötyä meikäläisten töppäilyistä .

8) Valtion omistukset energian , kemian , sähkön ja paperintuotannon aloilta on myyty alehintaa ties minne ja tuloksena ovat olleet Stora Enson sijoituskatastrofit ympäri maailmaa .

Nyt jaellaan vain lopputilejä tuhansille , kun kannattavia tehtaita joudutaan sulkemaan .

9) Luopuminen omasta markastamme oli eräs pääsyy nykyisiin talousvaikeuksiimme .

Oman markan aikana voitiin vientiä kannustaa sopivilla devalvaatioilla , nyt se on mahdotonta , koska päätökset tekee Europankki Frankfurtissa .

10) Yleinen salailun , peittelyn , sensuroinnin ja valehtelun ilmapiirin leviäminen tiedoitusvälineisiimme . Ja se on ollut helppoa , koska lehdistötuet ynnä muut avustukset ovat poliittisperäisiä . Kaikki tämä mädännäisyys alkoi puoluetukilainsäädännöstä jo 1970 - luvun alussa .

Tätä juttusarjaa tulee jatkamaan ASIANTUNTIJA 2 taas sopivan väliajan kuluttua ...

Tämä siis on kahteen kertaan sensuroitu juttu !

Kirjoittanut: ASIANTUNTIJA 1 19.11.2007 klo 14.02

Äänestä
  • Pitäähän elämässä olla sisältöä.

    Äänestä

  • alkaa, Matti? kirjoitti:

    Pitäähän elämässä olla sisältöä.

    Siitäpä se taas päivä

    alkaa, Matti? 26.11.2007 klo 13.24

    Pitäähän elämässä olla sisältöä.

    Kylläpäs vain ! Pitäähän tässä antaa sensoreillekin lisää töitä !

    Matin ikioma Ipusisko? Onjkohan tuokin lause totta vaiko ei ?

    Mutta Ipusiskokin tykkää , kun saa taas päivän huomiot osakseen . . .

    Lycka till ! Mina goda sensorer !

    Äänestä

  • alkaa, Matti? kirjoitti:

    Pitäähän elämässä olla sisältöä.

    ...kuin kopioida tai sensuroida Kerästä. Ei ole sinusta IDOOoooLIKSI.

    Äänestä

  • alkaa, Matti? kirjoitti:

    Pitäähän elämässä olla sisältöä.

    ... ns. maksettu vastustaja !

    Luepa viestini . . . . Taistelu Itsenäisyydestä on ankaraa, sen olen huomannut ja kokemusta on;)

    Matti Keräsen ikuinen kiistakumppani "Ipusisko" on luultavasti maksettu vastustaja.

    Erikoisosaajiahan on koulutettu EU:n tarpeisiin;)

    Äänestä

  • alkaa, Matti? kirjoitti:

    Pitäähän elämässä olla sisältöä.

    ...tästä ketjusta ja olisit roskapostaamasta tuota häntää uudestaan ja uudestaan?

    Äänestä

   MITÄ OLEMME TEHNEET VÄÄRIN SUOMESSA ? - Ennen sotia . Kahdesti sensuroitu juttu tämäkin !
Kirjoittanut: ASIANTUNTIJA 2 20.11.2007 klo 15.37

   
   MITÄ OLEMME TEHNEET VÄÄRIN SUOMESSA ? - Ennen sotia . Kahdesti sensuroitu juttu tämäkin !

Kirjoittanut: ASIANTUNTIJA 2 19.11.2007 klo 14.10


MITÄ OLEMME TEHNEET VÄÄRIN SUOMESSA ? - Ennen sotia . Kahdesti sensuroitu juttu tämäkin !

Kirjoittanut: ASIANTUNTIJA 2 17.11.2007 klo 14.22


ASIANTUNTIJA 2 : MITÄ OLEMME TEHNEET VÄÄRIN SUOMESSA ?

Tarkastellaan nyt ensiksi aikaa vuoteen 1940 asti :

11) Moka : Luopuminen omasta uskottavasta maanpuolustuksestamme . Jätettiin ammukset ja aseet hankkimatta tykistöllemme sekä hävittäjätorjunnallemme. Vanhaa kalustoa ja ammuksia katstrofaalisen vähän niillekin .

12) Moka : Lähetimme Kansainliittoon neuvottelijoiksi liian lepsuja ja hyväuskoisia hätähousuja . Uskottiin Ikuiseen Maailman Rauhaan . Kolmas Valtakunta rahoitti filosofi Bertrand Russellin pasifistisia liikkeitä Skandinaviassa .

13) Moka : Koko jäsenyytemme ajan Kansainliitossa me hoppuilimme , intoilimme ja loppujen lopuksi juoksimme utopististen " Maailman Rauha Aatteiden " perässä ja jätimme itsenäisyytemme vaatimat puolustusvelvoitteet hoitamatta .

14) Moka : Herra Boris Jartsev oli hallituksellemme " Mies tuntemattomasta hämäryy -
destä " . Maamme vastuulliset johtajat jättivät huomioimatta hänen viesteistään tärkeimmän : Maatamme pidetään sotilaallisena tyhjiönä , eikä myöskään puolueettomuuteemme luoteta .

15) Kansantaloutemme yltiöpäinen yksityiskapitalismi . Privatisointi - ja pörssipelihuumassa päästettiin pörssien paperitalous liiaksi irti arkipäiväisestä reaalitaloudesta . Tällainen paperin makuinen kasinotalous laukesikin pelureittensa silmille useaan otteeseen - erikoisesti 1930 - luvun suuri talousromahdus .

16) Edellisten seikkojen lisäksi jätettiin valtionyhtiötkin suurelta osin kehittämättä . Vasta sotiemme jälkeen aloitettiin myöskin valtionyhtiöiden voimaperäinen kehittäminen aloille , jopita yksityinen pääoma karttoi .

17) Maamme talous jätettiin lepäämään suurelta osin vain yhden jalan varaan - nimittäin
puunjalostusteollisuuden . Kemian , metallurgian , konepajateollisuuden ja kaivostoiminnan suuria mahdollisuuksia ei ymmärretty. Myöskin tuhlattiin suuret määrät kansallista lahjakkuusreserviä jättämällä se tyystin kouluttamatta .

18) Valtion omistuksia energian , kemian , sähkön ja paperintuotannon aloilta ei osattu kehittää. Surkein esimertkki maamme vajoamisesta siitomaatalouteen oli silloinen eräs maailman rikkaimmista nikkelimalmeista Petsamossa . Maamme geologisen tutkimuksen kiistatonta ansiota oli tämän kymmeniä kilometrejä laajan , pintaan asti yltävän , useita tuntureita käsittävän nikkeliesiintymän löytäminen , inventointi ja onnistunut markkinointi .

19) Luopuminen omasta nikkelinjalostuksesta ja omasta metallurgiasta tällä strategisesti tärkeällä alalla johti maamme talvisodan jälkeen useisiin suurpoliittisiin kriiseihin , kun kaikki merkittävät vallat Euroopassa pyrkivät 1940 Petsamomme nikkeliapajille . Maamme johodon sokeutta nikkelidiplomatiassa osoittaa sekin , ettemme koskaan tajunneet Petsamon tuottaneen jopa yli 60 % Kolmannen Valtakunnan nikkelitarpeesta toisessa maailmansodassa . Mikä oivallinen neuvotteluvaltti tämä olisikaan ollut oikein käytettynä ruoan , varusteiden , panssareiden ja lentokoneiden hankintoihin ns. asemasodan aikana 1942 - 1943 . Mutta nämä hankinnat lyötiin laimin ja laiminlyönnit maksatettiin verenä sotilaillamme kesän 1944 suurtaisteluissa ! Outokumpu kaivoksineen tuotti yli 10 % Kolmannen Valtakunnan kuparintarpeesta - huomattava neuvotteluvaltti olisi sekin ollut Petsamon nikkelin lisäksi .

20) Yleinen salailun , peittelyn , sensuroinnin ja valehtelun ilmapiirin leviäminen tiedoitusvälineisiimme ei onneksi tapahtunut vielä 1930 - luvulla . Silloin jäi oikeastaan ainoaksi demokratiavajeeksemme SKP:n ( Suomen Kommunistisen Puolueen ) julkisen toiminnan kieltäminen ja sen kansanedustajien karkoittaminen eduskunnastamme .

Tämäkin juttu on jo kahdesti sensuroitu !

Tätä juttusarjaa tulee jatkamaan ASIANTUNTIJA 3 taas sopivan väliajan kuluttua ...

Äänestä

   MITÄ TULIMME TEHNEEKSI OIKEIN ENNEN SOTIA ? Uudempi juttu . Kerran sensuroitu.
Kirjoittanut: ASIANTUNTIJA 3 20.11.2007 klo 15.39

   
    MITÄ TULIMME TEHNEEKSI OIKEIN ENNEN SOTIA ? Uusi juttu .
Kirjoittanut: ASIANTUNTIJA 3 19.11.2007 klo 15.21


MITÄ TULIMME TEHNEEKSI OIKEIN ENNEN SOTIA ?


ASIANTUNTIJA 3


Seuraavissa asioissa aion antaa varauksetonta tunnustusta päättäjillemme
1920 - 1930 - lukujen poliittisista linjauksista . Valitettavasti he jättivät
maanpuolustuksemme keskeiset tarpeet puolittaisiksi , taikka vain hyviksi
aikeiksi . Laiminlyönteihin oli kyllä osaltaan syynä upseeristomme
poikkeuksellinen ikärakenne ja koostumus .


1) Ansio : Vuoden 1918 kansallisen onnettomuuden arpia alkoivat Kyösti Kallio
ja K. J. Ståhlberg järjestelmällisesti korjata . Tähän jälleenrakennustyöhön
saatiin Väinö Tannerin johdolla koko työväestömme demokraattinen ja maltillinen
aines .


2) Ansio : Yleinen oppivelvollisuuslaki koulunkäyntipakkoineen , järkevä työlain-
säädäntö eläketurvineen ja vuosilomineen , sekä erikoisesti järkevät työajat ylityö-
säännöksineen .

3) Ansio : Isojako vietiin loppuun Raja - Karjalassa sekä Pohjois - Suomessa . Siten
voitiin aloittaa järkevä asutus - ja lisämaansaantipolitiikka . Jos nämä reformit olisi
tehty ennen vuosia 1914 - 1917 , niin koko maaseudun torpparikysymys olisi ratkennut ilman
vuoden 1918 verenvuodatusta .

4) Ansio : Vientiteollisuutemme pystyi nopeasti toipumaan kommunismiin sulkeutuneiden
Venäjän markkinoiden menetyksistä . Saatiin noipeasti kertyvä länsivaluuttojen varanto .
Kauppataseemme olikin vuoteen 1939 asti aktiivinen eli vienti - tuontitase oli meille
voitollinen . Maamme luottokelpoisuus oli huippukorkea .


5) Ansio : Teknis - tieteellinen toiminta saavutti monia hienoja tuloksia : Korkeatasoinen kemiallis -
mekaaninen paperinjalostus , ainutkertainen sulfidimalmien liekkisulatusmenetelmä sovellettuna
Outokummun kuparimalmeihin . Tätä samaa olisi hieman kehittäen voitu käyttää Petsamon nikkeli -
malmien rikastamisessa - nekin olivat sulfideja . Yrjö Väisälä rakensi 1930 - luvun lopulla
maailman parhaan peiliteleskoopin Turkuun . Kyseessä oli ensimmäinen niin sanottu Schmidt - Cassegrain -
konstruktio , joka on nykyään lähes yksinomainen suurissa tarkkuustelekoopeissa.
Varsinkin Karjalan suuriin jokiin rakennettiin modernit ja tehokkaat vesivoimalat. Nämä olivat
osaltaan syynä Kannaksen suuriin aluementyksiin , kun venäläiset ryöstivät meiltä suuren osan
Pietarin sähköhuoltoa .


6) Ansio : Nuoren , kansallisen , vireästi kehittyvän armeijamme innovatiivisuus : Luotiin omaperäinen,
metsämaastoon ja soille sopiva suomalainen taktiikka . Maajoukot olivat keveät ja nopeasti liikkuvat .
Raskaiden aseiden tuli seurasi tulenjohto - , mittaus - ja viestielimin varustettuna kärkenä keveitä
joukkojamme liikuttamatta raskasta kalustoaan vaikeisiin paikkoihin . Kaikkien ulottuvilla olevien
raskaiden putkien tuli saatiin osumaan samaan maastonkohtaan muutamassa minuutissa tulipyynnöstä .


7) Ansio : Tykistömme vaatima topografinen peruskartta 1 : 20000 saatiin tärkeimpiin raja - alueisiimme
valmiiksi viime tipassa ennen talvisotaa . Ilmatiedustelumme oli korkeatasoista , kuvauskamerat
huipputasoa maailmankin mitassa . Radiotiedustelumme osasi kehittyä ja hankkia kalustonsa omatoimisesti
Niukkasen ja Cajanderin pihtailuista huolimatta . Se välikäsi olikin Väinö Tanner , joka oli vakuuttunut
radiotiedustelun tärkeydestä jo paljon ennen sotiamme .


8) Ansio : V. P. Nenosen ja Rikalan kehittämä tykistötaktiikka huippuunsa optimoituine tulenjohtomene-
telmineen . Rikala kehitti rannikkotykistömme juuri siksi , että se kykeni estämään kaikki maihinnousu-
yritykset pitkillä merirannikoillamme . Nenosen miinuksena oli se ettei hän onnistunut " MYYMÄÄN " hienoja
ideoitaan budjettejamme pihtaileville Cajanderille , Niukkaselle ja Tannerille . Jos tykistömme ammushuolto
olisi ollut edes puoliksikaan kesän 1941 tasolla , niin olisimme saaneet täydellisen torjuntavoiton
kevättalvella 1940 . Ja Voittamaton Punaarmeija seisoisi tänäkin päivänä Summan ja Taipaleen eteläpuolella .

JA MAAMME POLIITTISENA LINJANA OLISI EDELLEENKIN SE AINOA JA OIKEA " MANNERHEIMIN LINJA " !


9) Ansio : Suuret kansainväliset urheilumenestykset nostivat maamme arvostusta , omanarvon tuntoa emmekä
joutuneet kieriskelemään kaikenlaisissa kansallisissa nöyryytysten ja itsesääliskelyjen hetteiköissä. Mehän
sitten jouduimmekin esim. U.K.K:n aikana moneenkertaan pyytelemään oikeutettuja tekojamme " anteeksi "
itäiseltä naapuriltamme .


10) Ansio : Vaikka Cajanderilais - Niukkaslais - Tannerilainen rosvokopla tekikin venäläisten mielestä monenlaisia hulluja js päättömiäkin asioita , niin se teki puolustusnihilismistään huolimatta seuraavan suuriarvoisen teon :

Säästyneillä varustelumenoilla nousi kansan köyhienkin kerrosten elintaso 1930 - luvun laman jälkeen niin nopeasti , että köyhinkin suomalainen koki tämän maan puolustamisen arvoiseksi .

Tämä se juuri loi sen " Talvisodan Hengen " ! Unohtaa ei toki sovi myöskään Stalinin ja Hitlerin poliittisten kuperkeikkojen osuutta syyskesällä 1939 !

Äänestä

   Oikein paljon kiitoksia palautteistanne ! Sensuroitua palautetta !

Kirjoittanut: Asiantuntijat 1 , 2 , 3 ja 4

20.11.2007 klo 15.43

   
   Oikein paljon kiitoksia palautteistanne !

Listat jatkuvat ...


Kirjoittanut: Asiantuntijat 1 , 2 & 3 19.11.2007 klo 15.45


Oikein paljon kiitoksia palautteestanne ! Lista jatkuu ...

Kirjoittanut: Asiantuntijat 1 & 2 17.11.2007 klo 14.37


Listaa tulen varmasti jatkamaan mitä pikimmiten . Jos nettisensuurimme iskee siihen , niin olen tallentanut kaikki aiemmat osioni !

Minulla on ollut aina oikein paljon sanottavaa , mutta turha nujakointi häiriköitten kanssa on kuluttanut aikaani ...

Äänestä

   MITÄ TULIMME TEHNEEKSI OIKEIN SOTIEMME JÄLKEEN ?

Kirjoittanut: ASIANTUNTIJA 4

22.11.2007 klo 15.54

   
   MITÄ TULIMME TEHNEEKSI OIKEIN SOTIEMME JÄLKEEN ? Uusi juttu – ei vielä kertaakaan sensuroitu !

Kirjoittanut: ASIANTUNTIJA 4 22.11.2007 klo 15.55

MITÄ TULIMME TEHNEEKSI OIKEIN SOTIEMME JÄLKEEN ? Uusi juttu - sensuroimaton .
Kirjoittanut: ASIANTUNTIJA 4 22.11.2007 klo 15.21


MITÄ TULIMME TEHNEEKSI OIKEIN SOTIEMME JÄLKEEN ?


ASIANTUNTIJA 4

Seuraavissa asioissa aion antaa varauksetonta tunnustusta päättäjillemme vuosien
1945 - 1980 poliittisista linjauksista . Valitettavasti he jättivät taaskin
maanpuolustuksemme keskeiset tarpeet puolittaisiksi , taikka vain hyviksi aikeiksi . Laiminlyönteihin ei ollut kylläkään enää syynä upseeristomme poikkeuksellinen
ikärakenne ja koostumus . Ne olivat tasoittuneet ja normalisoituneet moneen
kertaan sotiemme melskeissä ! Syynä oli lähinnä voimistuneen äärivasemmistomme maanpuolustuskielteisyys yhdistyneenä isänmaallisempien ihmistemme turhaan arkuuteen
tuoda esille oikeat , lailliset ja realliset faktat taistelunäyttämöidemme todellisesta tilanteesta
loppukesällä 1944 .


11) Ansio : Evakkoon joutuneet Lapin läänin , Salla – Kuusamon ja suurelta osaltaan entisen
Viipurin läänin evakot saatiin pikavauhtia asutetuiksi . Lapin läänin evakothan pääsivät suurelta
osalta entisille kotiseuduilleen . Poikkeiksena tästä olivat Petsamon ja Salla – Kuusamon luovutetttujen alueiden evakot . Entisen Viipurin läänin luovutettujen alueiden uudelleen korvaami-
seen osallistuivat kaikki muut Etelä – ja Keski – Suomen alueet paitsi maamme ranniokkoseutujen
ruotsinkieliset kunnat .

12) Ansio : Väestömme pystyi kompensoimaan suurenmoisesti sotiemme aiheuttamat väestön menetykset tuottamalla 15 vuoden ajan ennätyksellisen suuria ikäluokkia . Samalla maamme sosiaalainsäädäntöä uudistettiin ja venytettiin tähän uudenlaiseen yhteiskuntamme rasitukseen .


13) Ansio : Maamme talouselämään organisoitiin valtiovallan tehostetuilla toimilla moderneja ,
uudella teknologialla varustettuja valtionyhtiöitä . Nämä ottivat hoitaakseen yksityiskapitalismin
1930 – luvulla laiminlyömiä aloja sekä maamme syrjäseutujen teollistamisen .





14) Ansio : Sotakorvausteollisuutemme aloitti maamme metalli- , sähkö ja konepajateollisuuden .
Aluksi maatamme suuresti rasitttaneena toimialana se kykeni sotakorvausten päätyttyä 1952
valloittamaan itänaapuriltamme suuret vientimarkkinat . Näin syntynyt uusi vientiteollisuus tasasi
osaltaan lännenvientiimme kuuluneita suhdannevaihteluita ja takasi meille vuosikymmeniksi häiriöttömän maaöljyn ja kivihiilen saannin . Aika tarkasti varjeltu salaisuus olivat näiden toimitusten energian hinnat . Mutta uusimpien tietojeni mukaan ne olivat useimmiten alapuolella
OPEC:in hintasuosituksia ja siis niinmuodoin haluttiinkin pitää salassa .


15) Ansio : Maahamme hankittiin neljä ydinvoimalaa ja kaksi petrokemian jalostuslaitosta sekä
suuri ajanmukainen terästeollisuuslaitos Raaheen – Rautaruukki ynnä luotiin modernin typpikemian
pohja Oulun Typpitehtaalla . Valtiollahan oli jo vanhastaan rikkihappo - , räjähdysaine - ja lannoiteaine – tehtainaan Rikkihappo Oy , myöhempi Kemira . Huomattava on , että ydinvoimaloistamme kaksi oli valtio-omisteisia ja toiset kaksi yksityisen teollisuuden omistamia .


16) Ansio : Liikenneverkostomme modernisointi . Kaikki merkittävät runkotiemme itäisiin ja
pohjoisiin maamme osiin saakka asfaltoitiin. Rautateitä modernisoitiin ja sähköistettiin Etelä –
Suomen tärkeimmillä liikennereiteillä . Matkustajalaivat modernisoitiin ja aloitettiin autolauttaliikenne Ruotsiin , Saksaan ja Puolaan .

17) Ansio : Telekommunikaatioverkostojemme modernisointi : ULA – kanavat radiolähetyksiin
lähes ensimmäisinä koko maailmassa . Kaupallinen televisiotoiminta jo 1950 – luvun lopussa .
Puhelinverkostojemme automatisointi , radiolinkkien käyttöönotto ja suuri teknologinen innovattivisuus . Syntyi teleliikenteemme kruununjalokivi Sonera Oy , jonka Olli – Pekka Heinonen ja Relander romuttivat . Nämä kumpikaan johtaja eivät ymmärtäneet modernista teknologiasta mitään ja ajoivat hienon firmansa ryskyen karille utopistisilla suunnitelmillaan .


18) Ansio : Tieteen , korkeimman opetuksen ja koulutuksen Vallankumous
Korkeakouluverkostomme ripeä laajentaminen , jossa mentiin hiukan liiallisuuksiinkin Itä –
Suomen osalta . Oppikoulu – ja lukiokoulutuksen levittäminen koko ikäluokkaa koskevaksi. .
Nykyinen peruskoulujärjestelmämme teki syntyessään joitakin ylilyöntejä , jotka on nyttemmin
korjaantuneet budjettirajoitusten ja arkisen koulukäytännön puitteissa .


19) Ansio : Ennen sotia maamme tunnettiin lähinnä urheilumenestyksistään ja luotettavana
velanmaksajana . Sotien jälkeenkin kunnostauduimme näissä lajeissa hoitamalla sota –aikaiset
valtionvelkamme ja sotalainamme säntillisesti pois . Kun urheilumenestystemme suhteellinen taso
alkoi 1960 – luvulle tultaessa laskea , tulivat tilalle taideteolliset , muotoiluun ja korkeaan taiteeseen liittyvät vienninalat . Arkkitehtuuri , huonekalut , muotoilu , laatuvaatteet ja hienot designit . Sen sijaan varsinaista teknis – tieteellistä kulttuuria huippuosaamisineen emme ole osanneet kehittää . Tosin olemme melkoisen hyvää keskitasoa lännen laatumaiden joukossa .

20) Ansio : Pystyimme irtaantumaan vuosien 1944 ja 1947 rauhansopimuksissa meille sanelluista
strategisista ja taktillisista rajoituksista . Maamme olikin de facto puolueeton maa lyhyen aikaa 1980 – 1990 – luvuilla . Me olimme irrottautuneet kaikista sotilaspoliittisista kiviriipoistamme . Mutta jätimme tekemättä periaatteessa kaikkein tärkeimmät päätökset :

NS. SOTASYYLLISTEN TUOMIOT OLISI PITÄNYT PERUUTTAA OIKEIN PERUSTUSLAIN SÄÄTÄMISJÄRJESTYKSESSÄ !


ASEKÄTKIJÖIDEN AIHEETTOMAT VANKEUSRANGAISTUKSET SAMOIN OLISI TULLUT PERUUTTAA SAMOILLA MUODOILLA . ASEKÄTKIJÄTHÄN TOIMIVAT
YLIMMÄN SOTILASJOHDON KÄSKYILLA JA OHJAUKSELLA .

SUOMEN SYYLLISYYS TALVI – JA JATKOSOTIIMME OLISI SAMOIN PITÄNYT REKLAMOIDA KAIKKEIN KORKEIMMALLA POLIITTISELLA TASOLLA !

Oikeat syyllisethän istuivat tuomareina Nûrnbergissä . Samalla siellä vaiettiin kaikista kommunismin rikoksista ihmiskuntaa kohtaan . Kymmenet miljoonat kommunismin uhrit
Venäjällä ja Kiinassa sekä kommunismin miehittämissä Itä – Euroopan maissa !

Äänestä

   Kuka saa ja kukahan se maksaa ?

Kirjoittanut: Asiantuntija 4 22.11.2007 klo 16.31

   
   Kuka saa ja kukahan se maksaa ?

Kirjoittanut: Asiantuntija 4


Kuka saa ja kukahan se maksaa ?

Kirjoittanut: .

12.10.2007 klo 12.12


KUKA SAA JA KUKA MAKSAA ?

Kirjoittanut:



[email protected]


Puhelin : 016-832655


KUKA SAA JA KUKA MAKSAA ?


http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgicategory=110&conference=4500000000000449&posting22000000028103475&view_mode=flat


Suomen maksut ne vain kasvavat EU:hun pain !

Suomen nettomaksut EU:lle ne vain kasvavat :

Meur = 1 Miljoonaa euroa . Miinusmerkki = maksaa ,
Plusmerkki = saa .


Vuosi Nettomaksut , vain kerran on saatu takaisin !

1995 -256 Meur
1996 -89 "
1997 -69 "
1998 -252 "
1999 -361 "
2000 130 " Vain kerran saatu takaisin .
2001 -271 "
2002 -36 "
2003 -73 "
2004 -153 "
2005 -186 "
2006 -488 "
2007 -443 "

Esko Seppanen : Hymy-lehti 7 / 2007 .

Hyvinpa on Suomi neuvotellut EU - Sopimuksensa .

Maataloustuet ovat Etelä - Suomen osalta taytta ilmaa ja kaikesta muustakin EU - osallistumi-
sestamme olemme maksaneet ja tulemme maksamaan enemman kuin " Sielu Sietaa ... "


http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgicategory=110&conference=4500000000000449&posting22000000028103475&view_mode=flat


http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708016418201_uu.shtml


http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgicategory=110&conference=4500000000000449&posting22000000028103475


Ahtisaari ja Lipponen oikeuteen Rusi-jutussa

1.8.2007 13:58

Todistajien ja kuultavien joukossa runsaasti isokenkäisiä


Rusi-jutussa kuullaan muun muassa Paavo Lipposta ja Martti Ahtisaarta.
Suurlähettiläs Alpo Rusin (kesk) Suomen valtiota vastaan käynnistämä vahingonkorvausoikeudenkäynti alkaa 20. elokuuta.

Helsingin käräjäoikeuden tänään julkisuuteen antama oikeudenkäynnin aikataulu ja lista oikeudessa kuultavista ja todistajiksi haastetuista on kuin nimilista muutaman vuoden takaisen suomalaisen politiikan huipulta.

Todistajiksi haastettujen joukossa ovat muun muassa presidentti Martti Ahtisaari, EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn (kesk), keskustan entinen puoluesihteeri ja entinen kansanedustaja Eero Lankia, Suomen Viron-suurlähettiläs Jaakko Kalela, Sitran yliasiamies ja entinen pääministeri Esko Aho (kesk) sekä Ylen politiikan toimituksen päällikkö Olli Ainola.

Kuultavina oikeudenkäynnissä ovat muiden muassa entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd), eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio, entiset sisäministerit Kari Rajamäki (sd) ja Ville Itälä (sd) sekä entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd).

Alpo Rusi vaatii valtiolta 500 000 euron korvausta henkisistä kärsimyksistä ja tulonmenetyksistä, jotka aiheutuivat suojelupoliisin vuodettua 2003 julkisuuteen Rusiin kohdistuneista vakoiluepäilyistä.

Sittemmin on todettu, ettei Rusi ole syyllistynyt vakoiluun siten, kuin supo epäili. Sen sijaan Alpo Rusin veli Jukka Rusi tunnusti antaneensa salaisia asiakirjoja Itä-Saksan tiedusteluorganisaatiolle Stasille.

Nyt oikeudenkäynnissä selvitetään sitä, kuka kertoi Rusin tapauksessa kenelle ja mitä, ja kuka vyyhdestä on vastuussa.

TEPPO KOSKINEN

[email protected]

;;;


http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708016418201_u.shtml


http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgicategory=110&conference=4500000000000449&posting22000000028103475

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahdollisuudet kirjoitti:

Viikonlopun uutisissa kerrottiin, että jos EU-jäsenyydestä äänestettäisiin nyt, 43 % äänestäisi sitä vastaan.
Kun ottaa huomioon, että EU:n vaihtoehdoista ei ole julkisuudessa ollut mitään keskustelua, on tulos
Itsenäisyyspuolueen ja muiden Suomen itsenäistymistä vaativien kannalta todella hyvä.
Nyt on jatkettava sitkeäsi töitä. Tulosta tulee kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu