Lamictal?

Katselin tuossa keskustelua lamictalin käytöstä, ja minulle heräsi joitakin kysymyksiä. Olen sairastanut epilepsiaa lähes 30 vuotta. Tällähetkellä käytän deprakine 500 mg 2x 2 tbl/ vrk. Minulla on ollut vuoden aikana nyt yksi kohtaus, aikaisempina vuosina 1-3. Neurologi on suunnitellut minulle lamictalin aloittamista deprakinen lisäksi, jos kohtauksia vielä tulee. Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta yhdistelmästä. Entä niistä haittavaikutuksista? Haluan säilyä kuitenkin työkykyisenä, niinkuin olen tähänkin asti säilynyt.

12

1541

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juulia

      mutta lamictal ei sopinut mulle
      ollenkaan vaikka söinkin sitä noin
      viisi vuotta.
      pahin sivuvaikutus oli kahtena näkeminen
      ja huimaus.
      mutta niin kuin on monesti sanottu meitä
      on moneksi toiselle käy ja toiselle ei.

    • Sopeutukaa

      On lamista ja deprakinen yhdistelmästä noin 5 v ollu välillä kohtauksia ja muuteltu lääkemääriä.Lamictalin määrän nosto ei onnistunut juuri kokeiltiin et olisi deprakine lopetettu.Tuli niin kovat sivuoireet tasapainohäiriöt ym oli pakko lami palauttaa aiemmalle tasolle.Kohtaukset ovat suunnilleen pois minulta isoja sellaisia ole ollu "muutamaan" vuoteen lamin ansiosta osittain kanssa.

    • Telle

      tuon alla mainitsemani oksentelun lisäksi Lamictalin takia myös huimausta ja kahtenanäkemistä. Kohtaukset eivät ole hellittäneet. "Asentohuimaus" on pahinta; tänäänkin jouduin vastaamaan puhelimeen (sairaalasta soitettiin) ja pää pyöri niin pahasti, että mieheni joutui avaamaan puhelimen.

      Mutta, kaikillahan tämä menee yksilöllisesti! Toivon, että Lami sopii sinulle!

    • anni74

      minun kohdallani lääke ei aiheuttanut mitään sivuvaikutuksia. lääkkeen teho on vaan lopahtanut kokonaan 3 vuodessa.

    • sauvatar

      tuota aikaa, kun sain vain kerran vuodessa
      kohtauksen ja pyysin Neurologia muuttamaan lääkitystäni niin, että olisin täysin kohtaukseton ja siitä koko paska rumbani
      alkoi moneksi vuodeksi.

      Mieti tarkoin mihin ryhdyt !!!

      Moneen vuoteen ei löydetty sopivaa
      lääkitystä ja sain isoja kohtauksia
      paljon, sekä jouduin työstäni jäämään
      pois sekä siirtymään Kuntoutustuelle.
      Nyt jäämässä jo eläkkeelle ja ikää
      on alle 40v.

      Jos se kirpaisee vain kerran vuodessa
      niin kestä se.

      Sain Lamictalista pahoja tasapainohäiriöitä
      ja ihottumaa ja nyt en enempää muista.


      Mieti mihin ryhdyt !!!!!

      • Olen tosiaan miettinytkin, kannattaako ottaa vastaan muita lääkkeitä kuin tämä jo olemassaoleva deprakine. Neurologi on itse ehdottanut tuota lamictalia, jos vielä tulee kohtauksia. En minä itse välttämättä sitä halua. En oikein tiedä, niinkuin jo totesin, että minä olen vielä työelämässä, ja haluaisin pystyä töitä tekemäänkin vastaisuudessakin. Täytyypä keskustella neurologin kanssa tarkemmin seuraavaalla kerralla kun sinne menen.


      • yhteensopivat
        gauloisekin kirjoitti:

        Olen tosiaan miettinytkin, kannattaako ottaa vastaan muita lääkkeitä kuin tämä jo olemassaoleva deprakine. Neurologi on itse ehdottanut tuota lamictalia, jos vielä tulee kohtauksia. En minä itse välttämättä sitä halua. En oikein tiedä, niinkuin jo totesin, että minä olen vielä työelämässä, ja haluaisin pystyä töitä tekemäänkin vastaisuudessakin. Täytyypä keskustella neurologin kanssa tarkemmin seuraavaalla kerralla kun sinne menen.

        Mielestäni sinun taas kannattaisi ottaa Deprakinen rinnalle Lamictal, ainakin siinä tapauksessa että kohtauksia alkaisi tulla tiheämpään kuin kerran vuodessa.

        Valproaatti ja lamotrigiini on nimittäin erittäin hyvä yhdistelmälääkitys, koska nämä lääkkeet tukevat toistensa vaikutusta. Ainahan kyllä sanotaan, että lääkemuutokset saattavat jopa huonontaa kohtaustilannetta, mutta epilepsialiiton "Opas aikuisen epilepsiasta"-lehdessäkin on maininta, että valproaatti, lamotrigiini ja topiramaatti ovat lääkkeitä, jotka eivät tunnetusti pahenna mitään kohtaustyyppiä.

        Lamictal on tietysti aloitettava hitaasti ja pienimmällä mahdollisella annostuksella, jotta voidaan todeta sopiiko lääke muutoin käyttäjälle, ikävin haittavaikutus on kai yliherkkyysihottuma.


      • sauvatar
        yhteensopivat kirjoitti:

        Mielestäni sinun taas kannattaisi ottaa Deprakinen rinnalle Lamictal, ainakin siinä tapauksessa että kohtauksia alkaisi tulla tiheämpään kuin kerran vuodessa.

        Valproaatti ja lamotrigiini on nimittäin erittäin hyvä yhdistelmälääkitys, koska nämä lääkkeet tukevat toistensa vaikutusta. Ainahan kyllä sanotaan, että lääkemuutokset saattavat jopa huonontaa kohtaustilannetta, mutta epilepsialiiton "Opas aikuisen epilepsiasta"-lehdessäkin on maininta, että valproaatti, lamotrigiini ja topiramaatti ovat lääkkeitä, jotka eivät tunnetusti pahenna mitään kohtaustyyppiä.

        Lamictal on tietysti aloitettava hitaasti ja pienimmällä mahdollisella annostuksella, jotta voidaan todeta sopiiko lääke muutoin käyttäjälle, ikävin haittavaikutus on kai yliherkkyysihottuma.

        siellä sanotaan ja luvataan paljon
        muutakin joka ikävä kyllä ei pidä
        paikkaansa.

        Ei kerrottu, että Lamictal*ista tulee
        niin pahat tasapainohäiriöt etttei enään
        pääse portaita alas ja me asuttiin sentään 3krs:ssa.
        Paniikkihäiriön se puhkaisi ja se on
        vieläkin ja liekö tuo ikinä poistu ?
        Ihottuma tuli joka luvattiin ja olipa niitä sivuoireita muitakin.

        12 lääkekokeilua on nyt sitten käyty läpi,
        kun en siihen Deprakineen ollut tyytyväinen
        joka mulle myös teki tuon, että sain vain
        1-2 kertaa vuodessa kohtauksen.

        Voit uskoa, että olen katkera.


    • Taavi-boy

      Suhtaudu palstakirjoituksiin valikoiden.

      yliopistollisen sairaalan neurolokini sanoi lamictalin haitoista minulle sitä määrätessään.

      (Haitoista olin ensinnäkin lukenut ja pelästynyt
      samanlailla palstakirjoituksista)

      Niin. Kaikki lamictalin, myös pelätty ihottuma ym
      haitat ovat vain noin 5% luokkaa,
      siitä voit vetää johtopäätöksen.

      Minulle sopii mainiosti ja nostettu normaalisti
      pienesti ensin niinkuin epilääkkeitä yleensäkin.

      Nyt annos on 300mg 300mg
      kohtauksi (gm) tavallisesti noin 40 kpl vuodessa pienet päälle, lamin alettua jääneet vähemmälle, nyt on tullut 35 gm voi olla että päästään taas 40 kohtaukseen. Olo on silti tosi OK :)ihme kyllä mutta niinhän sanotaan että vain otettu lääke auttaa, eli kai nyt voi sanoa että ainakin mielen pitää muuten tasapainossa.

      Epilepsiatyyppini on vaikeahoitoinen, eli lääkehoito ei tehoa täysin.
      Kohtaukset eivät ole pitkäkestoisia ja selviän niistä nopeasti ja tulevat pääsääntöisesti yöllä.
      Ei siis häiritse päivärytmiä. Työeläkkeellä kyllä olen ettei haitat lisäänny rasitteesta.

      Rohkea lamin syö :))

      • Telle

        reagoi lääkkeisiin yksilöllisesti. Itselleni Lamictal ei sopinut lainkaan. Mutta joillekin näköjään Lami avun tuo ;))

        Toivotaan, että kohtauksesi pysyvät siinä 35 luokassa; omiani en jaksa laskea.

        Hyvää Joulunodotusta!


      • Taavi-boy
        Telle kirjoitti:

        reagoi lääkkeisiin yksilöllisesti. Itselleni Lamictal ei sopinut lainkaan. Mutta joillekin näköjään Lami avun tuo ;))

        Toivotaan, että kohtauksesi pysyvät siinä 35 luokassa; omiani en jaksa laskea.

        Hyvää Joulunodotusta!

        Meinasinkin lisätä sulkuihin tuonne loppuun että ja pyyhkeitä odotellessa.

        Ai jaa, itse en toivo kuitenkaan pysyvän noin huipulla 35 vuodessa, huh huh. En parhaalle palstakaverillenikaan edes 35 ttä kohtausta.
        toivotan vaikka kaikille.
        Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta!
        *******
        *******
        *******

        (sauvatar kysyi jossain kuis menee?
        Hyvin meneee kaikesta huolimatta :)))))..... ;)


    • erwerwerwerwewerwerwerw

      "tasaa mielialaa masennuksessa"
      niin näköjään tekee. Jumal**** 5vkoa käytetty ajatus rientää
      muista mitään kokopäivästä pakkomielteet aivan hallitsemattomia ja aivan tajuton ahdistus painaa rinnassa. Ei tämä ole ainoa kokemus lääkkeitä on kokeiltu kaikki ihan paskaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      905
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      104
      881
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      776
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      740
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      66
      608
    6. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      74
      607
    7. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      594
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      561
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      559
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    Aihe