Olen jo hetken aikaa miettinyt, olenko masentunut? Itse olen tähän mennessä kieltänyt kaiken, mutta tutkin asiaa, ja huomasin joitakin mahdollisia oireita.
Minulla ei juurikaan ole ystäviä, olen tullut monesti petetyksiä ystävien keskuudessa, viimeksi keväällä, ja sitä ennen toissa talvena. Olen jäänyt ulkopuoliseksi, ja huomannut kuinka he, joita luulin ystävikseni, puhuivatkin minusta seläntakana, lopulta olin ylimääräinen ja joka asiassa tiellä, kunnes tyydyin osaani, olemaan yksin.
Muutama vuosi sitten viiltelin itseäni hyvin pahasti, täysin itsetuhoisissa aikeissa. Kuitenkin viiltely loppui n. puolitoita vuotta sitten.
Vanhempani ovat eronneet, silloin kun olin pieni, mutta nyt isäni syytää minun niskaan omia perheongelmiaan, haukkuu minulle koko ajan äitiäni, jonka luona vielä asun ja joka on minulle hyvin rakas, oikeastaan se todelinen ystävä.
Olen todella väsynyt, yöt nukun joskus hyvin, joskus huonommin, mutta muutaman tunnin päiväunista on tullut melkei rutiini.
Ainut tämänhetkinen ilonpilke tuntuu olevan vakava seurustelusuhde poikaystäväni kanssa (kohta kaksi vuotta yhdessä), jota todella rakastan, ja saan häneltä sitä vastarakkautta. Hän on ollut suuri tuki viime vuosien aikana.
Silti en suostu myöntämään, että olisin masentunut, mutta äitini ja myös poikaystäväni ovat minulle sanoneet asiasta, ehdottaneet psykologin kanssa puhumista. Tuntuu vain todella suurelle esteelle mennä puhumaan asioistaan, jollekin umpituntemattomalle! Sen lisäksi, ettei edes tiedä, mistä on masentunut!!
Mutta sanokaa te edes mielipiteenne, masentunut vaiko ei?
Entä miten lähteä hakemaan apua, kun se tuntuu niin suurelle esteelle?
Minulla ei juurikaan ole ystäviä, olen tullut monesti petetyksiä ystävien keskuudessa, viimeksi keväällä, ja sitä ennen toissa talvena. Olen jäänyt ulkopuoliseksi, ja huomannut kuinka he, joita luulin ystävikseni, puhuivatkin minusta seläntakana, lopulta olin ylimääräinen ja joka asiassa tiellä, kunnes tyydyin osaani, olemaan yksin.
Muutama vuosi sitten viiltelin itseäni hyvin pahasti, täysin itsetuhoisissa aikeissa. Kuitenkin viiltely loppui n. puolitoita vuotta sitten.
Vanhempani ovat eronneet, silloin kun olin pieni, mutta nyt isäni syytää minun niskaan omia perheongelmiaan, haukkuu minulle koko ajan äitiäni, jonka luona vielä asun ja joka on minulle hyvin rakas, oikeastaan se todelinen ystävä.
Olen todella väsynyt, yöt nukun joskus hyvin, joskus huonommin, mutta muutaman tunnin päiväunista on tullut melkei rutiini.
Ainut tämänhetkinen ilonpilke tuntuu olevan vakava seurustelusuhde poikaystäväni kanssa (kohta kaksi vuotta yhdessä), jota todella rakastan, ja saan häneltä sitä vastarakkautta. Hän on ollut suuri tuki viime vuosien aikana.
Silti en suostu myöntämään, että olisin masentunut, mutta äitini ja myös poikaystäväni ovat minulle sanoneet asiasta, ehdottaneet psykologin kanssa puhumista. Tuntuu vain todella suurelle esteelle mennä puhumaan asioistaan, jollekin umpituntemattomalle! Sen lisäksi, ettei edes tiedä, mistä on masentunut!!
Mutta sanokaa te edes mielipiteenne, masentunut vaiko ei?
Entä miten lähteä hakemaan apua, kun se tuntuu niin suurelle esteelle?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa varsin tutulta. Sanoisin kirjoittamasi perusteella, että olet masentunut, kuten arvelitkin. olen itse kärsinyt masennuksesta kaksi vuotta, välillä enemmän, välillä on ollut parempia kausia. Minulla oli hyvin samankaltaisia oireita, kuin kerroit itselläsi olevan. Ota esiin puhelinluettelo, kaiva lähimmän mielenterveystoimiston, terveysaseman tai yksityisen psykiatrin tai psykologin vastaanoton numero ja varaa itsellesi keskusteluaika. Kynnys on varmasti korkea, mutta se on ylitettävä, jotta saisit apua. Itse tein näin muutama vuosi sitten ja se kannatti. Nyt käyn psykoterapiassa ja ´siitä on ollut apua. Yleensä masennuksessa on tyypillistä, ettei oikein tiedä onko masentunut vai ei ja että mistä se johtuu jne. (ei tietenkään aina). Mutta tuskin näitä kirjoittamiasi asioita olisit miettinyt, jos et olisi jollakin tavalla masentunut. Hae siis apua itsellesi. olet onnekas, kun sinulla on ihana kumppani vierellä, joka tukee. Voimia sinulle!
Olet joutunut kokemaan paljon pettymyksiä ihmisten taholta ja kantamaan vanhempiesikin huolia. Ihmettelit, mikä mahdollisen masennuksesi taustalla mahtaisi olla; mielestäni edellämainitut asiat tekevät sen hyvin ymmärrettäväksi. Ei ole ihme, että masentuu, jos joutuu toistuvasti pettymään kanssaihmisiinsä ja kokemaan tietynlaista lojaliteettiristiriitaa suhteessa vanhempiinsa. Isäsi tulisi tukea sinua eikä pakottaa kuuntelemaan omia turhaumiaan tai valitsemaan, oletko äitisi vai hänen puolellaan. Heidän välistensä huolten ei tulisi olla sinun huoliasi. Tiedän omasta kokemuksestani, että sellainen on hyvin kuluttavaa ja raskasta.
Olisi varmaankin ihan hyvä, jos kävisit juttelemassa ainakin muutamia kertoja psykologin tai muun ammattiauttajan kanssa. Toisinaan jo muutama keskustelukerta voi huojentaa mieltä ja auttaa eteenpäin, mutta yhdessä psykon kanssa voisitte miettiä, josko haluaisit ja tarvitsisit säännöllisempää keskusteluapua. En tiedä, oletko vielä koulussa tai opiskeletko, mutta voisit kääntyä vaikkapa opiskelijaterveydenhuollon puoleen näin aluksi. Apua saa myös terveyskeskusksesta tai, jos asut suuremmassa kaupungissa, nuorisopsykiatrian polilta. Jos tuntuu vaikealta soittaa tai mennä käymään ajanvarauksessa, suurimpaan osaan paikoista lienee mahdollista lähettää sähköpostia.
Mars matkaan vain! ;) On hienoa, että sinulla on äiti ja poikaystävä tukenasi.
-Ihmisolento-
Niin, Räsynallelle eikä Räsynukelle. Olinpas minä höppänä! :D Anteeksi nimimokani.
olen itse myös erittäin masentunut ja tiedän syyn sillä tunnen olevani pelkkä paska minulla ei ole mitään elettävää jne ja jos haluat tietää mistä olet masentunut mieti mielessäsi mikä sinua eniten surettaa ja ulkopuolisten kanssa keskustelun pitäisi auttaa olen itse niin masentunut että olen 2 v elänyt kotonani eristyksissä muista täysin ja yritin 3kuukautta sitten 22kaliiberisellä siq sauer mosquito pistoolilla ampua itseäni päähän mut unohdin varmistimen päälle aseeseen.