Vaikea vääntö

Maatalousministeri Anttila pohjustaa jo kovasti tulevaa "torjuntavoittoaan" kertomalla, että sianlihan ja kananmunien ylituotanto hankaloittaa 141-neuvotteluja. Onhan tietysti selvää, että maatalousministerin uskottavuus on koetuksella, kun näissä tuotteissa on jatkuvasti ylituotantoa ja esim. sianlihan tuotanto on lisääntynyt Suomessa viidenneksen EU-aikana. Siinä on pikkusen hankala siloin vedota kaikenlaisiin ilmastovaikeuksiin, kun näin on päässyt käymään.

Anttilalla onkin kova paine kääntää tuleva neuvotteluratkaisu vähintään torjuntavoitoksi, kun pääministerikin on sitonut oman ja Anttilan jatkopestin neuvottelujen onnistumiseen. Tilanne on Kepun kannalta hankala, kun MTK lyö löylyä koko ajan lisää kertomalla, että mikään muu tulos kuin nykytason säilyminen ei sille ja maajusseille riitä.

Anttila puhisee ja ähisee myös julkisuudessa mielellään, sillä nyt on pakko luoda katu-uskottava kuva kepujen keskuuteen. Kepuille on tärkeää luoda tässä asetelma, missä meidän yhteinen vihollinen on EU, joka pelkkää pahantahtoisuuttaan on viemässä Suomelta elintärkeitä etuja.

Anttila on tulevaisuutta silmällä pitäen hakemassa ymmärrystä ja liittoutumassa sellaisten maatalousmaiden kuin Ranskan ja Italian kanssa. Pääministeri Vanhanen on jo aiemmin iloinnut siitä, että Suomi pääsi EU:ssa nettomaksajien iloiseen joukkoon. Näin saamme osallistua paitsi oman myös muiden maiden maatalouden ylläpitoon. Ruotsissa tästä ei ole oltu yhtä iloisia, vaan Ruotsi on esittänyt EU:lle menokaton säätämistä. Suomi ei tietenkään tue Ruotsin esitystä, kun Vanhanen haluaa iloita siitä, että verorahojamme virtaa muidenkin maiden maajussien avustamiseen. Ranskan ja Italian kelkkaan lähteminen ei varmasti tästä ilosta loppua teekään.

Lahjoistus olkoon ilomme, ylituotanto riemuvoittomme (Kepun motto).

15

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veronmaksaja2

      viestistäsi MPP! Kirjotit tosiaankin asiaa, kunpa tämä saataisiin koko kansan tietoon. Kun näin tulee käymään, sitten tämän umpisurkean kepujohtajan ero onkin vain ajan kysymys. Puutulleja tämä nahjus ei saa ratkaistua. Rekkajonot tulevat kasvamaan ja suomalaisen sotilaankin murhaajat vapautetaan.

      http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Suomi pyytää selvitystä rauhanturvaajan surmaajien vapauttamisesta/1135232121043

      • Sonnimies

        hallituksen kaatumista. Se vain istuu, istuu, istuu............

      • Dolga
        Sonnimies kirjoitti:

        hallituksen kaatumista. Se vain istuu, istuu, istuu............

        vain yksi ainoa sana "durak".

    • Heinäluoman

      naama on punainen kuin kylpijän takapuoli.

    • tuo kohtalaisen

      vaikea vääntö!!!
      Etkä sitten tuon kummempaa torttua saanu väännettyä!!!

      • Anttila. Hän näitä torttuja on yrittänyt väännellä ja käännellä niin, että kädet ovat jo ihan p-set.

    • Sonnimies

      näin aamutuimaan. Mielipuolipunikki on varmaan yön miettinyt ja vetäisi heti aamusta noin "järkevän" teesin meidn iloksi.

      Eikös ne vastaanotot ole jo auenneet.

      • kunnaneläinlääkärille

        Piikille. Veronmaksajat ja keskustalaisetkin kiittävät.

      • kans...
        kunnaneläinlääkärille kirjoitti:

        Piikille. Veronmaksajat ja keskustalaisetkin kiittävät.

        kun demarit ei ole neuvottelemassa isompia tukeja!

    • Maltillinen oikeistolainen

      Jos 141-tuki, eli vaikeiden alueiden tuki, on tarkoitettu siihen, että Suomen eteläpäässä voisi ylläpitää viljelyö ja elintarviketuotantoa nn. elintarvikeomavaraisuuden ylläpitämiseksi (näinhän asiaa Suomessa perustellaan), niin ylituotanto "vaikeiden alueiden tuella) on mielestäni ollut hyvin harkitsematonta maatalouspolitiikkaa.

      Ei kai 141-tuki ole mikään vientituki, jonka turvin Suomi menee kilpailemaan EU:n vapaille markkinoille niiden valtioiden kanssa, jotka eivät 141-tukea saa?

      Keskustan olisi ehkä viisainta tunnustaa tosiasiat, eli luopua suosiolla ylituotannosta ja hyväksyä se, että siirtymäkauden tuki asteittain vähenee. 141-tuen tarkoitushan oli ainoastaan auttaa suomalaisia tuottajia sopeutumaan EU:n markkinoihin, eikä tukea halvempaa tuotantoa ikuisesti.

      Samalla keskustan ja MTK:n kannattaisi panostaa tulevaisuuden mahdollisuuksien selvittämiseen eikä linnoittautua siilipuolustukseen turvaamaan "saavutettuja etuja".

      Sellainen on liian konservatiivista vapaassa markkinataloudessa ja muistuttaa liiaksi myös SDP:n konservatiivista retoriikkaa, jossa ei edes haluta ottaa oman toiminnan suunnittelussa huomioon, että maailma ympärillämme - meidän omat toimintaedellytyksemme - muuttuvat koko ajan, halusimme me itse sitä tai emme.

      Keskusta joutuu maatalouspolitiikassa nielemään vastaavia muutoksia, mitä SDP parhaillaan nielee työmarkkinapolitiikassa.

      Sellaista elämä vaan on: muutosten hallitsemista ja oman toiminnan uutta suunnittelua niin, että muutosten mahdollisuuksista otetaan kaikki hyöty irti eikä jäädä ruikuttamaan, jos maito vähän läikkyy suuntaa muutettaessa.

    • Natoon !

      Maataloudessa on nurinkurinen tilanne. Sen edellytyksiä heikennetään siellä missä sen harjoittaminen olisi järkevää ja tukemista jatketaan pohjoisessa jossa olosuhteet ovat heikot

      Tukea heikennetään tosin vain hiukan, sillä eihän tuo menetettävä 141 tuki ole kuin pisara kokonaisuudessaan yli 2 miljardin tukisummasta, joten eiköhän se ratkaisu synny siitä, että kohdennetaan muita tukia vähän eri tavalla, sillä tuskin komissio suostuu kuin 2-3 vuoden jatkoon 141 tuelle. Siinä se kepun torjuntavoitto. Viljelijöiden tulotason takaa jo pelkkä tuottajahintojen maaimanmarkkinahintojen nousu.

      Maatalouttammehan puolustaa vimmatusti nyt myös vasemmisto, Heinäluoman ja Vasemmistoliiton Korhosen suut ovat käyneet vinhaan tahtiin kun maatalouttamme on puolustettu. Taitaa niillä pojilla olla tarve selittää omiakin tekemisiään, sillä Vanhasen ykköshallituksen selonteossa demaritkin esittivät eduskunnalle tulekintaa että tuet ovat pysyviä.

      Huoltovarmuus on nostettu yhdeksi maatalouden harjoittamisen perusteluksi. Jos huoltovarmuudesta huolta kannetaan niin Nato jäsenyyshän takaisi sen paljon pienemmin kustannuksin kuin maataloutukien ylläpitäminen.

      Meillä pitäisikin nyt kytkeä natojäsenyys vaihtoehtoisesti maataloustukiin, niin eiköhän syntyisi päätöksiä.

    • Akkre

      Sitä saa mitä tilaa. Sosialistit olivat äänekkäin ryhmä Suomessa, joka vaati liittymistä EU:iin. Piti tulla halvan ruuan aikakausi. Niin tietysti tulikin . Tuottajille maksetaan kolmanneksen vähemmän kuin ennen EU:ia. Kuluttajille ruuan reaalihinta on pysynyt kutakuinkin samana, ainakin tilastoihmisten mukaan. Meille maajusseille kuitenkin ruoka on tullut entistä kalliimmaksi, koska meidän ansiotasomme on laskenut läpi EU-ajan.

      Suurin osa keskustalaisista suhtautuu Unioniin kielteisesti ja maanviljelijöistä on sitä vastaan 100 prosenttia. Sosialistit ja kokoomukselaiset muodostavat EU- myönteisen joukon ytimen. Onneksi EU:n kannatus Suomessa kokonaisuudessa on vähäisempää kuin muualla Euroopassa .
      http://ec.europa.eu/finland/news/press/070628_fi.htm

      Verorahojemme virtaaminen muiden maiden maatalouteen on juuri sinun , EU-intoilijan , ansiota. Turha puhua siitä, että Aho vei meidät EU:iin. Muutko muka vastustivat ?

      Ainot vastustajat löytyivät maaseudun ihmisistä ja muutamista valistuneista kaupunkilaisista.
      Aho ja kummpanit syyllistyivät korkeintaan siihen, että maajussit narrattiin EU:iin.

      • Sosialistit eivät olleet suinkaan äänekkäin ryhmä, joka vaati liittymistä EU:hun. Tässä muistisi pettää pahasti. Vasemmistoliittolaiset suhtautuivat liittymiseen hyvin varauksellisesti, jopa kielteisesti. Ylivoimaisesti halukkaimmin liittymistä ajoi Kokoomus, jonka silloista puheenjohtajaa Pertti Salolaista voinee pitää Suomen EU-myönteisimpinä liittymisen ajajana. Demarit tukivat selkeästi tässä Kokoomusta. Hallitusvastuussa oli Ahon porvarihallitus, missä Aho ja Väyrynen tekivät vahvaa kenttätyötä kepulaisten käännyttämiseksi EU-myönteisiksi. Väyrysen erottua ulkoministerin tehtävistä, hänenkin mielensä muuttui. Siihen asti Väyrynen oli EU-miehiä siinä missä Ahokin. Ratkaisevan tempun Aho teki sitten kutsumalla Heikki Haaviston ulkoministeriksi Väyrysen tilalle.

        MTK on väittänyt ruuan hinnan alentuneen 38 % liittymisen jälkeen ja tuotantopanosteh 20 %. Ehkä MTK:ssä on sitten räknätty väärin ja sinulla on paremmat luvut.

        EU:hun liittyminen on ollut järkevä päätös. Se on ollut sitä sekä turvallisuuspolitiikan että talouspolitiikan kannalta. Ei Suomen etua voi sitoa jonkun pienryhmän kuten maatalousyrittäjien etuihin. Heitähän on tänä päivänä vain noin 70 000 eli reilu prosentti suomalaisista. Suomella on paljon suurempia asioita valvottavana kuin yksi maatalous.

        Verorahojen virtaaminen maatalouteen ei ole mikään seuraus liittymisestä, vaan EU:n huonosta maatalouspolitiikasta, jota ajaa etunenässä Ranska. Meidän tulisi kannattaa Ruotsin ja Englannin EU-politiikkaa, missä maatalouden painoarvoa halutaan vähentää ja sen sijaan korostaa tutkimusta ja tuotekehitystyötä huipputeknologian alalla. Maatalouden ylenpalttiminen tukeminen tuhlaa vain EU:n resursseja ja taannuttaa EU:ta.

        Ahon isänmaallista toimintaa on aivan turha aliarvioida. Hän oli sentään hallituksen päministeri ja se hallitus oli kepujohtoinen, joka neuvotteli Suomelle EU-sopimuksen. Kyllä Kepulla oli kaikki valta olla edes olla lähtemättä tällaisiin neuvotteluihin. Ilman Kepun myötvaikutusta ei ainakaan silloinen porvarihallitus olisi kyennyt Suomea liittämään EU:hun. Sinipunahallitus sen olisi kyllä mieluusti ja ilman säröääniä tehnyt.

      • se 38%
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Sosialistit eivät olleet suinkaan äänekkäin ryhmä, joka vaati liittymistä EU:hun. Tässä muistisi pettää pahasti. Vasemmistoliittolaiset suhtautuivat liittymiseen hyvin varauksellisesti, jopa kielteisesti. Ylivoimaisesti halukkaimmin liittymistä ajoi Kokoomus, jonka silloista puheenjohtajaa Pertti Salolaista voinee pitää Suomen EU-myönteisimpinä liittymisen ajajana. Demarit tukivat selkeästi tässä Kokoomusta. Hallitusvastuussa oli Ahon porvarihallitus, missä Aho ja Väyrynen tekivät vahvaa kenttätyötä kepulaisten käännyttämiseksi EU-myönteisiksi. Väyrysen erottua ulkoministerin tehtävistä, hänenkin mielensä muuttui. Siihen asti Väyrynen oli EU-miehiä siinä missä Ahokin. Ratkaisevan tempun Aho teki sitten kutsumalla Heikki Haaviston ulkoministeriksi Väyrysen tilalle.

        ruoan kuluttaja- vai tuottajahinnan laskua??

        Sosiaalidemokraatit ovat myös sosialisteja, ei pelkästään vasemmistoliittolaiset.

        Mitä tulee ylituotantoon , että se olisi vastaperusteena 141-tukeen, on väärä ajatus. Ylituotanto nimenomaan tukee 141-tuen maksamista eteläisen Suomen maataloudelle. On nimittäin niin, että tuotanto on Suomessa huonosti kannattavaa. Sen vuoksi on tuotettava yhä enemmän ja laajennettava tuotanoa , että pärjäisi taloudellisesti edes joten kuten.

        Jos lihasta maksettaisiin asiallista , tuotantopanosten nousua vastaavaa hintaa, niin pienemmälläkin tuotannolla pärjäisi.

        Mitä hyötyjä EU on muka tuonut turvallisuuteen ? Onko meillä muka jokin turvallisuusvaje ? Suomalaisia kuolee nyt ulkomailla kriisinhallintatehtävissä. Mitä turvallisuutta se on ? Turvallisuuden kasvuun on aivan turha vedota. Tosiasiassa sotahaukat haluavat NATO:oon sen vuoksi, että talouselämä saisi lisää potkua. Järjestelmien yhteensovittaminen ja varustelutason nostaminen tuo mukanaan lisää työpaikkoja , teollisuudelle, logistiikalle ja muille liitännäisille lisää mahdollisuuksia. Sanokaa tämä reilusti, älkää puhuko paskaa mistään turvallisuusvajeesta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1978
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1617
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1250
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      962
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      770
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      761
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      725
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe